Eipä ole tullut tänne kirjoiteltua sitten lokakun puolivälin, koska teksti olisi muistuttanut enemmän kärsimysnäytelmää ja sairaskertomusta kuin treeniblogia. Nyt kun vuosi lähenee loppuaan tekee kuitenkin mieli tehdä jonkinmoinen yhteenveto niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä kuluneen (treeni)vuoden aikana. Ja väistämättä mukaan tulee myös se sairaskertomusosuus, olette varoitetut.
Loka-marraskuun vaihteessa selkäongelmat pahenivat jälleen. Mitään dramaattista yhtäkkistä "nitkahdusta" ei sattunut, vaan jatkuvasti jäytävät kivut olivat pahentuneet siihen asteeseen, että kun tajusin joka päivä itkeä tihruttavani vain siitä syystä, että voimat olivat ihan loppu, olin valmis jäämään sairauslomalle, jota työterveyslääkäri varovasti koitti ehdottaa. Uskoo se kovakalloisempikin, kun tietty raja tulee vastaan. Ja kovakalloinen uskoo vihdoin myös, että rikki on, ei voi korjata, kun samasta asiasta on kahden fysiatrin, yhden ortopedin ja yhden neurokirurgin lausunto. Lyhyesti: kolme alinta välilevyä soseena (madaltumaa, pullistumaa tms ym jne) ja lisäksi yksi lannehermo sökönä niin, että vasen jalka ei enää kunnolla toimi ja bonuksena julmetut jatkuvat kivut kaikenlaisina variaatioina.
Paitsi että, vieläkään en suostu uskomaan, että maratoneja ei enää juosta, vaikka uusi (varsin pätevän oloinen) fyssari Antti Hemminkikin näin totesi. Kyllä ei voi olla niin vaikeaa yhtä ranganpätkää saada kuntoon, kun kuuhun päästään, kolmiulotteisia esineitä voi tulostaa kuka tahansa ja Pistoriuksellekin on saatu uudet jalat! Lääketieteen kehittymistä ja ihmettä odotellessa on nyt sitten ohjelmassa kuntoutusta (fyssarilla, omatoimisesti + Kelan 3 x 5 päivän kuntoutuskurssilla), lääkkeitten rouskuttamista ("Huumeita!", kuten liikuntalääketieteen ope ko. tropeista totesi) ja tietysti sitkeästi normaalia treenausta sen minkä pystyy. Kivun hoito on siis se, mihin nyt keskitytään, jotta saisi hermoista raivattua kaistaa myös muulle kuin kipuinformaatiolle (huomaa täsmälliset lääketieteelliset faktat). Lääkkeitten lisäksi/vaihtoehdoksi tulee todennäköisesti kohtapuoleen kokeiltavaksi ns. hermojuuren puudutus, ja siitä mahdollisesti myös ns. lämpöpuudutusversio. Jos nuo tepsivät, voidaan sitten viimeisenä vaihtoehtona kokeilla myös kyborgiksi muuntautumista. Eli kyllä tässä vielä keinoja piisaa, sitä ihmettä odotellessa.
[Tähän väliin jätän kirjoittamatta puoliammatillisen vuodatuksen tämän hyvinvointivaltion alennustilasta ja siitä, kuinka kukaan päättäjä ei tunnu tajuavan kuinka kalliiksi tulee toimimaton järjestelmä ja se, ettei ihmisiä hoideta rivakasti kuntoon ja työ- & toimintakykyisiksi. Puhumattakaan eriarvoisuuden lisääntymisestä nykysysteemillä. Onnelliset olemme me, jotka hyvän työterveyshuollon piiriin kuulumme - mutta siitäkin huolimatta joudumme (saamme, koska taloudellinen mahdollisuus siihen on) maksamaan hoidot itse. Muutoin virut jonoissa ja iiiiso lasku kaikkien meidän maksettavaksi senkun raksuttaa... Ugh, riittänee tältä erää.]
No mutta se treenaus, päästään vihdoin siihenkin. Juokseminen on nyt sitten ollut pois kuvioista ties kuinka kauan (byäääh!), mutta uinti onnistuu, samoin vesijuoksu, pyöräily useimmiten ja kaikenmoinen lihaskuntoharjoittelu, kunhan nyt vähän älyää mitä tekee. Vaikeinta omaksua on ollut levon määrän lisääminen, kun yleiskunto kestäisi ja pää vaatisi paljon treeniä, mutta se yksi riivatun typerä ranganpätkä ja lyttääntynyt hermo vaativat huomiota ja huilia. Uitua on tullut, seuran vuorolla 1-2 kertaa viikossa, kuin myös poljettua, pääasiassa sisätiloissa. Maasturi on ainut peli fillarikalustosta, joka näihin märkiin keleihin taipuu, mutta siinä ei ajoasento ole kovin selkäystävällinen. Kuntopiiri ja salitreeni on myös olleet oivallisia pään järjissäänpitämismetodeja.
Kaikista näistä vaivoista huolimatta on jotenkin uskomatonta, että tänä vuonna tuli kuitenkin tehtyä uudet omat enkat joka tapahtumassa, johon numerolappu rinnassa osallistuin! Siitä on syytä olla paitsi onnellinen myös kiitollinen, etenkin kaikille valmennus- ja huoltojoukoille sekä huippukivoille treenikavereille. Vaikka triathlon on se mieluisin laji, niin on vaikea päättää kumpi nousee vuoden kohokohta -palkintopallin korkeimmalle askelmalle: Joroisten viime vuodesta 42 min parantunut aika, vai karmeassa kelissä alle viiteen tuntiin ajettu Tour de Helsinki, naisten kuntosarjan sijalla 25./109. Kummankin maaliviivan ylitystä muistellessa tulee edelleen kylmät väreet ja vähän tippa linssiin. Ja SE on se, mikä saa raivokkaasti taistelemaan liikuntakyvyn ylläpidon ja parantamisen puolesta. (No okei, on työkyvyn säilyttäminenkin kohtuullisen motivoiva tavoite.) Pitkän aikavälin tavoitteita en edelleenkään ole hylännyt, vaikka tällä hetkellä ennuste juoksukyvyn palautumiselle on huono. Periksi ei anneta, perkele!
Tässä vielä osa HeiaHeiasta kerätystä vuoden tekemisistä (uinnin ja juoksun suhde on varsin hupaisa):
- Kävely 381 km
- Juoksu 217 km
- Pyöräily 3176 km
- Uinti 106 km
- Sisäpyöräily 35 kertaa
- Voimaharjoittelu 48 kertaa
Mahtavaa (treeni)vuotta 2014 kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti