Kukamitähäh

Treenipäiväkirjasta tuli sairauskertomus, mutta toivottavasti vain toviksi. Tri-hommat on edelleen ohjelmassa aina kun olotila sen sallii.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vaivaisurheilijan vuositilinpäätös




Eipä ole tullut tänne kirjoiteltua sitten lokakun puolivälin, koska teksti olisi muistuttanut enemmän kärsimysnäytelmää ja sairaskertomusta kuin treeniblogia. Nyt kun vuosi lähenee loppuaan tekee kuitenkin mieli tehdä jonkinmoinen yhteenveto niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä kuluneen (treeni)vuoden aikana. Ja väistämättä mukaan tulee myös se sairaskertomusosuus, olette varoitetut.

Loka-marraskuun vaihteessa selkäongelmat pahenivat jälleen. Mitään dramaattista yhtäkkistä "nitkahdusta" ei sattunut, vaan jatkuvasti jäytävät kivut olivat pahentuneet siihen asteeseen, että kun tajusin joka päivä itkeä tihruttavani vain siitä syystä, että voimat olivat ihan loppu, olin valmis jäämään sairauslomalle, jota työterveyslääkäri varovasti koitti ehdottaa. Uskoo se kovakalloisempikin, kun tietty raja tulee vastaan. Ja kovakalloinen uskoo vihdoin myös, että rikki on, ei voi korjata, kun samasta asiasta on kahden fysiatrin, yhden ortopedin ja yhden neurokirurgin lausunto. Lyhyesti: kolme alinta välilevyä soseena (madaltumaa, pullistumaa tms ym jne) ja lisäksi yksi lannehermo sökönä niin, että vasen jalka ei enää kunnolla toimi ja bonuksena julmetut jatkuvat kivut kaikenlaisina variaatioina. 

Paitsi että, vieläkään en suostu uskomaan, että maratoneja ei enää juosta, vaikka uusi (varsin pätevän oloinen) fyssari Antti Hemminkikin näin totesi. Kyllä ei voi olla niin vaikeaa yhtä ranganpätkää saada kuntoon, kun kuuhun päästään, kolmiulotteisia esineitä voi tulostaa kuka tahansa ja Pistoriuksellekin on saatu uudet jalat! Lääketieteen kehittymistä ja ihmettä odotellessa on nyt sitten ohjelmassa kuntoutusta (fyssarilla, omatoimisesti + Kelan  3 x 5 päivän kuntoutuskurssilla), lääkkeitten rouskuttamista ("Huumeita!", kuten liikuntalääketieteen ope ko. tropeista totesi) ja tietysti sitkeästi normaalia treenausta sen minkä pystyy. Kivun hoito on siis se, mihin nyt keskitytään, jotta saisi hermoista raivattua kaistaa myös muulle kuin kipuinformaatiolle (huomaa täsmälliset lääketieteelliset faktat). Lääkkeitten lisäksi/vaihtoehdoksi tulee todennäköisesti kohtapuoleen kokeiltavaksi ns. hermojuuren puudutus, ja siitä mahdollisesti myös ns. lämpöpuudutusversio. Jos nuo tepsivät, voidaan sitten viimeisenä vaihtoehtona kokeilla myös kyborgiksi muuntautumista. Eli kyllä tässä vielä keinoja piisaa, sitä ihmettä odotellessa.

[Tähän väliin jätän kirjoittamatta puoliammatillisen vuodatuksen tämän hyvinvointivaltion alennustilasta ja siitä, kuinka kukaan päättäjä ei tunnu tajuavan kuinka kalliiksi tulee toimimaton järjestelmä ja se, ettei ihmisiä hoideta rivakasti kuntoon ja työ- & toimintakykyisiksi. Puhumattakaan eriarvoisuuden lisääntymisestä nykysysteemillä. Onnelliset olemme me, jotka hyvän työterveyshuollon piiriin kuulumme - mutta siitäkin huolimatta joudumme (saamme, koska taloudellinen mahdollisuus siihen on) maksamaan hoidot itse. Muutoin virut jonoissa ja iiiiso lasku kaikkien meidän maksettavaksi senkun raksuttaa... Ugh, riittänee tältä erää.]

No mutta se treenaus, päästään vihdoin siihenkin. Juokseminen on nyt sitten ollut pois kuvioista ties kuinka kauan (byäääh!), mutta uinti onnistuu, samoin vesijuoksu, pyöräily useimmiten ja kaikenmoinen lihaskuntoharjoittelu, kunhan nyt vähän älyää mitä tekee. Vaikeinta omaksua on ollut levon määrän lisääminen, kun yleiskunto kestäisi ja pää vaatisi paljon treeniä, mutta se yksi riivatun typerä ranganpätkä ja lyttääntynyt hermo vaativat huomiota ja huilia. Uitua on tullut, seuran vuorolla 1-2 kertaa viikossa, kuin myös poljettua, pääasiassa sisätiloissa. Maasturi on ainut peli fillarikalustosta, joka näihin märkiin keleihin taipuu, mutta siinä ei ajoasento ole kovin selkäystävällinen. Kuntopiiri ja salitreeni on myös olleet oivallisia pään järjissäänpitämismetodeja. 

Kaikista näistä vaivoista huolimatta on jotenkin uskomatonta, että tänä vuonna tuli kuitenkin tehtyä uudet omat enkat joka tapahtumassa, johon numerolappu rinnassa osallistuin! Siitä on syytä olla paitsi onnellinen myös kiitollinen, etenkin kaikille valmennus- ja huoltojoukoille sekä huippukivoille treenikavereille. Vaikka triathlon on se mieluisin laji, niin on vaikea päättää kumpi nousee vuoden kohokohta -palkintopallin korkeimmalle askelmalle: Joroisten viime vuodesta 42 min parantunut aika, vai karmeassa kelissä alle viiteen tuntiin ajettu Tour de Helsinki, naisten kuntosarjan sijalla 25./109. Kummankin maaliviivan ylitystä muistellessa tulee edelleen kylmät väreet ja vähän tippa linssiin. Ja SE on se, mikä saa raivokkaasti taistelemaan liikuntakyvyn ylläpidon ja parantamisen puolesta. (No okei, on työkyvyn säilyttäminenkin kohtuullisen motivoiva tavoite.) Pitkän aikavälin tavoitteita en edelleenkään ole hylännyt, vaikka tällä hetkellä ennuste juoksukyvyn palautumiselle on huono. Periksi ei anneta, perkele!



Tässä vielä osa HeiaHeiasta kerätystä vuoden tekemisistä (uinnin ja juoksun suhde on varsin hupaisa):
- Kävely 381 km
- Juoksu 217 km
- Pyöräily 3176 km
- Uinti 106 km
- Sisäpyöräily 35 kertaa
- Voimaharjoittelu 48 kertaa

Mahtavaa (treeni)vuotta 2014 kaikille!
 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Oodi syksylle ja sekakäytölle


Näin kisojen jälkeisenä alku-off-seasonina (kuulostaapas huvittavalle tällaisen kuntorämpijän yhteydessä) on hauskaa kun voi tehdä liikunnan suhteen mitä lystää. Ei ole ohjelmaa jota seurata kellon ja sykelukeman tarkkuudella, vaan voi päästellä menemään mitä mieleen juolahtaa. Liikkuminen ei kuitenkaan ole määrien suhteen laskenut vaan on pysynyt lähes samoissa kuin kesäkaudella. Vakio-ohjelmaksi syys-lokakuussa on muodostunut kutakuinkin seuraavanlainen liikunnan sekakäyttäjän viikkorytmi:

ma: lepo tai jotain palauttavaa puuhastelua
ti: seuran uintitreeni
ke: cross training -tunti (ihanan rankkaa, taju meinaa välillä lähteä)
to: kävely-/juoksuharjoittelua tai spinningiä
pe: Aaltosen aerobic-tunti eli seuran 1,5 tunnin kuntopiiri
la: pitkä pyörälenkki
su: tästä päivästä lähtien (tähän mennessä en ole joutanut) seuran toinen uintitreeni

Pikkuhiljaa pitäisi varmaan tämä ylimenokausikin jotenkin järkevöittää laadun suhteen, eli kääntynen asiassa taas asiantuntijan puoleen.

Selkä-/jalkaongelmat jatkuvat edelleen niin, että kivutonta kävelyä ja juoksua edelleen varovasti opettelen. Istuminen ja seisominen on edelleen paikoitellen kovin hankalaa ja tilannetta huonontavaa, joten sen vuoksi onkin lääkärin kanssa tehty myös suunnitelmia kuntoutuksen seuraavan vaiheen osalta. Jos voisi vaihtaa toimistotyöt (joita voi käytännössä tehdä vain istuen ja seisten) hommiin, joissa voi liikkua - mieluiten enimmäkseen pyöräillen, uiden ja lihaskuntoillen - ja levätä päivät pääksytysten oman tuntemusten mukaan niin se saattaisi olla ratkaisu ongelmien vähentämiseksi. Eli jos sellaisia hommia on tarjolla niin just let me know!

Mikä on ollut suorastaan taivaallista on aina näille päiville asti jatkuneet uskomattoman ihanat syksyisen kauniit pyöräilysäät! Noin satasen lenkki on tullut kerran viikossa ajettua ja voi että on ollut mukavaa nauttia upeista syysmaisemista ja raikkaasta ilmasta. Eilen ajoin 114 kilometrin lenkuran kahville Porvooseen ja tässä muutamia haja-ajatus ja huomio syksyn ehkä viimeiseltä pidemmältä maantiekruisailulta:

  • Fillarin selästä pääsee näkemään maisemat ja vuodenaikojen vaihtumisen läheltä ja rauhassa, mutta toisaalta esim. kävelyyn verrattuna mukavan rivakkaan tahtiin. Kyllä osaa pääkaupunkiseudun lähistölläkin olla kauniita paikkoja!
  • Fillaristien suosimilla semihäveliäillä bio break -paikoilla saattaa olla hämmentäviä ruuhkatilanteita. No, kukin vuorollaan...
  • Porvoon vanhassa kaupungissa on kuin ulkomailla kävisi: vanhat talot muistuttavat Keski-Euroopasta ja valtakielet tuntuvat olevan ruotsi ja venäjä. Ei siis mitään uutta pariin sataan vuoteen.
  • Terassikelit vielä lähellä lokakuun puoliväliä, arvostan! 
  • Pyörälenkin kohokohta on luonnollisesti kahvitauko ja Porvoon Fannyä erinomaisine baakelsseineen voin suositella lämpimästi.
Pyörilijäystävällinen Fanny ja aurinkoinen terassinsa
  • Porvoon yllä pyöri hanhiparvi, jolla selkeästikin oli navigaattori rikki. Eivät saaneet päätettyä mihin suuntaan muuttavat ja kaakatus oli sen mukainen.
  • Hirvenmetsästys alkoi lauantaina ja ekat jahtimiehet koirineen tuli bongattua. Onneksi tuli laitettua värikästä päälle ja fillarikin erottuu melko räikeästi maisemasta eli ei tullut rastas ammutuksi hirvenä.
  • Lähellä Nikkilää oli sattua hiirikolari. Toivottavasti jyrsijä pääsi hengissä autojen välistä tien toiselle puolelle eikä päätynyt lättänäksi kuten Tom & Jerryssä on tapana.
  • Tuulella on uskomaton vaikutus vauhtiin kun yksin ajelee. Menomatkan pienessä myötätuulessa oli huimaa ajella pitkiä pätkiä PK-sykkeillä yli kolmeakymppiä, kun taas paluun pieni vastatuuli (ja mäkisempi maasto) pudotti vauhtia heti radikaalisti. Vaan miksipä kiirehtiä turhaan kun maisemissa riittää nautittavaa.
  • Lajitovereita ei enää montaa ollut liikkeellä, mutta iloiset morjenstelut on aina yhtä mukavia. 
  • Maantiepyöräily on Suomessa edelleen kovin miehinen laji. Naisia on koko kesän aikana vastaantulijoista ollut ihan muutama ja yksin ajaen ei senkään vertaa. Kuulun siis marginaalin marginaaliin. 
  • Ja hämmästyksistä suurin: koko kautena ei ole sattunut yhden ainutta rengasrikkoa!!! Ja noilla samoilla sisägummeilla tuli ajettua pitkä siivu jo viime kaudella. Nyt kuulen jo mielessäni kuinka kohta parvekkeelta kajahtaa tuplaräjähdys...
  • Varjot pitenee ja syksy saa, mutta saakoot, kun on takana niin mahtava pyöräilykausi uusine TT-pyörineen ja rikottuine omine ennätyksineen. Uutta kautta odotellessa.





sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Karmea keli = parempi aika!


No nyt on vuoden 2013 Numerolappu rinnassa -kausi paketoitu, jo perinteisellä Tour de Helsingillä. Tässä välissä Joroisten jälkeen oon ollut mukavana välipalana jokunen viikko sitten mainio uusi tapahtuma Satasen kuntoajo, joka saatiin ajaa mukavassa kelissä ja hyvällä fiiliksellä ja ajaksi tuli 3:25:59.

Välissä piti olla myös Helsinki City Marathon, mutta sen jouduin perumaan selästä johtuvien kinttukipujen takia. Eipä sinne olisi ollut järkeä lähteä senkään takia, että juoksun treenaamisesta ei ole tullut mitään, koska kivut juostessa ovat sen verran massiiviset, että ei vaan onnistu. Sitä elimistön viestiä on syytä kuunnella ja jatkaa työskentelyä fyssareiden kanssa vaivan häätämiseksi.

Fillarointi sentään on onnistunut mainiosti (luojan tai muun olennon kiitos!) ja sitä on tullut nyt tehtyä järjestelmällisesti valkun ohjeitten mukaan. Jaksaminen siinä lajissa on parantunut ja vauhti lisääntynyt mukavasti, joten treenailu on ollut varsin palkitsevaa.

Säätiedotus tälle päivälle ei sen sijaan ollut mukava ollenkaan, ja kun aamulla heräsin ikkunaan hakkaavaan sateeseen niin ensimmäinen ajatus oli kääntää kylkeä ja jäädä vällyjen väliin. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi luovuttaa ja niin vaan tuli kammettua itsensä lähtöviivalle, joka onneksi on kivennäisen heiton päässä kotoa. Startin jälkeen saatiin ajaa peräti noin kilometrin verran, ennenkuin kunnon sade alkoi piiskata ja siitä eteenpäin vettä sitten riittikin vaihtelevassa määrin seuraavat neljä tuntia. Bemböleen mennessä kaikki vaatteet olivat läpimärät, kengissä lainehti vesi ja ajolasit olivat ulkopuolelta sadepisaroiden ja ravan ja sisäpuolelta höyrystyneen veden hämärtämät. Siitä oli ajoturvallisuus kaukana.

Lähdin kolmenkympin ajoryhmään, mutta se luonnollisesti lähti hajoilemaan jo jossain Vihdintien ylityksen jälkeen. Aina kun sain jonkun pienen porukan kauhealla vääntämisellä kiinni, niin eikös kööri taas levähtänyt. Vedin itseni aika piippuun ekan 40 kilsan matkalla, kunnes takaa tuli 29:n ryhmä, johon vihdoin pääsin liimaantumaan kiinni. Jonkun verran jojoilua siinäkin oli, mutta selkeä ryhmän hyöty oli kuitenkin mukana.

Ekalla tauolla täytin juomapullon, imaisin pari geeliä ja puolikkaan patukkaa ja sitten heti liikkeelle. Palmenin kaupalle ajeltiin suht nätisti ryhmässä ja siellä sama evässetti mutta vielä tiiviimmässä tahdissa. Porukka pysyi suht hyvin kasassa aina Kuusijärven tietämille saakka, kunnes liikenneympyrässä sattuneen kaatumisen jälkimainingeissa alkupää pääsi irti, jonka jälkeen en raivokkaasta vääntämisestä huolimatta saanut sitä enää kiinni. Ai että sapetti ja pääsi ruma sana jos toinenkin yksikseen viimeistä n. 15 kilsan pätkää runtatessa. Tuulitakki, jota ei missään vaiheessa kelin vaihtelevuuden takia ollut arvannut riisua toimi loppumatkan mainiona lisävastuksena, varsinkin kun tuuli oli sateen hellitettyä yltynyt melkoiseksi - ja luonnollisesti vastaiseksi.

Lopun sapekkaasta ja hapokkaasta yksintaivalluksesta huolimatta Velodromille oli taas mahtava kurvata, varsinkin kun loppuajaksi tuli 4:54:04 - kokonaiset 25:45 parempi kuin viime vuonna!!!  Siinä kohtaa kaikki murheet unohtuivat ja hymy levisi korviin. Maalialueella piti horjuvin jaloin palautusantimia nauttiessa tietysti vielä kanssapolkijoitten kanssa kerrata ja leuhottaa matkan karmeuksia ja maaliintulon hienouksia. Sijoitus näyttäisi naisten kuntosarjassa olevan 15/86. Kelpaa :). Kerrassaan mainio päätös kisakaudelle!

Nyt ei siis ainakaan toistaiseksi ole mitään tapahtumaa enää tälle kesä-syyskaudelle buukattuna, mutta jos joku fillaritapahtuma vielä löytyy tai juoksu alkaa sujua, niin ainahan sitä voi mielensä muuttaa. Nyt on ohjelmassa ainakin tovin rentoa fillarointia, avovesiuintia (hyvin vielä tarkenee) ja muuta joutavaa liikunnallista puuhaa ilman tulostavoitteita. 

Väsynyt, mutainen, mutta ah niin onnellinen!



sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Onnellinen itsensä (ja Innes-Stubbin) voittaja!


Onnellisesti ohi on Joroisten puolimatkan triathlon!

Aivan ensimmäiseksi haluaisin kuitenkin kiittää:
- Fysioterapeuttejani Vesa Suopankia ja A-P Lindbergiä, joita ilman en välttämättä olisi päässyt edes viivalle
- valmentaja Merja Kivirantaa ilmeisen toimivasta treeniohjelmasta (vaikka valmennettava onkin välillä vähän sluibaillut)
- pyörävelho Simo Saarista Nummelan Pro-Bikesta erinomaisesta palvelusta
- Liisaa erinomaisesta kisaseurasta

Mutta ne tulokset. Suluissa vuoden 2012 ajat:
Kokonaisaika 6:05:08 (6:47:10)
Uinti 0:44:49 (0:42:50)
T1 0:08:49 (0:06:17)
Pyöräily 2:53:13 (3:32:43)
T2 0:07:44 (0:06:35)
Juoksu 2:10:36 (2:18:48)

Simo oli pelastava enkeli kisan kynnyksellä, kun kisapaikalle lähtöä edeltävänä päivänä fillaria tarkistaessa huomasin, että kappas, vaihteet eivät pysy päällä. Soitto ja kaahaus Nummelaan ja parin tunnin päästä käsissä oli taas toimiva ja samalla ensihuollettu peli. Mahtavaa palvelua!

Perjantaina kisatunnelma (lue:paniikki) alkoi nousta huristelulla Joroisille ja siellä jo viime vuodesta tutulla triathlonin haastavimmalla lajilla eli logistiikalla: kieli keskellä suuta aikataulua noudattaen ja kaatosadekuuroja väistellen piti taas marssia noutamassa ja kylvämässä erinäköisiä nyssyköitä, pussukoita ja fillareita ympäri kylää, jotta kamat on oikeilla tapahtumapaikoilla seuraavana päivänä. Kymmenen maissa illalla pääsi majoittumaan Varkauden Scandiciin, jossa hotellin täysi nälkäisiä urheilijoita oli huomioitu kiitettävästi ruokailujen ajankohtia venyttämällä. Tarjoomukset olivat myös hyvin triathleetin tarpeet huomoivia. 

Lauantaiaamuna kello pärähti klo 5:15 ja vuorossa oli tankkaus aamiaisella, vaikka ruoka ei olisi maistunut yhtään. Sitten loput kamat autoon, taas parit pussukat (joista kahden säilytyksestä/kuskauksesta tänä vuonna veloitettiin erikseen) niille kuuluville paikoilleen ja bussilla lähtöpaikalle. Ilmassa oli paitsi suuren urheilujuhlan tuntu, myös sateen uhka, joka onneksi ei muuttunut todeksi. Lähtöalueella oltiin jo hiukan yli kahdeksalta, mutta leidien lähtö oli vasta klo 10:24, joten ennen sitä oli kosolti aikaa tavata tuttuja, nauttia viimeiset tankkaukset, varmistaa fillarin rengaspaineet ja lopulta ahtautua ah niin ihanaan gummipukuun. Sitten vaan erilaisten karsinavuorojen kautta järveen loiskis ja molskis.

Tämän kauden uimalakkimuotia
Oma kisa alkoi pienellä paniikilla, koska aa, olin aivan liian keskellä ryhmää ja kunnon porkunyrkkeilylihasoppaa ja bee, aika äkkiä selvisi että nyt on muuten melkoinnen aallokko. Aallot olivat paikoitellen niin isot, että uinti muistutti puoliksi sukeltamista. Kuten eräs kilpailija totesi: "Aina kun otti ilmaa vasemmalta puolelta sai samalla vesitankkauksen." Lastuna lainehilla piti vaan etenemän ja hämmästelin miten hyvin matka lopulta taittui ja sain itseni täysin rauhalliseksi. Ainut ongelma oli viimeisen kääntöpoijun kohdalla kun rytmi katosi hetkeksi parin kilpasiskon rynniessä päälle ja polvitaipeiden takaosat menivät hetkeksi kramppiin. Jollain zeniläisellä tyyneydellä siitäkin selvisin ja pääsin kauhomaan viimeisen suoran rantautumispisteeseen. Uintiaika oli pari minuuttia huonompi kuin viime vuonna, mutta kova keli huomioiden vaati vähän ylimääräistä ponnistelua. 

Vaihtoalueella oli melkoinen kuhina, mutta oma T1-pussukka löytyi hyvin ja kamojen vaihto ja energian & veden nauttiminen sujui melko sutjakkaasti. Tai siltä tuntui, mutta jostain syystä T1 (ja T2, molemmat sis. vessapiipahduksen molempina vuosina) näytti vieneen enemmän aikaa kuin viime vuonna, mystistä. Varsinkin kun yksiosainen tri-asu vähensi aikaa paidan päälle kiskomisen verran.

Myös fillariosuudella ankara tuuli hirvitti hiukan, koska T:n muotoiselle reitille osui paitsi myötäistä ja vastaista myös melkoista sivutuulta. Alkuun oli ongelmia myös uuden aerobarien välissä olevan juomasäiliön kanssa, josta voinkin laittaa itselleni nootin: jos ostat jonkun uuden härpäkkeen niin sitä kannattaa ehkä testata ennen kisaa, eikä vaan luottaa hämäävän yksinkertaisen näköiseen mekanismiin. Onneksi oli kuitenkin pullot myös satulan takana ja koska huoltokin pelasi moitteettomasti ei janoon tai energian puutteeseen päässyt kuukahtamaan. Geelejä olisi voinut olla pari enemmän takataskussa.

Tähän väliin oodi Trekille: voi hyvänen aika sentään mikä ilo ja keveys sillä oli ajaa! Ja näkyyhän tuo myös ajassa: 37 minuuttia rivakammin kuin viime vuonna, keskarin ollessa yli kolmenkympin! Ja tämähän ei olisi ollut mahdollista ilman ajoasentoa, josssa selkä ei satu, ei sitten niin yhtään! Että voi ihminen olla onnellinen yhdestä fillarista! Niskaa ja silmämunia (kyllä, saattaa kuulostaa hullulle) tuohon ajoasentoon vielä pitää totuttaa, mutta muuten meno oli täydellistä. Aika liuta kanssakilpailijoita tuli ohitettua matkalla ja suurimman tyydytyksen tietysti tuotti se, kun sai kaahata muutaman pisarakypäräisen miehen ohi, ai että! 

Juoksuvaihtoon tulin hyvävoimaisena ja vaihto sujui mielestäni jouhevasti (vaikka aika ei sitä vahvistakaan). Juoksu lähti myös kulkemaan yllättävän hyvin, oman mittapuun mukaan. Se minkä olin pyöräilyssä voittanut saatoin kuitenkin osittain juoksussa hävitä, koska ohittajia oli niin paljon. Suurin osa niistä taisi kuitenkin olla jo aikaisemmin pyöräilystä tulleita, jotka olivat jo kierroksia edellä. Juoksu sujui moitteettomasti aina kolmannen kierroksen puoliväliin saakka, jolloin vasen polvi alkoi sattua melkoisesti. Neljännelle kierrokselle tullessa se sattui jo niin kovin, että jalalle oli vaikea varata ja meno muuttui nilkuttavaksi yhdellä jalalla juoksemiseksi. Tämä harmitti suunnattomasti, koska voimia olisi riittänyt rivakampaankin menoon. Kivuttomalla jalalla olisi saattanut jopa oma puolimaratonennätys (2:06) rikkoontua. Pääasia oli kuitenkin, että pääsin maaliin juosten ja huomattavan onnellisena. En ollut vilkaissut kelloa kuin pyöräilyn lopussa ja kuullessani kuuluttajalta loppuajan 6:05, pääsi pieni itku, niin onnellinen olin! En olisi ikinä uskonut, että voin parantaa aikaa kokonaiset 42 minuuttia viime vuodesta, koska olisin ollut tyytyväinen jo vartinkin parannukseen. Erityisen onnelliseksi teki se, että muutama kuukausi sitten en pystynyt kunnolla edes istumaan tai seisomaan kovien kipujen takia.

Loppuiltapäivä/-ilta menikin sitten yleisessä euforiassa ja kisakokemuksista leuhottaessa kanssakisaajien kanssa. Ja kuten Nokian & NSN:n juoksukerhon triathlonkoulun vetäjä Ilkka sanoi: "Näitä elämyksiä ei saa ostettua rahalla." Oli muuten huikeita suorituksia tuon triathlonkoulun molempien vuosikurssien edustajilla, mukaanlukien yksi mitalisija, hyvä Mervi!

Ja se otsikossa mainittu voitto... Kisaseuralaisen kanssa sovittiin, että jos jompikumpi voittaa joko Innes-Stubbin tai Baba Lybeckin, voittaja tarjoaa toiselle skumpat. Ja niinpä sain ne skumpat illalla tarjota, eikä mikään ole vähään aikaan maistunut yhtä hyvälle!

Onnennumero

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Rokkia, sporttia ja lomahommia

Kesäkuun viimeinen viikko meni maailman laittamisessa valmiiksi ennen kesälomaa, festaroidessa ja tulihan se Kiskon perusmatkakin kisattua. Ja yllätysten yllätys, aika parani jälleen kolmisen minuuttia Vantaa triathlonin aikaan verrattuna! Tiedä häntä sitten kuinka vertailukelpoisia ajat ovat, koska reittiprofiili on melko erilainen. Etenkin fillariosuus oli Kiskossa jälleen kiitettävän mäkinen ja ekat metrit niin pyöräily- kuin juoksuosuudelle lähtiessä ovat tunnetusti mallia "Luulot pois". Juoksu meni yllättävänkin hyvin ja suurin ero Vantaan aikaan olikin siinä. Fillarointi meni vähän niin ja näin, aikakoneeseen totutellessa. Vielä en aerobareilla uskaltanut kaikin paikoin ajaa, etenkään jyrkissä alamäissä ja niissä kohden, kun muuta liikennettä oli tiellä paljon, sen verran huteraa meno on vielä. Ajoasento joka tapauksessa on ihana selälle, koska se ei sattunut yhtään! Samoin jalkoja aikakoneen ajoasento säästää roimasti, koska voimantuotto vaikuttaisi lähtevän selvästi enemmän lantion seudusta ja se varmaan vaikutti myös parempaan juoksuaikaan.

Hienoa Kiskossa oli taas hyvin toimivat järjestelyt, kannustajat (äiti ja isä etenkin!) ja se että paikalla oli paljon mukavia tuttuja. Hieno tapahtuma siis jälleen kerran. Sääkin suosi lopulta ja oli juuri passeli, vaikka sateen uhka ensin leijuikin ilmassa.

Kiskon jälkeen sai heittää vapaalle ja lomamoodiin ja sehän lähti käyntiin rokkihommissa niin Rock the Beachissa (ah mahtava Rammstein!) kuin Tuskassakin. 


Yleisö ja bändi yhtä liekeissä

Treenit toki on jatkuneet ohjelman mukaisesti ja viime viikonloppuna oli hyvät uinti- ja pyöräilymeiningit Casa de Rantatorpan ihanissa maisemissa Hämeenlinnan kupeessa. 




Eipä ole paljon tätä hienompaa uima-allasta

Siellä selvisi myös se, että ilmeisesti Vantaan Kuusijärvessä on jotakin astma-/allergiaoireet rajusti laukaisevaa ainesta, koska Iso-Munakkaassa uidessa henki kulki täysin normaalisti. Välttelen Kuusijärveä tästä lähtien, koska viimeisin harjoituskerta siellä päättyi kesken kaiken hengenahdistukseen, joka jatkui pari päivää ja sitä ei kyllä tee mieli enää uudestaan kokea.

Nyt on menossa viimeistelyt Joroisia varten ja pitäähän tässä vielä ennen sitä hiukan häitäkin juhlia plus tehdä muita lomailuhommia. Hiukan jo 20.7. H-hetki jännittää...


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Mai Trek, mai Star, mai laav!

No jopas on aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Täs on ollut vähän kaikenlaista, niin on jäänyt kirjoittelut. Mm.  työasioissa on ollut myllerrystä ja se on vienyt oman ylimääräisen siivunsa energiasta.

Treenit on kuitenkin sujuneet pääpiirteissään suunnitelmien mukaan ja erityisiä ilonaiheita ovat olleet mm.
- kolmen kilsan ja ylikin uintitreeneihin tottuminen
- juoksun sujuminen taas, ilman merkittävää selkäongelmien lisääntymistä
- juhannuksena tehty eka yli satasen (129 km) pyörälenkki.

Mutta tänään tuli ehkä yksi parhaista viime aikojen kohokohdista, nimittäin tutina, vapina ja jännitys hellitti ja sain vihdoin yhteiselon Star-Trekin kanssa sujumaan ja eteneminen alkoi etäisesti muistuttaa polkemista! Olin jo vähän epätoivoinen, kun tuntui niin kovin kiikkerälle ja huteralle ajo aikaisemmin, mutta ihmekös tuo kun fillari ei paina juuri mitään ja painopisteet on tyystin toisenlaiset kuin maantiejyrässä. Mutta nyt on toivoa, että meistä tulee vielä varsin hyvät kaverit! Viime viikolla vielä olin sitä mieltä, että menen Kiskoon Bianchin kanssa mutta kyllä hän saa jäädä nyt kotiin ja Star-Trekin kanssa lähdetään kokeilemaan, että josko vehkeillä olisi vaikutusta fillariaikaan. Merkittävää kunnon kohenemista kun tuskin on Vantaa triathlonin jälkeen ehtinyt tapahtua.

Ilon aihe on ollut myös se, että viime viikolla olen vihdoin päässyt tekemään myös koulutustani vastaavia hommia, eli hääräämään liikunnanohjaajana mainioitten Helsinki Running Toursin asiakkaitten kanssa. Kerrassaan mukavaa puuhaa!

Tällä viikolla virittäydytään siis lauantaiseen Kiskon olympiamatkaan ja sen lisäksi festaroidaan Rock the Beachissa ja mahdollisesti myös Tuskassa. Ai niin ja muutama päivä töitäkin pitäisi vielä tehdä, ennenkuin alkaa loma. Kesä <3

Mun Trek, Star-Trek:



perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kisakauden avaus

Jännäksi meni viime viikon Vantaa triathloniin osallistuminen, lähinnä se, että suostuuko selkä yhteistyöhön vai ei. Lauantaina kävin tekemässä ohjelman mukaisen kevyen tunnin fillaroinnin (sis. 6x1min rivakat siivut) Kuusijärven maisemissa ja se sujui ihan hyvin. Samalla ajattelin kokeilla miltäs se avovesi märkkärillä taas tuntuukaan - ettei jää harjoittelu viime tippaan. Vaan eipä tuntunut hyvälle laisinkaan, ja nyt en tarkoita normaalia gummipukuahdistusta. Pari sataa ainoastaan pystyin nihkeästi kauhomaan, koska selkä sattui niin peevelisti ja vielä sillä tavalla, että tiesin kivun olevan välilevy(pullistuma)peräistä. Veti mielen melko matalaksi. Illan otin rauhallisesti eli makoilin retkipatjalla lattialla ja tein fyssarien ohjeitten mukaisia kuntoutusjuttuja, popsin troppeja ja toivoin parasta.

Kisapäivän eli sunnuntain aamuna olo oli onneksi parempi, joskaan ei loistava ja näinollen tavoitteeksi tarkentui kisasta läpi yhtenä kappaleena selviäminen, tuloksesta viis. Kisapäivän sää oli mitä upein, ehkä jopa hiukan liiankin kesäinen, koska lämpömittari huiteli jossain +25-30 asteen välillä. Edessä oli varsin hikinen iltapäivä. Aamupäivä sujui tavanomaisessa hermoilussa ja kamojen kuuteentoista kertaan tsekkauksen merkeissä. Naisten perusmatkan lähtö oli päivän viimeisenä klo 14:30, mutta puolen päivän jälkeen Kuusijärven kisapaikalle saapuessa paikalla oli kuitenkin vielä varsin huikea suuren urheilujuhlan tuntu, joka sai entistä enemmän perhoset sinkoilemaan vatsassa. Onneksi paikalla oli paljon tuttuja ja mukavia ihmisiä ja erityisen kivaa oli, että The Coachkin oli paikalla kannustamassa.

Sitten vaan normaalit kuviot eli fillarin tarkastus, numerointi, kamojen vienti omalle paikalle, kisainfoon osallistuminen ja lisää hermoilua ennen omaa starttia. 

Kisa lähti käyntiin kahdella kierroksella järven ympäri kauhomista, joista ensimmäinen ei sujunut sitten ollenkaan: uimalasit tipahtelivat päästä ja hengitysrytmiä ei tahtonut löytyä millään. Puolessa välissä piti välillä kavuta maalle - horjuen, kuten tyypillistä - ja siinä sai onneksi viritettyä lasit kireämmälle. Hengityksen vaikeus ei vaan tahtonut helpottaa, ja jälkeenpäin hoksasin että sehän johtui varmaankin allergiasta, koska oireet olivat just samat, joita kisakumppani Baba kirjoituksessaan kuvaa.

Uinnin jälkeen haparoiva kipitys vaihtopaikalle, jossa homma sujui aikaisempaa hiukan vauhdikkaammin: vaihdoista alkaa olla jo kokemusta ja malttaa tehdä sen suht rauhassa, ekaa kertaa päällä ollut tri-asu vähensi vaatesähläystä ja järjestäjien toimesta paikalla olleet boksit pitivät kamat ojennuksessa. 

Fillarointi tapahtui neljänä kympin lenkkinä eestaas Lahdentietä sotkien ja se sujui alun hengityksen takkuisuutta lukuunottamatta melko mukavasti. Fillaroinnin aikana uskalsin varovasti seurailla kierrosaikoja ja ne näyttivät suht lupaaville. Selkä, joka onneksi oli kestänyt uinnin melko hyvin, alkoi loppuvaiheessa jo hiukan oireilla.

Fillariosuuden jälkeen olikin edessä sitten se kovin osuus: juoksuharjoittelu on ollut koko kevään minimaalista, reitti oli hurjan mäkinen ja osuus kun on vielä viimeisenä, niin voimat alkoivat jo olla melko lopussa. Ja kun en muutenkaan ole mikään kovin vauhdikas juoksija. Päätin kuitenkin, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto ja vaikka konttaan maaliin, mutta loppuaika on saatava. Urakkaa helpotti se, että osuus oli kolmena 3,3, kilometrin lenkkinä, joten osatavoitteeseen yksi kerrallaan oli helpompi keskittyä. Jossain kohtaa juoksua uskalsin taas vilkaista kelloa ja aika näytti lupaavalle. Ja niinhän siinä kävi, että kaikista kevään selkä- ja muista ongelmista huolimatta tuli oma ennätys olympiamatkalla: 3:13:09 - enkä ollut edes sarjassani viimeinen! Tarkat ajat löytyy Championchipin sivuilta

Kisapaikalta poistui osallistumismitali kaulassa varsin tyytyväinen tyyppi, koska tapahtumakausi tuli vihdoin avatuksi, kaikista kevään vaikeuksista huolimatta. Järjestäjille kiitokset erittäin hienosta tapahtumasta!


torstai 30. toukokuuta 2013

On the road again

Takapakkia pukkaa, mutta sitkeästi taas ollaan virallisen treeniohjelman syrjässä kiinni. Viime viikko meni jo hyvin, mutta sitten ilmeisesti pääasiassa liian istumisen takia tuli tiistaina takapakkia - juuri kun piti päästä kauden ekaan starttiin eli Rykäsyyn Kuusijärvelle. Pah, pah ja vielä kerran pah!

Sunnuntaina on seuraava tavoite, jota kohti sitkeästi koitan nitkuttaa, eli Vantaa triathlon, perusmatka, sekin niinikään Kuusijärvellä. Melkoinen spektaakkeli taitaakin olla ohjelmassa, koska ilmoittautuneita on yli 700! Triathlon on uusi maraton.

Kuntoutuksen saralla on menossa uudet kuviot, koska yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä ja rakas opiskelutaistelutoveri Ari ystävällisesti järjesti tapaamisen Ari-Pekka Lindbergin kanssa, jolla onkin varsin mielenkiintoisia metodeja käytössään. Nyt treenataan vatsa- ja selkälihaksia huomattavan hienojakoisesti ja apuna liikkeiden havainnollistamisessa on mm. ultraääni, jonka näkymä poikittaista vatsalihasta treenatessa on tällainen:


Viime viikon treenit:
ma: fillarointia 1:05/25km, isolimpputreeniä + PK-juoksua 0:33/5,5km + tunti kävelyä
ti & ke: muita menoja = lepoa
to: 2300m/1:12 uintia hallissa
pe: fillarointia 2:00/51km, kadenssitreeniä + kiihdytykset loppuun
la: n. 4:00/90km fillarointia
su: 3300m/1:40 vaparia stadikalla

Nyt kieli keskellä suuta, että takapakki ei uusiudu.

torstai 9. toukokuuta 2013

Lähes normaali

Pari viikkoa on mennyt hissukseen treenimuotoja ja -määriä lisäillessä sangen lupaavasti ja pientä raportoitavaakin näinollen on kertynyt hiljaiselon jälkeen. 

Fillarilla on pystynyt ajelemaan jo yli 2 tuntia kerrallaan, tosin vaatimattomia kilometrimääriä, koska toistaiseksi olen uskaltautunut vasta katumaasturin selkään. Ja mikäs vika siinä, esim. keskuspuiston maisemat ja hiljaisuus tai Helsingin rantareittien koluaminen se on aina yhtä mukavaa ja sielu saa hoitoa siinä ruumiin (kehon?) ohella. Työmatkapyöräilyäkin on ollut ohjelmassa mutta sepä taas tahtoo saada ennemminkin verenpaineen koholle ja hermot kiristymään, pyöräteillä, etenkin ruuhka-aikaan, kun on melkoisia uuvatteja liikkeellä. Pahin oli nyt näkemäni tyyppi, joka ajaessa hörppi limua mukista, kuunteli musiikkia JA LUKI KIRJAA!!! Ja kypärää ei tietenkään ollut päässä. Tsiisös!

Ulkouintikausi alkoi maanataina Stadikalla, luonnollisesti heti ekana aukiolopäivänä. Kausikortin olin käynyt ostamassa jo hyvissä ajoin ennakkoon. Onkohan se vesi ollut aina yhtä lämmintä heti alkukaudesta lähtien? Nyt ekaa kertaa tuntui sille, että viileämpikin olisi riittänyt, varsinkin tällaiselle viherpiipertäjälle, joka miettii lämmityskustannuksia. Ja kyllä siellä altaassakin draamaa riittää, monella taitaa olla alkukaudesta vähän liikaa adrenaliinia ja kovat tavoitteet ja siinä sitten mennä porskutetaan toisten yli. Itse en tällä kertaa tullut jyrätyksi, mutta kyllä taas tässäkin kohtaa täti meinasi pitää puhuttelun kanssaliikkujille.

Alkuviikosta juoksu takkusi, mutta tänään meni jo 8,5 km, rauhalliseen 55 min vauhtiin. Ilma oli suorastaan kesäinen ja jalassa uudet hyvät tossut eli kerrassaan mieltä kohottava lenkki! Illalla oli vielä vesijuoksijoille ja märkkäriuimareille Mäkelänrinteessä yöuintitapahtuma, jonne menin lähinnä kokeilumielessä (selkähommien osalta) ja joskushan se makkarankuorituskausi on avattava. Ja kas, niin vaan meni kolme kilsaa varsin vaivattomasti, muutamalla pienellä tauolla höystettynä. Lisäksi juuri hoksasin, että en edes ole koskaan aikaisemmin niin pitkää matkaa kerralla uinut. Sangen lupaava päivä siis, ottaen huomioon, että kolmisen viikkoa sitten tuntui vielä siltä, että kisakausi saattaa olla menetetty. Ei nyt vielä ehkä sittenkään heitetä kirvestä kaivoon tai lusikkaa nurkkaan sen suhteen.

Maantiefillarikausi on vielä avaamatta, mutta se onnistunee vihdoin viikonloppuna, jos sääennusteet pitää paikkansa. Sitten alkaisikin olla aika palata taas järjestelmällisen ja suunnitelmallisen treenaamisen pariin. Selkä toki vielä temppuilee melkoisesti ja vasen jalka pelittää edelleen huonosti, mutta kyllä se sieltä perässä tulee. Troppeja pitää koittaa vähitellen alkaa heivata, mutta se pitää tehdä hallitusti. Ja maltti pitää päässä, vaikka kroppa tahtoisikin jo mennä. Takapakit kun ei suuremmin houkuttele, sen verran tuoreessa muistissa on itkun silmään tuova tuska.

Kouluhommissa viime viikonloppuna selvisi näpsäkästi paitsi yleisiä asioita fyysisen kunnon testauksesta myös se, että meikäläisen kannattaa (sallittuja) keuhkoputkenavaustroppeja ennen suoritusta käyttää. Astmataipumusta on ja röörit selvästi hyötyy douppauksesta. Lisäksi opemme (liikuntalääketieteen erikoislääkäri Hannu Litmanen, guru!) sääti samalla annostuksenikin kohdilleen. En vaan millään meinaa niitä troppeja muistaa ottaa. Suosittelen siis muillekin koekaniiniksi ryhtymistä aina kun mahdollista, siitä on jos ei muuta niin hupia yleisölle - kattokaa nyt vaikka tätäkin kuvaa (kuvaaja: Ari L.): 


Kyseessä tässä siis astmarasitustesti bronkolyyttikokeella. Luojan kiitos sitä puhalluksen vaihetta, jossa silmämunat meinasi pullahtaa päästä ei tullut dokumentoitua.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

WOHOO!

Voi tätä ilon päivää! Sain fyssarin luvalla juosta matolla ja kokeilla fillarointia ja nehän sujuivat, kivutta! Pienistä annoksista tosin oli kyse: salille fillarointi "katumaasturilla" ei vie kuin parikymmentä minuuttia suuntaansa ja juoksua maltillisesti vain vartti. Mutta silti! Ah tätä autuutta, ihan kuin olisi kävelemään oppinut uudestaan!

Vielä ei toki parane juhlia turhan railakkaasti eli pitää koittaa muistaa laittaa jäitä hattuun ja annostella näitä herkkuja pienin annoksin, jottei tule takapakkia. Pääosassa ovat edelleen kuntouttavat ja turvalliset aktiviteetit eli kävely, vesijuoksu ja lihaskuntoharjoittelu fyssarin ohjeiden mukaan.

Perjantaina pääsin lyhyellä varoitusajalla peruutuspaikalle ortopedian poliklinikalle Töölön sairaalaan, jossa otettiin vielä röntgenkuvat rangan alaosasta joka suunnasta ja kaikilla mutkilla. Sitten tapasin ortopedin, jonka kanssa pääsin tutkailemaan etenkin edellisellä viikolla otettuja magneettikuvia, joita alkaa pikkuhiljaa jo osata lukea itsekin. Vanhat tutut veijarit hieman edellistä kierrosta (v. 2007) ärhäkämmässä kunnossa siellä lymyilivät eli kolme reippaasti madaltunutta (= lähes kokonaan kadonnutta) välilevyä, ahtautunut juurikanava ja yksi kunnon välilevyn pullistuma. Mutta millekään näistä ei leikkaamalla tässä tapauksessa voi mitään tehdä, vaan hoito on ns. konservatiivista eli entiseen malliin troppeja ja kuntouttavaa liikuntaa, kipuja kuunnellen. Ihmeparantumisen mahdollisuuden kariutuminen oli toki melkoinen pettymys, mutta toisaalta hyvä uutinen oli se, että ei ainakaan mitään uutta vakavampaa ongelmaa ole kehkeytynyt. Kisasuunnitelmiakaan ei ortopedi kieltänyt hautaamaan, kunhan treenaus sujuu olotilan mukaan. Tämähän sopii!

Fyssarilla käyntiä jatkan ja siellä tänään oli ohjelmassa mm. akupunktiota sähkön kera ja siinähän sitten sätkin, metkaa. Omatoimikuntoutus jatkuu entistä raivokkaammin ja vakaasti uskon, että viivalla olen niissä tapahtumissa, joihin jo olen ilmoittautunut. Tulostavoitteet toki pitää suhteuttaa siihen, että kunnon treeniä ei vielä vähään aikaan voi tehdä. Jos takapakkeja ei tule niin ensi viikonloppuna toivottavasti pääsee kokeilemaan jo maantien kutsua, saas nähdä...


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Potilaskertomusta pukkaa

Potilaskertomukseksihan tämä blogi nyt on muuttunut eli niitä kuulumisia tästä lähtien toistaiseksi.

Reilut pari viikkoa olen nyt ollut sairaus"lomalla", kun istuminen ja seisominen muuttui lähes mahdottomaksi. Päiväohjelmaan kuuluu pari isompaa kuntouttavaa liikuntayritelmää ja pienimuotoista fysioterapia-/kuntopiirijumppaa siihen lisäksi. 

Vesijuoksu on osoittautunut liikkumismuodoista parhaaksi: siinä kivut häviää kokonaan ja saa jopa hiukan sykkeen kohoamaan ja hien kihoamaan otsalle eli saattaa mennä jopa peruskestävyysharjoittelun puolelle. Muuta niin kuormittavaa ei sitten pystykään tekemään. Uinti on toiseksi miellyttävintä, mutta sekään ei täysin kivutta suju, mutta saapahan hiukan pidettyä tekniikkaa yllä ja käsivoimia treenattua. Kävely sattuu melkolailla, mutta on välttämätöntä pitää ohjelmassa, jottei pää hajoaisi: ulkoilmaihmisen kun on pakko saada raitista ilmaa joka päivä, kivulla tai ilman. Parisen tuntia päivässä menee näissä kuntoutushommissa ja loppupäivä sujuukin sitten vaakatasossa olohuoneen lattialla. Läppärin näpyttely onneksi sujuu siinäkin asennossa ja kiitos sosiaalisen median säilyy myös kontaktit ulkomaailmaan. Ystävät ihanat on onneksi käyneet pitämässä seuraa, niin ei ole täydellinen mökkihöperyys iskenyt. Arkiaskareet sentään hoituu ja toimivat niin ikään kuntouttavina, kunhan muistaa ettei säntäile eikä tee äkkinäisiä liikkeitä ja roudaa esim. kaupasta vain pienen satsin ruokatavaraa kerralla, kamelina olo kun ei nyt juuri onnistu.

Ensi viikon torstaita odotan kuin kuuta nousevaa, koska silloin pääsen magneettikuvaukseen, joka toivottavasti vihdoin tuo selvyyttä tilanteeseen. Torstaina tuskin kuitenkaan vielä varsinaisia analyyseja saa, vaan vielä on odotettava sen jälkeen aikaa doktorille, joka sitten kertonee mitä sieltä kropan uumenista löytyy ja mitä on tehtävissä. Tässä odotellessa on luonnollisesti tullut käytyä läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. 

Toistaiseksi hoitona on siis omatoimisen kuntoutuksen lisäksi ollut kipulääkitys, jonka annostusta on pikkuhiljaa nostettu. Vaikutukset ei ole olleet kummoiset, mutta sivuvaikutuksista sen sijaan on päässyt nauttimaan. Ainut - mutta varsin merkittävä - positiivinen seikka tässä sairaus"loman" aikana on ollut se, että olen nukkunut paremmin kuin varmaan pariin vuoteen. Johtuneeko sitten tropeista vai siitä, että ei ole ollut mitään stressiä siitä, onko seuraavana päivänä täysissä sielun ja ruumiin voimissa vai ei. Saattaa olla, että jonkunasteista uupumustakin on ollut ilmassa kun kovempien kipujen kanssa on painiskellut taas jo yli puoli vuotta ja talvilomaakaan ei tänä vuonna ollut. Rajalliset on ihmisen voimat ja jatkuva kipu kyllä nakertaa niitä aika tehokkaasti.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Raivokasta kuntoutumisyritelmää

Noni, sinne mäni mun treenisuunnitelmat, selkä on niin sökönä että nyt vaan hissutellaan. Pääsiäsisen piinaviikon aktiviteetit on olleet päivittäistä kävelyä (joka ei juuri satu, vaan jopa ehkä vähän helpottaa kipuja), varovaisia selkäjumppaliikkeitä ja venyttelyä, jottei jumahda lisää. Sunnuntaina kokeilin uintia ja se onnistui vallan mainiosti, huono puoli oli se, että saunassa ei pystynyt kivutta istumaan.

Torstaina kävin työterveyslääkärin luona ja sieltä oli tuliaisina uusia lääkkeitä neuropaattiseen kipuun (sivuvaikutusten lista viitisen A4-sivua), reilu viikko sairauslomaa ja uusi lähete julkisen sairaanhoidon piiriin, tällä kertaa ortopedian puolelle. Sitä kautta kun saattaa kuulemma saada itsensä ujutettua nopeammin sisään systeemin rattaisiin kuin fysiatrian kautta. Saas nähdä. Keskiviikkona on uusi tsekki, jossa mietitään myös työkuvioita, koska makuulta on hiukka hankala useimpia hommia hoitaa.

Reilun viikon kuntouttava liikkuminen ja lääkkeet ei ole vieneet oloa suuntaan eikä toiseen, ainakaan parempaan. Istuminen tai paikallaan seisominen ei onnistu, reipas kävely, uinti ja selällään makoilu helpottaa oloa hiukan. Oma arvio n. 15 vuoden selkäprobleemikokemuksella on, että ruodossa on vanhojen vaurioitten lisäksi nyt uusi välilevypullistuma (toivottavasti ei taas useampaa), joka ei näillä vakiokonsteilla suostu asettumaan ruotuun. 

Hiukkasen on mieli synkeänä, vaikka tämä ei suinkaan ole kuolemaksi ja maailmassa on tsiljoona ihmistä, joilla on paljon vakavampia ongelmia selätettävänä. Ottaa kuitenkin päähän aivan julmetusti, että ei pysty tekemään töitä eikä harrastamaan, eikä tuo jatkuva kipukaan varsinaisesti jalosta vaan ottaa päähän niin peevelisti. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vuoristorataa

On ollut pieni tauko naputtelussa, koska on pitnyt vähän sulatella asiaa jos toistakin. Viikko 17 meni treenien osalta melko lailla suunnitelman mukaisesti:
Ma: lepo- eli hierontapäivä
Ti: hiihtoa 9,2 km/1:02
Ke: puolen tunnin lämmittely + tunnin VK-spinning
To: uintia 2400m/1:05. Uudet messuilta ostetut TYR-uimalasit istui päässä kuin valettu ja teki hommasta vieläkin mukavampaa
Pe: vartin lämmittely crosstrainerilla ja 0:45 punttitreeni
La: pertsaa 19,4 km/2:07, ehkä talven upeimmassa säässä. Eksyin vaan välillä seikkailemaan omaa taitotasoa vaativampiin mäkiin ja se aiheutti pari paniikkipyllähdystä. Tasaista sen olla pitää niin ei tule yllätyksiä.
Sunnuntai meni lepäillessä.

Viikko 18 onkin sitten ollut liikuntojen suhteen ns. susi, siitä tarkemmin jäjempänä.
Ke: Tunnin VK-spinning + vartin juoksu matolla
Pe: kävely salille ja takaisin ja siellä 0:50 voimatreeni
Su: kävely salille, 0:45 PK-spinning + vartin kuntopiiri

Ja sitten siihen varsinaiseen asiaan eli sairaskertomukseen, joksi tämä blogi varmaan pitäisi uudestaan nimetä. Tuo edellisen viikon tiistain hiihtolenkki tuli tehtyä aika lailla hampaat irvessä ja tippa silmässä, koska silloin postiluukusta oli kolahtanut lääkärinlausunto, jossa todettiin, että v. 2007 peruja oleva L5-hermon vaurio ei tule enää toipumaan. Vasen jalka siis on ja pysyy klesana. Toisaalta tieto selitti ne kaikki omituiset tuntemukset ja itseasiassa kinttu on pysynyt yllättävän toimintakykyisenä ja hyvin mukana menossa ollakseen niinkin huonossa hapessa kuin mitä mittaukset osoittaa. Hermovaurio siis selittää sen kaiken voimattomuuden, toimimattomuuden, väsymisen, krampit yms., jota tässä vuosien mittaan on tullut ihmeteltyä. Vika ei siis ole tällä kertaa asiakkaan päässä, vaan selässä ja jalassa.

Kaik toivo sentään viel ei ole mänt, vaan nyt suunta on julkisen puolen fysiatrille ja sitä kautta magneettikuvaukseen. Mutta taas edessä oli tilanne, että naurattais jos ei itkettäis kun tuli tieto aikataulusta: jonotusaika tällä hetkellä lääkärille on n. 3 kuukautta. Sen jälkeen arvioidaan hoidon tarve eli jonotetaan lisää tutkimuksiin, jonotetaan tutkimusten tulosten kertomiseen ja sitten jonotetaan mahdollisesti toimenpiteeseen. Kas se toivo kun tässä vielä on, että hermonjuuren ahtaumaa ehkä mahdollisesti kenties voisi saada avattua.

Mutta voi pääkallo ja sääriluut sentään tätä meidän terveyden-/sairaudenhoidon tilaa! Työkseni kun koitan pitää ihmisiä työkykysenä niin nyt itse saan totisesti tuta sen, miksi ihmisiä, nuoria ja ns. hyväkuntoisiakin päätyy työkyvyttömäksi. Koska tässä prkleen systeemissä ei pääse ajoissa hoitoon! Vaikka tapahan se sekin on hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä, että ihmiset kuolee sinne hoitojonoon - vanhuuttaan. Kyllä ei yhtään naurata tämä asia vaan vihaksi pistää.

Varsinkin kun toissa päivänä töissä istuessa/seistessä (toimistohommia, unelmia vähemmän) alkoi selkääkin juimia siihen vanhaan pahaenteiseen tapaan. Vielä illalla sitkeästi koitin omatoimihoitoa eli kävelyä ja treeniä salilla, mutta ei auttanut vaan lauantaina oli edessä reissu Selkäcenterin - taivaan lahja! - päivystykseen itse Herra Henttiselle. Ja niin vaan se taas kerran auttoi ja tänään pystyi jo käpsyttelemään vähän kivuttomammin salille, ajamaan spinning-tunnin (joka ei sattunut yhtään!), tekemään pienen kuntopiirin ja kävelemään takaisin kotiin upeassa KEVÄTsäässä. 

Työkyky tuossa edellä tulikin mainittua ja se alkaa tässä olla se iso kysymys. Nykyinen työ kun on enimmäkseen istumahommia ja se on se kaikkein huonoiten tälle korpselle sopivaa hommaa. Tai eihän se kenellekään sovi, jos tarkkoja ollaan. Tässä joutuu siis varmaan tosissaan miettimään työkuvioita uusiksi pitkällä tähtäimellä, koska liikkuminen ja makoilu on ainakin toistaiseksi ainoat kipuja hellittävät ja muutenkin oloa parantavat tilat. Ja se tuli tarkistettua, että niillä en myöskään saa itseäni rikottua enempää, päinvastoin, joten tulevaisuus täytynee olla vähän nykyistä liikkuvampi, myös työrintamalla.

Ja tähän taas liittyy näiden viikkojen suuri ja riemastuttava uutinen: sain kunnian liittyä mukaan joukkoon, joka jakaa liikkumisen ilosanomaa mm. Helsingissä vieraileville matkailijoille: Helsinki Running Tours! Joten vartokaas vaan, kyllä tästä vielä minäkin pääsen taas vauhtiin ja se on menoa sitten!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tietokin lisää tuskaa

Toisen 4-viikon treenisetin viimeinen viikko eli palauttelua, jota tosin on tullut hiukan enemmän kuin on ollut tarkoitus.

Ma: lonkkien huoltoa hierojalla.
Ti-to suuren kevätsiivousoperaation aloittelua eli kamojen sorttausta, hinnoittelua ja kuskausta itsepalvelukirppikselle. Saas nähdä miten kauppa käy Akselissa, pariksi viikoksi on paikka varattuna ja sitä pitää harvase päivä käydä tsekkailemassa ja täydentelemässä. Hiki se tuossakin hommassa tulee. Kumma muuten että hieman kulahtaneistakin urheilukamppeista tuntuu olevan kaikkein vaikeinta luopua...
Pe: 0:40 omatoimispinning, sisältäen pari raskaampaa 5 min vetoa + 0:10 keskivartalokuntopiiri.
La: 1:05 rivakka kävely Töölönlahden ympäristössä + 0:35 kotikuntopiiri. Lisäksi tuli takuuhuollatettua sukset Kallesportissa, josko nyt alkaisivat pitää.
Su: 1:27/13,4 km PK-pertsalenkki aivan täydellisen mahtavassa säässä! Lisäksi ladut Vanhankaupunginlahden ympäristössä oli loistokunnossa ja mikä parasta: sukset luisti JA piti! Ai että! Iltapäivällä tuli pyörähdettyä GoExpo -messuilla (KV:lle kiitos lipusta!) ja siellähän tapasi tietty paljon tuttuja. Tuliaisina oli fillariesitteitä, pari ajopaitaa, -hanskat ja uimalasit. Tuo esitenippu saattaa vielä käydä kalliiksi.

Ja vaivaisurheiluosasto tiedottaa:
ENMG-tutkimuksesta tuli - ei mitenkään yllättävä - tulos, että kohtuullisen vaikeahko hermovauriohan se siellä 4-5 lannenikaman välissä luuraa ja riivaa vasenta puolta, tehden sen osittain toimimattomaksi ja pirullisen kipeäksi. Kyse on yli vuoden vanhasta vauriosta, joka lienee sieltä vuosien 2006-2007 tienoilta, jolloin viimeksi olin huomattavan huonossa hapessa selkäni kanssa. Olisi vissiin silloin ne välilevypullistumat sittenkin pitänyt leikata... Seuraavaksi vuorossa magneettikuvaus, josta toivottavasti selviää, että onko hermovauriolle/-ahtaumalle jotain tehtävissä.

Joka tapauksessa alkaa näyttää sille, että ei tule tämä vuosi menemään liikkumisten puolesta ihan niinkuin on suunniteltu. Joko kivut rajoittaa edelleen tekemisiä - niin töissä kun vapaalla - entistä enemmän tai sitten tulee leikkuuoperaatio. Perskeles sentään! Mutta ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon, vaan kahlataan eteenpäin soveltaen. Seuraavat 4 viikkoa tulee menemään vielä "vanhan" treeniplänin mukaan, mutta juoksut korvataan hiihdolla / fillaroinnilla / uinnilla. Ei huono sekään, pääasia että jollain konstilla pääsee liikkumaan ja jatkamaan hyvin vauhtiin päässyttä peruskunnonkohotusta. 

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Normiviikko?

Kalenteriviikko 9 oli treeniviikko nro 7 ja tekemiset meni kutakuinkin näin:

Ma: huoltoa eli hierontaa, lonkkien uumenia kaivellen.
Ti: 1:20 PK-spinningiä + 0:20 kuntopiiriä
Ke: Huomattavan epämiellyttävä ENMG- eli hermoratatutkimus, jonka jälkeen oli hyvä mennä purkamaan tuntoja 1:00 itseohjattuun VK-spinningiin, joka sisälsi kaksi settiä 4 x 4+1 min vetoja. 
To: 2100m/1:05 uintia. Käsivedoissa alkaa ehkä olla millin enemmän voimaa kuin aikaisemmin. Taitaa mm. aina uintitreenin loppuun altaan reunalla tehdyt ojentajapunnerrukset alkaa tuottaa jotain tulosta.
Pe: Vartti lämppää sauvakävely-/juoksusimulaattorissa + 0:50 punttitreeni (paikkaharjoittelua).
La: Juoksutreenin korvaava meno-paluu kävellen salille (0:35/3,5 km) + 1:45 PK-spinningiä, jonka loppuun 6 x 20s kiihdytykset.
Su: 3 tuntia/25 km PK-pertsaa suksilla, jotka luisti yhtä hyvin eteen kuin taakse. Hiki tuli ja käsivoimat kasvoi. Sää oli kyllä hieno, vaikka ladut tuoreen lumen jälkeen mitä sattui.

N. 12 tuntia tekemistä kertyi tälle viikolle ja kaikki meni melko lailla suunnitellusti. Liekö juoksun vaihto polkemiseen auttanut, koska lonkka ei ole ollut ihan niin tolkuttoman kipeä kuin männäviikoilla.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Henkistä ja fyysistä sohjossa kyntämistä

Eipä mennyt tämäkään viikko ihan niinkuin Strömsössä.

Maanantaina oli suunnitellusti lonkan puolen tunnin kaivelu hierojalla, tosin ilman merkittävää parannusta kipuihin. Tiistaina oli keuhkoissa epämääräinen tunne, joka pahimmillaan kokemuksen mukaan enteilee flunssaa tai muuta keuhkotautia ja parhaimmillaan on vaan jotain yleistä oirehdintaa, joka tässä tapauksessa olisi vaikka voinut johtua sunnuntaisesta pitkästä treenistä talvikelissä ulkona. Kun riskejä ei oikein tee mieli ottaa, niin päätin kuulostella pari päivää mikä on meininki.

Torstaihin mennessä oli käynyt selväksi, ettei flunssasta liene kyse (vaikka vähän muutakin oiretta pukkasi), mutta varsinaisen treeniohjelman noudattaminen oli jo mennyt harakoille. Päätin tehdä edes jotain ja hurautin työmatkat (15 km/suunta) fillarilla. Vaikkakin hurauttaminen on vähän liioiteltu ilmaisu ei-niin-hyvin-joka-paikasta-putsatuilla pyöräteillä seikkailemiselle. Saipahan kuitenkin hiukan liikettä niveliin ja raitista ilmaa.

Perjantai meni huiliessa, selkäkivut kun olivat jälleen edellisenä yönä riivanneet niin, että nukkumisesta ei tullut mitään ja väsymys oli infernaalinen. Lauantaina kynsin lumisohjossa fillarilla salille ja tein siellä ihan onnistuneen tunnin peruspunttitreenin paikkaharjoitteluna.

Tänään sunnuntaina on ollut aivan mahtavan upea aurinkoinen kevättalven sää ja siihen sopi luonnollisesti pitkä pertsalenkki keskuspuistossa. Pertsailu kun tuntuu olevan varsin selkäystävällinen laji. Lämpötila oli auringossa +10 ja varjossa pari astetta pakkasella, joten lähdin liikkeelle zero-suksilla. Olisi sittenkin ehkä pitänyt ottaa ne pakkasversiot, koska nyt ei ollut pitoa eikä sen puoleen kyllä kummoista luistoakaan, joten meno oli huomattavan hidasta kun yritti pitää sykkeet PK-lukemilla. Kolmisen tuntia tuli joka tapauksessa upeasta säästä nautittua ja kilometrejä kertyi himppasen alle 25.

Ensi viikolla yritän taas jatkaa treeniohjelman mukaisesti. Siitä on nyt karsittu toistaiseksi juoksut pois ja tilalla on hiihtoa ja/tai fillarointia, jotta selkä hiukan rauhoittuisi. Nähtäväksi jää onko sillä toivottua vaikutusta.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Oodi pertsalle

Tällä viikolla on tehty ja oltu tekemättä tähän malliin:

Ma: huoltoa eli hieroja taisi vihdoin löytää lonkan uumenista kohdan, joka on kireänä ja mahdollisesti syy tahi ennemminkin seuraus lonkkakipuun. Nyt kaivellaan sitten sitä oikein urakalla.

Ti: 1:30 PK-spinningiä (eka tunti "ohjattua") + vajaan vartin voimatreeni. Kyllä oli surkea ohjaaja spinningissä, ei minkään valtakunnan rytmitajua ja yhtä innostava kuin kasa kuollutta heinää! Syke nousi silkasta ärsytyksestä.

Ke: VK-spinning 1:20 (superhyvä ohjaaja!) + reilu vartti VK-juoksua matolla.

To: Lonkkakivun takia - tai ettei se pahenisi enää enempää - ei kertakaikkiaan uskaltanut juosta ohjelman mukaista 1:30 PK-treeniä. Korvasin samanmittaisella kävelyllä mutta eipä tuo paljon paremmalta tuntunut, vaikka tärähtelyä oli vähemmän. Venyttelin puoli tuntia päälle, joka ei tuntunut ainakaan pahentavan tilannetta.

Pe: Puoli tuntia lonkan kaivelua päivällä, josta muistona muutama mustelma. Illalla juoksu salille (meno & paluu) + vartin kuulapainotteinen voimatreeni.

La: 1:00/2km uintia. Koitin riivatusti tavoitella oikeaa käsivetotekniikkaa, mutta hidasta on ihmisen oppiminen. Ehkä hetkittäin tuli oikea flow päälle, tuntui ainakin hyvälle.

Su: 2:30/24,3 km pertsaa keskimäärin 6 min kilometrivauhdilla ja ihmeitten ihme: syke pysyi nätisti PK-alueella, keskisykkeen jääden niinkin alas kuin 126:een! (Aerobinen kynnys on 152). Joko mittarissa on jotain vikaa tai sitten jotain kehitystä tai muuta omituista on tapahtunut. Tuntuma oli kyllä tosi hyvä: zero-sukset luistivat kuin unelma ja pitoakin oli miltei riittävästi. Tämähän oli sentään jo talven neljäs hiihtolenkki ja jos laskee kaikki hiihtelyt viimeisen 15 vuoden ajalta niin ehkä noin 20 kertaa alkaa olla täynnä... 

Maalla lapsuuden umpihangen & surkeitten puusuksien kanssa viettäneenä hiihto ei varsinaisesti ole kuulunut suosikkilajeihin. Paradoksaalista kyllä nyt kun asuu keskellä betonighettoa on vihdoin kunnon olosuhteet suksimiselle: keskuspuiston loistava latuverkosto kun on kivenheiton päässä. Ja fakta vaan on, että hiihto on välinelaji: jos ei suksi luista tai pidä niin kyllä ei naurata eikä huvita. Tänään siis ehkä ensimmäisen kerran elämässäni nautin hiihtämisestä tosissani ja totesin, että siinä voisi jopa kehittyä ihan ok kuntoilijatasolle, edellyttäen että niitä hiihtokertoja tulisi hiukan enemmän kuin se 20 viidessätoista vuodessa. 

maanantai 11. helmikuuta 2013

Vedetään lonkkaa

Kalenteriviikon 6 treenit tuli logistisista syistä venytettyä viikon 5 lopun ja viikon 6 välille sekalaiseen järjestykseen seuraavasti:
Su: kävely salille, 1:00 PK-spinning + vartin voimatreeni
Ma: uinti 2400m/1:05
Ti: 1:30 juoksu matolla, sis. erilaisia intervalleja
Ke: lepo
To: juoksu salille + voimatreeni (paikkaharjoittelu) 0:50
Pe: uinti 2600m/1:15
La: PK-pertsaa 22,7km/2:24
Su: lepo (koska lauantaina hippalointia yömyöhään mm. tämän tahtiin)

Perjantain uintikerralla sattui varsin sopivasti, että valmentaja oli yhden tehoryhmän mukana treenailemassa ja kerkesi siinä hiukan tekniikkaani vilkaista. Pari oleellista virhettä pisti silmään joten haastetta ja hiottavaa riittää. Oma tuntemus on, että jotain edistystäkin on kuitenkin jo tapahtunut: uintitreenit jaksaa vetää paremmin läpi ja välillä on tunne, että matkustajasta on tullut kuljettaja.

Viikko 7 alkoi levolla ja lonkan tehohuollolla hierojan piinapenkissä. Mahdollinen ongelmapesäke löytyi ja sitä kaivellaan nyt pari kertaa viikossa oikein urakalla. Tiistaina taas on ohjelmassa visiitti fysiatrille. Saas nähdä, josko sieltä saisi jotain uutta ideaa mitä kipujen taltuttamiseksi ja/tai estämiseksi voisi tehdä.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pakkolomailua

Tuli sitten yksi pakkolepoviikko tähän väliin. Varoitus, että seuraa (juonipaljastusten sijaan) mainintoja ruumiintoiminnoista eli herkkänahkaiset jättäkööt lukemisen tähän.

Viikon 4 sunnuntain vatsakivut rauhoittuivat pariksi päiväksi palatakseen jälleen. Tiistaina menin ohjelman mukaisesti tekemään salille reilun puolentoista tunnin PK-spinningin ja siihen pienen kuntopiirin päälle. Mahaa sattui mutta treeni kulki silti suht mukavasti. Suihkussa olo oli jotenkin ihmeen ahdistava ja saunassa sai oltua vaan pari minuuttia. Ei hyvä. Seuraavana aamuna luovutin suosiolla ja totesin että huilataan nyt sitten. Edelleenkään ei ilmaantunut niitä pahimpia oireita, oksentelua tai ripulia, mutta kivut, väsymys, ruokahaluttomuus ja turvotus vaivasivat sitten senkin edestä. 

Keskiviikko meni enimmäkseen torkkuessa. Torstaina jo hiukan tuli töitä tehtyä ja perjantai oli kotitoimistopäivä. Työmaalta kehotettiin pysymään poissa, ongelma kun ei tuntunut siellä laantuvan vaan sairastuneitten määrä senkun kasvoi. Itse totesin moneen muuhun verrattuna pääseväni melko pienin oirein eli aika tiukka vastustus kropassa ilmeisesti oli päällä.

Lauantaina olikin eksoottista liikkua neljän seinän ulkopuolelle kolmen kotona homehdutun päivän jälkeen oikein kauppareissun verran. Tänään sunnuntaina olo oli jo niin mainio, että kävelin salille, tein tunnin PK-spinningin ja vajaan vartin voimatreenin ja kävelin takaisin kotiin. Tuntui erittäin hyvälle, joten lepo on tehnyt tehtävänsä.

Koska tämä viikko meni ns. harakoille teen ensi viikolla ne treenit, jotka olisi pitänyt tehdä jo tällä viikolla, joten nyt ollaan viikko jäljessä alkuperäisestä suunnitelmasta. Kroppaansa lienee kuitenkin järkevä kuunnella ja mielummin huilia pari ylimääräistä päivää, kuin jäädä sitten johonkin sairastamiskierteeseen useammaksi viikoksi. Ei se kokonaisuus tähän kaadu. Ja onpahan tullut luettua paljon - lempipuuhaa sekin - kun juuri mitään muuta ei ole voinut tehdä. Nyt on menossa Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu, varsin mainio, joskin melko erikoinen kirja. Murakamin teoksista ensimmäisenä tuli luettua opus Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, suositeltavaa luettavaa kaikille juoksijoille ja miksei muillekin kestävyysurheilijoille.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sairastuvasta päivää!

Neljäs treeniviikko eli lepo teemana, mutta ei ole mennyt ihan kuten Strömsössä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin kuten suunniteltu (1 treeni jäi tekemättä):
Ma: lepo eli huolto hierojan penkissä
Ti: lepo
Ke: 0:40 spinningtsygällä + 0:10 keskivartalotreeni
To: lepo ja pään kuositusta eli uusi kampaus, se se aina virkistää!
Pe: 0:45 / 1650m uintia, erivauhtisia vu-sarjoja enimmäkseen
La: meno & paluu salille juosten (á 0:25/3,5 km) + 0:45 punttitreeni (paikkaharjoittelua)
Su: 1:30 kevyen hiihdon tai tsygäilyn sijasta sairaspäivä, josta voimmekin jouhevasti siirtyä osioon:

Sairaspäiväkirja, osa 666
Maanantain huolto-ohjelmaan kuului hieronnan lisäksi visiitti lonkkaröntgenissä. Tulokset tuli loppuviikosta ja se onneksi ratkesi, että kulumaa tai nivelrikkoa lonkasta ei löydy. Näin vähän arvelu olikin, mutta tulipahan tarkistettua ja hankittua samalla vuotuinen säteilyannos. Alkaa kohta hehkua pimeässä eli tuleepahan säästöä heijastinkuluhin. Seuraava steppi on fysiatrin pakeille meno ja tarvittaessa sitten uusiin magneettikuviin. 

Kivut on selässä/lonkassa läsnä edelleen päivittäin eikä tropit juurikaan auta. Kauhean pajon niitä ei edes viitsis kyllä syödä, sen verran stydiä kamaa ovat. Lauantaina iltapäivällä mm. oli vaikeuksia saada auto ajettua takas kotio kauppareissulla, niin häijysti ja salakavalasti vihloi vaikka doupattu oli. Pirullista. Liikkuessa on edelleen helpointa olla, mutta kun sitäkään ei voi 24/7 tehdä.

Tämä sunnuntaipäivä taas menee rattoisasti petin pohjassa vatsakipujen ja vissiin lievän lämmön kourissa. Töissä kaatui viikolla väkeä kuin heinää jonkun vatsapöpön takia ja kaupungin epidemiologiaosasto (taimikäsenyton) tutkii myös ruokalaperäisiä ongelmia. Noro lienee myös yksi vaihtoehto. Eli ei ole auttanut vaikka käsiä on tullut pestyä niin että nahka meinaa lähteä. Onneksi oma vatsa on mallia haponkestävä teräs, joten oireet on lievät. Ruoka ei kyllä putoa ja se on mun kohdalla paitsi äärimmäisen harvinaista myös varma merkki siitä, että nyt ei ole kaikki kohillaan. Onneksi on pino lukemattomia dekkareita ja Spotify pullollaan musiikkia niin rattoisastihan tämä menee, vaikka mukavaa ei olekaan. Seuraava treeniviikkokin alkaa lepopäivällä ja tässä tapauksessa se tulee varmaan ihan tarpeeseen, hutera kun tämä olo nyt kuitenkin on.