Kukamitähäh

Treenipäiväkirjasta tuli sairauskertomus, mutta toivottavasti vain toviksi. Tri-hommat on edelleen ohjelmassa aina kun olotila sen sallii.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lumikenkiä ja aurinkorasvaa

Vuoden kolmas viikko alkoi hiukan poikkeuksellisesti selkäkuntoutuksen viimeisellä jaksolla, jonne en (luojan kiitos) voinut osallistua kuin ma-ke viiden päivän sijasta. Tässä kohtaa voisin sanoa muutaman sanan siitä, kuinka verorahoja tuhlataan tooooodella löysäohjelmaiseen ja tehottomaan kuntoutukseen ja kuinka väsähtäneitä, leipiintyneitä ja urautuneita osa kuntoutuslaitosten työntekijöistä on. Mutta jääkööt sanomatta, ettei oma verenpaine nouse ja ettei kukaan vaan pahoita mieltään. Parasta antia koko roskassa oli muutama ihana ihminen, johon siellä sai tutustua ja yksi tehtäviensä tasalla oleva mukava fyssari.

Viikon 3/2015 treenit:
Ma: 1:00 keppijumppaa, 0:20 juoksua matolla (pohje ei räjähtänyt!), 1:00 kuntosalitreeni. Lisäksi eka kuntoutuspäivä sisälsi sekä polkupyöräergometritestin (epäsuora, 12min) että lihaskunto- ja liikkuvuustestit. Kaikista oli tulokset maksimit. Fyssari totesi, että olisi kannattanut eka kerralla tehdä vähän huonommin, niin olisi nyt ollut mitä parantaa :)

Ti: 1:00 lumikenkäilyä, 1:00/2200m uintia (400m lämppää, 300m tekniikkaa, 4x25m VU II 15sek tauoilla, 100m SU/RU, 2x [100m VU + 50m POTK], 100m VU II, 400m VU I, 4x25m VU II 15sek tauoilla, LV 200m)



Ke: 0:20 lämppää crosstrainerilla, 0:45 henkilökohtaisten selkäharjoitteitten treenausta, 0:15 venyttelyä ja saunareissun yhteydessä 0:15/500m rauhallista uintia

To: HelTri uintitreenit 1:00/2000m (noin). Kivaa oli taas ja leluja käytettiin ahkerasti: uudet räpylätkin pääsi hommiin, sekä varsinaisessa tehtävässään että painona vauhtia hidastamassa kun ei kuulemma maltettu menty "suuuper slow", vaikka ohje niin kuului. Tekniikkaa veivattiin ja aikoja otettiin siinä samalla. Ihanaa kun saa ohjaajalta joka kerta henkilökohtaista palautetta! Saunan lauteilla käytiin läpi kisasuunnitelmia ja vertailtiin sykemittareita, mitäpä sitä muutakaan.

Pe: Kävely salille 0:33/3,2 km + HelTrin kuntopiiri, jossa musat vaimentava demoni ei ollut tällä kertaa ihan koko aikaa paikalla. Vahvasti läsnä sen sijaan oli huomattavan huonot jutut, joille käkättäessä ei välillä meinannut tekemisestä tulla mitään. Alkuun tehdyt joogahommat (!) sen sijaan aiheutti enemmän hammasten kiristelyä, ne kun eivät jostain syystä sovi mun selälle ollenkaan. Mikä tuli myös astangajoogan peruskurssilla pari vuotta sitten todettua, aina siinä määrin että siitä, tai ainakin samaan aikaan, alkoi nykyinen selän alamäki.

La: kävely salille 0:34/3,8km + VK-spinning 1:00 + juoksua matolla 0:20/3km (jihuu, pohjekivutta!) + kävely kotio 0:37/3,8km. Illalla luontodokumentin ja Jarmo Heikkisen rauhoittavan äänen ääressä venyttelyä 0:20.

Su: 2:30/60km/1173kcal verranPK-pyöräilyä TT:llä olkkarissa True Detectiven viihdyttämänä.

Lauantaina tuli tehtyä myös ensimmäiset tulevan loman valmistelut ja käytyä ostamassa mm. aurinkorasvaa. Playitas, täältä tullaan kolmen viikon päästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti