Tällä viikolla on tehty ja oltu tekemättä tähän malliin:
Ma: huoltoa eli hieroja taisi vihdoin löytää lonkan uumenista kohdan, joka on kireänä ja mahdollisesti syy tahi ennemminkin seuraus lonkkakipuun. Nyt kaivellaan sitten sitä oikein urakalla.
Ti: 1:30 PK-spinningiä (eka tunti "ohjattua") + vajaan vartin voimatreeni. Kyllä oli surkea ohjaaja spinningissä, ei minkään valtakunnan rytmitajua ja yhtä innostava kuin kasa kuollutta heinää! Syke nousi silkasta ärsytyksestä.
Ke: VK-spinning 1:20 (superhyvä ohjaaja!) + reilu vartti VK-juoksua matolla.
To: Lonkkakivun takia - tai ettei se pahenisi enää enempää - ei kertakaikkiaan uskaltanut juosta ohjelman mukaista 1:30 PK-treeniä. Korvasin samanmittaisella kävelyllä mutta eipä tuo paljon paremmalta tuntunut, vaikka tärähtelyä oli vähemmän. Venyttelin puoli tuntia päälle, joka ei tuntunut ainakaan pahentavan tilannetta.
Pe: Puoli tuntia lonkan kaivelua päivällä, josta muistona muutama mustelma. Illalla juoksu salille (meno & paluu) + vartin kuulapainotteinen voimatreeni.
La: 1:00/2km uintia. Koitin riivatusti tavoitella oikeaa käsivetotekniikkaa, mutta hidasta on ihmisen oppiminen. Ehkä hetkittäin tuli oikea flow päälle, tuntui ainakin hyvälle.
Su: 2:30/24,3 km pertsaa keskimäärin 6 min kilometrivauhdilla ja ihmeitten ihme: syke pysyi nätisti PK-alueella, keskisykkeen jääden niinkin alas kuin 126:een! (Aerobinen kynnys on 152). Joko mittarissa on jotain vikaa tai sitten jotain kehitystä tai muuta omituista on tapahtunut. Tuntuma oli kyllä tosi hyvä: zero-sukset luistivat kuin unelma ja pitoakin oli miltei riittävästi. Tämähän oli sentään jo talven neljäs hiihtolenkki ja jos laskee kaikki hiihtelyt viimeisen 15 vuoden ajalta niin ehkä noin 20 kertaa alkaa olla täynnä...
Maalla lapsuuden umpihangen & surkeitten puusuksien kanssa viettäneenä hiihto ei varsinaisesti ole kuulunut suosikkilajeihin. Paradoksaalista kyllä nyt kun asuu keskellä betonighettoa on vihdoin kunnon olosuhteet suksimiselle: keskuspuiston loistava latuverkosto kun on kivenheiton päässä. Ja fakta vaan on, että hiihto on välinelaji: jos ei suksi luista tai pidä niin kyllä ei naurata eikä huvita. Tänään siis ehkä ensimmäisen kerran elämässäni nautin hiihtämisestä tosissani ja totesin, että siinä voisi jopa kehittyä ihan ok kuntoilijatasolle, edellyttäen että niitä hiihtokertoja tulisi hiukan enemmän kuin se 20 viidessätoista vuodessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti