Kisakauden avaus

Jännäksi meni viime viikon Vantaa triathloniin osallistuminen, lähinnä se, että suostuuko selkä yhteistyöhön vai ei. Lauantaina kävin tekemässä ohjelman mukaisen kevyen tunnin fillaroinnin (sis. 6x1min rivakat siivut) Kuusijärven maisemissa ja se sujui ihan hyvin. Samalla ajattelin kokeilla miltäs se avovesi märkkärillä taas tuntuukaan - ettei jää harjoittelu viime tippaan. Vaan eipä tuntunut hyvälle laisinkaan, ja nyt en tarkoita normaalia gummipukuahdistusta. Pari sataa ainoastaan pystyin nihkeästi kauhomaan, koska selkä sattui niin peevelisti ja vielä sillä tavalla, että tiesin kivun olevan välilevy(pullistuma)peräistä. Veti mielen melko matalaksi. Illan otin rauhallisesti eli makoilin retkipatjalla lattialla ja tein fyssarien ohjeitten mukaisia kuntoutusjuttuja, popsin troppeja ja toivoin parasta.

Kisapäivän eli sunnuntain aamuna olo oli onneksi parempi, joskaan ei loistava ja näinollen tavoitteeksi tarkentui kisasta läpi yhtenä kappaleena selviäminen, tuloksesta viis. Kisapäivän sää oli mitä upein, ehkä jopa hiukan liiankin kesäinen, koska lämpömittari huiteli jossain +25-30 asteen välillä. Edessä oli varsin hikinen iltapäivä. Aamupäivä sujui tavanomaisessa hermoilussa ja kamojen kuuteentoista kertaan tsekkauksen merkeissä. Naisten perusmatkan lähtö oli päivän viimeisenä klo 14:30, mutta puolen päivän jälkeen Kuusijärven kisapaikalle saapuessa paikalla oli kuitenkin vielä varsin huikea suuren urheilujuhlan tuntu, joka sai entistä enemmän perhoset sinkoilemaan vatsassa. Onneksi paikalla oli paljon tuttuja ja mukavia ihmisiä ja erityisen kivaa oli, että The Coachkin oli paikalla kannustamassa.

Sitten vaan normaalit kuviot eli fillarin tarkastus, numerointi, kamojen vienti omalle paikalle, kisainfoon osallistuminen ja lisää hermoilua ennen omaa starttia. 

Kisa lähti käyntiin kahdella kierroksella järven ympäri kauhomista, joista ensimmäinen ei sujunut sitten ollenkaan: uimalasit tipahtelivat päästä ja hengitysrytmiä ei tahtonut löytyä millään. Puolessa välissä piti välillä kavuta maalle - horjuen, kuten tyypillistä - ja siinä sai onneksi viritettyä lasit kireämmälle. Hengityksen vaikeus ei vaan tahtonut helpottaa, ja jälkeenpäin hoksasin että sehän johtui varmaankin allergiasta, koska oireet olivat just samat, joita kisakumppani Baba kirjoituksessaan kuvaa.

Uinnin jälkeen haparoiva kipitys vaihtopaikalle, jossa homma sujui aikaisempaa hiukan vauhdikkaammin: vaihdoista alkaa olla jo kokemusta ja malttaa tehdä sen suht rauhassa, ekaa kertaa päällä ollut tri-asu vähensi vaatesähläystä ja järjestäjien toimesta paikalla olleet boksit pitivät kamat ojennuksessa. 

Fillarointi tapahtui neljänä kympin lenkkinä eestaas Lahdentietä sotkien ja se sujui alun hengityksen takkuisuutta lukuunottamatta melko mukavasti. Fillaroinnin aikana uskalsin varovasti seurailla kierrosaikoja ja ne näyttivät suht lupaaville. Selkä, joka onneksi oli kestänyt uinnin melko hyvin, alkoi loppuvaiheessa jo hiukan oireilla.

Fillariosuuden jälkeen olikin edessä sitten se kovin osuus: juoksuharjoittelu on ollut koko kevään minimaalista, reitti oli hurjan mäkinen ja osuus kun on vielä viimeisenä, niin voimat alkoivat jo olla melko lopussa. Ja kun en muutenkaan ole mikään kovin vauhdikas juoksija. Päätin kuitenkin, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto ja vaikka konttaan maaliin, mutta loppuaika on saatava. Urakkaa helpotti se, että osuus oli kolmena 3,3, kilometrin lenkkinä, joten osatavoitteeseen yksi kerrallaan oli helpompi keskittyä. Jossain kohtaa juoksua uskalsin taas vilkaista kelloa ja aika näytti lupaavalle. Ja niinhän siinä kävi, että kaikista kevään selkä- ja muista ongelmista huolimatta tuli oma ennätys olympiamatkalla: 3:13:09 - enkä ollut edes sarjassani viimeinen! Tarkat ajat löytyy Championchipin sivuilta. 

Kisapaikalta poistui osallistumismitali kaulassa varsin tyytyväinen tyyppi, koska tapahtumakausi tuli vihdoin avatuksi, kaikista kevään vaikeuksista huolimatta. Järjestäjille kiitokset erittäin hienosta tapahtumasta!