Että piti tämäkin sitten kokea

Pari edellistä viikkoa ovat menneet vaivaisena ja näemmä kun yksi probleema alkaa helpottaa, niin johan sitä hankkii tilalle jotain uutta.

Viikko 27

Ma: Työmatkat fillarilla parin mutkan kautta, yhteensä reilu tunti & 20 km.
Ti: Kymmenisen kilometriä hyötypyöräilyä.
Ke: Juoksu salille 0:25/3,6 km + voimatreeni 0:42 + juoksu kotiin 0:24/3,6 km.
To: Uintia Kumpulan maauimalassa 1:20 / 3 km. Taivas oli synkkä ja vettä ripotteli niin eipä ollut ruuhkaa.
Pe: Huilia
La: Aamupäivällä uintia 1:42 / 4 km Kumpulassa. Iltasella juoksua 0:50 / 7,3 km, muuten kevyttä mutta mukana 1-2-3-3-2-1 min rivakat vedot. Alku meni mukavasti, mutta sitten jossain viimeisen kolmanneksen aikana reistaillut oikea kantapää alkoi sattua niin kovaa, että meni irvistelyksi. Väkisin raahustin lenkin loppuun.
Su: Piti olla The Big Training Day, mutta meni yksijalkaisena kotona nilkuttaessa. Eli eipä mennytkään kipu ohi enää yön huilauksella. [Tähän pari mojovaa kirosanaa.]


Viikko28, "kisa"viikko

Ma: Muutama kilometri hyötypyöräilyä.

Ti: Fyssarin käsittelyssä manuaalisesti, Shockwavella ja lisäksi laitettiin kinttuun teippaukset. Persjumppaa ja uusia venytyksiä on ohjelmassa edelleen vaivan alkuperään vaikuttamiseksi, mutta muuten ohjeena, että sitä voi tehdä mikä kantapäähän ei satu. Eli käytännössä uintia ja pyöräilyä. Paha aavistus hiipi mieleen: näinköhän kinttu paranee Joroisiin mennessä...?

Ke: Uintia Kumpulassa 0:55 / 2,1 km

To: 1:00 / 21,4 km pyöräily sisältäen pari rivakampaa vetoa. Jäi vähän suunniteltua lyhyemmäksi kun sain vielä pika-ajan fyssarille teippausten uusimista varten. Tiistaina laitetut kun eivät oikein pysyneet kiinni. Nyt tuli sellainen paketti, joka kestikin sitten loppuviikon.

Pe: Odotin vielä yön aikana ihmettä tapahtuvaksi, mutta ei. Kantapää sattui edelleen joka askeleella kävellessäkin. Mieli mustana siis matkustus Joroisille, koska alkoi käydä selväksi, että siellä ei tarvitse juosta. Perillä normaalit ilmoittautumis-, tuttujenkanssajuoruamis-, majoittautumis- ja fillarinvientirutiinit. Fillareiden vienti Valvatuksen rantaan olikin uudistunut: paikalle pääsi ajamaan jo klo 18:30 alkaen, joka teki illan aikataulusta paljon mukavamman ja kiireettömämmän eli pääsi ajoissa kämpille valmistautumaan kisapäivään.

La: Taivas oli yhtä synkkä kuin mieli ja vettä tuli koko päivä aina kuuteen saakka illalla. Koskaan ei ole kohdalleni sattunut näin synkkää joroiskisapäivää, missään mielessä. Lähtö kisaan tuntui jokseenkin turhalta, koska tiesi jo etukäteen, että keskeytys tulee, koska kantapää oli edelleen aivan yhtä arka eli jokainen kävelyaskelkin sattui. Päätin kuitenkin startata ja tehdä ne mitä pystyy eli uinnin ja pyöräilyn. Tuleehan siitä ainakin jonkinlainen treeni.

Uinti oli ekaa kertaa Joroisilla rolling starttina. Lähtökarsinaan oli jotenkin hankala asettua oikeaan kohtaan kun porukkaa oli niin valtavasti eikä oikein nähnyt missä aidat ja kunkin lähtöryhmän raja menee. Niinpä jäätiin hiukan liian taakse ja se tiesi sitä, että ruuhka oli mahdoton koko uinnin ajan. Jouduin pysähtymään monta kertaa ja täyhämään sopivaa uintilinjaa, kun koko ajan oli joku jäämässä alle tai tulossa sivusta kylkeen. Yhdessä kohtaa suunnistus meni hetken pieleen sen vuoksi, että turvaveneen henkilöllä oli päällä just poijun värinen takki ja menin täyttä häkää venettä kohti... Tuntui, että uinnista ei tule oikein mitään, mutta koitin ottaa rauhallisesti ja treenata sitä vauhtia, jolla täysmatkalla jaksaisin. Aika ei ollut ihan sysihuono, vaan about samaa tasoa parin edellisen vuoden kanssa.

T1:llä aikaa meni paljon pakottavaan vessavisiittiin, märkää kisapukua kun on ihan pahuksen hidas riisua ja pukea.

Fillarin päälle päästyäni ajattelin ensin näppäränä treenata IM:n kisavauhtia eli pitää sykkeet kurissa (ainakin alle 150) ja tuntemuksen niin kevyenä, että ko. vauhtia jaksaisi vaikka kuinka ja pitkään. Ihan jokaisessa mäessä en malttanut himmailla, vaan oli suorastaan pakko painaa alamäet kunnon vauhtia, jotta niistä sai ns. ilmaista vauhtia seuraavaan ylämäkeen. Joroisten reitti kun ei ole kovin tasainen. Rantasalmen kääntöpaikan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että mitäs hemmettiä täällä nyt himmailemaan kun kisatunnelmassa saa puristettua itsestään vähän enemmän. Varsinkin kun sade ja vastatuuli senkun yltyi, niin teki mieli päästä maaliin (=T2:lle) niin äkkiä kuin mahdollista. Eli eikun isompaa silmään ja kaahaamaan. Mikään se ei tunnu niin 
niin hyvälle kuin miesten ohittaminen! Ja ohitettaviahan riitti ihan mukavasti. 

"Taivas varjele mikä sieltä tulee?!" tuumaa edellä oleva mies, kun lihapulla painaa ohi.

Alun himmailun ja jälkimmäisen puoliskon vastatuulen takia aika jäi vaatimattomaksi, miltei 10 minuuttia hitaammaksi kuin viime vuonna. Jotain kehitystä on kuitenkin tapahtunut, koska ylämäet eivät tuntuneet ollenkaan niin pahoille kuin aikaisempina vuosina ja pieneen eturieskaan piti turvautua vain pari kertaa. Jotain hyvääkin siis.

T2:lle tullessa vein fillarin telineeseen ja kävelin = nilkutin rauhassa hakemaan juoksupussukan ja viemään chipin pois ja ilmoittamaan, että mun osalta homma oli nyt tässä. Elämäni ensimmäinen kisakeskeytys oli tosiasia. Hain Pasin ansiokkaasti pystyssä pitämältä HelTrin huoltopisteeltä maalipussukan, josta sain hiukan lämmintä päälle. Sitten kiireesti maalialueelle kannustamaan tuttuja ja iloitsemaan muiden puolesta. Teräsmiestä piti tietysti erityisesti kannustaa ja enkkahan sieltä tuli. 

Kun omaa chippiäini viedessä infossa kehottivat myös hakemaan itselleni kisa- eli finisher-paidan, niin ensin kieltäydyin ilman muuta, koska enhän ole päässyt maaliin. Mutta sitten tulin toisiin aatoksiin: a) onhan paidasta maksettu (pieni Sulo Vilén sisälläni, heh-heh) ja b) mikään ei toimi parempana motivaattorina itsensä raivokkaalle kuntouttamiselle, kuin vaatekappale joka muistuttaa miltä tuntui jättää leikki kesken ja olla ansaitsematta paitaa, mitalista puhumattakaan. Julkisestihan tuota ei toki pidetä, vaan korkeintaan kotioloissa.

Modifioitu motivaatiopaita

Su: Ihmeparanemista ei edelleenkään ollut yön aikana tapahtunut, vaan kinttu aristi edelleen joka askeleella. Tämän vuoksi alkoi pukata tuskanhikeä: miten käy mun IM:n kuuden viikon päästä, jos juoksua ei yhtään pääse treenaamaan, saatikka jos jalka ei kestä juoksua Vichyssä? Miten VOI olla niin huono tuuri, että rasitusvammoista säästyneelle tulee tuollainen riivaaja juuri nyt, kun vuosia odotettu tapahtuma vihdoin on käsillä??? 

Kun kotimatkan autossa istumisesta oli selvitty käytiin n. tunnin verran kruisailemassa kylillä kaupunkifillareilla ja illalla tein vielä venyttelyjä ja muita lihashuoltohommia noin tunnin verran. 


Viikko 29 ja toivon kipinä

Tämä viikko on alkanut tutuissa merkeissä eli kantapää kipiänä. Siitä huolimatta, tai siis kipu huomioiden ja sitä lisää kiusaamatta edessä on treeniä salilla, altaassa ja fillarin päällä. 

Ma: 0:32 / 10,5 km cycloilu salille, tunnin voimatreeni sisältäen kuntoutushommat, 0:47 / 15,9 km cycloilu kotiin.

Ti: aamulla fyssarilla  kaikki poppakonstit ja laitettiin uudet teippaukset. Iltapäivällä 0:56 / 2 km uintia ja 0:30 vesijuoksua.

Tiistai-iltana onnistuin kaupunkipyörällä ottamaan yhteen ratikkakiskon kanssa ja seurauksena oli murjoutunut polvi. 

Au.

Tänään siis huilipäivä polvea elvyttäen. MUTTA: kantapää ei satu juuri yhtäään!!! Toivoa siis on, nyt vaan jatketaan kuntouttamista raivokkaasti eli varovasti edelleen ettei nyt vaan tule takapakkia.