Kukamitähäh

Treenipäiväkirjasta tuli sairauskertomus, mutta toivottavasti vain toviksi. Tri-hommat on edelleen ohjelmassa aina kun olotila sen sallii.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Koekaniinihommia


Viime alkuviikko meni vielä huomattavan huonoilla unilla eikä niin ollen jaksanut tehdä mitn. Keskiviikkona raahauduin Fibacoon ohjattuun harjoitteluun ja sieltähän se taas tuli, usko parempaan ja hyvä mieli. Treeni tuntui vielä seuraavana päivänäkin mukavana pikku kipuna vatsa- ja takareisien lihaksissa. Päälle kun sai vielä saunan ja uiman, niin seuraava yö oli jo vähän parempi.

Keskiviikkona aloitin ravitsemukseen liittyvän ihmiskokeen. Nyt kun aerobista liikuntaa on vähänlaisesti on sopiva hetki kokeilla vajaan kuukauden mittaista jaksoa, jossa vaihtelee muutaman päivän mittaiset vähähiilariset (kasviksia ja marjoja toki reippasti) jaksot ja tankkauspäivät. Saas nähdä onko kuurilla vaikutusta kehon koostumukseen, jaksamiseen, uneen tai mahdollisesti jopa kipuun. Kaikkea voi kokeilla kerran. Alkulukemat tsekattiin Liisan tekemässä InBody -mittauksessa ja jännityksellä odotan mitä loppulukemat tulee näyttämään. 

Torstaina kävin vesijuoksemassa puoli tuntia. Päälle olisi tehnyt mieli vielä uida, mutta koska takana oli niin monta huonounista yötä ajattelin, että on hyvä lisätä kuormitusta hyvin maltillisesti.

Perjantaina hurautin fillarilla keskustan salille ja tein siellä omatoimiharjoitteluohjelman.

Lauantain liikuntana oli hikipintaankotitöillä, illalla puolisen tuntia perusteellisia venytyksiä ja vähän rullailua.

Sunnuntain liikunnan virkaa teki n. 10 km hyötypyöräilyä. 

Kivut kintussa on pysyneet aika tasaisina koko viikon, ei merkkiä paremmasta siis, vaikka unet loppuviikkoa kohti vähän kohenivatkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti