Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Italia! Alpit! Bormio! I'm in lööv!

Extempore otettiin ja lähdettiin keskiviikkona 12.7. viikon pyöräilyreissulle Bormioon. Teräsmies on ollut siellä useampaan otteeseen niin maasto- kuin maantiepyöräilemässä, mutta minulle reissu oli ensimmäinen Italiaan. Alppeihin olin jo saanut vähän tuntumaa viime kesänä Ranskan puolella.

Ensin lennähdettiin Milanoon, kentältä junalla keskustaan, sieltä toisella junalla Tiranoon, josta viimeinen etappi Bormioon bussilla. Koko päivähän tuohon tuhraantui, mutta ai että mitkä maisemat siellä oli vastassa!


Näkymät junasta Comolle

Room with a view 

Room with a view
Hotelli Sci Sport Bormio sijainteineen ja huone oli muuten OK, mutta aamiainen oli tosi nuiva ja vaatimaton. Plussaa oli hotellin ystävällinen ja rapsutusta arvostava koira ja muutama pihalla pyörivä kissa. 

Bormiossa on PALJON koiria ja ne on huomoitu hyvin.

Ravintolassa on luonnollisesti myös baari koirille.
Torstaina aamusta sännättiin hakemaan varatut pyörät Bormio Ski & Bikesta. Tällä kertaa kulkupelinä oli Colnago CLX:t 34/50 - 11/32 Ultegralla varustettuna.

Lomakulkuneuvo hotlan pihalla.
Ja sitten eikun samantien kapuamaan ylös Passo dello Stelviolle. Ylösmeno otti aika tiukille (syke nousi jossain kohtaa lukemaan 186, joka on pykälää vajaa testeissä koskaan mitattu maksimi), mutta olihan ne maisemat perillä ihan käsittämättömän hienot ja vaivan arvoiset!


Pääsin ylös!
Mutta se alastulo... Kun on korkeanpaikankammoinen, vauhtiarka ja epävarma laskija, niin alastulo oli aika kammottavaa. Kädet oli krampissa jarrukahvojen puristamisesta ja piti tosi monta kertaa pysähtyä keräämään rohkeutta. Onneksi Teräsmies on oppaana kärsivällistä sorttia ja jaksoi tsempata kaikki 36 serpentiinimutkaa alas.

Rohkeudenkeräyspaussi (yksi monista), jotta uskalsi takaisin tuonne alas. 

Faktaa Pyöräilyn klassikkonousut -kirjasta

Hengissä selvisin lopulta alas, ja itsensä piti tietysti palkita hienolla Stelvio-univormulla, joka ei siis tullut ihan helpolla. 

Koko setti piti hankkia.
Perjantaina huilasin, ei pelkästään edellisen päivän urakan takia, vaan myös koska unet on olleet reilun kuukauden tosi surkeat ja pitkäaikainen yleisväsymys painoi. Kylällä tuli tepasteltua reilut 12 000 palauttavaa askelta. Sillä aikaa Teräsmies kävi nousemassa Passo del Mortirolon JA Passo di Gavian samalla reissulla.

Launataina oli toisen urakkani vuoro eli Passo di Gavialle nousu ja paluu takaisin Bormioon. Teräsmies siis oli edellisenä päivänä jo ajanut sen Ponte di Legnosta ylös ja Bormioon päin alas. Nousu Santa Catarinaan saakka oli vielä ok, mutta siitä alkoi osittain aika huono tie, jolla oli ihan liikaa moottoripyöriä. Yhdessä kohtaa jo lähellä tasaisempaa loppua happi meinasi loppua ja oli pakko stopata tosi jyrkkään kohtaan. Yksin en olisi siitä enää liikkeelle ylämäkeen päässyt, mutta onneksi valmentaja-huoltaja-tsemppaaja tuuppasi minut liikkeelle. Viimeiset 5 kilsaa, joissa nousua oli vajaa 5% tuntuivat suorastaan alamäelle. Huipulla oli tosi kylmä tuuli, mutta maisemat toki tosi komeat.
Huipulla!

Faktaa Pyöräilyn klassikkonousut -kirjasta


Alasmeno oli taas yhtä kamalaa aina Santa Catarinaan saakka, mutta siitäkin selvittiin. Koska mitaleita ei ollut jaossa piti palkita itsensä kaulakorulla bormiolaisesta pyöräilyhenkisestä kello-/koruliikkeestä. Taakse myyjä vielä hoksasi kaivertaa uroteon päivämäärän.

Ansaittu!
Sunnuntaina pidettiin turistipäivä. Aamupäivällä mentiin kahdella hiihtohissillä Bormio kolmetonniseen ihailemaan maisemia. Upeaa!



Bormio näyttää kovin pieneltä kolmesta kilometristä katsottuna.

Iltapäivällä hurautettiin bussilla Livignoon ihan muina norjalaisina huulirasvaostoksille. Apteekin tätikin nauratti, kun kuuli millä huumoriasialla ollaan liikkeellä, josta osoituksena liikkeen käyttämä lahjakassi.

Viaton kuin enkelit konsaan!
Verovapaa alue alennusmyynteineen oli käsittämättömän kallis eikä matkaan tarttunut mitään vaan keskityttiin haahuiluun ja syömiseen & palauttaviin juomiin. Askeleita lepopäivänä kertyi reilut 19 000. Matkalla bongattiin CCC-joukkueen leiri ja useita kuskeja tien päällä.

Viimeisenä ajopäivänä Teräsmies lähti Giron reitille (Stelviolle ja alas, siirtymän kautta Umbrail Pass ylös ja alas Bormioon), minä taasen ajoin Mazzo di Valtellinaan ja takaisin. Kilometrejä tuolle reitilleni tuli n. 60 ja nousumetrejä about 800. Puolivälissä menomatkaa ohi pyyhälsi kymmenhenkinen Sky:n joukkue huoltoautoineen. En lähtenyt peesiin.

Oli kyllä mahtava reissu, vaikka moneen otteeseen pitikin olla vahvasti epämukavuusalueella. Säät osui ihan nappiin (eka sade tuli maanantai-iltana kun oltiin palautettu fillarit vuokraamoon), maisemat oli upeita, ruoka hyvää, olut kylmää, shoppailumahdollisuudet riittävät (tarvitaanko jotain muuta kuin pyöräilyyn liittyviä kauppoja?) ja ihmiset ystävällisiä. Keväinen Giro näkyi Bormion katukuvassa vielä vahvasti. Uskallan olla aika varma, että tuonne vielä joskus tulee palattua, jahka olen saanut lisää jerkkua reisiin ja päässyt eroon alamäkipelosta. Grazie Bormio!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti