Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kukkia pöytään, kantakalvotulehdus täyttää 4 kk!

Ensi perjantaina on "juhla"päivä, silloin tulee nimittäin kuluneeksi 4 kk siitä, kun kantakalvotulehdus aka plantaarifaskiitti aka jalkapohjan jännekalvon rappeuma pamahti päälle. Sitkeä perkele se on, koska ei ole kaikista näistä toimenpiteistä huolimatta älynnyt häipyä:
  • hieronta
  • muu manuaalinen terapia eli venytys vanutus, vatkutus, painelu, kaivelu, kääntäminen ja vääntäminen
  • teippaus kinesio- ja urheiluteipillä
  • kylmä, kuuma, kylmän ja kuuman vaihtelu
  • parikin erilaista lääkärin määräämää tulehduskipulääkettä useampana eri kuurina
  • lääkärin määräämää tulehdusvoide
  • Shockwave -käsittely
  • kidutus- eli Strassburgin sukka (ei pysty pitämään yön yli, sattuu varpaisiin)
  • lepo

Muutama viikko sitten kävin tolkullisen fysiatrin juttusilla ja sieltä tuli yksi käyttökelpoinen uusi ohje ongelman (syiden) hoitoon: harjoittelu Fibacon valmentajien ohjaamana. Fysiatrilta tuli myös käyttökelvoton idea eli Bemer-patjan hankinta ja käyttö, joka oli viedä uskottavuuden doktoriin kokonaan.

Reilun parinkymmenen vuoden ajan olen lapioinut tuhansia euroja fyssareille, naprapaateille, akupunktiohoitajille, hierojille, kuntosalille ja ohjattuihin jumppiin änd. Nyt näyttää sille, että ensimmäisen kerran löytyi henkilöt, jotka a) osaavat analysoida mikä kropassa ei toimi (lihasheikkoudet, kireydet, muut viat) ja b) miten ko. asioita lähdetään korjaamaan. Pahuksen kallistahan tuo Fibacossa treenaaminen on, mutta toisaalta ohjaaja keskittyy treenin ajan sataprosenttisesti vain minuun. Toisin kuin esim. paljon kehuttu Jarmo Ahonen, jonka vastaanotolla tunsi itsensä välillä todella toisarvoiseksi, koska J.A. saattoi samalla puhua puhelimessa, neuvoa kollegaa (joita ramppasi huoneessa miten sattui) tai muuten vaan haahuili jonkun muun asian parissa. Sekö nyt sitten on huippuluokan palvelua? Hinnan osalta kyllä mutta mitään tuloksia ei tullut. En suosittele.

Vajaa 10 kertaa olen Fibacossa treenannut ohjatusti ja sen lisäksi 1-2 kertaa viikossa vetänyt läpi kotiohjelman. Muu liikunta on ajettu minimiin (aargghh, ahistaa!) mutta minkäs teet, pyöräilykin kuormittaa kantapäätä liikaa. Juoksua ei luonnollisesti ole tarvinnut edes ajatella, ei liioin kävelyä. Kun muut yrittää saada kerättyä päivittäin mahdollisimman paljon askeleita, niin minä vastaavasti olen yrittänyt minimoida ne. Uimassa ja vesijuoksemassa olen nyt pari kertaa käynyt ja se on tuntunut ihan hyvältä = kivuttomalta. Ohjelmassa on myös paljon venyttelyä, sekä itsekseen että ohjaajan vanuttamana. Raitista ilmaa on todella ikävä, koska sitä ei tällä haavaa juuri saa. Pukeutumistyyli on nykyään kaikissa tilanteissa jossain määrin sporttinen, koska pehmeäpohjaiset lenkkarityyppiset kengät (vain muutama malli) ovat ainoat, joita jalat enää sietää.

Parin viime viikon aikana on muutaman kerran tullut pieniä valonpilkahduksia, eli joitakin kivuttomia askeleita, joista jokaisesta olen erittäin kiitollinen! Vastaavasti on tullut myös takapakkia eli lepokipua, joka taas on huono merkki ja josta en niin kovasti kiittele. Mutta nuo muutamat kivuttomat hetket viestinevät siitä, että jotain kehitystä parempaan päin on tapahtunut. Harjoittelu on jo sikäli tuottanut havaittavaa tulosta, että kehon asento on parantunut, niin harjoituksia tehdessä kuin ihan normiarjessa. Mutta että kuulkaa on työlästä opetella seisomaan, kävelemään ja istumaan uudestaan, haastavammista manöövereista puhumattakaan! Myös uidessa olen ollut huomaavinani jotakin asennon paranemista ja sen myötä sujuvampaa etenemistä.

Toivoa siis on, mutta jatkuva kipu on syönyt naista rotan lailla. Voimat on olleet ihan finaalissa koko ajan ja paljon liikkumaan tottuneena paikallaanolo on ihan persiistä. Viimeisten kuukausien aikana sosiaalinen elämä on jäänyt aika vähiin, koska kaikki kävelemistä edellyttävät toimet on pitänyt jättää väliin. Mm. kesällä marjojen ja sienien poiminta, messuillla, keikoilla ja näyttelyissä käyminen ja yleinen kylillä haahuilu.

Treenipäiväkirja on nyt jokseenkin laiha, mutta kirjaan taas tästä eteenpäin ylös kuntouttavat tekemiseni, samoin kuin päivittäiset tuntemukset, jotta saisi paremmin kiinni siitä mikä tilannetta parantaa tai huonontaa. 

Viikko 44

Ma: Kävely kauppaan ja takaisin (vartti / 1,5 km suunta) lähes kivuttomasti, wohoo, juhuu! Tähän auttoi uudet Asicsin GT-walker -lenkkarit, jotka on vuosien saatossa osoittautuneet ehdottomasti kävelyyn parhaiten sopiviksi jalkineiksi. Edelliset oli jo lahoamassa ja kävi tsäkä, että näitä taas XXL:stä löytyi ja vielä kokomustina. Pienestä kävelystä sai sen verran lämpöä, että sen päälle sai tehtyä kotijumpan. Harvinaisen kivuton päivä.

Ti: Vähän kävelyä kaupungilla asioidessa, kivut taas ns. normaalit.

Ke: Ohjattu jumppa Fibacossa. Päivällä oli aika paljon kipuja -> mieli matala, mutta treenissä kaikki muuttui paremmaksi jälleen ja salilta lähti paljon iloisempi eukko kuin sinne oli mennyt. Päälle vielä sauna ja uima kotitalon saunaosasto/avantosimulaattorissa.

To: Ei muuta liikuntaa kuin arkiaskareiden vaatimat n. 9000 kävelyaskelta. Ei tolkutonta kipua.

Pe: Ei erityisempää liikuntaa, paitsi illalla hiukan käpyttelyä koska oli HelTrin vuosijuhlat jatkoineen kylillä. Olipas mukavat kinkerit ja jalkakin oli jokseenkin ihmisiksi.

La: Lepo (ks. edellinen päivä) ja ainut liikunto (liki kivutta!) kauppaan & takaisin, vartti / 1,5 km suunta. Lisäksi puolisen tuntia venyttelyä. Taas lisääntyi toivo hitusen.

Su: 0:20 vesijuoksua ja 0:54 / 2 km rauhallista uintia, jossa hyödynsin viime syksyn tälle ajankohdalle tehtyjä treenejä. Vedessä on ihmisen hyvä, koska siellä ei satu. Ja nyt ei sattunut juurikaan edes Märskyn kaakelilattioilla kävely, joka on todella hyvä merkki! 

Tämä viikko on siis ollut kantapäälle kivuttomin neljään kuukauteen. Nyt kieli keskellä suuta ja varovasti eteenpäin, jottei tule pilattua mahdollista käännettä parempaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti