Kukamitähäh

Treenipäiväkirjasta tuli sairauskertomus, mutta toivottavasti vain toviksi. Tri-hommat on edelleen ohjelmassa aina kun olotila sen sallii.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

LomaLomaLOOOOOMA!

Jihuu, koitti talviloma ja huomenna on lähtö lomaretkelle Calellaan HelTrin kautta aikain ensimmäiselle ulkomaanleirille.

Tällä viikolla on treenit jääneet vähiin, lukuunottamatta tiistain 2,5 km:n uintia ja perjantain kuntopiiriä. Keskiviikkona olisi ohjelmassa ollut punttitreeni, mutta koska oli ns. Erikoispäivä, joka vaati vouhottamista skumppalasillisen äärellä ja saunan lauteilla, niin treeni jäi tekemättä.

Kuntopiirissä oli taas uutta (!), koska Tapsa oli surffannut intternetissä ja löytänyt jälleen jonkun amerikkalaisen kuuden minuutin ihmeohjelman, jota tietysti piti kokeilla. Kyllä oli meidän jälkeen saliin tulevalla taekwondomiehellä naurussa pitelemistä, kun näki meidän potkivan (sätkivän) puntit käsissä. Mutta rahat takaisin, jos ei olla rantakunnossa (mielellään jo huomenna), niinkuin ohjelma lupasi!

Torstai ja tämä päivä on mennyt hiki päässä pakkaus- ja tarvikehankinta-mayhemin keskellä. Onneksi vastuullinen matkanjärjestäjä P. Raatikainen on saanut neuvoteltua hyvän diilin mukaan otettavan tavaran määrästä, sitä on nimittäin PALJON.

Tonni tavaraa, vaikka näyttää pienelle läjälle. Yksi reppu tuosta vielä uupuu.
Aamulla klo 6 starttaa Hki-Vantaalta iloinen retkikunta kohti Epsanjaa, jossa toivottavasti on sen verran hyvä sää, ettei ainakaan sada paljoa. Yhdeksään treenipäivään on saatu mahtumaan 24 harjoitusta, eli hiki ainakin on taattu. Yksi lepopäiväkin on ja silloin mennään kyläilemään Barcelonaan.

Ihanaa päästä reissuun!




1 kommentti:

  1. Mahtavaa reissua! Mielenkiinnolla odottelen kuvauksia Calellan harjoittelumahdollisuuksista. Meidän oma reissu sinne alkaa vasta huhtikuun viimeisenä päivänä.

    VastaaPoista