Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesälenssu tässä moi!

Maanantaina olo oli päivällä vähän nuiva, ihan kuin olisi kurkkua hiukan karvastellut, mutta se meni Giro-rasituksen piikkiin. Niinpä illalla pitikin mennä tälle kesälle juuri avattuun Kumpulan maauimalaan antamaan vesiterapiaa fillaroinnissa räätyneille jaloille. Ei ollut tarkoitus tehdä mitään urotekoja, mutta silti jo vähäkin räpiköinti otti voimille ja hengästytti ihan julmetusti. Niinpä vajaan puolen tunnin lillumisen jälkeen kutsuikin sauna ja hyvät löylyt, jääden sen keikan merkittävimmäksi anniksi. Illan mittaan olo väsähti entisestään ja seuraavana päivänä peli olikin selvä: kesäflunssahan se se sieltä tuli morjenstamaan. Niinpä tiistaina HelTri Cupin duathlonissa osakseni jäikin huoltajana ja liikenteenjakajana toimiminen. Onneksi muilla sentään kulki.

Keskiviikon ja torstain huilasin kotona ihan suosiolla, joitakin työasioita päivätirsojen välissä hoidellen. Kuumetta ei sentään ollut, vaikka kuinka mittasin. Perjantaina olo oli jo paljon parempi ja pystyin hyvin palaamaan töihin. Kolmen päivän sisällä kökkimisen jälkeen oli pakko päästä ulos ja liikkeelle ja niinpä iltasella tein hissukseen parin tunnin lenkin cyclolla. Kyllä friskasi!

Lauantaina olin kykenevä tekemään viikon ainoan ohjelman mukaisen treenin eli kolmen tunnin PK-polkaisun, jälleen cyclolla, jolla on helppo pitää sykkeet alhalla ja nauttia samalla metsä- ja meriterapiasta.

Metsä ja meri, parhaimmillaan yhdessä
Tänään oli kunnianhimoinen ajatus käydä ensin avaamassa Kuusijärvikausi ensi lauantaita silmällä pitäen ja tehdä päivän ohjelman mukaiset fillari- ja juoksutreenit, mutta kissan viikset siitä mitään tullut. Olo oli taas hitusen huterampi, bonuksena huonosti nukuttu yö, ja niinpä ainut mihin kykeni oli taas vain parin tunnin varovainen cyclocruisailu. 

Huono omatunto ja vätysmäinen olohan sitä aina on, kun suunniteltuja treenejä jää tekemättä, mutta nyt piti taas ottaa järki käteen. Ensi lauantain Vantaa-triathlonia silmällä pitäen kuntoa ei viimeisenä viikkona enää varsinaisesti voi nostaa, mutta pahaa tuhoa kyllä voi saada aikaiseksi, jos nyt menee hötkyilemään ja tulee joku kuukauden kestävä keuhkoödeema. Luotan siis siihen, että kun muutaman päivän vielä popsin chiliä, valkosipulia, hunajaa ja inkivääriä ja vedän päälle ekstravitamiineja ja astmalääkkeitä, niin eiköhän nuo röörit tuosta vielä tokene ja tämä tästä vielä iloksi muutu.

Tuli vahingossa leikattua sydämellinen siivu habanerosta
(hyvää leivän päällä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti