Palautumisesta ei parane tinkiä

Jälleen on yksi mielenkiintoinen treeniviikko takana. Eihän se sujunut taaskaan ilman säätöjä, mutta eipä olla moisesta moksiskaan.

Ma: Lepo, tuttuun tapaan. Työn puitteissa oli järjestämäni HR:n teemapäivä, josta sain itse ammennettua evästä myös treenaamiseen. Vieraileviksi puhujiksi olin hankkinut johtavan psykologin Teemu Paajasen Työterveyslaitokselta ja mm. testauksen Grand Old Manin Matti Heikkilän. Kannattaa katsoa jutut nimilinkkien takaa. Kummankin asiantuntijan viesti palautumisen tärkeydestä ja palautumattomuuden vaikutuksista on kovaa tavaraa. 

Ti: Huonosti nukutun yön jälkeen olo oli koko päivän garmea, niinpä noudatin maanantaina saatuja ohjeita ja unohdin päivälle suunnitellun treenin ja tein palauttavan kävelylenkin. Toimi.

Ke: Nyt oli taas virtaa ja päivän treeni eli juoksu + puntti + juoksu kulki taas kuin unelma.

To: Taas piti soveltaa. Työpäivä venähti ja olo uuvahti eikä uimaan lähteminen houkutellut tipan vertaa, pienistä voimatirsoista huolimatta. Sen sijaan 1:35/9,6 km:n sauvakävelylenkki kuutamoisessa merenrannassa mielimusiikkia kuunnellen teki hyvää niin sielulle kuin ruumille. Kannatti vaihtaa.

Pe: Kuntopiiri, kuinkas muuten.

La: Nyt sai olla luvan kanssa oman elämänsä filmitähti, koska ohjelmassa oli uintitekniikan kuvaukset. Jännää miten paljon erilaisia virheitä sitä osaakin tehdä! Jotain olen sentään oppinutkin ja Merjalta sain taas hyvät ohjeet jatkoharjoitteluun. Yhden suuren oivalluksenkin - aika oleellisen - koin ja sen myötä uinnista tuli paljon raskaampaa, koska liian helpolla päästetyt lihakset joutuivat töihin... Varsinaisen oppitunnin jälkeen jäätiin Teräsmiehen kanssa vielä treenaamaan volttikäännöksiä, siinä oli kanssauimareille viihdearvoa kerrakseen!

Su: Uusinta edelliseltä sunnuntailta eli cyclolla Malminkartanoon ja 6 kertaa mäki ylös. Ihanankamala treeni, joka tuntui vähän helpommalle kun oli hyvää seuraa. 

Huoltoa ja hooseetä

Viikko alkoi huoltohommilla eli maanantaina olin fyssarin kiusattavana. Oikea takajalka ei ollut niin äkäinen kuin edellisellä kerralla. Voisikohan tässä varovasti toivoa, että arvon kinttu alkaisi jo rauhoittua...?

Tiistaina tuttuun tapaan fillarilla Itiksen SATSiin ja siellä Prformance Mobility -tunti. Vakiohjaajalla, josta en niin piittaa, oli taas kiva sijainen ja tehtiin kaikkea vänkää, mm. käytettiin paria jalkaprässinä ja hierottiin jalkapohjia kepeillä. 

Keskiviikkona juosten 0:24/3,7km salille ja siellä uusi tehokas punttitreeni. Kylläpä tuntui hyvälle! Myös seuraavana päivänä reisissä. Ja kipitys kotiin 0:25/3,7km.

Torstaina tirsojen jälkeen aika myöhään menin uimaan ja oli taas mukava treeni, aika leppoisa 0:50/2km, jonka jälkeen olisi jaksanut vielä vaikka kuinka. Tuttujakin taas näin, kuinkas muuten. 

Perjantaina vakio-ohjelma eli HelTrin kuntopiiri. Aika hyytävä keli oli jo fillarilla hurauttaa matkat.

Lauantainen sauvakävelylenkki 1:32/9,6km meni kuin siivillä, kun oli hyvää seuraa. Pitää vissiin perustaa HelTrin Alppilan & Pasilan alajaosto. Lenkin jälkeen oli hieronta, Espanjan Elävä kun oli tullut piipahtamaan Suomessa ja ehti ottaa vastaan.

Tänään ohjelmassa oli 2:41/34,7km fillarointia, mutta ei todellakaan PK:ta, vaan HC:ta. Nastoja cyclossa ei vielä ole, ja niinpä jäisellä Hakamäen sillalla sattuikin jännä kohtaaminen mummon kanssa. Mummo kipitti samaan suuntaan kuin minä ja aloin hyvissä ajoin takaa lähestyessäni soittaa kelloa, useampaan kertaan. Mummo väisti oikealle, oli siis kuullut kellon - vaan eipä ollutkaan! Mummo teki kavalan väistön vasemmalle, jota kautta olin juuri mummoa ohittamassa. Ja niinhän siinä kävi, että ei enää äkäinen väistöliike eikä jarrutus auttanut, vaan hetkessä oli Ridley kuskeineen kyljellään maassa. Muutama kirosana pääsi, mutta kun mummo oli huolissaan että sattuiko (sattui, tulin polvi edellä asfalttiin), niin piti koittaa nielaista kiukku ja valistaa mummoa, että kannattaisi pysyä selkeästi jommassa kummassa reunassa. Ei vissiin poloisella kuulo kovin hyvin pelannut. Tärkeintä kuitenkin on, että mummo ei mennyt kumoon (luunsa ovat todennäköisesti hauraammat kuin minun) ja että fillariin & vaatteisiin ei tullut kolhuja. Polvessa kyllä on mojova ruhje.

Jalat täristen jatkoin matkaa Malminkartanoon, jossa odotti päivän varsinainen haaste: 6 x nousu mäelle takakautta. Ensimmäisessä nousussa tekniikka petti ja tuli pupu pöksyyn ja jouduin hyppäämään jalkapatikkaan viimeisen jyrkemmän pätkän kohdalla: jalat meni hyytelöksi, voimat olivat hukassa ja fillarista loppui vaihteet kesken. Vastaan tuli paappa, joka kannusti että "Polje, polje vaan!" Ja päätin että minähän poljen! Eikun laskettelu alas ja uusi yritys. Alun megajyrkkä pätkä meinasi hyydyttää taas, mutta muistutin itselleni että polje vatsalla, alaselällä ja pakaroilla, älä reisillä, ja sehän toimi! Samalla taktiikalla meni loput viisi nousua aina ylätasanteelle saakka. Vähänkö oli voittajaolo viimeisen nousun jälkeen!

HC-lenkin mittaridataa.

Kotimatka meni kompastelematta ja fiilis lenkin jälkeen oli mitä mainoin, mitä nyt polvea jomottaa. Onneksi huomenna voi huilia. 

Kelpo mäkiratsu huipulla viimeisen nousun jälkeen.

Moka viikossa, kaksi parhaassa

No niin, se olikin kisaviikko taas, vaikka jotenkin luulin niitä tulevan seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella.

Ma: Lepopäivä, joka tuli vietettyä työasioitten tiimoilta Kuopiossa.
Ti: Pöljä en ollut hoksannut, että työreissulta paluu oli sen verran myöhään, että Prformance -tunnille ei ehtinyt. Happea oli paljon sisällä olon jälkeen kuitenkin saatava, joten korvaavana ohjelmanumerona oli tunnin rivakka kävelylenkki.
Ke: Juoksu 1:16/11,1km Töölönlahden rannoilla. Lämpän jälkeen kolme 2 km vetoa, jokainen eri syketasolla: PK-ylä, VK-ala, anakynnys (15 pykälän nosto per kierros). Melko reipasta.
To: Uintia 1:08/2,2 km. Mukana mm. hauskoja "kuinka uit lähes hengittämättä" -tyyppisiä pätkiä. Lääh puuh.
Pe: HelTri -kuntopiiri, kuinkas muuten.

Tällä numerolla mennään, koko sarja

La: Ekaa kertaa Aktia maantiejuoksucupissa. Sää oli mitä mainioin, kevyttä pilveä, lähes tyyntä ja lämmintä 7-8 astetta. Kisapaikalle tullessa tunsi itsensä jokseenkin turistiksi, koska paikalla oli laumoittain (yli 500) oikeaa juoksijaa. Aikaa lämpälle ja haahuilulle & tuttujen tapaamiselle oli reilusti, mutta silti lähtölaukaus tuli jotenkin äkkiä ja yllättäen. Siinä lähtövalmistelutohinoissa olin unohtanut tarkistaa nauhojen tiukan kiinnityksen ja niinpä toinen kenkä aukesi heti lähdön jälkeen ja nauhojen uudelleensolmimiseen meni muutama kallisarvoinen sekunti. Aika rivakkaan tuli lähdettyä liikkeelle ja ohiteltuakin porukkaan jonkin verran ensimmäisen puolikkaan aikana. Alun jälkeen en sykemittaria enää vilkuillut, mutta kääntöpaikalla kuulin ajan 26 ja risat, joten tavoite oli pitää samaa vauhtia toinen puolikas. Koitin kynsin hampain pitää kiinni rytmistä ja tarpeeksi lyhyestä askeleesta, jotta ei olisi mennyt harppomiseksi. Viimeiset kilometrit olivat jokseenkin tuskallisia: jalat olisivat kyllä menneet, mutta tuntui että happi loppuu ja keuhkot repeää. Maaliin tulin ajassa 52:42, joten tasainen vauhdinjako piti. Kymppiä en ole ennen ajanotolla juossut, mitä nyt osana perusmatkaa. Sillä saralla ennatys on viime kesältä Lahest, jossa juoksin 52:49. Lahen reitti oli kylläkin aivan flätti.

Syke- ja vauhtidataa

Sykemittarin datasta näkyy, että syke nousi tosi nopeasti korkealle ja siellä pysyi. Keskisyke oli 176 ja maksimi 187. Korkein testissä mitattu taitaa olla 184 parin vuoden takaa. Maksimisyke näyttäisi siis olevan nousussa... Tiedä häntä sitten, jos olisi alun malttanut ottaa rauhallisemmin, että olisiko sitä lopussa pystynyt vastaavasti kiristämään niin, että alun himmaus olisi tullut kompensoitua ja ylitettyä. Taktiikassa on vielä paljon hiomista. Nyt ainakin tietää mitä iloa on edessä vielä neljä kertaa tänä talvena.

Sunnuntaina ohjelmassa oli parin tunnin höntsälenkki cyclolla, mukavaa oli jälleen kerran metsäisiä ja merimaisemia ajellessa ihailla.

 

Eka treeniviikko ja heti munilleen!

Tai no, ei nyt kokonaan sentään, mutta pientä mokaa heti kärkeen. Mutta ei se mitään, koska moka on lahja ja kuinkas sitä muuten ottaisi opikseen.

Nyt oli siis ensimmäinen lukujärjestyksellinen treeniviikko pienen tauon jälkeen. Ja näin se meni:

Ma: Levolla on aina hyvä aloittaa, hötkyily on pahasta.

Ti: 0:30/10 km fillarointi salille + 0:45 liikkuvuustunti + 0:30/10km fillarointi kotiin.

Ke: Ja sitten se moka. Keskiviikkona ja torstaina osallistuin tolkuttoman mielenkiintoisille liikuntalääketieteen päiville. Ohjelmasta olin toki nähnyt, että keskiviikon ohjelma ulottuisi aina alkuiltaan saakka, mutta en puupäänä älynnyt ottaa iltapäiväeväitä mukaan. Nimittäin kun kotiin ehdin ja nälkäisenä vihdoin sain murua rinnan alle, en ehtinyt sulatella sitä niin, että olisin ehtinyt juoksemaan ennen illan saunavuoroa - josta ei luonnollisesti tingitä. Vähän täydemmällä kuvulla onneksi onnistui tunnin rivakka kävelylenkki, koska happea oli joka tapauksessa pakko saada ja samalla sulatella päivän antia.

To: Pitkästä aikaa kunnon uintitreeni 0:57/2km. Hiukan jänskätti miten koko vuoden reistaillut toinen olkapää treeniin suhtautuu. Yritin kieli keskellä suuta keskittyä oikeaan käsivetotekniikkaan ja niinpä suurempia ongelmia ei tullut. Ettei olisi peräti tuntunut olka vähän paremmalle treenin jälkeen kuin ennen sitä. Liike on lääke, MOT.

Pe: Perinteinen eli fillarilla Meilahteen ja siellä Heltrin kuntopiiri. Kuun vaihde toi taas 10 sekuntia lisää per liike ja nyt mentiin 50 sekuntia työtä + 8 sekuntia vaihtoon -rytmityksellä, 3 kierrosta ja jokaisessa taisi olla parisenkymmentä liikettä. Tiesi taas tehneensä.

La: Hurautin hiukan etuajassa isänpäivän viettoon ja samalla reissulla tuli tehtyä 1:13/8,3km sauvakävelylenkki. Ilmesesti jossain yläilmoissa on päätetty, että kun olen Sauvossa ja lähden siellä tekemään jotakin urheiluun viittaavaa niin taivaan hanat aukeavat. Eli teidoksi vaan sinne, että jos on kunnon sadekuurolle tarvetta, niin kutsukaa minut vaan paikalle urheilemaan ja avot alkaa vettä tulla.

Su: Vettä tuli myös sunnuntaina koti-Helsingissä ja sinne sekaan oli mentävä polkaisemaan 2:13/41,6km:n cyclolenkki. Sen verran myöhään tuli lähdettyä liikkeelle, että valot olivat loppulenkistä tarpeen. Metsä-, joki- ja merimaisemissa ei kyllä vesisade  ja harmaus haitanneet yhtään, niin hyvää teki saada happea. Fillari oli lenkin jälkeen ravalla kuorrutettu ja jollakin konstilla se piti kerrostalo-olosuhteissa saada puhtaaksi. Ei siis muuta kuin suihkuun, fillari ensin ja minä kakkosvuorossa.

Hyvin mahtuu!

Höntsäviikot

Syys-lokakuu on mennyt liikuntojen puolesta höntsäillessä. Ei siis ole ollut mitään treeniohjelmaa mitä noudattaa, vaan on tullut tehtyä mitä sää ja mieliteko sanoo. 

Juoksumaisemaa Vanhankaupunginlahdella lokakuisena päivänä...

...ja iltana.

Koska ilmat on olleet niin hyvät, lämmintä ja aurinkoakin on piisannut, niin eniten on tehnyt mieli olla ulkona. On siis tullut ajeltua rauhallisia lenkkejä cyclolla (ai että se on kätevä peli!) ja juostua parisen kertaa viikossa. Toinen juoksulenkeistä on yleensä ollut alle tunnin ja rivakampi, toisella on ollut mittaa puolisentoista tuntia ja vauhti on pysynyt PK-alueella.

Cyclot parkissa kaffepaussin ajan Uutelassa

Sisäliikunnoista ohjelmassa on tietysti ollut perjantai-illan piriste eli Aaltosen Aerobic, jonka lisäksi olen välillä juoksulenkin jälkeen tehnyt pienen kuntopiirin kotona. Salilta eli SATSista olen etsinyt jotain peruspunttitreenin ja AA:n täydentäjää ja vihdoin sellainen löytyikin: korskeasti nimetty Prformance Mobility -tunti. Nimestä huolimatta on kodikas ja mainio etenkin keskivartalon hallintaa ja kehon liikkuvuutta lisäävä 45 minuutin setti. Tunnille kun hurauttaa fillarilla (10 km/sivu), niin saa ihan käyvän treenisetin ko. päivälle.

Tulevan kauden päätavoite on ilmoittautumista ja matkavarauksia myöten lyöty lukkoon, eli IM Vichy kutsuu 28.8.2016. Sen lisäksi kisa-/tapahtumakalenteriin on tulossa jo jonkun vuoden haaveena ollut Vätternrundan 17.-18.6.2016. Muutakin aktiviteettia on suunnitteilla pitkin kesää, mutta niistä lisää jahka kokonaisuus kirkastuu. Marraskuun alusta on tarkoitus taas aloittaa järjestelmällisempi treenaaminen ja siihen on jo suunnitelmia viritteillä. 

Pitää taas vaan todeta kuten T. Silakka, että "Kotiasiat on kunnossa ja urheilu kiinnostaa!"

Viimeinen kesäaikapäivä ja cyclolla ohi mm. tämän maiseman, lähes kesäinen oli myös sää.

Ylimenokauden höttöä - Unelmakarttoja ja kannettavia reikiä

Silmiini sattui männäviikolla Facebookissa tapahtuma, jonka otsikko oli jotakuinkin "Unelmakarttakirja - luo oma voimakirjasi". Kyseessä on verkkokurssi, jonka aikana on tarkoitus kirjoittaa jonkinsortin kirjanen omista unelmistaan ja siitä, miten niitä kohti on tarkoitus kulkea. Samoin Facebookista ja muualta netistä tursuaa eteen milloin mitäkin "Näin teet unelmistasi totta", "Näin opit olemaan tietoisesti läsnä", "Näitä kymmentä ohjetta kun noudatat, niin elämä muuttuu auvoisaksi" ynnä muuta, ynnä muuta vastaavaa tavaraa. 

Tässä noudatetaan ohjaajan ohjeita ja edustetaan seuraa, hyvä HelTri!

Olen ihmetellyt miksi tämänkaltaiset ohjeet ja kurssit vähän ärsyttävät ja saavat aikaan lievän oksennusreaktion ja saman tunteen, kuin olisi vetäissyt vartissa puoli kiloa irtokarkkia. Periaatteessa hyvää, mutta kuitenkin ällöttävää. Usein herää mielessä kysymys ovatko näitä elämäntaito- tms. asioita innokkaimmin sosiaalisessa mediassa jakavat niitä henkilöitä, joilla nämä asiat ovat hyvin näpeissä ja haluavat tätä onnistumisen ilosanomaa muillekin jakaa. Vai onko tilanne se, että ko. henkilöt ovat itse aivan hukassa ja koittavat kuumeisesti etsiä apuvälineitä elämän suunnan löytämiseksi. Tai niitä, joiden pitää suorittaa elämää jonkun gurun antamien ohjeiden mukaan.

Joka tapauksessa kyseiset tekstit ovat saaneet miettimään omaa elämää, missäs jamassa se minun unelmakarttani, tietoinen läsnäoloni ja yleinen tyytyväisyyteni elämään oikein ovat. Ja vastaus kuuluu: asiat on just jetsulleen, niinkuin niiden kuuluukin olla. Unelmakarttoja en ole piirrellyt tai noudattanut jonkun muun tekemiä listoja asioista, joita tekemällä tulee onnelliseksi. Suunta on rakentunut omalla painollaan, toki monen mutkan, murheen ja asioitten mönkään menemisen kautta.

Ekan maratonin jälkeen, vähänkö hymyilytti!

Liikunnnallisuudesta on tullut pikkuhiljaa elämäntapa, joka tarkoittaa myös tavoitteellista treenaamista. Kuitenkin niin, että jos joskus laiskottaa, väsyttää tai sattuu tolkuttomasti, niin jätän treenit väliin ja otan tirsat tai menen vaikka kaljalle. Mikä nyt parhaalta siinä hetkessä tuntuu. Tavoitteita siis on ja hyvinkin kurinalaista etenemistä niitä kohti, mutta ei ryppyotsaisesti. Eräs suuri unelma tällä saralla on entistä lähempänä toteutumista nyt, kun ilmoittautuminen Ironman-tapahtumaan on tehty ja treenit tulevat palvelemaan pääasiassa sitä päämäärää. Tolkun ja hauskuuden kuitenkaan unohtumatta ja terveydentila edellä mennen. Liikuntaharrasteet paitsi täyttävät kutakuinkin kaiken vapaa-ajan niin vievät lisäksi myös kaikki rahat - varsinkin kun siihen jatkossa varmasti yhä useammin yhdistää matkustamisen - mutta sehän on juuri sitä, mitä haluan tehdä ja mihin pennoseni käyttää. Unelmakartalla ollaan.

Luonnon uima-allas ja uusi märkkäri kuin toinen iho, loistoyhdistelmä

Liikuntaharrastus pitää huolen myös siitä, että tietoista läsnäoloa tulee harjoitettua päivittäin. Kun uintiharjoituksessa pitää laskea hengityksiä ja muuttaa niitä tietyssä rytmissä tai tehdä treeniä tietyillä vauhtialueilla (lujaa!), niin siinä on vähän pakko olla jokseenkin läsnä tilanteessa ja käydä vuoropuhelua kroppansa reaktioiden kanssa, tai tulee baywatcheille hommia. Tai kun ajaa fillarilla kolmeaviittä muutaman kymmenen hengen porukassa niin, että etäisyydet muihin ajajiin lasketaan senteissä. Siinäkin pitää olla erittäin läsnä, aistia oma kehonsa ja sen liikkeet kokonaisvaltaisesti, jotta ei tule kolareita ja pahimmassa tapauksessa todella ikäviä seurauksia. Tai kun pitää juoksuharjoituksessa seurata kilometrivauhtia ja vaihdella sitä esim. 15 sekunnin eroilla muutaman minuutin välein. Läsnä on oltava ja keskityttävä vain ja ainoastaan siihen mitä tekee ja miten keho reagoi. Vastapainona mm. näille tolkuttoman läsnä olemisen hetkille pitää olla paljon myös hetkiä, jolloin mieli saa laukata vapaasti juuri siihen suuntaan mihin lystää ja kehoa ei tarvitse juuri miettiä. Usein parhaat ideat ja ratkaisut mieltä askarruttaviin ongelmiin tulevat rennon liikunnan ja " tietoisen läsnäolemattomuuden" tilan yhdistelmässä esim. rennolla kävelylenkillä luonnossa. Tätä kokemusta vasten on siis vaikea ymmärtää miksi tietoisesta läsnäolosta esimerkiksi työelämässä on alkanut tulla yksi suorittamisen muoto. Siis tyylin että laita kalenteriin pitkin työpäivää milloin aiot tehdä tietoisen läsnäolon harjoituksia. Tuntuu mielestäni jokseenkin ristiriitaiselta ja pakonomaiselta, erottaa läsnäolo joksikin omaksi saarekkeekseen, jota harjoitetaan irrallaan muusta elävästä elämästä.

Koen, että olen monella tavalla onnekas ihminen: terveyttä ja voimia piisaa, kuin myös mukavia töitä ja työkavereita sekä hyviä ystäviä, joihin voi luottaa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Lisäksi saan täyttää vapaa-aikani juuri niillä asioilla, joita itse haluan tehdä. En kuitenkaan usko, että mikään näistä on tipahtanut syliin taivaasta, vaan asioiden eteen on pitänyt myös määrätietoisesti, mutta ei pakonomaisesti ponnistella. Kuten Patzy osuvasti on blogissaan kirjoittanut: jos suurin haaveesi on muuttaa ulkomaille, niin lusikka kauniiseen käteen ja tekemään asioita sen eteen.

Triathlon ja matkailu, parasta yhdessä

Työelämässä varsinkin puhutaan paljon siitä, kuinka ihmisen pitää säännöllisin väliajoin mennä epämukavuusalueelle, jotta ei jämähdä niille sijoilleen. Valitsemani urheiluharrastuksen myötä olen saanut olla epämukavuusalueella säännöllisesti, etten sanoisi useammin kuin olisi ollut tarve. Mutta sitä saa mitä tilaa. Vaikka Joroisten puolimatkallakin on tullut oltua jo neljä kertaa, niin joka kerta lähtökarsinassa uintiin lähtöä odotellessa tulee tunne, että "Kunpa joku nyt toisi tähän kannettavan reiän, johon voisi hypätä ja paeta koko tilanteesta!" Vaan ei ole reikää näkynyt, järveen on pitänyt hypätä. Ja sama tunne on yleensä aina joka kisan ja tapahtuman lähtöä odotellessa: "Miten ihmeessä olen taas itseni tähän tilanteeseen järjestänyt?!" Mutta vastaus löytyy maaliviivaa ylittäessä, varsinkin jos tulos on yli odotusten: "Juuri tätä varten olen tehnyt töitä, juuri tämän tunteen haluan kokea, uudestaan ja uudestaan!" Olen ylittänyt itseni taas kerran, tekemällä sen eteen töitä ja menemällä kohti omia unelmiani.

Apua, täältä pitää tulla myös alas, fillarilla!

Lähtöjännittäminen on kivampaa kavereitten kanssa

Maalissa on helppo hymyillä

Gudbai Stadika, tervetuloa uudet haasteet

Tällä viikolla on ollut ohjelmassa kesämeiningeistä syysasioihin siirtymistä ja yleistä rötväystä. Treenien osalta se on tarkoittanut tätä:
Ma: lepoa 
Ti: laiskotti, mutta happea oli illalla pakko saada eli kolme varttia kävelyä raikkaassa ulkoilmassa (oli pimiä!) ja sen päälle parikymmentä minuuttia venyttelyä. 
Ke: juosten salille (ja takaisin) ja siellä hiukan reilu tunnin punttitreeni.
To: huilipäivä
Pe: syyslukujärjestykseen paluu eli illalla HelTrin legendaarinen kuntopiiri, joka on uudistunut! Ainakin yksi uusi liike oli ohjelmassa ja kahvakuulat on apuna useammassakin muuvissa. Ennenkuulumatonta! 
La: PK-juoksua 1:16/11,9km, lopussa muutama n. sadan metrin reippaampi rykäisy. 
Su: ihana alkusyksyn (enimmäkseen) aurinkoinen päivä ja se tuli vietettyä cyclon selässä 2:49/53,5km ja stadikan altaassa 0:36/1,5km. Se olikin sitten viimeinen stadikan aukiolopäivä tällä kaudella ja edessä on siirtyminen sisätiloihin. Plääh. Kyllä ei ole altaassa eikä varsinkaan sisätiloissa uiminen mitään verrattuna luonnon omissa ulkoaltaissa polskimiseen.

Tässä jo jonkin sortin ylimenokautta viettävänä on aika jo suunnitella myös tulevia kommervenkkejä. Elokuussa kun sain HCM:llä vahvistuksen siihen, että klesa selkä/lonkka kestää maratonin juoksemisen, niin se tarkoitti sitä, että nyt on mahdollista laittaa isompi vaihde silmään ja asettaa ensi kaudelle tavoitteeksi ns. täysi tahi Ironman -matka, miten kukakin sitä nyt haluaa kutsua. Tovi on fundeerattu mikä olisi sopiva tapahtuma eri näkökulmista katsottuna (ajankohta, sijainti, reitti ym.) ja voittajaksi valikoitui Ironman Vichy Ranskassa 28.8.2016. Eipä olekaan ennen Ranskassa tullut käytyä, nyt n siihen hyvä syy. Lauantaina tuli osallistumismaksun verran siirrettyä kiinalaisille IM-brandin haltijoille (tai ainakin tuleville) ja se on menoa nyt sitten. Toisaalta asiassa ei ole mitään dramaattista, koska viime vuodethan tässä on tullut rakennettua kestävyyskuntoa järjestelmällisesti aina vaan kohti pidempiä matkoja. Marraskuussa alkaa taas napakampi lajikohtaisen treeniohjelman noudattaminen, siihen asti voi haahuilla ja keskittyä mm. voima- ja kehonhallintahommiin. 

Vaikka tavoite nyt onkin se Ironman, niin tämän klassikkopätkän toimintamallia en kuitenkaan aio noudattaa. Jos moisia merkkejä alkaa näkyä, niin potkaiskaa vaikka nilkaan tai raahatkaa kaljalle.