Giro-viikko muuallakin kuin Italiassa

Kisaviikko heti toisen perään eli nyt oli Giro d' Espoon vuoro, raportti pienellä viiveellä. Alkuviikko meni muuten suunnitelmien mukaan, mutta uintien suhteen plörinäksi, kun ilmiintyi haava, jota ei tehnyt mieli allasvesissä liottaa. Eli:
ma: lepo
ti: väliin jäänyt uinti
ke: fillarilla salille, punttitreeni ja fillarilla kotiin
to: 2 tunnin / 35 km kevyt lenkki cyclolla
pe: Helsinki Running Toursin asiakkaita juoksuttamassa 1:21 (sis. vartin tauko) / 9,85km
la: toinen väliin jäänyt uinti

Ja sitten sunnuntaina kisa- eli Giro-päivä. Aamulla normaalit säätämiset ja hermoilut ja hiukan vaille kymmenen lähdettiin polkasemaan lähtöpaikalle Tapiolan urheilupuistoon. Sää muistutti nuhjaantunutta morsianta eli kastuttiin mukavasti jo menomatkalla. Asemoin itseni 28-ryhmään ja kun startti viimein koitti sääkin hiukan parani ja alku lähti varsin lupaavasti liikkeelle. Muutoin ryhmän vauhti tuntui varsin passelille, arkajalkana ainoastaan tiukoissa käännöksissä (joita alkumatkalla riitti) meinasin tipahtaa hetkellisesti. Kivenlahdessa sitten kosahti, eturengas nimittäin. Eka kerta kun kisassa näin käy, mutta pitihän tämä jossain vaiheessa tapahtua. Ei muuta kuin ryhmän alta pois ja penkalle renkaanvaihtoa ähräämään. Monta kertaahan tuo on tullut tehtyä, mutta nytpä ei meinannutkaan pinkki Vittorio irrota vanteelta, ei sitten niin millään. Sormet ruvella ja polvet mustelmilla vänkäsin ja nopeusryhmän toisensa jälkeen ajaessa ohi teki jo mieli todeta että pitäkää tunkkinne. 

Renkaanvaihdossa siipeensä saanut kinttu

Ihme kuitenkin tapahtui, päällirengas hellitti ja loppu menikin sitten vauhdikkaammin. Juuri kun sain työkalut takaisin paikalleen ja fillarin oikeinpäin, meni ohi 22:n ryhmä (masentavaa!) ja hyppäsin sen kelkkaan. Meno oli tosi verkkaista ja lähes samantien lähdin irti porukasta ja taivaltamaan kiinni muita edelle menneitä ryhmiä. Ekalla taukopaikalla kerkesin juuri ja juuri täyttää juomapullot ja pääsin liimaantumaan lähtöä tekevään 26:n ryhmään. Ja sieltähän löytyi tuttuja eli hetken matkaa ajelu sujui mukavia rupatellen. Kunnes hermo alkoi mennä huomattavan voimakkaaseen haitari- tai kuminauhailmiöön, eli aina kun kohdalle sattui ala- ja ylämäen peräkkäinen yhdistelmä, niin eikös se koko kolonna aina siellä alamäen alla lähes pysähtynyt. Ryhmäajosta ei siis juuri ollut hyötyä, kun ylämäkeen piti lähteä runttaamaan miltei pysähdyksistä. Todella kuluttavaa! Toisella taukopaikalla Veikkolassa päätettiin Tonin kanssa lähteä liikkeelle ennen kuin 26:n ryhmä lähtee ("kyllä ne sieltä meidät kiinni saa"), mutta mentiinkin sitten sen verran vauhdikkaammin, että ei niitä enää näkynyt. Oittaan kohdalla minulla oli niin hyvä meno päällä, että jätin Toninkin jälkeeni (sori!). Tuntui, että yksin oli paljon helpompi ajaa kuin hidastelevassa ja kiihdyttelevässä ryhmässä, kun sai käyttää kaikki alamäet hyvin hyödyksi ja ajaa ylämäet riittävän tasaisen rauhalliseen tahtiin. Loppua kohden kävi mielessä, että näinköhän sen 28:n voisi vielä saada kiinni, mutta ei sentään, vaikka meno tuntuikin tosi hyvälle ja vahvalle ja jonkinmoisen loppuspurtinkin sain tehtyä. Loppuajaksi tuli 4:22:21 (netto), sijoitus 36/99, ja kun tuosta vähentää vartin rengasvarikkokäynnin, niin loppuajassa 4:07 on parannusta viime vuoteen 24 minuuttia. Oma enkka Girolla ja kohtuullinen parannus hermoja raastavasta rengasrikosta huolimatta, eli tyytyväinen saa olla, vaikka keskivauhti ei kummoinen vielä ollutkaan. Paluumatkalla Tapiolasta sade taas kasteli, mutta siinä vaiheessa se ei juurikaan enää harmittanut.

Kauden toinen onnennumero, pienistä vaikeuksista huolimatta

Jos kausi jatkuu samaan malliin (kaikki kaksi tähän mennessä kisattua omilla enkoilla), niin vuodestahan voisi tulla vielä vaikka mitä! Täytyy vaan uskoa, että kaikki on mahdollista, kunhan hoitaa kotiläksyt.