Ma: huilia
Ti: aamupäivällä reipas kävelylenkki 1:00/6,5km upeassa aurinkoisessa talvisäässä, pakkasta peräti 12 astetta. Iltapäivällä kokeilin noin kuukauden tauon jälkeen josko vasen kinttu kestäisi saman lenkin kuin aamulla mutta juosten ja kestihän se, eli lenkki tuli väenvängällä juostua, mutta pohje sattui niin peevelisti. Tämä koe-eläintesti oli valmistautumista seuraavan päivän lääkärivisiittiin (ks. alla) ja teki tehtävänsä. Eli juoksukunto guud, olisin jaksanut hyvin juosta pari tuntia, mutta lihasten toiminta bääd. Pakkaskelikin tuntui yllättävän hyvälle, suorastaan mainiolle juoksuhommiin.
Ke: kävely salille 0:35/3,8km ja punttitreeni 1:10
To: HelTrin kevätkauden ekat uintitreenit. Pääsin onneksi Sebastianin 3-tason ryhmään, jossa olin syksylläkin, jolloin tosin pääsin osallistumaan vain 5 kertaa. Mukava porukka, suurimmaksi osaksi vanhoja tuttuja. Aloitettiin tekniikan hinkkauksella ja jokainen sai heti alkuun pienen videoanalyysin omasta menotyylistään. Kyllä siitä vielä hyvää tulee kesään mennessä! Omasta uinnistani Sebastian totesi, että on kehittynyt jo huimasti ja olen itse samaa mieltä. Viidellä syksyn kerralla Sebastianin valmennuksessa opin enemmän kuin koko viime vuonna. Treeneissä ja valmennustyyleissä on eroa...
Pe: kävely Meilahden salille 0:31/3,4km ja HelTrin kuntopiiri 1:30. Kun kissa (J.A.) on pois niin hiiret hyppii pöydällä: tehtiin lopussa peräti vartti venytyksiä, eli niitä joiden nimeä ei tällä tunnilla mainittako. Mukavaa vaihtelua.
La: kävely salille 0:34/3,7 km ja SATSin cycling-tunti 1:10 lämmittelyineen. Tällä kertaa enimmäkseen hitaalla tempolla ja raskailla vastuksilla ja tuntui kyllä jostain syystä melko tahmealle. Liekö syynä edellisen illan haara-perus-, jänne- ja päkiähypyt & burpeet.
Su: hiihtämään olis tehnyt mieli, mutta koska lumimyräkkä eikä takeita kestääkö kinttu hiihtoa, niin 2:35/61,1km PK-pyöräilyä TT:llä olkkarissa. Samalla tuli katsottua Yle Areenasta 1 jakso murhaa Sandhamnissa ja 2 jaksoa uutta True Detective -sarjaa. Illalla jos vielä vähän venyttelisi (pitkät venytykset).
Ja se sairauskertomusosuus, josta ei nyt edelleenkään tunnu pääsevän eroon.
Syksyllä lupaavasti alkaneet juoksutreenit tyssäsivät lokakuun lopussa siihen, että treeneissä tekniikkaosuuden aikana, hyvän alkulämmittelyn jälkeen tehdyt voimakkaasti eteen ja melko korkealle suuntautuneet loikat saivat vasemman jalan (se hermovaivainen puoli) pohkeen niin kovaan yhtäkkiseen kipuun & kramppiin, että juoksu loppui siihen, hyvä kun kävelemään pääsi sen jälkeen. Tämä oli tapahtunut jo kerran ennen, täsmälleen samassa harjoituksessa, mutta olin unohtanut asian koska kipu meni sillä kertaa ohi enkä näinollen osannut varoa mitenkään.
Kävin vaivani kanssa heti parin päivän päästä OMT-fyssarilla, joka arveli revähdystä/repeytymää, muttei löytänyt jalasta mitään kummallista. Hieroja, jolla käyn parin viikon välein totesi, että ainakin lihakset ovat niin rennot ja pehmeät kuin ne nyt vaan voivat olla. Ohjeittein mukaan tein jalalla kaikkea mitä kivutta pystyy tekemään eli pyöräilyä, uintia, punttitreeniä ja fyssarin täsmäohjeliikkeitä. N. kuukauden kuluttua kokeilin juoksua salille (3,5 kilsan matka), josta alku meni hyvin, mutta noin vartin jälkeen alkoi taas kivut. Muutamaan otteeseen sietokykyä tuli testattua vahingossa junaan/sporaan sännätessä, mutta eipä tykännyt hyvää siitäkään.
Kun vaiva ei ottanut talttuakseen halusin selvittää mikä oikein on pielessä ja varasin ajan liikuntalääketieteeseen erikoistuneelta ortopedi Jukka Noviolta, jossa siis kävin nyt tiistaina. Diagnoosi oli suht selvä: revennyt pohjelihas, jota ei nyt n. 2,5 kk tapahtuman jälkeen enää kannattanut alkaa sen kummemmin ENMG:llä tai ultralla tutkia. Lääkkeeksi tuli "kovaa treeniä", eli entisten lisäksi päkiöille nousuja kunnon painojen kanssa. Ihan jees, jos vaikka samalla saisi noihin ruipeloihin pohkeisiin vähän lisää lihasmassaa... Juoksua voi hyvin alkaa treenata sen mukaan mitä jalka kestää ("jotta arpikudos oppii" ?) eli kun alkaa sattua niin vähän kävelyä ja venyttelyä ja sitten vaan uusi yritys. Kuntoutus voi kuulemma olla pitkä prosessi, doktori kertoi että hänellä itsellään vastaavan korjaantumiseen oli mennyt vuoden päivät.
Rauhoittavaa oli kuulla, että ei tarvitse olla huolissaan siitä, että hermot selässä olisivat vaurioituneet lisää. Tosin tilannetta pitää tarkkailla ja palata asiaan, jos alkaa tulla uusia pahempia oireita, koska lonkka (jossa hermokivut eniten tuntuvat) on ollut viime aikoina tavallista kipeämpi. Syy tuohon repeämiseen lienee se, että lihakset vasemmassa jalassa eivät edelleenkään toimi täysin normaalisti / samalla tavalla ja teholla kuin toisessa jalassa, eli se on sen myötä alttiimpi pettämään äärirasituksessa. Vaan mistäs tuota on tiennyt varoa, kun en ole kramppailusta koskaan kärsinyt ja revähtymiäkään - varsinkaan pohkeissa - ei ole ollut. Eiköhän tuosta koivesta vielä käyttökelpoinen viimeistään kesään mennessä tule, eli haave myös maratonista ensi kesänä elää edelleen.
Ai että pakkaspäivä voi sitten olla kaunis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti