Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Vättern-viikko

Kisailuviikko jälleen ja alkuviikko meni miten kuten säätäessä.

Ma: Lepo

Ti: 1:15 / 3 km uintia Kumpulan maauimalassa. Kiva treeni, jossa oli 500 m siivuja eri tavoin edeten rauhallisilla vauhdeilla.

Ke: Säätöä reissua varten, ei ehtinyt muuta kuin ajaa työmatkat fillarilla.

To: alkuillasta kokka kohti Turkua ja sieltä Viking Gracella Tukholmaan. Uusi siisti ja hiljainen laiva, nukkuminenkin onnistui yllättävän hyvin.

Pe: Köröttely Tukholmasta Motalaan yhden pysähtymisen taktiikalla. Perillä käytiin heti hakemassa numerolaput, haahuilemassa messualueella ja haukkaamassa vähän välipalaa. Koska säätiedotus lupasi rundanin ajaksi sadetta, piti ostaa messuilta uusi kunnollinen pyöräilysadetakki. Satsasin hiukan tyyriimpään Craftin takkiin (taskuja, joustavat sivupaneelit, tuuletusaukkoja, paljon heijastimia) ja tämä osoittautui valitettavaksi erittäin oleelliseksi kapineeksi. Takin lisäksi piti ostaa Vätternrundan 2016 -paita, sitä kun ei ollut ns. finisher-paitana tiedossa osallistumismaksuun sisältyen, vaan erikseen täytyi shopata. Vallan laadukas tekninen paita n. 15 eurolla (tai siis 149 kruunulla tms.) 

Messualueen puskatkin oli muuntautuneet pyöräilijöiksi. 
Seuraavaksi yhytettiin majoittajamme Ramonita ja asetuimme hänen huusholliinsa taloksi, iltapäivällä paikalle kurvasi myös muu porukka. Alkuillasta käytiin vielä kylillä tankkaamassa pastabuffetissa, kuinkas muuten. Oli kallista mutta ei kummoista, nälkä kuitenkin lähti. Vielä shopattiin geelejä, hiilidioksidipatruunoita ja ass saverit - on muuten loistopeli! Sitten vaan laittamaan kamat kasaan ja ottamaan pienet välitirsat.

Persauksen (ravalta)säästäjä
La: Ennen puoltayötä kukuttiin jo hereillä valmiina lähtöön, joka oli meidän ryhmällä klo 1:50. Muutaman kymmenen hengen porukat kerrallaan lähetettiin liikkeelle kahden minuutin välein. Valot fillareissa olivat pakolliset ja ne osoittautuivat aivan välttämättömiksi. En ollut ainut, jolla oli se mielikuva, että kyllähän nyt juhannuksen alla yölläkin on valoisaa. Ei ole, oli säkkipimeää. Kun oma lähtö koitti ja ryhmä ampaisi matkaan reilun kolmenkympin vauhtia iski paniikki: omat - eikä kovin monen muunkaan - valot eivät valaisseet tarpeeksi tietä eikä ollut mitään käsitystä esim. kuopista. Pelotti aivan perkeleesti. Jossain vaiheessa oli pakko himmata vauhtia ja jättäytyä pienempään porukkaan. 

Pimeyttä kesti noin pari tuntia, eikä senkään jälkeen valoisaa ollut luvassa, koska noin tunnin ajon jälkeen alkoi sataa, kaatamalla. Ja sitä sadetta kestikin sitten viitisen tuntia. Oli jokseenkin lohduttoman oloista kun sade ei osoittanut mitään laantumisen merkkejä. Taukopaikoilla tuli ihan älyttömän kylmä ja parasta niitten jälkeen olivat ylämäet, jotta sai itsensä taas lämpimäksi. Sadetakin, jonka sain päälle vasta sitten kun olin jo hiukan kastunut, lisäksi pelastajaksi osoittautuivat neopreenihanskat. Hiukan oli huumori koetuksella matkan varrella ja tuli epäiltyä omaa mielenterveyttä: mikä ihme saa ihmisen lähtemään vapaaehtoisesti tällaiseen piinaan ja vielä maksamaan siitä. Oli todella sääli, että maisemia reitillä ei ensimmäisen 2/3 aikana juuri nähnyt, koska sade piiskasi silmiä ja kaikki tähyily piti keskittää tiehen. Ylämäissä mentiin vastavirtaan ja alamäissä myötävirtaan...

Taukopaikat, joita oli riittävän tiheässä oli aivan loistavasti järjestetty ja käsittämättömän jouhevasti sujui n. 20 000 pyöräilijän huolto. Ruokaa ja juomaa riitti ja huoltoa niin fillarille kuin kuskillekin olisi ollut tarjolla. Ainut miinus oli pitkät vessajonot, joissa ehti paleltua. 

Ajettiin Teräsmiehen kanssa varmaan noin puolet reitistä kahdestaan, joko peräkkäin tai rinnakkain. Harvoin kohdalle sattui itselle sopivaa eli noin kolmeakymppiä meneviä ryhmiä, useimmat menivät selkeästi joko liian lujaa tai liian hitaasti. Ja jos sattuikin niin niissä oli monasti niin levotonta ja poukkoilevaa ajamista, että oli turvallisempaa pitää vähän välimatkaa. Jälkeenpäin ajatellen välillä olisi kannattanut kiskoa joku ryhmä kiinni ja sinnitellä siinä, mutta kun ei tiennyt miten voimat noin pitkään matkaan riittävät, niin piti varmuuden vuoksi mennä hiukan rauhallisemmin. Muutamia hyviä tasaisesti eteneviä junia ja pieniä porukoita löytyi ja niissä ajaminen oli tosi kevyttä ja helppoa.

Jossain 180 kilometrin paikkeilla sade loppui ja rapa lakkasi roiskumasta naamalle. Loppumatkasta sai jopa sadetakin riisuttua ja vaihdettua hanskat kevyempiin. Muutama valitettavan vakava loukkaantuminen reitillä näkyi ja se veti kyllä mielen matalaksi. Toivottavasti nämä kanssapyöräilijät ovat toipuneet.

Klo 14:28 saavuttiin vihdoin maaliin Motalaan ja hyvällehän se tuntui kun sai aplodeja ja mitalin kaulaan. Ajoaika oli noin 10:45, ihan tarkkaa aikaa ei ole tiedossa kun ei saanut kohmeisilla sormilla tauoilla laitettua mittaria pauselle. Omasta mittarista hiipui myös akku 260 km:n kohdalla ja siitä eteenpäin GPS oli pois päältä. Kaloreita reissussa kului n. 7120.

Vaihtelua kun on Ruåtsin värit nauhassa.

En ole ikinä ollut missään noin suuressa urheilutapahtumassa ja hienosti kyllä kaikki säätä lukuunottamatta toimi. Kova päivä, mutta olihan se sitten kuitenkin kaiken sen kärsimyksen (persaus sattui viimeiset 100 km aivan peevelisti) arvoista. Mutta ei nyt kuitenkaan ole tarkoitus ilmoittautua samaan tapahtumaan ensi vuonna, sen verran epävarmat on sääolosuhteet tähän aikaan noilla leveysasteilla. Erityiskiitos pitää sanoa huoltopisteitten henkilökunnalle, joka oli todella ystävällistä ja niille hulluille kannustajille, jotka jaksoivat taputtaa ja huutaa heja-hejaa kaatosateen keskellä tienposkessa.

Sunnuntaina sitten taas paistoi aurinko, kuinkas muuten. Vähän ehdittiin tepastella kylillä ja käydä ihailemassa kuulemma Pohjoismaitten pisintä sisäveden hiekkarantaa, jolla pituutta on 3,5 km. Ja onhan tuo Vättern nyt ihan käsittämättömän kokoinen lätäkkö ja vesi todella kirkasta.

Kristallinkirkasta järvivettä

Mereksi naamioitunut järvi, ei näy vastarantaa. Aallotkin kohisi kuin meren rannassa ikään.

Rantakuppilasta sai hyvät tsufeet

Sattui myös olemaan Kallen & Silvian ja Victorian & Danielin hääpäivä, Hurra! Hurra! Hurra!
Tai ehkä tuo lippu oli vaan meidän kunniaksi.

 Kiitos Motala ja Vättern, ei ehkä kuitenkaan nähdä ihan äkkiä uudestaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti