Kukamitähäh

Treenipäiväkirjasta tuli sairauskertomus, mutta toivottavasti vain toviksi. Tri-hommat on edelleen ohjelmassa aina kun olotila sen sallii.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesälenssu tässä moi!

Maanantaina olo oli päivällä vähän nuiva, ihan kuin olisi kurkkua hiukan karvastellut, mutta se meni Giro-rasituksen piikkiin. Niinpä illalla pitikin mennä tälle kesälle juuri avattuun Kumpulan maauimalaan antamaan vesiterapiaa fillaroinnissa räätyneille jaloille. Ei ollut tarkoitus tehdä mitään urotekoja, mutta silti jo vähäkin räpiköinti otti voimille ja hengästytti ihan julmetusti. Niinpä vajaan puolen tunnin lillumisen jälkeen kutsuikin sauna ja hyvät löylyt, jääden sen keikan merkittävimmäksi anniksi. Illan mittaan olo väsähti entisestään ja seuraavana päivänä peli olikin selvä: kesäflunssahan se se sieltä tuli morjenstamaan. Niinpä tiistaina HelTri Cupin duathlonissa osakseni jäikin huoltajana ja liikenteenjakajana toimiminen. Onneksi muilla sentään kulki.

Keskiviikon ja torstain huilasin kotona ihan suosiolla, joitakin työasioita päivätirsojen välissä hoidellen. Kuumetta ei sentään ollut, vaikka kuinka mittasin. Perjantaina olo oli jo paljon parempi ja pystyin hyvin palaamaan töihin. Kolmen päivän sisällä kökkimisen jälkeen oli pakko päästä ulos ja liikkeelle ja niinpä iltasella tein hissukseen parin tunnin lenkin cyclolla. Kyllä friskasi!

Lauantaina olin kykenevä tekemään viikon ainoan ohjelman mukaisen treenin eli kolmen tunnin PK-polkaisun, jälleen cyclolla, jolla on helppo pitää sykkeet alhalla ja nauttia samalla metsä- ja meriterapiasta.

Metsä ja meri, parhaimmillaan yhdessä
Tänään oli kunnianhimoinen ajatus käydä ensin avaamassa Kuusijärvikausi ensi lauantaita silmällä pitäen ja tehdä päivän ohjelman mukaiset fillari- ja juoksutreenit, mutta kissan viikset siitä mitään tullut. Olo oli taas hitusen huterampi, bonuksena huonosti nukuttu yö, ja niinpä ainut mihin kykeni oli taas vain parin tunnin varovainen cyclocruisailu. 

Huono omatunto ja vätysmäinen olohan sitä aina on, kun suunniteltuja treenejä jää tekemättä, mutta nyt piti taas ottaa järki käteen. Ensi lauantain Vantaa-triathlonia silmällä pitäen kuntoa ei viimeisenä viikkona enää varsinaisesti voi nostaa, mutta pahaa tuhoa kyllä voi saada aikaiseksi, jos nyt menee hötkyilemään ja tulee joku kuukauden kestävä keuhkoödeema. Luotan siis siihen, että kun muutaman päivän vielä popsin chiliä, valkosipulia, hunajaa ja inkivääriä ja vedän päälle ekstravitamiineja ja astmalääkkeitä, niin eiköhän nuo röörit tuosta vielä tokene ja tämä tästä vielä iloksi muutu.

Tuli vahingossa leikattua sydämellinen siivu habanerosta
(hyvää leivän päällä)

perjantai 29. toukokuuta 2015

Giro-viikko muuallakin kuin Italiassa

Kisaviikko heti toisen perään eli nyt oli Giro d' Espoon vuoro, raportti pienellä viiveellä. Alkuviikko meni muuten suunnitelmien mukaan, mutta uintien suhteen plörinäksi, kun ilmiintyi haava, jota ei tehnyt mieli allasvesissä liottaa. Eli:
ma: lepo
ti: väliin jäänyt uinti
ke: fillarilla salille, punttitreeni ja fillarilla kotiin
to: 2 tunnin / 35 km kevyt lenkki cyclolla
pe: Helsinki Running Toursin asiakkaita juoksuttamassa 1:21 (sis. vartin tauko) / 9,85km
la: toinen väliin jäänyt uinti

Ja sitten sunnuntaina kisa- eli Giro-päivä. Aamulla normaalit säätämiset ja hermoilut ja hiukan vaille kymmenen lähdettiin polkasemaan lähtöpaikalle Tapiolan urheilupuistoon. Sää muistutti nuhjaantunutta morsianta eli kastuttiin mukavasti jo menomatkalla. Asemoin itseni 28-ryhmään ja kun startti viimein koitti sääkin hiukan parani ja alku lähti varsin lupaavasti liikkeelle. Muutoin ryhmän vauhti tuntui varsin passelille, arkajalkana ainoastaan tiukoissa käännöksissä (joita alkumatkalla riitti) meinasin tipahtaa hetkellisesti. Kivenlahdessa sitten kosahti, eturengas nimittäin. Eka kerta kun kisassa näin käy, mutta pitihän tämä jossain vaiheessa tapahtua. Ei muuta kuin ryhmän alta pois ja penkalle renkaanvaihtoa ähräämään. Monta kertaahan tuo on tullut tehtyä, mutta nytpä ei meinannutkaan pinkki Vittorio irrota vanteelta, ei sitten niin millään. Sormet ruvella ja polvet mustelmilla vänkäsin ja nopeusryhmän toisensa jälkeen ajaessa ohi teki jo mieli todeta että pitäkää tunkkinne. 


Renkaanvaihdossa siipeensä saanut kinttu
Ihme kuitenkin tapahtui, päällirengas hellitti ja loppu menikin sitten vauhdikkaammin. Juuri kun sain työkalut takaisin paikalleen ja fillarin oikeinpäin, meni ohi 22:n ryhmä (masentavaa!) ja hyppäsin sen kelkkaan. Meno oli tosi verkkaista ja lähes samantien lähdin irti porukasta ja taivaltamaan kiinni muita edelle menneitä ryhmiä. Ekalla taukopaikalla kerkesin juuri ja juuri täyttää juomapullot ja pääsin liimaantumaan lähtöä tekevään 26:n ryhmään. Ja sieltähän löytyi tuttuja eli hetken matkaa ajelu sujui mukavia rupatellen. Kunnes hermo alkoi mennä huomattavan voimakkaaseen haitari- tai kuminauhailmiöön, eli aina kun kohdalle sattui ala- ja ylämäen peräkkäinen yhdistelmä, niin eikös se koko kolonna aina siellä alamäen alla lähes pysähtynyt. Ryhmäajosta ei siis juuri ollut hyötyä, kun ylämäkeen piti lähteä runttaamaan miltei pysähdyksistä. Todella kuluttavaa! Toisella taukopaikalla Veikkolassa päätettiin Tonin kanssa lähteä liikkeelle ennen kuin 26:n ryhmä lähtee ("kyllä ne sieltä meidät kiinni saa"), mutta mentiinkin sitten sen verran vauhdikkaammin, että ei niitä enää näkynyt. Oittaan kohdalla minulla oli niin hyvä meno päällä, että jätin Toninkin jälkeeni (sori!). Tuntui, että yksin oli paljon helpompi ajaa kuin hidastelevassa ja kiihdyttelevässä ryhmässä, kun sai käyttää kaikki alamäet hyvin hyödyksi ja ajaa ylämäet riittävän tasaisen rauhalliseen tahtiin. Loppua kohden kävi mielessä, että näinköhän sen 28:n voisi vielä saada kiinni, mutta ei sentään, vaikka meno tuntuikin tosi hyvälle ja vahvalle ja jonkinmoisen loppuspurtinkin sain tehtyä. Loppuajaksi tuli 4:22:21 (netto), sijoitus 36/99, ja kun tuosta vähentää vartin rengasvarikkokäynnin, niin loppuajassa 4:07 on parannusta viime vuoteen 24 minuuttia. Oma enkka Girolla ja kohtuullinen parannus hermoja raastavasta rengasrikosta huolimatta, eli tyytyväinen saa olla, vaikka keskivauhti ei kummoinen vielä ollutkaan. Paluumatkalla Tapiolasta sade taas kasteli, mutta siinä vaiheessa se ei juurikaan enää harmittanut.


Kauden toinen onnennumero, pienistä vaikeuksista huolimatta
Jos kausi jatkuu samaan malliin (kaikki kaksi tähän mennessä kisattua omilla enkoilla), niin vuodestahan voisi tulla vielä vaikka mitä! Täytyy vaan uskoa, että kaikki on mahdollista, kunhan hoitaa kotiläksyt.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lappu rintaan ja kohti uusia ennätyksiä!

Kevät on ehtinyt niin pitkälle, että oli aika avata kisakausi Helsinki City Runilla. Kisaviikko oli varsin vaihteleva tunnelmiltaan, mutta paransi kuin sika juoksuaan loppua kohti.

Ma-ti: Lauantain juoksulenkin jalkakipu enteili huonoa ja tälle (lepopäivälle) olisi pitänyt saada huoltoaika, vaan ei onnistunut työreissun takia. Niinpä tiistaille aikataulutettu HelTrin kympin tempo piti uhrata hierojalla käynnille samaan aikaan. Hieroja ei taaskaan löytänyt mitään lihasjumeja, mutta tulipa tehtyä se mikä tehtävissä on, sunnuntain juoksua ajatellen. Samalla sain ohjeet uinnissa kiukuttelevan vasemman olkapään jumppaamiseen.

Ke: Kolmen vartin juoksu sisältäen pyramidivedot 1-2-3-4-3-2-1 min puolimaran tavoitevauhtia, meni ihan hyvin raikkaan marraskuisessa tuulessa ja sateessa. Kinttu sattui, mutta ei mitenkään tolkuttomasti. Hiukan huolestutti kyllä miten reagoisi lauantaina tositilanteessa.

Torstai oli vapaapäivä kaikesta suunnitelmallisesta, totaalihuilia siis.

Pe: uintia 1:06/2,6km. Olkapää meinasi taas tehdä tenät ensimmäisen pääsarjan kohdalla ja vihloi melkoisesti, mutta sisu ei antanut periksi jättää treeniä kesken. Pika-analyysi tekniikkavirheestä (liika työtä olkapäällä lavan seudun sijasta) ja sen onnistunut korjaus tuotti tulosta ja sain kuin sainkin vedettyä treenin loppuun kivutta ja hyvällä fiiliksellä.

Onnennumero
Lauantai ja kisapäivä. Kääk. Iltapäivälähtö on aina vähän nuivaa, kun pitää koko päivä odottaa, että jokosaamennäaletaanjo! Siinä odotellessa tuli mm. siivottua huusholli, silitettyä vuori pyykkiä ja haettua cityfillari huollosta. Silti jäi hermostunutta odotteluaikaa pari tuntia. Kolmelta vihdoin lähdin hölköttelemään starttipaikalle. Siinä on puolensa, että asuu melkein stadikan vieressä niin voi lähteä kotoa suoraan kisavarustuksessa ja suorittaa lämmittelyn siirtymämatkalla lähtöviivalle. Sää oli loppujen lopuksi mitä mainioin, lämmintä n. +12, puolipilvistä ja pariin otteeseen ripsi hiukan vettä. Asuvalinta pitkät trikoot ja pitkähihainen juoksupaita osoittautuivat just oikeiksi, hyvin tarkeni eikä tullut liian kuuma. 

Puoli neljältä oma vihreä (neljäs) lähtöryhmä pääsi starttaamaan ja (onneksi lyhyeksi jäänyt) sadekuuro alkoi juuri samalla hetkellä. Sadetta ei ehtinyt kauaa murehtia, kun piti saada oikea vauhti päälle ja etsiä paikkansa laumassa. Alkumatkasta vilkuilin sykemittarista vauhtia ja suht oikeisiin lukemiin sain sen asettumaan nopsaan. Alun Linnunlaulun mäet tuntuivat heti sellaiselta "luulot pois" -meiningiltä ja monessa kohtaa matkalla tuntui siltä, että pelkkää ylämäkeäkö tämä reitti onkin. Omia harjoituksia on tullut tehtyä aika tasaisessa maastossa ja hiukan iski hirvitys, että mitenkä noista nousuista selviää. Viime viikkojen veto- ja mäkiharjoituksista on kuitenkin ollut ilmeinen hyöty, koska onnistuin nousut selättämään ilman suurempaa hyytymistä. Eihän tuo mikään vuoristoreitti ole, mutta vaativampi kuitenkin tasaiseen tottuneelle.

Pilkoin matkan mielessäni etapeiksi juomapisteeltä toiselle, keskittyen aina kulloinkin menossa olevaan pätkään ja murehtimatta matkaa siitä eteenpäin. Huollot hoidin niin, että ensimäisellä juomapistellä otin pelkkää vettä, koska olin juuri ennen lähtöä hörppinyt muutaman desin urheilujuomaa. Kolmella jälkimmäisellä imaisin geelin ja hörppäsin vettä päälle. Näiden operaatioiden ajan kävelin, jotta jotain osuu suuhunkin asti. Kisaexposta perjantaina ostamani Spibelt osoittautui vallan mainioksi kapistukseksi, koska siinä kulkivat kotiavainten ja bussikortin (just in case) lisäksi geelit näppärästi niin, että ne sai siitä käsiin ilman suurempaa kaivelua. Vettä olisi voinut juoda useammankin kerran, muuta muuten energiat tuntuivat riittävän ihan hyvin.

Vasen jalka, se murheenkryyni, alkoi sattua jo noin kolmen kilometrin kohdalla. Pohkeen sivuissa tuntui tuttu lievä krampin tunne, joka lisääntyi tasaisesti aina jonnekkin 14 kilometrin kohdalle saakka, jossa tönkkö tunne levisi jo koko takareiteen. Siinä kohtaa mietin ensimmäisen kerran vakavasti, että näinköhän matkan joutuu jättämään kesken. Päätin kuitenkin edetä kilometrin kerrallaan tunnustellen paheneeko kipu niin kovaksi, että se enteilisi taas pidempää juoksutaukoa ja mahdollisesti koko kauden myttyyn menemistä. Kipu ei kuitenkaan enää pahentunut ja niinpä pääsin juoksemaan molemmilla jaloilla maaliin saakka.

Matkalla muistuttelin itseäni tasaisin väliajoin muutamalla tekniikka-asialla: "pidä frekvenssi korkeana, anna polven johtaa askelta, pidä katse eteenpäin, vedä napaa kohti selkärankaa, pidä olkapäät rentoina ja kädet riittävän takana", jne. Tämä itsensä kanssa keskustelu oli ilmeisen hyödyllistä, koska oma ennätyshän juoksusta tuli ja loppuajaksi kirjautui 1:56:04. Tavoitteeksi olin asettanut kunnianhimoisesti 1:50, mutta tähänkin aikaan olin tosi tyytyväinen, koska se ensimmäinen tavoite oli päästä ylipäätään maaliin riittävän kivuttomana. Aikaa katsoin matkalla mittarista ainoastaan 10 kilometrin kohdalla, ja kun se siinä oli 0:54, niin se valoi uskoa siihen, että kahden tunnin alitus on mahdollinen. Keskisyke matkalla oli 173 ja maksimi 181. Kun ottaa huomioon, että virallinen mitattu maksimisyke on 187, niin aika lailla kaikkensa tuolla matkalla antoi. Vauhdin sain pidettyä yllättävän tasaisena, vaikken sitä alun jälkeen mittarista katsonutkaan, yritin vaan keskittyä pitämään hyvän frekvenssin myös ylämäissä. 5 kilometrin pätkille jaettuna keskivauhdit olivat 5:26/5:21/5:31/5:40. Viimeiset ylämäet selvästi hidastivat vauhtia ja enempää ei koneesta enää irronnut.

Edellisestä puolimarasta (Espoon rantapuolikas) ja omasta ennätyksestä olikin jo kulunut 4 vuotta, ja parannusta aikaan tuli 8 minuuttia. Tähän voi olla varsin tyytyväinen ottaen huomioon selän/jalan ongelmat ja sen, että ikääkin on tullut hiukan lisää. 

Maalista oli mukava käpsytellä kotiin mitali kaulassa huoltoalueelta mukaan saatuja palautuseväitä mutustellen. Illalla personal bestejä piti tietysti juhlistaa hyvässä seurassa skumpalla, pizzalla ja muutamalla laatuoluella.

Kauden mitalitilin avaus
Kaukomara kirjoitti blogissaan mainion kisaraportin, moni siinä kuvattu asia tuli koettua ihan samalla tavalla, mm. aina niin tarpeeseen tuleva kannustus. Kiitos siis siitä kaikille reitin varrella olleille!

Sunnuntaina ohjelmassa oli 2:00/36km palauttelevaa kruisailua cyclolla ihanan keväisessä Helsingissä. Fillaroinnin päälle kävin vielä avaamassa uimastadionkauden ja kelailemassa kilometrin verran lähes tyhjässä altaassa. Päälle vielä sauna ja kaffe & pulla, niin eipä voi kevään ensimmäinen kisaviikko enää paljon paremmin päättyä. Takareisissä ja vasemmassa pohkeessa hiukan tuntuu, että jotain hivenen rankempaa on eilen tullut tehtyä, mutta muuten olo on vallan manio. Tästä on mukava jatkaa luottavaisin mielin kohti seuraavia koitoksia. 

Stadikakauden avajaisten perinteiset

maanantai 11. toukokuuta 2015

Bäk in träk

No niin, vaihteeksi vähän ehjempi ja suunnitelman mukainen treeniviikko.

Ma: levolla se on hyvä ihmisen viikko aloittaa.

Ti: Uintia 1:19/3km, meni joutuisaan kun oli paljon kaikkea erilaista tekemistä.

Ke: koska aika oli taas kortilla, niin piti hurauttaa salille fillarilla juoksemisen sijasta 0:13/3,6km + punttitreeni 1:14 + huristelu kotiin 0:14/3,6km.

To: ns. Malminkartanon Erikoinen eli cyclolla pelipaikoille 0:33/10,9km ja siellä 5 x mäki ympäri ja juosten ylös/kävellen rappuja alas. Kierrosajat olivat aika tasaisesti 0:13 kipale, ja jos ei nyt vauhti loppua kohden kasvanut, niin ei se kyllä hyytynytkään. Ihaillen katsoin rappuja ziljoonalla eri tavalla ylös loikkivia lätkäjunnuja, kova oli treeninsä aina siinä määrin, että muutamat laatatkin oli rapuille irronnut... Sen sijaan vähemmän ihaillen katsoin junnujen valmentajaa: miten niiden aina pitääkin olla sellaisia ällöttäviä, niljakkaita möhömahoja, jotka saisivat taatusti sydärin, jos yrittäisivät mitään kävelyä kovempaa. Puistatus. Jolkottelun jälkeen sitten fillarointi kotiin, 0:37/10,9km. Ihana mutta kamala harjoitus.

Pe: viikon toinen uinti 1:06/2,6km. Nyt oli melko simppeli setti, enimmäkseen eri pituisia sarjoja vaparia ilman mitään kikkailuja, vauhtikin pysyi yllättävän hyvin ohjeen mukaisessa "miltei CSS-vauhdissa". On tuo Polarin V800 vaan mahtipeli, kun älyää eri uintilajitkin omin nokkineen!  Potkuseteissä lähtöni altaan päästä ei ilmeisesti ole ns. tyyppiä hauki rannasta, koska niitä kiihtyvyysanturi ei ollut reisteröinyt. 

La: 1:15 PK-juoksua metallimusiikin tahtiin ja kylläpäs vaan taas tuntuikin mukavalle. Paitsi että vasemman jalan pohje taas temppuili eli juimi melkein koko matkan. Nyt kieli keskellä suuta, ettei estä ajanotollista juoksua viikon kuluttua.

Su: 3:03/57km PK-ajelua cyclolla. Raitis ilma sitten tekee hyvää ihmiselle, varsinkin kun sen nauttii keväisissä metsä- ja merimaisemissa.

Kevättä rinnassa ja Vanhankaupunginlahdella




sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vaivainen vappuviikko

Ei nyt taas mennyt ollenkaan niin kuin olisi pitänyt tämä viikko. Uintitreenejä ei saanut tehtyä ja muiden järjestystä piti osin vekslata.

Ma: lepopäivä, ihan suunnitellusti.

Ti: Lepopäivä, ei suunnitellusti. Koulutuspäivän jälkeen olin ihan raatoväsynyt, tiedon tankkaus ottaa voimille, ja lisäksi olo oli muutenkin nuiva. Osasyy outoon oloon oli varmaankin se, että yksi koulutukseen osallistuva valopää oli päättänyt holvata itsensä kärpäsmyrkkymäisellä parfyymilla ja lemusi niin, ettei hajua päässyt pakoon. Taidan olla jossain määrin hajusteyliherkkä ja tässä tapauksessa en ollut ainut: kollega vieressä sai päänsäryn ja lähistöllä istuva yksi nainen jotutui vetämään astmalääkkeitä... Kyllä ei pysty ymmärtämään, että miksi hajusteita käyttävät eniten juuri ne, joilla on huonoin maku ko. aineittein suhteen! Liikuntasuorituksiin ei siis ollut voimia, mutta ihan hukaan ilta ei mennyt kun sentään jaksoi hoitaa asiointi- ja huushollinhuoltohommia.

Ke: kyläluutafillarilla sateessa salille 0.15/3,6km + punttitreeni 1:15 + fillarointi kotiin 0:15/3,6km. Aikataulusyistä piti kiitää fillarilla juoksun sijasta. Tällä reissulla selkisi myös se, että jos tiistaina olisivat voimat riittäneetkin niin eipä tuolla olkapäällä mitään uintitreeniä olisi tehty. Punttitreenistä tykkäsi, mutta liikelaajuus näemmä on rajoittunut ja laajempi pyöritysliike aiheuttaa edelleen aikamoista kipua. Perhana.

To: vappuaaton kruisailu cyclolla Keskuspuiston, Vantaanjoen ja Vanhankaupunginlahden maisemissa 2:20/41km. Haltialaan pysähdyttiin paussille munkkirinkilän kuvat silmissä, mutta oih ja voih: olivat loppuneet! Kaffetta ja marjapiirakkaa sentään löytyi lohdutukseksi.

Pe: tunnin leppoisa juoksu 8,3km, loppupuolella 5 x 100 reippaammat vetäisyt. Sää oli mitä mainioin ja fiilis loistava joten erittäin onnistunut lenkki.

Vanhankaupunginkosken vappukuohuvat
La: Uintia olisi ollut ohjelmassa vaan eipä tuolla olkapäällä edelleenkään uida. Perhanan perhana. Niinpä päivän liikunta muodostui siivous- yms. kotihommista, joissa niissäkin tuli kyllä hiki. Hyvistä yöunista huolimatta valtava väsymys painoi taas, joten päivän teemaksi muodostui myös ekstralepo. Kova hermokipulääkitys, joka edelleen on päällä, on viime aikoina väsyttänyt oikein erityisen paljon, tiedä häntä miksi. Tai no, osa ihmisistähän ei noiden samojen troppien kanssa pysty esim. käymään töissä lainkaan, koska väsymys on niin ankara. Eli sikäli tyytyväinenhän tässä saa olla, kun edes jotenkin pysyy tolpillaan, vaikka sitten meinaakin nukahdella milloin mihinkin.

Su: "vähän" kovempi juoksutreeni 1:31/14,6km. Mukana oli 8 kpl tonnin rivakampia vetoja, kaksi aina samaa vauhtia ja tähdätyt vauhdit olivat 5:20 / 5:10 / 5:00 / 4:50. Silmä kovana koitin mittarista tuijottaa, että vauhti pysyy oikeana, mutta hiivatin vaikeaa se oli, kun esim. 5:00:aan tähdätessä mittari näytti välillä 5:24 ja sitten heti perään 4:39, vaikka jalat tikkasivat mielestäni tasaista tahtia ja maasto oli siinä kohtaa tasainen. Nuo vauhdit eivät varmaan monellekaan ole PK:ta kummoisempia, mutta itselleni täyden työn takana. Mittarin data kertoikin, että keskisyke lenkillä oli 160 ja maksimi 184 (testissä mitattu maksimi 187), eli ainakin töitä tuli tehtyä ankarasti. 

Huomenna pitää varmaan varata fyssarilta aika ja selvittää olkapään kohtalo & miten sen toipumista kivuttomaksi voisi vauhdittaa. Ekaan tri-starttiin onneksi on aikaa ja nyt täytyy muutenkin kesittyä juoksemiseen (Helsinki City Run lähestyy...), joten ei onneksi mitään paniikkia tuon olkapään suhteen. Venyttely ja vanuttelu on onneksi jo aavistuksen auttanut.