Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Terveiset unelmalomalta!

Ohhoh ja huhhuh, nyt oli tällä triathlonistilla kuulkaa kaikkien aikojen toiveloma! Kyseessä oli valmentaja Merja Kivirannan/Tridiet yhteistyössä Apollomatkojen kanssa järjestämä reissu, toistaiseksi ainut laatuaan.

Sunnuntaina 8.2. hurautettiin aamutuimaan lomalennolla Fuerteventuraan, jossa pienen säätämisen jälkeen saatiin kyyti lentokentältä Las Playitakseen. Pikkubussifirma ei nimittäin ollut oivaltanut, että meillä on mukana normaalien lomakamppeitten lisäksi fillarilaukkuja, lastenrattaita ja muuta rompetta, eli sitä tavaraa oli PALJON, eli ei mitenkään mahduttu meille ensin varattuun kulkuneuvoon. Alkuiltapäivästä oltiin kuitenkin jo perillä ja asettuneita ja otettiin huudit haltuun käymällä syömässä hyvät sapuskat hotellialueen italialaistyyppisessä ravintolassa. Omalta kohdaltani tämä osoittautuikin sitten koko reissun ainoaksi ateriaksi, jonka söin oman hotellin ravintolan ulkopuolella. Jos lähikaupasta ostettuja välipalaeväitä ei lasketa. Ennen illan hämärtymistä ehdittiin vielä kasata fillarit ja tehdä pieni testilenkki lähikylän, Gran Tarajalin ympäri.

Maanantaina 9.2. alkoi sitten varsinainen loma- eli treeniohjelma... 
Puoli kasilta auringon noustessa tehtiin puolen tunnin herättelyjuoksulenkki, jolkotellen lähikylän kautta kukulan yli ja meren rantaan ja takaisin. Ihana herätys! Lenkin ja suihkun jälkeen päästiin tutustumaan hotellin puolihoidon ensimmäiseen osaan eli uskomattomaan aamiaiseen, joka täytti kaikki liikkuvan ihmisen toiveet ja paljon, paljon ylikin. Tarjontaa piisasi joka lähtöön ja ns. terveellisiä valintoja oli helppo tehdä - tosin muutakin löytyi. Erityismaininnan saavat hyvä riittävän tumma kahvi, tuoreet leivät ja hedelmä- & myslivalikoima - ja riisipuuro, kanelilla! Ja mikä parasta, aamiaisen sai nauttia ulkona palmujen katveessa, ah kuinka talven keskeltä tullut sitä arvostikaan!

Palmuja, ah!
Puolilta päivin oli 1:00/2300m uintia ihanan lämpimässä kisa-altaassa, josta meille oli aina treeniä varten varattu yksi oma rata. Iltapäivällä tehtiin sitten ensimmäinen varsinainen fillarilenkki, 1:40/43km. 

Las Playitaksessa on joka päivä aamusta iltaan älyttömästi ohjattua liikuntaa (zumbaa, lentopalloa, spinningiä, joogaa, ym., jne., ja lapsille oma ohjelmansa) ja meninkin alkuillasta vielä puolen tunnin venyttelyyn, joka pidettiin koriskentällä. 

Liikuntasetin jälkeen oli vuorossa ensimmäisen päivän toinen positiivinen ruokayllätys: päivällisbuffetin tarjonta. Taas oli valinnan varaa - ja päivittäin vaihtelua - joka lähtöön ja ruokavalioon, kyllä kelpasi täyttää päivän aikana tyhjenneet energiavarastot aina ähkyksi asti.

Varsin tymäkkä aloitus leirille oli tämä eka päivä ja kertoi sen, mitä tuleman pitää. Heti ekana päivänä kävi myös selville, että olen reippaasti itseäni kovakuntoisempien seurassa, joten tarvetta erinäköiselle soveltamiselle etenkin fillarilenkkien suhteen tuli. 

Ensimmäisenä päivänä kävi myös selväksi, että nyt ei muuten olla missään perus nahangrillaamislomamestassa, vaan Las Playitasissa kaikki, ihan kaikki vauvasta vaariin liikkuivat kaiken päivää. Ja sehän oli ilahduttavaa seurattavaa, tällaiselle myös työnsä puolesta terveellisten elämäntapojen puolesta paasavalle. Kahden viikon aikana taisin nähdä kaksi tupakoivaa ihmistä, ja sporttibaari - alueen ainut - kumisi tyhjyyttään iltaisin. Lisää tällaisia lomanviettopaikkoja!

Tiistai 10.2.
Aamulla 1:00/2300m uintia. Tässä stoorissa on aina minun ehtimäni uintimatkat mainittuna. Uintiohjelma oli yleensä pidempi, mutta siitä jokainen meni sen verran kuin kerkesi, hyvä systeemi. Uinneissa pääpaino oli tekniikan hiomisella (se käsiveto!), vaikka pitkiä sarjojakin tehtiin. Ilokseni voin todeta, että parin viikon aikana tapahtui näkyvää kehitystä uintitekniikassa ja loppuleiristä se alkoi olla jo jokseenkin hyvällä tasolla. Uinti taitaa olla kolmesta tri-lajista se minun vahvin osa-alueeni. Nyt täytyy vaan pitää huoli siitä, että ei tule takapakkia ja että kehitystä tapahtuu edelleen, myös vauhdin suhteen.

Kyllä siinä kelpasi polskia, myös maailman huipputriathlonistien
Päivällä muut lähtivät fillareilla reitille, jossa oli mm. 17%:n nousu (kääk!), mutta minä menin yksikseni ajamaan miltei saman lenkin kuin maanantaina. Pyöräilyn päälle juosta jolkottelin parikymmentä minuuttia ja alkuillasta menin taas ohjattuun venyttelyyn, mutta sepä ei ollutkaan yhtä hyvä kuin edellisenä päivänä, ts. venytykset olivat liian pitkiä suht kovan treenisetin päälle.

Keskiviikko 11.2.
Päivällä uintia 1:00/1500m, keskittyen pelkästään tekniikkaan.
Hiukan reilun tunnin päästä uinnista olikin leirin (ja koko kauden 2015) ensimmäisen kisan vuoro: osallistuttiin Las Playitaksen omassa viikko-ohjelmassa olevaan aquathloniin. Kyseessä siis 3,2 km juoksua + 200m uintia (altaassa) + 3,2 km juoksua sisältävä rypistys. Onneksi sattui HelTrin kisa-asu matkaan, niin saattoi rinta rottingilla edustaa seuraa! Osallistujia oli kolmisenkymmentä ja etenkin ruotsin junnujoukkuelaiset menivät todella lujaa! Itse edustin hidasta tätienergiaa ollen viimeinen, aika n. 44min, tarkkoja tuloksia en muistanut käydä katsomassa. Kannustus matkalla tuntui mukavalle ja tuli tarpeeseen.

Torstai 12.2.
Päivällä oli omalta osaltani leirin kivoin fillarilenkki, 3:00/71km: olimme Merjan kanssa kaksin liikenteessä (muut meni haastavammalle reitille) ja sain paitsi tuulenhalkomisapua niin myös erinomaisia tekniikkavinkkejä pitkin matkaa. Reitti oli kaunis ja minulle haastavakin: matkalle osui yksi jyrkempi nousu (ja sen perään arkajalalle vielä kimurantimpi lasku), mutta myös sellaista loivaa alamäkeä, jossa jopa minä pääsin nauttimaan vauhdin hurmasta.

Kun kaikki olivat pyörälenkeiltään palautuneet käytiin avaamassa avovesiuintikausi tekemällä märkkäreillä pikainen lenkki yhden poijun ympäri ja takaisin ja vähän lisäpulikointia rannan tuntumassa. Vesi ei tuntunut ollenkaan niin kylmältä kuin mitä n.18 astetta olisi antanut olettaa, mutta pahuksen suolaista se kyllä oli.

Perjantai 13.2.
Aamupäivästä pyörälenkki 2:20/50km. Menin taas omia polkujani, tosin samalla reitillä kuin muut, jotka tekivät paritempoharjoituksen. Minulla mäet ja kova tuuli nostivat (koko reissun aikana) sykkeet jo muutenkin niin korkeiksi, että siinä oli tempoilua ihan riittävästi omiksi tarpeiksi. Pyörälenkit tuppasivat kaikki menemään VK-sykkeillä, vaikka kuinka koitin himmailla. Mikä tietysti kertoo vaan siitä, että mäissä oppii ajamaan ajamalla mäissä, sitä lisää siis tulevaisuudessa. Loppuiltapäivästä fillaroinnin jälkeen oli ohjelmassa 1:00/2500m uintia.

Tämä lenkki tuli tutuksi
Lauantai 14.2., lepopäivä
Olin koko päivän aktiivisesti tekemättä mitään, mitä nyt hotellin lilluma-altaalla lojuin ja dekkareita luin, eli ihan parasta lomapuuhaa sekin. Kyllä tekikin hyvää muutaman "melko aktiivisen" päivän jälkeen.

Meri edessä, allas takana, kelpaa.
Sunnuntai 15.2. ja vaihtopäivä
Päivällä oli itselleni leirin pisin lenkki, 3:50/83km. Tuuli oli kova, mutta onneksi sain taas alkureissusta mennä Merjan tuulensuojassa. Paluumatkalla sattui leirin ainut tekninen häikkä eli ketjut tipahtivat juuri kun oli päässyt pitkän mäen kipuamisen alkuun. Ei auttanut kuin nostaa kettingit paikalleen, ottaa hiukan takapakkia ja aloittaa nousu uudestaan. Matkalle sattui myös saarelle tyypillinen liikenne-este, eli valtava vuohilauma ylittämässä tietä, kaikessa rauhassa. Selvisi, että vuohivaroitusliikennemerkit eivät olleet paikoillaan turhaan.

BÄÄÄÄÄ! Vuohenjuuston alkulähteillä.
Sunnuntaina yksi leiriläinen perheineen lähti kohti koti-Suomea, mutta vastaavasti saimme vaihdossa kaksi uutta ja innokasta leiriläistä lisää. Uudet matkakumppanit pääsivätkin heti mukaan illan uintitreeniin, 1:00/2400m.

Maanantai 16.2.
Ns. hiihtolomaviikko on mukava aloittaa aamu-uinnilla leppeän lämpimässä ulkouima-altaassa, 1:00/2000m. Päivällä ohjelmassa oli pyörälenkki 2:00/43km, jonka ajelin taas yksikseni tutuksi tullutta reittiä, muitten mennessä haastavammalle pätkälle. Pyöräilyn päälle juoksin 0:33/5km. Mukavasti tuli taas kaikki lajin osa-alueet käytyä läpi samana päivänä.

Tiistai 17.2.
Tiistaikin aloitettiin aamu-uinnilla, 1:00/2400m. Päivän pyörälenkin sen sijaan korvasin pitkällä PK-juoksulla, 1:30/14km. Tällä toisella viikolla nimittäin kohtasin yhden peloistani: Kovassa Tuulessa Ajotaidottomana Kaatumista Peläten Ajamisen Pelko -nimisen riiviön, josta en tuolla reissulla vielä päässyt eroon, vaan se vietävä pesiytyi paikalleen niin, että loppuviikosta ei ajamisesta tullutkaan sitten enää oikein mitään. Kun ei vaan uskalla uhmata tuulta, joka tuntuu paiskaavan puuskissaan milloin mihinkin suuntaan, esim suoraan autojen alle. 

Palmu & Puhuri
Tässä riittää työstettävää vielä joksikin aikaa. Jos olisin ottanut mukaan (tai vuokrannut) reissulle vakaamman (ja alhaisemman painopisteen omaavan) maantiepyörän kiikkerän tri-pyöräni sijasta, olisin ehkä paremmin saattanut tuulia uskaltaa uhmata ja mäkiä kivuta / laskea. Mutta toisaalta, tulipa nyt sillä kiikkerämmällä härvelillä vähän ajettua ja koettua sellaisia tuulia, joita ei kotomaassa ehkä ihan äkkiä tule kesällä vastaan, joten jonkin verran uskallus kuitenkin ehkä lisääntyi. 

Toisaalta pyörälenkin vaihtaminen juoksuun ei kovasti harmittanut, koska pitkän juoksemattomuuskauden jälkeen oli aivan ihanaa päästä juoksemaan pitkää lenkkiä kesäkelissä. Nautinnollista kerrassaan.

Rantaboulevardia pitkin kelpasi kipittää
Keskiviikko 18.2.
Keskiviikkona oli kaikilla pyöräilystä paussia ja aamupäivällä kävimme puolisen tuntia polskimassa meressä, melkoisessa aallokossa. Yllättävän hyvin siellä lainehilla kuitenkin pystyi keikkumaan, hipiälle hyvää tekevässä suola- ja hiekkapuhalluksessa.

Iloiset avovesiuimarit (kuva: Ilkka T.)
Iltapäivällä oli ohjelmassa mikäs muu, kuin aquathlon jälleen, jossa sain aikaa parannettua noin minuutilla, pääasiassa varmaan vaihtoalueteknisillä valinnoilla ja paremmalla uinnilla, joka edelliseen viikkoon verrattuna tuntui selvästi kevyemmälle muutaman sisäistetyn tekniikka-asian ansiosta. Feel the difference!

Suomen naiset vei KAIKKI mitalisijat
Torstai 19.2.
Unettomuus oli vaivannut pari edellistä yötä (syynä varmaan suuri fyysinen kuormitus ja ns. positiivinen stressi - kaikki on kivaa ja jännää!) ja aloin jo tuntea itseni zombiksi, joten en uskaltanut lähteä fillarin selkään. Kapusin sen sijaan läheiselle kukkulalle ja tein kaikinpuolin palauttavan puolentoista tunnin kävelylenkin, tutustuen ympäristöön rauhassa. Iltapäivällä oli kuitenkin vielä tunnin uinti (2000m), joten siihen piti virtaa riittää.

Perjantai 20.2.
Edelleen unettomuus riivasi ja lisäksi kurkkuun oli ilmestynyt pieni kaktus, joten päätin taas skipata pyörälenkin (tuuletkin olivat vaan koko ajan yltyneet, nyt jo n. 14m/s puhuriksi, liikaa minulle), joten kiipesin vähän korkeammille kukkuloille/vuorille hotellin lähellä ja uhmasin taas yhtä pelkoa eli korkean paikan kammoa. Se sentään suostui taipumaan ja pääsin nauttimaan upeista maisemista. Illalla tein vielä kevyet venyttelyt, mutta muutoin hissuttelin koko päivän.



Lauantai 21.2., viimeinen leiripäivä (snif...)
Koska viimeistä vietiin ja voimatkin tuntuivat palautuneen päätin vielä yrittää lähteä polkemaan, vaikka tuuli oli edelleen melkoinen. Muutaman kilometrin jälkeen oli pakko tunnustaa häviö tuulelle ja palata nöyrtyneenä takaisin. En vaan kertakaikkiaan pärjännyt, tuntui että fillari lähtee käsistä ja se on huonompi homma jos kuljettajasta tulee matkustaja. Takaisin hotellille melkein itku kurkussa palatessani tunsin itseni todella idiootiksi, kun vastaan tuli kaksi kaiffaria maantiepyörillä - surffilaudat selässä! Jos niihin ei tuuli napannut niin ei mihinkään ja niin vaan sitkuttivat menemään. Kyllä nolotti.

Mutta viimeiset hetket oli käytettävä tehokkaasti ja painelinkin sitten pitkälle PK-juoksulenkille (1:51/15km) Gran Tarajaliin ja takaisin. Se sai taas hyvälle tuulelle ja nauttimaan siitä, että ylipäätään pääsee taas juoksemaan.

Gran Tarajalin rantaa, viehkoja ravintoloita ja salskeita surffareita, jotka kummatkaan ei näy tässä (oli niitä!) 

Leirin viimeisenä harjoituksena oli illan jo hämärtyessä vielä onnistunut uintitreeni 1:00/2300m. Siitä jäi todella hyvä fiilis leirin päätökseksi!

Illalla nautiskeltiin vielä viimeisen kerran notkuvien buffet-pöytien antimista ja käytiin läpi viikon/viikkojen kokemuksia ja tuntemuksia. Ja kyllä vaan kaikilla meillä oli ollut niin mukavaa - oi jospa oisit saanut olla mukana!

Vihoviimeisenä hommana oli vielä fillarin purku ja pakkaus ja muu yleinen pakkausmayhem.

Sunnuntaina 23.2. oli ohjelmassa enää paluu kotiin, ja tällä kertaa kuljetukseen lentokentälle oli varattu riittävän iso bussi. Leirin ja matkan päätös oli haikea, mutta vastaanottokomitea muistutti taas siitä, mitä kaikkea kivaa oli kotirintamalla odottamassa.

Lopuksi yhteenveto:

Kiitämme
- loistavaa harjoitusohjelmaa, haastetta ja tekemistä oli taatusti riittävästi
- erinomaista ohjausta ja valmennusta, joista osaa sai jo leirin aikana sovellettua käytäntöön, mutta kotiinviemisiksikin jäi paljon evästä ja harjoiteltavaa
- huippuhyvää porukkaa, etenkin ihania kämppiksiä ja porukan pienimmäistä, jonka maailman ihmettelyä oli mukava seurata 
- hyvää ja runsasta ruokatarjoilua aamiaisella ja päivällisellä, teki syömisestä helppoa ja monipuolista
- inspiroivaa ympäristöä, niin koko saaren maastoja (jotka paikoitellen saivat tuntemaan, että on eksynyt Asfalttisoturin maisemiin) kuin myös Las Playitaksen aluetta
- Oikeita Staroja, joiden harjoittelua pääsi bonuksena seuraamaan, nimmareita ei sentään kehdannut pyytää
- pyöräilijäystävällistä liikennekulttuuria
- urheilukaupan tarjontaa, kotiinviemisiksi tuli hankittua mm. laadukas pyöräilyasu
- ystävällisiä ihmisiä ja sporttista yleismeininkiä.

Moitimme
- tuulta, oli paikoitellen liian kova pala arkajalalle
- saaren ominaistuoksua eli vuohenp*skan hajua, johon kyllä siihenkin tottui - toisaalta: tarjolla oli hyvää vuohenjuustoa
- hivenen vilakkaa säätä, lämpöasteita olisi voinut olla enemmän ja pilviä vähemmän
- Nukku-Mattia, joka ei suvainnut saapua paikalle joka ilta sovitusti.

Sen verran jäi hampaankoloon oma tuulessa-ajamistaidottomuus, että mielessä siintää jo uusintareissu, jolloin voi selättää omat pelkonsa ja taitamattomuutensa. Koskas lähdetään...?

Näihin maisemiin kelpaisi palata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti