Kukamitähäh

Tämä on ensisijaisesti oma treenipäiväkirjani, johon kirjaan etenemisen (ja takapakit) triathloniin ja muihin kotkotuksiin valmentautuessani.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Sauvakävelyä, romurallia ja täydellistä juoksua

Näitä kolmea muunmuassa ovat sisältäneet pari viimeistä liikuntoviikkoa.

Viime viikolla ohjelma oli tämä:
Ma: Huilipäivä
Ti: Vaihteeksi sielunkulttuuria ruumiinkulttuurin sijaan eli teatterissa. Olipas virkistävää!
Ke: Sain tähän äkkiseltään hieronta-ajan työpäivän jälkeen, jonka jälkeen ei sitten enää voinutkaan muuta kuin rentoutua huollon päälle kotitalon saunassa ja uimassa.
To: 1:12/5,7 km sauvakävelyä Nuuksion mäkisissä maastoissa, valmistautuen lauantain asiakaslenkkiin.
Pe: Taas huilipäivä, ainoastaan hyötyfillarointia tuli reilu 10 km, kun tuli polkaistua NRJ Workout -tapahtumaan Heltrin standille päivystämään. Pari tyyppiä saatiin kaapattua juttelemaan, toivottavasti siitä seurasi yksi uusi jäsen ja yksi yhteistyökumppani.
La: Lauantaina Suomen luonnon päivän päätapahtuma Haltiassa, jossa olin Helsinki Running Toursin sauvakävelylenkkiä vetämässä. Mukava tapahtuma, jossa yllätyskohokohta itselle oli Muumipeikon kainaloon pääseminen.

Ihanan pehmeä Muumipeikko!
Su: Surullisen kuuluisa romuralli, eli Tour de Helsinki 2015. Arvoin viimeiseen saakka sääennusteita väijyen osallistuako vaiko ei, mutta lauantaina kävin numerolapun Velolta hakemassa. Asetuin lähtökarsinassa kolmenkympin nopeusryhmän alkupäähän, ja siinä pysyinkin mukavasti aina ensimmäiselle taukopaikalle saakka. Siellä ryhmä hajosi, koska juuri ennen paikkaa alkoi ryhmästä kuulua huutoja "Kasa!" ja kaikki hiljensivät vauhtia. Pian näimmekin tuon kasan ja pahalle näytti. Muutamassa kymmenessä sekunnissa ehti tehdä yllättävän pajon havaintoja: montako hekilöä maassa lojui, kaikkien luona näkyi jo olevan joku tarkastamassa tilannetta, joku huusi "Onko lääkäriä?", yhden henkilön käsi nousi ja hän suuntasi huutajan luo, SPR:n auto oli lähestymässä paikkaa, yksi maassa lojuvista oli useista pyörätapahtumista tuttu mies. Tämä kaikki tuli siis havainnoitua onnettomuuspaikkaa ohittaessa muutamassa kymmenessä sekunnissa ja aiheutti omassa päässä johtopäätöksen, että apua on jo paikalla, nyt pitää vaan jatkaa matkaa, ajaa varovasti ja varmistaa, ettei itse aiheuta enempää kolareita/ole tien tukkona. Tässä vaiheessa muuta tietoa ei tietenkään ollut, paitsi että näytti todella pahalta.

Ryhmä oli siis tämän hässäkän vuoksi hajonnut ja piti alkaa kiriä suurempaa ryhmää kiinni. Melko pian olinkin taas jo ryhmässä, jonka luulin pysähtyvän toiselle taukopaikalle. Väärin luulin. Minun oli pakko täyttää juomapullot ja samalla hörppäsin juomaa mukista ja söin puolikkaan banaanin. Tähän ei montaa minuuttia kulunut ja muutaman tyypin kanssa lähdimme taas kirimään kolmenkympin ryhmää kiinni. Jossain vaiheessa se onnistuikin ja koossa oli ilmeisesti ns. ryhmän jämät. Muistikuvat matkalta ovat hiukan hatarat, mitä missäkin vaiheessa tapahtui, koska kolari painoi mieltä, matkalla näkyi vielä uusikin hässäkkä, jonka kohdalla oli kaksi ambulanssia ja paikalle sattui ukkoskuuroja, myös kunnon salamointia ja jyrinää kutakuinkin kohdalla. Ajamiseen piti siis keskittyä entistä enemmän, koska ajolasit olivat märät molemmin puolin ja näkeminen hiukan hankalaa. Sama meno jatkui ja kun kuuron jälkeen lasit ja vaatteet alkoivat hiukan kuivahtaa, tuli taas seuraava ukkoskuuro. Tätä menoa jatkui aina Nikkilään saakka. Kolmannelle taukopaikalle suurin osa ryhmää taisi pysähtyä, mutta sen verran porukkaa oli koko ajan ympärillä, että ajo oli suht helpon ja mukavan tuntuista. Julmetun tarkkana kyllä piti olla, koska porukkaan näytti taas osuneen jos jonkinlaista säätäjää, ja oli vaikea päästä sellaiseen kohtaan, jossa edellä olevien liikkeitä olisi ollut suht helppo ja turvallinen seurata. Muutamaan otteeseen meinasin pudota porukasta, koska en ollut tarpeeksi tarkkana edellä olevien hyytymisen suhteen, ja näiden pudokkaisen takaa taas ryhmän kiriminen kiinni otti ylimääräistä energiaa.

Palménin kaupalle tultaessa tein sen virheen, että kolareita välttääkseni hiljensin liikaa kun yritin katsoa kuka pysähtyy tauolle (koukkaa oikealle) ja kuka jatkaa suoraan. Seurauksena oli isommasta ryhmästä tipahtaminen ja Kuusijärven tietämille tuli ajettua parin-kolmen hengen rippeissä. Honkanummen hautuumaata kohti nousevassa loivassa, pitkässä nousussa energiat alkoivat hiipua ja jalat alkoivat tuntua huterille ja vauhti hyytyä. Yhden tyypin perässä pääsin Ikealle saakka, mutta siitä eteenpäin edessä oli tuttuakin tutumpi yksin taivallus. Jossain Malmin tietämillä huomasin, että perääni liimautui yksi heppu, jota vedinkin sitten perässäni maaliin saakka nousevia ukkospuuskia vastaaan. Koskelantiellä mieltä lämmitti kovasti, kun heppu huusi takaa että "Kiitos kun pääsin sun peesiin, en olisi ikinä päässyt tänne asti ilman sun apua!" Ole hyvä vaan :) Jäljellä oli enää loppukiri ja kurvaaminen Velolle, jossa sateen aiheuttaman liukkauden takia betonikaarteen yli piti taluttaa ja viimeiset metrit ajaa betonin sijasta nurmikolla. Maaliin tulin nettoajassa 4:44:20, jossa parannusta edelliseen parin vuoden takaiseen enkkaan 5:16. Hyvältähän tuo tuntui, mutta fiilistä latisti sattuneet kolarit, varsinkin kun alkoi selvitä kuinka vakavasta tilanteesta oli kyse, ja Velon ylle parkkeerannut ukkonen ja kaatosade. Huitaisin äkkiä sateessa vettyneen kanapaellahässäkän naamaan ja lähdin jonottamaan ulos alueelta. Tässä vaiheessa oli jo todella kylmä ja piti vaan äkkiä päästä kotiin suihkuun ja saada kuivaa & lämmintä vaatetta ylle. Onneksi sattuu asumaan n. 300 metrin päässä Velolta.

Maalissa, phuuh.
Tämänvuotinen TdH oli minulle viides peräkkäin, mutta taitaa jäädä viimeiseksi. Ainkain toistaiseksi. Ensi vuonna kun on tarkoitus jatkaa kisakautta vähän pidemmälle syksyyn, niin TdH:ssa loukkaantumisen riskiä ei kyllä uskalla ottaa. Tapahtuman jälkeen ei ole mennyt päivääkään, etteikö ajatukset olisi olleet pahiten loukkaantuneessa henkilössä. Se olisi voinut olla kuka tahansa meistä. Toivon hänelle kaikesta sydämestäni parasta mahdollista toipumista, May the Force be with you!

Tämä viikko on mennyt rauhassa fiilistellessä ja elpyessä.
Maanantaille oli jo etukäteen varattu TdH:n jälkeisten kolotusten huolto hierojalla ja niinpä vaan taas velho sai jumiutuneen oikean takajalan (reiden yläosan) elvytettyä.
Tiistaina oli niin nuutunut olo, etten jaksanut tehdä mitään. 
Keskiviikkona kävin ensimmäisen kerran sitten HCM:n juoksemassa, 0:55/8,3km. Ei tuntunut erityisen hyvälle, vasen lonkka juimi joka askeleella. Juoksun päälle tein 0:25 kotikuntopiirin.
Torstaina fillaroin salille 0:25/6,4km, käytin odotteluajan 0:15 crosstrainerin päällä ja osallistuin elämäni ensimmäiselle pilates-tunnille, 1:15. Olipas sekavaa. Ohjaaja hyppi mielestäni asiasta ja liikkeestä toiseen ja oli ihmeellisen äkäisen oloinen. Jos koitti sillä tarkoittaa jämäkkää ja napakkaa ohjaajaa, niin pieleen meni. Suuri osa liikkeistä oli hyvin samankaltaisia, joita HelTrin kuntopiirin vatsa-selkäkiusattujen tukiryhmässä teemme, joten ei varsinaisesti tuonut mielestäni mitään lisäarvoa. Voi olla, että tämä oli pilatestunnin irvikuva, mistäs tuon tiedän kun ei ole vertailupohjaa. Mutta jäi viimeiseksi ainakin tuossa paikassa (SATS). Mutta tulipahan nyt kokeiltua kun omalla salilla on ohjelmassa. Tunnin jälkeen polkaisin kotiin.

Perjantaina oli niin hieno ilma, että tein cyclolla 2:35/45,6km rauhallisen PK-lenkin.
Lauantaina meni koko päivä ultimate-huushollihommamayhemissa, joten suunniteltu uinti Kaitiksella jäi väliin.
Sunnuntaina sen sijaan tein nurinkurisen kotitriathlonin käymällä ensin juoksemassa (0:55/8,6km), hyötyajelemalla fillarilla asioille (0:50/15km) ja käymällä stadikalla uimassa (0:31/1,3km). Päivän juoksu oli kyllä huikean hyvä! Liekö johtunut siitä, että testasin Spotifyn uutta running -toimintoa ja sehän toimii! Mahtavaa, kun voi valita haluamansa musiikkityylilajin (metallia, tietty) ja sen jälkeen aparaatti valikoi biisit automaattisesti frekvenssiin sopiviksi, huikeaa! Vielä kun nousevan harjoituksen vauhdikkaimpaan kohtaan arpoutui kakkien aikojen suosikkitreenibiisi Rammsteinin Asche zu asche, niin siinähän suorastaan tunsi lentävänsä! Muutenkin juoksu kulki kuin unelma: mihinkään ei sattunut, askel oli kevyt ja tekniikka pysyi kasassa varmaan paremmin kuin kertaakaan koko kautena, joten mikä oli kipitellessä. Sääkin oli just passeli, puolipilvistä ja tuuletonta. Kerrassaan oivallinen treenipäivä siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti