Aina on tilaa yhdelle...

...fillarille. Ja vielä sellaiselle, jolle vielä tovi sitten tuli naureskeltua. Mutta niin se mieli muuttuu, eli olen nyt ikionnellinen fatbiken omistaja! Saanko esitellä, ihana Kona Wo:

Paksukainen <3

Päätöksethän tehdään tunteella ja perustellaan järkisyillä jälkikäteen. Tässä tapauksessa syitä löytyy peräti kolme:

1) Tykkään kulkea työmatkat fillarilla aina kun työtehtävät sen sallii, eli kun on kokonaisia toimistopäiviä eikä menoa asiakkaille kesken päivän. Yleensä onnistuu 1-3 päivänä viikossa. Vaan milläs kuljet, kun Helsingin kevyenliikenteenväylien (kirjoitetaanko noin?) kunnossapito on surkeaa tai ainakin täysin epäjohdonmukaista. Toisaalla väylät on suolattu paljaaksi ja samaan aikaan toisaalla ne ovat silkkaa kyntöpeltoa. Vaan nyt ei haittaa, fätillä pääsee kelillä kuin kelillä, hah!

2) Olen teknisesti surkean huono ajaja, mutta silti välillä tekisi mieli poiketa polulle. Oikeaan maastopyöräilyyn, jota siis pitäisi kunnolla treenata, ei kaikkien triathlonkotkotusten lomassa ole aikaa. Tähänkin fätti on oiva ratkaisu: jopa näin umpisurkea kuski uskaltaa fätillä mennä pois tieltä ilman että on ensimmäisen juuren tai kiven kohdalla katollaan. Tämä toki vaatii vielä totuttelua, mutta nyt ei enää pelota niin paljon mennä metikköön.

3) Välillä on vaan pakko päästä ulos, vaikka ohjelmassa seisoisi sisäpyöräharjoitus. Suosikkilenkkini cyclolla on ollut Keskuspuiston, Vantaanjoen ja Vanhankaupunginlahden maisemissa, joissa reitit on talvella joko toiveikkaasti latuja silmällä pitäen auraamattomia tai muuten vaan möykkyisiä. Nyt ei haittaa, Keskuspuistoon teillekin pääsee kelillä kuin kelillä!

Eka testilenkki tuli tehtyä lauantaina heti kun fillari oli haettu Hi5bikesta ja voi maailma että oli mukavaa! Sinne vaan sohjoon ja hankeen ja traktori senkun jyräsi eteenpäin. Wo on yllättävän kevyt käsitellä ja asfaltillakin rullaa mukavasti, oiva monikäyttöpyörä siis.