Kukamitähäh

Treenipäiväkirjasta tuli sairauskertomus, mutta toivottavasti vain toviksi. Tri-hommat on edelleen ohjelmassa aina kun olotila sen sallii.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Dear Eki, voiko märkäpukuun rakastua?

Kysyy nimimerkki Kumipukuun viehättynyt Kuusijärveltä.

Tämä kysymys tuli aiheelliseksi nyt, kun vihdoin pääsin uusimaan märkäpukuni. Vantaa Triathlonin jälkeen päätin, että vanhan X-terran päivät ovat lopullisesti luetut ja että en ui sillä enää metriäkään. Sen verran takkuiseksi oli yhteiselo viimeaikoina muodostunut. Ulkomaanreissuja laajemmille pukumarkkina-apajille ei lähiaikoina ole tiedossa, joten hankinnassa oli tyytyminen paikalliseen kivijalkakauppatarjontaan. Nettikaupoissa tarjontaa on toki yllin kyllin, mutta koska pukua ei voi ostaa sovittamatta enkä jaksa tilaus-palautus -rumbaa, niin päätin että paikallisista kaupoista sen on löydyttävä. 

Netissä tein toki vertailuja niin tarjonnan kuin hinnankin suhteen, budjettiraamit kun hankinnalle oli asetettu. Kun pari mahdollista mallia oli löytynyt, niin laitoin vielä kyselyä kokemuksista Feisbuukin Triathlonfoorumille. Saatu palaute tuki kokelaiksi valitsemiani pukuja.

Keskiviikkona hurautin Varuste-net:iin ja pyysin sovitettavaksi kahta mallia: Headin Black Marlinia ja Orcan 3.8:a. Marlinia ei ollutkaan varastossa, joten sovituskoppiin menin 3.8:n kanssa. Olin henkisesti varautunut hikiseen ja hitaaseen sovitusrupeamaan, mutta hämmästys oli valtava, kun puku sujahti päälle tuosta vaan, eikä aikaa mennyt vanhan puvun kanssa totuttua varttia, vaan puku oli päällä noin viidessä minuutissa. Tuliterästä puvusta kun oli kyse, olin tietysti ekstravarovainen ja käytin pukemiseen tarkoitettuja puuvillahanskoja apuna, ettei vaan tule vekkejä.

Puku tuntui heti aivan ihanalle päällä: superpehmeältä, oikean kokoiselta, kiristämättömältä, puristamattomalta ja kuristamattomalta. Kävin vielä kysymässä henkilökunnan mielipidettä (märkkäri päällä kaupassa tepastellessaan tuntee itsensä todella älykkääksi ja seksikkääksi), ja näytti heidän mielestäänkin oikean kokoiselta ja malliselta. Ja se oli sitten siinä, 3.8 lähti matkaan kaupasta! Illalla pukua piti kotona vielä vähän väliä hypistellä, niin mahtavan pehmeälle se tuntui.

Pinkit yksityiskohdat, voi miten sattuikaan sopivasti!
Tositoimiin eli veteen pääsimme yhdessä vasta juhannusaattona (liput saloissa juhlan kunniaksi), jolloin ohjelmassa oli polkaisu Kuusijärvelle ja muutama kierros järvessä. Jos puvun pukeminen päälle oli jo ollut ihmeellisen onnistunut kokemus, niin naama meinasi revetä hymyn leveyden vuoksi, kun pääsin liitämään ensimmäiset metrit vedessä: miten voi märkkäri tuntua niin mukavalle päällä!?! Vasta nyt tajusin, että vika ei ollutkaan ollut minussa, vaan surkeassa, väärän mallisessa ja kokoisessa märkkärissä, jonka vuoksi uiminen olin tähän saakka tuntunut niin tuskaiselle. Oli mahtavaa huomata miten helpolle, vaivattomalle ja luonnolliselle voikaan avovesiuinti tuntua, kun märkkäri ei ole sitä pääasiassa vaikeuttamassa, vaan helpottamassa. Happi kulki, keuhkoja ja rintaa ei puristanut, kurkkua ei kuristanut ja kädet pääsivät liikkumaan laajassa kaaressa. Lisäksi tuntui, että puku nosti juuri oikealla tavalla veden pintaan, täysin vaivattomasti.

Yhtä hymyä
Jo tämän kokemuksen perusteella voin sanoa, että märkkäreissä hinta ja laatu kulkevat väistämättä käsikkäin. Orca oli noin 200€ kalliimpi kuin vanha puku, ja ei sekään ihan halvimmasta päästä ollut, mutta taatusti sain nyt rahoilleni paremmin vastinetta. Ensimmäistäkin pukua miettivälle sanoisin, että vanha totuus "köyhän ei kannata ostaa halpaa" pitää tässäkin asiassa paikkansa. Lajiin innostuu taatusti vielä enemmän ja kehittymistä taidoissa tapahtuu nopeammin, jos pääse uidessakin nauttimaan etenemisestä eikä vaan kärsimään.

Varustepuolella tapahtuneen eteenpäin vievän loikan vastapainoksi treeniviikko osoittautui muuten saavustusten puolesta onnettomaksi. Tiistaina logistiikka ei sallinut muun fillarin kuskausta ytimestä paremmille = maantiemäisille ajoreiteille, joten tein ohjelman mukaisen parin tunnin lenkin cyclolla. Hiukan työmatkatempotyyppiseksihän se vetoineen meni. Keskiviikkona oli märkkäriostosten jälkeisessä huumassa tavanomainen visiitti punttisalille, jossa vaihdoin treeniä hiukan paremmin kisakauteen sopivaksi. Torstaina iski joku valtava väsymys, joka tuntui jo jonkin sortin uupumukselta eikä ollut voimia tehdä mitään. Liekö lähestyvä loma ja koko kevään jatkunut (lääke)väsymys tiivistynyt jonkinmoiseksi multihuipentumaksi. Perjantaina eli juhannusaattona oli onneksi taas voimia ja tuli siis tehtyä tuo iki-ihana uuden märkkärin testausreissu. Lauantaina oli taas olo kuitti ja sää sateinen, joten päivän liikunnoksi valikoitui vaivainen parin tunnin ulkoilu cycloilla. Sunnuntaina olo oli myös niin puhkipoikkiväsynyt, että koko päivä meni huiliessa, mitä nyt käveltyä tuli joitakin kilometrejä.

Toivottavasti parin viikon kuluttua koittava loma tuo helpotusta tähän väsymysongelmaan, vaikka eihän nuo sitä aiheuttavat kipulääkkeet mihinkään ole katoamassa. Eivätkä katoamassa ole myöskään kivut: tämä viikko oli taas erityisen hankala ja voimat varmaan menivätkin osittain sen takia, että lonkkaa ja koko jalkaa sattui tooodella paljon. Kipua voisi verrata siihen, että joku kiertää lonkassa tylsää puukkoa haavassa ja viiltää samalla vähän terävämmällä veitsellä muutaman sekunnin välein pitkän viillon lonkasta nilkkaan. Kyllä ei yhtään naurata.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Ajanhallinta- ja uniongelmainen viikko

Maanantai oli tuttuun tapaan lepopäivä ja se tulikin tällä kertaa vietettyä työreissulla, joten illalla tuli käpsyteltyä Porin sykkivässä ytimessä. Aurinko paistoi mukavasti, mutta oli pahuksen kipakka tuuli.

Tiistaina aamu valkeni kauniin aurinkoisena ja huomattavasti edellistä päivää lämpimämpänä ja ennen duuniatöitä & aamiaista kävin reippailemassa kävelylenkin Kirjurinluodolla. Mikäs oli jokirantamaisemissa satakieliä kuunnellessa. Työpäivän päätteeksi ennen kolmen tunnin ajorupeamaa kohti kotia kävin testaamassa paikallisen maauimalan. Treeni jäi aiktaaulun takia hiukan suunniteltua lyhyemmäksi (0:54/2km), eli tein pääsarjan lämpän ja jäähyn välissä. Altaassa oli vähän porukkaa ja sain enimmäkseen uiskennella omalla radalla ja paikoitellen tuntui uinti jopa kulkevan ja hengittely sujuvan teknisesti suunnillen oikein.

Keskiviikkona oli myös aikataulut jotenkin sekaisin ja piti vähän tiivistää, eli juoksemisen sijaan fillaroin salille tekemään punttitreenin. Jonka jälkeen oli hyvä hemmotella itseään taloyhtiön sauna- ja uimavuorolla. 

Torstaina ei huvittanut lähteä roudaamaan fillaria autolla jonnekin kaupungin laitamille, josta pääsee kunnolla tri-pyörällä ajamaan, vaan tein treenin trainerilla partsilla. Lasit vaan auki, musat korville ja avot tuli tehtyä laadukas polkaisu just prikulleen ohjeitten mukaan.

Huonot unet on taas olleet riesana ja perjantaina työpäivän jälkeen olin aivan tolkuttoman väsynyt, eikä ollut mitään jakoa lähteä treenaamaan ilman, että ottaa ensin pienet tirsat. Tämä taas johti siihen, että uintitreeni stadikalla jäi (taas) hiukan vajaaksi eli tuli tehtyä 1:15/2,7km suunnitellun 3,2 sijaan. Järkeilin, että parempi kuitenkin tehdä vähän ja hyvin levänneenä, kuin väkisin enemmän mutta silmät ristissä. 

Viikonlopun sääennuste oli aika selvää tavaraa, eli kannatti vaihtaa juoksun ja pyöräilyn paikat niin, että lauantaina pääsi nauttimaan kesän ensimmäisestä lämpimästä pyöräilysäästä ja sunnuntaina jouti imitoida uitettua koiraa sateessa juosten. Sympatiaa vaan kaikille Vanajanlinnan kisaajille. Fillarilenkki jäi hiukan vajaaksi, kun en ihan sopivaa reittiä osannut valita, mutta kesäsäästä sai nauttia 3:40/85km:n verran. Sunnuntain juoksu Töölönlahden laitaa sahaten 1:30/14km piti sisällään 8 x 1000m vedot nousevilla sykkeillä ja ai että olikin mainio treeni! Klesa kinttu tosin sattui koko matkan aika lailla pohkeen alaosasta, mutta kyllä se mukana kulki. Sade ei tällä kertaa harmittanut yhtään, toimi kätevänä luonnon omana jäähdytysjärjestelmänä. Kotiin päästyä tosin piti mennä suorinta tietä kylppäriin kuorimaan vaatteet, jottei olisi vettä valuvana kastellut koko kämppää. 

Ihan kelpo treeniviikko tästäkin tuli, vaikka taas kerran piti hiukan soveltaa, eikä ihan kaikkea suunniteltua tullut tehtyä.


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Tri-kisakauden avausviikko

Viikko alkoi vielä hiukan tukkoisissa ja räkäisissä merkeissä, mutta maanantain virallisen lepopäivän jälkeen tiistaina uskaltauduin jo uimaan (1:15/2,6km) Kumpulan mainioon maauimalaan. Harjoitus oli sen sorttinen, että 25 metrin allas oli kätevämpi, muuten olisin mennyt Stadikalle. Märsky oli viimeinen vaihtoehto, koska raitista ilmaa oli saatava.

Keskiviikkona kävin juoksuttamassa Helsinki Running Toursin asiakkaan, joka oli lenkkiin (n. tunti/10km) tyytyväinen - ainakin jos uskomme Trip Advisoria, ja miksi emme uskoisi. Mikäs on mukavia asiakkaita juoksuttaessa. Lenkin päälle kävin salilla tekemässä puolen tunnin kuntopiirin.

Torstaina hurautettiin cycloilla Kuusijärvelle tekemään vajaa puolen tunnin avovesikauden avaus, jottei jää viime tippaan ennen lauantain kisoja. Järvi olikin täynnä tuttua väkeä kisakoitoksiin valmistautumassa. Märkkäriä päälle kiskoessa se vanha rähjäke taas kerran repesi saumasta ja veteen piti siis mennä avomallissa. Minä onneton lahopää olin lisäksi unohtanut korvatulpat kotiin, josta herkkäkorvaiselle pahoivoijalle seurasi kauhea huimaus ja karmea olo pitkäksi aikaa vielä vedestä noustua. Muuten vesi tuntui mukavan raikkaalle, eikä yhtään liian kylmälle ja olisi tehnyt mieli uida pitempikin matka. Paluufillaroinnin aikana olo onneksi tasaantui, mutta hiukan jäi arveluttamaan mitenkähän uinti luistaa H-hetken koittaessa.

Perjantaina kävin kevyellä ja lyhyellä (0:20) juoksulenkillä, joka piti sisällään neljä puolen minuutin rivakkavauhtisempaa pätkää. Illalla käytiin ilmoittautumassa ja hakemassa kisatilpehöörit Kuusijärveltä ja siellähän olikin jo suuren urheilujuhlan tuntu. Illalla piti vielä kursia revennyt märkkäri kokoon ja täytyy sanoa, että minusta on kehkeytynyt jo aika näppärä korjaaja!

Lauantaina aamu valkeni huikean kauniin aurinkoisena ja kävin vielä pienellä hölkällä herättelemässä kropan ja fiilis oli mitä mainioin. Jalkakaan ei sattunut juuri nimeksikään. Kerkesin juuri sopivasti alta pois, ennenkuin Helsinki Half Marathonin kärijoukko kaarsi huudiloille. Tämän jälkeen olikin vuorossa normaalit kisapäivän kuviot: tymäkkä aamiainen, hermoilua, kamojen pakkaus, hermoilua, kevyt lounas, hermoilua ja lopulta siirtyminen kisapaikalle ja vielä enemmän hermoilua. Juuri ennen klo 15:05 starttia taivas meni pilveen, lämpötila laski muutaman asteen ja alkoi ripotella vettä. Greit, se siitä kauniista kesäsäästä.

Lähtölaukaus kajahti ja sitten mentiin. Nyt oli onneksi korvatulpat matkassa ja huimausta ei tullut, mutta muuten uinti tökki pahasti. Keuhkot ja pää olivat vielä flunssan jäljiltä melko räkäiset ja tuntui ettei saa tarpeeksi happea vaikka rytmi löytyi hyvin ja hengitys sujui teknisesti suht ok. Märkkäri, joka muutenkin on jo elinkaarensa päässä sai matkalla lopullisen kuolemantuomionsa: se on kertakaikkiaan liian ahdas, tiukka ja joustamaton rintakehän, kaulan ja olkapäitten kohdalta, jolloin koko ajan on tunne, että keuhkot puristuvat kasaan ja kurkkua kuristaa. Loputon taivallus järvessä loppui onneksi aikanaan ja seurasi kisan se osuus, jota olin jo oikein odottanut eli pyöräily. Ja pyörä kulkikin mukavasti, oli  nautinto ajaa ja tuntui mukavalta kuin pääsi ohittamaan aika monta kanssakilpailijaa. Se ilo loppui kuitenkin aikanaan ja oli aika siirtyä laittamaan tossua toisen eteen juoksuosuudelle. Ensimmäiset kolme-neljä kilometriä olivat aivan kaameat: maha tuntui maapallon kokoiselta, kylkeä pisti ja jalat olivat lyijyä. Toisella kierroksella eteneminen alkoi etäisesti muistuttaa juoksua ja jonkinmoinen rytmi löytyi. Hikisesti juoksun ajan sai tiristettyä alle tuntiiin, yhtään kovempaa en olisi päässyt.

Loppuajaksi kisassa tuli 2:57:36, eli ei hurraamista. Sijoituksella ja ajalla muihin verrattuna ei sinänsä toki niin ole väliä, itseään vastaanhan tässä kilpailee ja omia ennätyksiä yrittää rikkoa, mutta se kyllä jäi kaivelemaan, että erään nimeltämainitsemattoman valtionvarainministerin rouvan voittamiseen ei olisi tarvittu kuin 21 sekuntia parempi aika.

Jee, nyt pääsee fillaroimaan!
(kuva by Mervi Y.)

Sunnuntaina palauteltiin höntsälenkkeilemällä cycloilla keskuspuistossa pari tuntia, matkalla pysähdyttiin kaffelle ja kotieläimiä pällistelemään Haltialaan. Aivan hyvä tri-kisakauden avausviikko sitten kuitenkin: tästä on hyvä jatkaa harjoituksia, tietääpähän mihin pitää satsata.