Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Huoltoa ja hooseetä

Viikko alkoi huoltohommilla eli maanantaina olin fyssarin kiusattavana. Oikea takajalka ei ollut niin äkäinen kuin edellisellä kerralla. Voisikohan tässä varovasti toivoa, että arvon kinttu alkaisi jo rauhoittua...?

Tiistaina tuttuun tapaan fillarilla Itiksen SATSiin ja siellä Prformance Mobility -tunti. Vakiohjaajalla, josta en niin piittaa, oli taas kiva sijainen ja tehtiin kaikkea vänkää, mm. käytettiin paria jalkaprässinä ja hierottiin jalkapohjia kepeillä. 

Keskiviikkona juosten 0:24/3,7km salille ja siellä uusi tehokas punttitreeni. Kylläpä tuntui hyvälle! Myös seuraavana päivänä reisissä. Ja kipitys kotiin 0:25/3,7km.

Torstaina tirsojen jälkeen aika myöhään menin uimaan ja oli taas mukava treeni, aika leppoisa 0:50/2km, jonka jälkeen olisi jaksanut vielä vaikka kuinka. Tuttujakin taas näin, kuinkas muuten. 

Perjantaina vakio-ohjelma eli HelTrin kuntopiiri. Aika hyytävä keli oli jo fillarilla hurauttaa matkat.

Lauantainen sauvakävelylenkki 1:32/9,6km meni kuin siivillä, kun oli hyvää seuraa. Pitää vissiin perustaa HelTrin Alppilan & Pasilan alajaosto. Lenkin jälkeen oli hieronta, Espanjan Elävä kun oli tullut piipahtamaan Suomessa ja ehti ottaa vastaan.

Tänään ohjelmassa oli 2:41/34,7km fillarointia, mutta ei todellakaan PK:ta, vaan HC:ta. Nastoja cyclossa ei vielä ole, ja niinpä jäisellä Hakamäen sillalla sattuikin jännä kohtaaminen mummon kanssa. Mummo kipitti samaan suuntaan kuin minä ja aloin hyvissä ajoin takaa lähestyessäni soittaa kelloa, useampaan kertaan. Mummo väisti oikealle, oli siis kuullut kellon - vaan eipä ollutkaan! Mummo teki kavalan väistön vasemmalle, jota kautta olin juuri mummoa ohittamassa. Ja niinhän siinä kävi, että ei enää äkäinen väistöliike eikä jarrutus auttanut, vaan hetkessä oli Ridley kuskeineen kyljellään maassa. Muutama kirosana pääsi, mutta kun mummo oli huolissaan että sattuiko (sattui, tulin polvi edellä asfalttiin), niin piti koittaa nielaista kiukku ja valistaa mummoa, että kannattaisi pysyä selkeästi jommassa kummassa reunassa. Ei vissiin poloisella kuulo kovin hyvin pelannut. Tärkeintä kuitenkin on, että mummo ei mennyt kumoon (luunsa ovat todennäköisesti hauraammat kuin minun) ja että fillariin & vaatteisiin ei tullut kolhuja. Polvessa kyllä on mojova ruhje.

Jalat täristen jatkoin matkaa Malminkartanoon, jossa odotti päivän varsinainen haaste: 6 x nousu mäelle takakautta. Ensimmäisessä nousussa tekniikka petti ja tuli pupu pöksyyn ja jouduin hyppäämään jalkapatikkaan viimeisen jyrkemmän pätkän kohdalla: jalat meni hyytelöksi, voimat olivat hukassa ja fillarista loppui vaihteet kesken. Vastaan tuli paappa, joka kannusti että "Polje, polje vaan!" Ja päätin että minähän poljen! Eikun laskettelu alas ja uusi yritys. Alun megajyrkkä pätkä meinasi hyydyttää taas, mutta muistutin itselleni että polje vatsalla, alaselällä ja pakaroilla, älä reisillä, ja sehän toimi! Samalla taktiikalla meni loput viisi nousua aina ylätasanteelle saakka. Vähänkö oli voittajaolo viimeisen nousun jälkeen!

HC-lenkin mittaridataa.
Kotimatka meni kompastelematta ja fiilis lenkin jälkeen oli mitä mainoin, mitä nyt polvea jomottaa. Onneksi huomenna voi huilia. 

Kelpo mäkiratsu huipulla viimeisen nousun jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti