Lappu rintaan ja kohti uusia ennätyksiä!

Kevät on ehtinyt niin pitkälle, että oli aika avata kisakausi Helsinki City Runilla. Kisaviikko oli varsin vaihteleva tunnelmiltaan, mutta paransi kuin sika juoksuaan loppua kohti.

Ma-ti: Lauantain juoksulenkin jalkakipu enteili huonoa ja tälle (lepopäivälle) olisi pitänyt saada huoltoaika, vaan ei onnistunut työreissun takia. Niinpä tiistaille aikataulutettu HelTrin kympin tempo piti uhrata hierojalla käynnille samaan aikaan. Hieroja ei taaskaan löytänyt mitään lihasjumeja, mutta tulipa tehtyä se mikä tehtävissä on, sunnuntain juoksua ajatellen. Samalla sain ohjeet uinnissa kiukuttelevan vasemman olkapään jumppaamiseen.

Ke: Kolmen vartin juoksu sisältäen pyramidivedot 1-2-3-4-3-2-1 min puolimaran tavoitevauhtia, meni ihan hyvin raikkaan marraskuisessa tuulessa ja sateessa. Kinttu sattui, mutta ei mitenkään tolkuttomasti. Hiukan huolestutti kyllä miten reagoisi lauantaina tositilanteessa.

Torstai oli vapaapäivä kaikesta suunnitelmallisesta, totaalihuilia siis.

Pe: uintia 1:06/2,6km. Olkapää meinasi taas tehdä tenät ensimmäisen pääsarjan kohdalla ja vihloi melkoisesti, mutta sisu ei antanut periksi jättää treeniä kesken. Pika-analyysi tekniikkavirheestä (liika työtä olkapäällä lavan seudun sijasta) ja sen onnistunut korjaus tuotti tulosta ja sain kuin sainkin vedettyä treenin loppuun kivutta ja hyvällä fiiliksellä.

Onnennumero

Lauantai ja kisapäivä. Kääk. Iltapäivälähtö on aina vähän nuivaa, kun pitää koko päivä odottaa, että jokosaamennäaletaanjo! Siinä odotellessa tuli mm. siivottua huusholli, silitettyä vuori pyykkiä ja haettua cityfillari huollosta. Silti jäi hermostunutta odotteluaikaa pari tuntia. Kolmelta vihdoin lähdin hölköttelemään starttipaikalle. Siinä on puolensa, että asuu melkein stadikan vieressä niin voi lähteä kotoa suoraan kisavarustuksessa ja suorittaa lämmittelyn siirtymämatkalla lähtöviivalle. Sää oli loppujen lopuksi mitä mainioin, lämmintä n. +12, puolipilvistä ja pariin otteeseen ripsi hiukan vettä. Asuvalinta pitkät trikoot ja pitkähihainen juoksupaita osoittautuivat just oikeiksi, hyvin tarkeni eikä tullut liian kuuma. 

Puoli neljältä oma vihreä (neljäs) lähtöryhmä pääsi starttaamaan ja (onneksi lyhyeksi jäänyt) sadekuuro alkoi juuri samalla hetkellä. Sadetta ei ehtinyt kauaa murehtia, kun piti saada oikea vauhti päälle ja etsiä paikkansa laumassa. Alkumatkasta vilkuilin sykemittarista vauhtia ja suht oikeisiin lukemiin sain sen asettumaan nopsaan. Alun Linnunlaulun mäet tuntuivat heti sellaiselta "luulot pois" -meiningiltä ja monessa kohtaa matkalla tuntui siltä, että pelkkää ylämäkeäkö tämä reitti onkin. Omia harjoituksia on tullut tehtyä aika tasaisessa maastossa ja hiukan iski hirvitys, että mitenkä noista nousuista selviää. Viime viikkojen veto- ja mäkiharjoituksista on kuitenkin ollut ilmeinen hyöty, koska onnistuin nousut selättämään ilman suurempaa hyytymistä. Eihän tuo mikään vuoristoreitti ole, mutta vaativampi kuitenkin tasaiseen tottuneelle.

Pilkoin matkan mielessäni etapeiksi juomapisteeltä toiselle, keskittyen aina kulloinkin menossa olevaan pätkään ja murehtimatta matkaa siitä eteenpäin. Huollot hoidin niin, että ensimäisellä juomapistellä otin pelkkää vettä, koska olin juuri ennen lähtöä hörppinyt muutaman desin urheilujuomaa. Kolmella jälkimmäisellä imaisin geelin ja hörppäsin vettä päälle. Näiden operaatioiden ajan kävelin, jotta jotain osuu suuhunkin asti. Kisaexposta perjantaina ostamani Spibelt osoittautui vallan mainioksi kapistukseksi, koska siinä kulkivat kotiavainten ja bussikortin (just in case) lisäksi geelit näppärästi niin, että ne sai siitä käsiin ilman suurempaa kaivelua. Vettä olisi voinut juoda useammankin kerran, muuta muuten energiat tuntuivat riittävän ihan hyvin.

Vasen jalka, se murheenkryyni, alkoi sattua jo noin kolmen kilometrin kohdalla. Pohkeen sivuissa tuntui tuttu lievä krampin tunne, joka lisääntyi tasaisesti aina jonnekkin 14 kilometrin kohdalle saakka, jossa tönkkö tunne levisi jo koko takareiteen. Siinä kohtaa mietin ensimmäisen kerran vakavasti, että näinköhän matkan joutuu jättämään kesken. Päätin kuitenkin edetä kilometrin kerrallaan tunnustellen paheneeko kipu niin kovaksi, että se enteilisi taas pidempää juoksutaukoa ja mahdollisesti koko kauden myttyyn menemistä. Kipu ei kuitenkaan enää pahentunut ja niinpä pääsin juoksemaan molemmilla jaloilla maaliin saakka.

Matkalla muistuttelin itseäni tasaisin väliajoin muutamalla tekniikka-asialla: "pidä frekvenssi korkeana, anna polven johtaa askelta, pidä katse eteenpäin, vedä napaa kohti selkärankaa, pidä olkapäät rentoina ja kädet riittävän takana", jne. Tämä itsensä kanssa keskustelu oli ilmeisen hyödyllistä, koska oma ennätyshän juoksusta tuli ja loppuajaksi kirjautui 1:56:04. Tavoitteeksi olin asettanut kunnianhimoisesti 1:50, mutta tähänkin aikaan olin tosi tyytyväinen, koska se ensimmäinen tavoite oli päästä ylipäätään maaliin riittävän kivuttomana. Aikaa katsoin matkalla mittarista ainoastaan 10 kilometrin kohdalla, ja kun se siinä oli 0:54, niin se valoi uskoa siihen, että kahden tunnin alitus on mahdollinen. Keskisyke matkalla oli 173 ja maksimi 181. Kun ottaa huomioon, että virallinen mitattu maksimisyke on 187, niin aika lailla kaikkensa tuolla matkalla antoi. Vauhdin sain pidettyä yllättävän tasaisena, vaikken sitä alun jälkeen mittarista katsonutkaan, yritin vaan keskittyä pitämään hyvän frekvenssin myös ylämäissä. 5 kilometrin pätkille jaettuna keskivauhdit olivat 5:26/5:21/5:31/5:40. Viimeiset ylämäet selvästi hidastivat vauhtia ja enempää ei koneesta enää irronnut.

Edellisestä puolimarasta (Espoon rantapuolikas) ja omasta ennätyksestä olikin jo kulunut 4 vuotta, ja parannusta aikaan tuli 8 minuuttia. Tähän voi olla varsin tyytyväinen ottaen huomioon selän/jalan ongelmat ja sen, että ikääkin on tullut hiukan lisää. 

Maalista oli mukava käpsytellä kotiin mitali kaulassa huoltoalueelta mukaan saatuja palautuseväitä mutustellen. Illalla personal bestejä piti tietysti juhlistaa hyvässä seurassa skumpalla, pizzalla ja muutamalla laatuoluella.

Kauden mitalitilin avaus

Kaukomara kirjoitti blogissaan mainion kisaraportin, moni siinä kuvattu asia tuli koettua ihan samalla tavalla, mm. aina niin tarpeeseen tuleva kannustus. Kiitos siis siitä kaikille reitin varrella olleille!

Sunnuntaina ohjelmassa oli 2:00/36km palauttelevaa kruisailua cyclolla ihanan keväisessä Helsingissä. Fillaroinnin päälle kävin vielä avaamassa uimastadionkauden ja kelailemassa kilometrin verran lähes tyhjässä altaassa. Päälle vielä sauna ja kaffe & pulla, niin eipä voi kevään ensimmäinen kisaviikko enää paljon paremmin päättyä. Takareisissä ja vasemmassa pohkeessa hiukan tuntuu, että jotain hivenen rankempaa on eilen tullut tehtyä, mutta muuten olo on vallan manio. Tästä on mukava jatkaa luottavaisin mielin kohti seuraavia koitoksia. 

Stadikakauden avajaisten perinteiset