Fillarilla on pystynyt ajelemaan jo yli 2 tuntia kerrallaan, tosin vaatimattomia kilometrimääriä, koska toistaiseksi olen uskaltautunut vasta katumaasturin selkään. Ja mikäs vika siinä, esim. keskuspuiston maisemat ja hiljaisuus tai Helsingin rantareittien koluaminen se on aina yhtä mukavaa ja sielu saa hoitoa siinä ruumiin (kehon?) ohella. Työmatkapyöräilyäkin on ollut ohjelmassa mutta sepä taas tahtoo saada ennemminkin verenpaineen koholle ja hermot kiristymään, pyöräteillä, etenkin ruuhka-aikaan, kun on melkoisia uuvatteja liikkeellä. Pahin oli nyt näkemäni tyyppi, joka ajaessa hörppi limua mukista, kuunteli musiikkia JA LUKI KIRJAA!!! Ja kypärää ei tietenkään ollut päässä. Tsiisös!
Ulkouintikausi alkoi maanataina Stadikalla, luonnollisesti heti ekana aukiolopäivänä. Kausikortin olin käynyt ostamassa jo hyvissä ajoin ennakkoon. Onkohan se vesi ollut aina yhtä lämmintä heti alkukaudesta lähtien? Nyt ekaa kertaa tuntui sille, että viileämpikin olisi riittänyt, varsinkin tällaiselle viherpiipertäjälle, joka miettii lämmityskustannuksia. Ja kyllä siellä altaassakin draamaa riittää, monella taitaa olla alkukaudesta vähän liikaa adrenaliinia ja kovat tavoitteet ja siinä sitten mennä porskutetaan toisten yli. Itse en tällä kertaa tullut jyrätyksi, mutta kyllä taas tässäkin kohtaa täti meinasi pitää puhuttelun kanssaliikkujille.
Alkuviikosta juoksu takkusi, mutta tänään meni jo 8,5 km, rauhalliseen 55 min vauhtiin. Ilma oli suorastaan kesäinen ja jalassa uudet hyvät tossut eli kerrassaan mieltä kohottava lenkki! Illalla oli vielä vesijuoksijoille ja märkkäriuimareille Mäkelänrinteessä yöuintitapahtuma, jonne menin lähinnä kokeilumielessä (selkähommien osalta) ja joskushan se makkarankuorituskausi on avattava. Ja kas, niin vaan meni kolme kilsaa varsin vaivattomasti, muutamalla pienellä tauolla höystettynä. Lisäksi juuri hoksasin, että en edes ole koskaan aikaisemmin niin pitkää matkaa kerralla uinut. Sangen lupaava päivä siis, ottaen huomioon, että kolmisen viikkoa sitten tuntui vielä siltä, että kisakausi saattaa olla menetetty. Ei nyt vielä ehkä sittenkään heitetä kirvestä kaivoon tai lusikkaa nurkkaan sen suhteen.
Maantiefillarikausi on vielä avaamatta, mutta se onnistunee vihdoin viikonloppuna, jos sääennusteet pitää paikkansa. Sitten alkaisikin olla aika palata taas järjestelmällisen ja suunnitelmallisen treenaamisen pariin. Selkä toki vielä temppuilee melkoisesti ja vasen jalka pelittää edelleen huonosti, mutta kyllä se sieltä perässä tulee. Troppeja pitää koittaa vähitellen alkaa heivata, mutta se pitää tehdä hallitusti. Ja maltti pitää päässä, vaikka kroppa tahtoisikin jo mennä. Takapakit kun ei suuremmin houkuttele, sen verran tuoreessa muistissa on itkun silmään tuova tuska.
Kouluhommissa viime viikonloppuna selvisi näpsäkästi paitsi yleisiä asioita fyysisen kunnon testauksesta myös se, että meikäläisen kannattaa (sallittuja) keuhkoputkenavaustroppeja ennen suoritusta käyttää. Astmataipumusta on ja röörit selvästi hyötyy douppauksesta. Lisäksi opemme (liikuntalääketieteen erikoislääkäri Hannu Litmanen, guru!) sääti samalla annostuksenikin kohdilleen. En vaan millään meinaa niitä troppeja muistaa ottaa. Suosittelen siis muillekin koekaniiniksi ryhtymistä aina kun mahdollista, siitä on jos ei muuta niin hupia yleisölle - kattokaa nyt vaikka tätäkin kuvaa (kuvaaja: Ari L.):
Kyseessä tässä siis astmarasitustesti bronkolyyttikokeella. Luojan kiitos sitä puhalluksen vaihetta, jossa silmämunat meinasi pullahtaa päästä ei tullut dokumentoitua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti