Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vuoristorataa

On ollut pieni tauko naputtelussa, koska on pitnyt vähän sulatella asiaa jos toistakin. Viikko 17 meni treenien osalta melko lailla suunnitelman mukaisesti:
Ma: lepo- eli hierontapäivä
Ti: hiihtoa 9,2 km/1:02
Ke: puolen tunnin lämmittely + tunnin VK-spinning
To: uintia 2400m/1:05. Uudet messuilta ostetut TYR-uimalasit istui päässä kuin valettu ja teki hommasta vieläkin mukavampaa
Pe: vartin lämmittely crosstrainerilla ja 0:45 punttitreeni
La: pertsaa 19,4 km/2:07, ehkä talven upeimmassa säässä. Eksyin vaan välillä seikkailemaan omaa taitotasoa vaativampiin mäkiin ja se aiheutti pari paniikkipyllähdystä. Tasaista sen olla pitää niin ei tule yllätyksiä.
Sunnuntai meni lepäillessä.

Viikko 18 onkin sitten ollut liikuntojen suhteen ns. susi, siitä tarkemmin jäjempänä.
Ke: Tunnin VK-spinning + vartin juoksu matolla
Pe: kävely salille ja takaisin ja siellä 0:50 voimatreeni
Su: kävely salille, 0:45 PK-spinning + vartin kuntopiiri

Ja sitten siihen varsinaiseen asiaan eli sairaskertomukseen, joksi tämä blogi varmaan pitäisi uudestaan nimetä. Tuo edellisen viikon tiistain hiihtolenkki tuli tehtyä aika lailla hampaat irvessä ja tippa silmässä, koska silloin postiluukusta oli kolahtanut lääkärinlausunto, jossa todettiin, että v. 2007 peruja oleva L5-hermon vaurio ei tule enää toipumaan. Vasen jalka siis on ja pysyy klesana. Toisaalta tieto selitti ne kaikki omituiset tuntemukset ja itseasiassa kinttu on pysynyt yllättävän toimintakykyisenä ja hyvin mukana menossa ollakseen niinkin huonossa hapessa kuin mitä mittaukset osoittaa. Hermovaurio siis selittää sen kaiken voimattomuuden, toimimattomuuden, väsymisen, krampit yms., jota tässä vuosien mittaan on tullut ihmeteltyä. Vika ei siis ole tällä kertaa asiakkaan päässä, vaan selässä ja jalassa.

Kaik toivo sentään viel ei ole mänt, vaan nyt suunta on julkisen puolen fysiatrille ja sitä kautta magneettikuvaukseen. Mutta taas edessä oli tilanne, että naurattais jos ei itkettäis kun tuli tieto aikataulusta: jonotusaika tällä hetkellä lääkärille on n. 3 kuukautta. Sen jälkeen arvioidaan hoidon tarve eli jonotetaan lisää tutkimuksiin, jonotetaan tutkimusten tulosten kertomiseen ja sitten jonotetaan mahdollisesti toimenpiteeseen. Kas se toivo kun tässä vielä on, että hermonjuuren ahtaumaa ehkä mahdollisesti kenties voisi saada avattua.

Mutta voi pääkallo ja sääriluut sentään tätä meidän terveyden-/sairaudenhoidon tilaa! Työkseni kun koitan pitää ihmisiä työkykysenä niin nyt itse saan totisesti tuta sen, miksi ihmisiä, nuoria ja ns. hyväkuntoisiakin päätyy työkyvyttömäksi. Koska tässä prkleen systeemissä ei pääse ajoissa hoitoon! Vaikka tapahan se sekin on hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä, että ihmiset kuolee sinne hoitojonoon - vanhuuttaan. Kyllä ei yhtään naurata tämä asia vaan vihaksi pistää.

Varsinkin kun toissa päivänä töissä istuessa/seistessä (toimistohommia, unelmia vähemmän) alkoi selkääkin juimia siihen vanhaan pahaenteiseen tapaan. Vielä illalla sitkeästi koitin omatoimihoitoa eli kävelyä ja treeniä salilla, mutta ei auttanut vaan lauantaina oli edessä reissu Selkäcenterin - taivaan lahja! - päivystykseen itse Herra Henttiselle. Ja niin vaan se taas kerran auttoi ja tänään pystyi jo käpsyttelemään vähän kivuttomammin salille, ajamaan spinning-tunnin (joka ei sattunut yhtään!), tekemään pienen kuntopiirin ja kävelemään takaisin kotiin upeassa KEVÄTsäässä. 

Työkyky tuossa edellä tulikin mainittua ja se alkaa tässä olla se iso kysymys. Nykyinen työ kun on enimmäkseen istumahommia ja se on se kaikkein huonoiten tälle korpselle sopivaa hommaa. Tai eihän se kenellekään sovi, jos tarkkoja ollaan. Tässä joutuu siis varmaan tosissaan miettimään työkuvioita uusiksi pitkällä tähtäimellä, koska liikkuminen ja makoilu on ainakin toistaiseksi ainoat kipuja hellittävät ja muutenkin oloa parantavat tilat. Ja se tuli tarkistettua, että niillä en myöskään saa itseäni rikottua enempää, päinvastoin, joten tulevaisuus täytynee olla vähän nykyistä liikkuvampi, myös työrintamalla.

Ja tähän taas liittyy näiden viikkojen suuri ja riemastuttava uutinen: sain kunnian liittyä mukaan joukkoon, joka jakaa liikkumisen ilosanomaa mm. Helsingissä vieraileville matkailijoille: Helsinki Running Tours! Joten vartokaas vaan, kyllä tästä vielä minäkin pääsen taas vauhtiin ja se on menoa sitten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti