Kukamitähäh

Treenipäiväkirjasta tuli sairauskertomus, mutta toivottavasti vain toviksi. Tri-hommat on edelleen ohjelmassa aina kun olotila sen sallii.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Hyvät lääkkeet, parempi mieli

No nyt alkaa liikuntalyyti taas kirjoittaa ja olla toivoa olotilan normalisoitumisesta! Kävin työterveyslääkärin pakeilla ja sain kantapäälle kahden viikon tulehduskipulääkekuurin, tällä kertaa Arcoxiaa. Suunnitelma on se, että jos tuo ei auta niin kokeillaan vielä kerran kortisonia. Mutta lupaavalta vaikuttaa: kivut on olleet lähes olemattomat ja näinollen kävelystä on tullut miltei normaalia eli kivuttoman jalkaterän asennon hakeminen ei enää aiheuta niin paljon sideshow-kipuja. Ja liikkumaankin on siis päässyt.

Ma: puoli tuntia vesijuoksua ja kilometri uintia. Hyvää teki.
Ti: Kävin piiiitkästä aikaa spinningissä, testaamassa mitäs kinttu siihen sanoo. Eikä sanonut juuri mitään. Mutta olihan se mahtavaa saada hilattua sykkeet korkealle mm. aina niin toimivan saksalaisen marssimusiikin eli Rammsteinin tahtiin.
Ke: n. tunti hyötypyöräilyä ja tunti ohjattua treeniä Fibacossa.
To: Kolme varttia perusteellisempaa lihashuoltoa eli venyttelyä ja rullailua.

Pe: Heltri järjestää ekaa kertaa (?) naisten oman voimaharjoittelukurssin ja sinnehän piti ilmoittautua, sillä riskillä, että ei ehkä sovi raatojalalle. Vaan ei huolta, tuo treeni täydentää mitä parhaiten Fibacon hienosäätötreeniä. Kurssi järjestetään Fuell Studiolla (erittäin viihtyisä paikka) ja pienryhmänä eli meitä on vain kymmenen. Kiertoharjoitteluna tehtävässä treenissä keskitytään juuri triathlonissa tarvittavaan voimaan & liikkuvuuteen eli keskivartalo etenkin saa kyytiä. Ja tarvitseehan tuota myös muussa arkielämässä. Maaliskuun loppuun asti on tätä treeniä ohjelmassa perjantai-iltaisin. Hyvin meni treenit perille, koska seuraavana päivänä oli mm. leveät selkälihakset, rintalihakset ja hauikset mukavan arat.

La: Pikkupakkasessa pari tuntia kevyttä cycloilua Keskuspuistossa ja jokirantamaisemissa. Kieli keskellä sai mennä vaikka nastat olikin alla, umpijäässä oli väylät paikoitellen. Iltasella puoli tuntia rullailua ja pitkiä venyttelyjä.

Su: Vasta nyt kun Allas Seapool kauppatorin laidalla on menossa kiinni muutamaksi kuukaudeksi älysin mennä kokeilemaan paikkaa ja aivan mahtavaksihan se osoittautui! Hyvin mahtui kuntouimareitten radalla uimaan reilun kilsan ja vesi oli kuin linnunmaitoa. Vaikka pakkasta oli lähemmäs kymmenen astetta ei tuntunut yhtään kylmälle.

Hyvä on ihmisen näissä maisemissa polskia.
Saunassa sai hyvät löylyt ja lopuksi kävin vielä kastautumassa merivesialtaassa, mistä jäi tosi raikas olo. Ainut miinus tulee julmetun ahtaista pukuhuoneista ja siitä, että vessat on ulkokäytävällä eikä pukuhuoneen yhteydessä. Harmillisesti kahvila ei enää ole auki, koska reissuun olisi ilman muuta kuulunut pullakahveet.

Kun näkymät saunan saunan lauteilta on nämä, niin ei voi valittaa.
Sori vaan guggenhaimit ja muut kylddyyrikaavailut, mutta tämä (ruumiin)kulttuuripyhäkkö lahden vastarannalla vie kyllä voiton alueen elävöittämisessä. Sulassa sovussa saunan lauteilla kun oli oman kylän väkeä ja turisteja kielten sekamelskasta päätellen todella monesta eri maasta. Vetonaula vailla vertaa siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti