Aina on tilaa yhdelle...

...fillarille. Ja vielä sellaiselle, jolle vielä tovi sitten tuli naureskeltua. Mutta niin se mieli muuttuu, eli olen nyt ikionnellinen fatbiken omistaja! Saanko esitellä, ihana Kona Wo:

Paksukainen <3

Päätöksethän tehdään tunteella ja perustellaan järkisyillä jälkikäteen. Tässä tapauksessa syitä löytyy peräti kolme:

1) Tykkään kulkea työmatkat fillarilla aina kun työtehtävät sen sallii, eli kun on kokonaisia toimistopäiviä eikä menoa asiakkaille kesken päivän. Yleensä onnistuu 1-3 päivänä viikossa. Vaan milläs kuljet, kun Helsingin kevyenliikenteenväylien (kirjoitetaanko noin?) kunnossapito on surkeaa tai ainakin täysin epäjohdonmukaista. Toisaalla väylät on suolattu paljaaksi ja samaan aikaan toisaalla ne ovat silkkaa kyntöpeltoa. Vaan nyt ei haittaa, fätillä pääsee kelillä kuin kelillä, hah!

2) Olen teknisesti surkean huono ajaja, mutta silti välillä tekisi mieli poiketa polulle. Oikeaan maastopyöräilyyn, jota siis pitäisi kunnolla treenata, ei kaikkien triathlonkotkotusten lomassa ole aikaa. Tähänkin fätti on oiva ratkaisu: jopa näin umpisurkea kuski uskaltaa fätillä mennä pois tieltä ilman että on ensimmäisen juuren tai kiven kohdalla katollaan. Tämä toki vaatii vielä totuttelua, mutta nyt ei enää pelota niin paljon mennä metikköön.

3) Välillä on vaan pakko päästä ulos, vaikka ohjelmassa seisoisi sisäpyöräharjoitus. Suosikkilenkkini cyclolla on ollut Keskuspuiston, Vantaanjoen ja Vanhankaupunginlahden maisemissa, joissa reitit on talvella joko toiveikkaasti latuja silmällä pitäen auraamattomia tai muuten vaan möykkyisiä. Nyt ei haittaa, Keskuspuistoon teillekin pääsee kelillä kuin kelillä!

Eka testilenkki tuli tehtyä lauantaina heti kun fillari oli haettu Hi5bikesta ja voi maailma että oli mukavaa! Sinne vaan sohjoon ja hankeen ja traktori senkun jyräsi eteenpäin. Wo on yllättävän kevyt käsitellä ja asfaltillakin rullaa mukavasti, oiva monikäyttöpyörä siis. 

Uusi alku, jälleen kerran

No niin, taas on sairastettu kolmisen viikkoa, tällä kertaa perkeleellisen sitkeää keuhkoödeemaa eli raastavaa yskää. Kahta lajia yskänlääkettä ja kahta eri astmalääkettä on nyt vedelty pari viikkoa ja edelleen silmämunat meinaa välillä pullahtaa päästä kun yskänpuuska iskee. Mutta eiköhän se tästä.

Viikolla 49 varovasti jo liikuskelin:

Ma: työmatkat fillarilla ja puoli tuntia kevyttä lihasjumppaa & -huoltoa.

Ti: Työmatkat fillarilla.

Ke: Vajaa tunti kävelyä + 1:05 / 17,7 km TrainerRoadia (PK) + vartti lihaskuntoa.

To: Huili.

Pe: Työmatkat fillarilla.

La: 1:52 / 35,8 km cycloilua.

Su: 0:44 / 6,11 km juoksua + reilu puoli tuntia hyötypyöräilyä. Illalla puolisen tuntia jalkojen rullailua.

Juoksu ei saanut keuhkoja ratkeamaan eli yritetääs taas paluuta treeniohjelman pariin.

Kivuttoman kilometrin metsästys

Viikon 45 liikunnot & kremppa-asiat:

Ma & ti: Työmatkat fillarilla.

Ke: 0:44 / 6,19 km PK-juoksua.

To: Työmatkat fillarilla. Illalla hieroja-osteopaatin vastaanotolla hieronnan lisäksi selviteltiin mistä johtuu vasempaan lonkan ulkosyrjään pesiytynyt monitahoinen kipu (viiltävää, polttavaa, särkevää, jomottavaa, säteilevää...). Erinäisten testailujen jälkeen selvisi, että vasemmanpuoleinen keskimmäinen pakaralihas on edelleen dead, kaputt, kuollut, finito. Tämä johtunee vuosien takaisesta välilevynpullistuman aiheuttamasta L5-hermon vauriosta, joka tosin fysiatrin vuoden takaisen arvion mukaan ei enää aiheuta ongelmia. Kyllä aiheuttaa. Nimittäin kun joku lihas ei pelitä (kun data ei kulje lihakseen niin milläs käsket), ottaa toiset sen hommat hoitaakseen. Seurauksena on sitten ylikuormitusta jossain kohtaa, tässä tapauksessa ko. lihaksen kiinnityskohdassa. Lääkkeeksi kerrattiin liuta pakaraa, nimenomaan sitä keskimmäistä lihasta, aktivoivia, pääasiassa kevyellä kumpparilenkillä tehtäviä liikkeitä. Nyt ei vielä treenata voimaa, vaan koitetaan ensin saada hermotus nousemaan kuolleista. Itse olin sitä mieltä, että amputaatio ja pakaraimplantti (mielellään joltain kenialaiselta tai etiopialaiselta juoksijalta) olisi ratkaisu, mutta hieroja-osteopaatti-Joonas on vakaasti sitä mieltä, että persaus saadaan vielä toimimaan. Saas nähdä saisiko tämän kivun näillä eväillä häivytettyä, jotta tilalle voi taas tulla joku muu riesa. Kivuton kilometri (missään lajissa) kun taitaa olla kerrassaan epärealistinen toivomus.

Pe: Fillarilla hurautus HelTrin kuntopiiriin.

La: Aamupäivällä 1:40 / 26,6 km:n TrainerRoad -harjoitus. Iltapäivällä about tunti / 2 km uintia.

Veikeitä nämä TrainerRoadin harjoitukset

Su: Päivällä 1:12 / 10 km PK-juoksua. Illalla 1:15 kehonhuoltoa Fibacolla, matkat tietty fillarilla.

Lokakuisia liikkumisia

Viikko 44
Ma: Kymmenisen kilsaa hyötypyöräilyä.
Ti: 0:51/6,69 km juoksua. Muuten PK.ta, mutta loppuun 6 x n. 50 m veto loivaan ylämäkeen.
Ke: Työmatkat fillarilla + 1:07/19,3 km TrainerRoadia.
To: Puoli tuntia hyötypyöräilyä + 0:44 venyttelyä & muuta huoltoa.
Pe: Työmatkat + menopaluu HelTri kuntopiiriin fillarilla. Piirissä oli tällä kertaa kaffaguulaa.
La-su: n. 15 km patikointia 15 kilon rinkan kanssa Nuuksiossa Partioaitan 365-klubin yön yli -retkellä. Olihan taas mahottoman mukavaa.

Marraskuukin voi olla erittäin jees, tässä yöpymispaikan rantamaisemaa.

Viikko 43
Ma: 0:40 venyttelyt illalla.
Ti: Työmatkat fillarilla + illalla fillarointi Fibacolle Heltrin seurailtaan. Vartti jalkojen rullailua päälle.
Ke: Työmatkat fillarilla. Illalla 0:44/ 6 km PK-juoksua.
To: Työmatkat fillarilla. Illalla alakropan hieronta, mukavaa kuin tikkujen työntäminen kynsien alle.
Pe: HelTri-kuntopiiri, matkat fillarilla.
La: 1:08 / 2,4 km uintia.
Su: Aamupäivällä 1:10 TrainerRoad -treeni. Illalla 1:15 kehonhuoltoa Fibacolla. Välissä ei-ruumiinkulttuuria eli kuuntelemassa muutama mielenkiintoinen haastattelu kirjamessuilla.


Viikko 42
Ma: Työmatkat fillarilla.
Ti: Työmatkat fillarilla.
Ke: Työmatkat + asiointikeikka keskustaan fillarilla. 0:48/6,3 km PK-juoksua, loppuun 4 x lyhyt veto loivaan ylämäkeen.
To: Lepo.
Pe: HelTrin kuntopiiri, matkat fillarilla.
La: Aamupäivällä 1:10/10 km PK-juoksu. Iltapäivällä 1:00/2,4 km uinti, pitkästä aikaa ja tuntui aika mukavalle.
Su: 2:11/42 km cycloilua.

Hyvät lääkkeet, parempi mieli ja katse kohti tulevia seikkailuja

Hallelujaa, tropit tepsii ja alan tuntea itseni ihmiseksi jälleen! Tällä viikolla olen palannut osa-aikaisesti töihin. Tarkoitus on kolmen viikon aikana  pikkuhiljaa lisätä työaikaa ja marraskuun alusta toivottavasti voimat on palautuneet niin paljon, että täysi työaika jo onnistuu. Tästä kaikesta järjestelystä iso kiitos esimiehelle (+ tietty ihanille kollegoille), työterveyshuollolle ja Kelan osasairauspäivärahalle. 

Unet on edelleen jonkin verran katkonaiset eli heräämisiä tapahtuu monta kertaa yössä, mutta unen päästä saa suht helposti kiinni uudestaan. Ratkaisevaa on kuitenkin se, että olo aamulla on ihan erilainen eli suht levännyt ja virkistynyt. Mahtia!

Pikkuhiljaa olen kaivellut vanhoja treeniohjelmia naftaliinista ja laittanut kalenteriin vähän suunnitelmaa. Toki niin, että olotila edellä mennään ja palautuminen on se kaikkein tärkein harjoiteltava asia. Kuten tähänkin asti.

Olo on sen verran optimistinen, että ensi vuoden kalenteriin on tullut suunnitelluksi nämä häppeningit:
- toukokuu: puolimaraton (ilmottauduttu)
- kesäkuu: 1 x perusmatka, 1 x puolikas (ilmottauduttu)
- syyskuu: täysmatka (ilmottauduttu).

Jo loppukesästä tuli shopattua Tacxin wattitraineri ja nyt se on juhlallisesti vihitty käyttöön TrainerRoadin FTP-testillä. Ohjelma tarjosi 2 x 8 minuutin testiä ja hyvä niin, koska silläkin tulokset oli odotetun masentavat. 20 min testillä lukemat olisivat tällä Vuoteen_ei_juuri_VK-treenejä -pohjalla vielä surkeammat. No onhan ainakin selvä suunta eli ylöspäin.

Tällä viikolla olen varovaisesti liikuskellut ja palautellut tälläviisiin:
Ma: 1:30 rentoutushieronta. Jos pikamatka Aasiaan kiinnostaa, niin suosittelen Oriental Green Spata ja esim. aromaterapiahierontaa. 
Ti: 0:50/14 km työmatkapyöräilyä raikkaassa syyssateessa.
Ke: FTP-testi lämmittelyineen 1:05 + 0:27/8 km hyötypyöräilyä. Hyvät sadekamppeet on pop.
To: 0:50/14 km työmatkapyöräilyä + 0:45/6 km PK(1)-juoksuhiipottelua + 0:17 venyttelyä.
Pe: HelTrin kuntopiiri 1:20, menopaluu fillarilla 0:16/4,3 km per suunta.
La: Hissuttelu-PK-juoksu 1:13/10 km. Illalla tovi Konan kisafiilistelyä Triathlon Cornerin vallan viihtyisissä tiloissa mukavassa seurassa. Erityiskiitos nesteytyksestä!
Su: 3:30/60 km cyclocruisailua Espoon rantaraitteja pitkin. Olihan mahtavan upea syyssää! Illalla 1:15 ohjattua kehonhuoltoa Fibacolla, matkat sinne luonnollisesti fillarilla. 

Kyllä vaan ihminen tuntee elävänsä, kun pääsee liikkumaan.

Kun uni ei tule: selvitä syy!

"Olen aina ollut huono nukkumaan." Näillä sanoilla on viime vuosina tullut aloitettua monta keskustelua lääkärien kanssa. Viime kuukausina näitä keskusteluja on ollut tavallista tiuhempaan, koska ajoittainen unihäiriö äityi viime keväänä infernaalisiin mittoihin ja viimeisen puolen vuoden aikana en ole nukkunut yhtään kunnon yötä = unta olisi ollut vähintään 6 tuntia ja pidemmissä kuin 1-3 tunnin pätkissä.

Vuosien varrella on vaivaan tullut kokeiltua kaikki lääkärien ehdottamat lääke- ja muut hoidot (olen kokeillut esim. akupunktiota, ei auttanut), on tavattu psykologia ja psykiatria ja laitettu kaikki mahdolliset unihygienia-asiat kuntoon. Yleisterveys on muuten ollut erinomaisessa kunnossa, esim. viime talvi oli varmaan ensimmäinen ikinä ilman yhtäkään flunssaa. Elämä on muutenkin ollut mallillaan, ei työ- tai muuta stressiä ja palautumiselle olen varannut aikaa ja pitänyt sitä arvossaan. Mutta silti, unet on vaan huononneet.

Nyt kun tilanne äityi siihen, että töihin ei enää väsymykseltä kyennyt, oma työterveyslääkäri (tolkun mies!) onneksi otti asian riittävän vakavasti ja ohjasi tarkempaan syyniin Helsingin uniklinikalle, Gabriele Svedin juttusille. Taustaksi piti vastata monisivuiseen kyselyyn ja tapaamisessa lääkäri syynäsi monelta kantilta ja teetti kaikenmoisia toiminnallisia testejä. Lisäksi työterveydessä otettiin liuta labrakokeita. Päädyttiin vuorokauden aktigrafia-mittaukseen, jonka lopputulemana oli, että uni on katkonaista (yllätys!) ja kannattaa tehdä laaja unipolygrafia. Sille löytyi aika reilun viikon päästä näistä tuloksista. 

Sananen kustannuksista. Työterveyslääkärin vastaanottoa ja labrakokeita (kaikki kunnossa) lukuunottamatta nuo kaikki unen syynäyksen tutkimukset ja erikoislääkärin tapaamiset pitää hoitaa omalla kustannuksella. Kela-korvaukset on luonnollisesti olemattomat. HUSin sivuilta löytyy kyllä tietoa samoista tutkimuksista, mutta miten ja millä aikataululla niihin pääsee on minulle täysi mysteeri. Mutta tokihan tähän asiaan haluan panostaa, koska ilman unta ei mistään pidemmän päälle tule mitään ja elämän laatu jatkuvasti rättiväsyneenä on surkea. Tähän liittyen tuli lottovoitto: Facebookissa toinen helsinkiläinen uniklinikka Oivauni järjesti kilpailun, jonka palkintona viidelle onnekkaalle oli laaja unipolygrafia puoleen hintaan. Ja juuri päivää ennen, kuin olisin ollut menossa tuohon Uniklinikan sikakalliiseen tutkimukseen, sain tietää voittaneeni. Eli Facebookista löytyy myös jotain hyödyllistä, kissavideoiden lisäksi. Jännä juttu, muuten, että Oivaunen tutkimukset ovat jo lähtökohtaisesti puolet halvempia, kuin Uniklinikan, vaikka tutkimusprotokolla on sama. Kilpailu alalla ei välttämättä ole huono juttu. 

Oivaunesta aika lääkärin tapaamiselle ja polygrafialle löytyi parin viikon päästä tuosta, eli hiukan asia venähti. Kun aika vihdoin koitti tapasin ensin lyhyesti lääkäri Vilho Aholan (käytössä oli jo kaikki Uniklinikalla kertynyt tieto) ja samaan syssyyn laitettiin piuhat kiinni. Niitä olikin melkoinen määrä, koska nämä kaikki asiat polygrafiassa syynätään.

Dataa tulossa

Tulokset tutkimuksesta sain viikon kuluttua eli tämän viikon torstaina. Vilhon tapaamiseen marssiessani kovasti arvelutti, että mitäs jos siitä tutkimuksesta ei löydy mitään mihin tarttua. Mitäs sitten tehdään? Mutta lääkäri avasi keskustelun: "Mitä minä sinua turhaan jännityksessä pitämään, täältä löytyi ihan selkeä syy unettomuudelle." Mitä? Ihanko totta? Vihdoinkin!!!

Käytiin läpi tutkimuksesta saatua tietoa, ja sitähän oli. Mm. että heräsin yön aikana 13 kertaa (omien havaintojen/laskujen mukaan 5) ja että palauttavaa unta oli yhteensä vajaa 1,5 tuntia. Ja omasta mielestäni tuo ei ollut edes niitä huonoimpia öitä. Ei siis ihme, että tässä on viime kuukaudet kulkenut ihan sumussa. Happisaturaatiot oli kunnossa, ei bruxismia, eikä mitään uniapneaan viittaavaa. Kuorsaustakin vain 10% nukutusta ajasta. Eli moni asia kunnossa. Mutta se syy. Tadaa: vaikea-asteinen periodinen raajaliikehäiriö. Enpä ollut kuunaan moisesta kuullut. Ja mikä parasta, se on hoidettavissa!!! Lähdin vastaanotolta raportit ja reseptit kourassa ihan Hangon keksinä ja hyvä etten leijaillut. Ainut asia mikä harmitti, oli se, että miksei tätä ole lähdetty selvittämään paremmin aikaisemmin. Huojentavaa oli myös se, että tulos vastasi omia tuntemuksia ja aavistuksia: kropassa on pielessä jotain sellaista, jota ei rentoutusharjoituksilla hoideta.

On ihan mahtavaa, että unen tärkeyttä on viime aikoina tuotu vahvasti esille, mm. niin, että kovin tyyppi ei ole se, joka paahtaa menemään yötä myöten vaan se, joka älyää varata palautumiselle aikaa. Mutta edelleen mielestäni liikaa kiinnitetään huomiota vain siihen, että unettomuus on tilapäistä (mikä monen kohdalla onneksi näin onkin), taustalla on huonot elämäntavat, unihygienia on puutteellista tai syynä on työ- tai muu stressi. Ja hoidetaan pelkkiä oireita. Lääkäriltä sain kuulla, että on tullut vastaan monia tapauksia, joissa henkilöt on laukanneet vuosia psykoterapiassa tms. ilman apua kun taustalla onkin ollut joku selkeä elimellinen syy, joka onneksi on lopulta saatu selvitettyä ja ongelma hoidettua. Elimellisistä syistä uniapneaa ilmeisesti syynätään eniten (myös julkisella puolella), mutta muita oman käsitykseni mukaan selvästi liian vähän. Kuinka moni muu lisäkseni on mahtanut vuosia kärsiä vastaavasta tilanteesta, jossa keskitytään oireiden hoitoon syyn selvittämisen sijasta?

Kanssaihmisiltä olen matkan varrella saanut paljon - varmasti hyvää tarkoittavia - neuvoja uniongelmien selättämiseksi, mutta eihän niistä apua ole ollut. Jännää, miten monella on esim. ollut tarve tarjota selitykseksi esim. ylikuntoa (eli liiallisen harjoittelun tuomaa ylirasitustilaa), vaikka viimeiseen reiluun vuoteen en ole käytännössä tehnyt muuta kuin kevyttä peruskuntoharjoittelua, enkä sitäkään koskaan väsyneenä. Aikuisliikunnan ammattitutkinto ja liikuntalääketieteen perusopinnot mm. ovat tuoneet itselle hyvää perustietoa tomumajan toiminnasta ja siitä, miksi väsyneenä EI kannata treenata. Se, mihin loukkuun itsekin olen langennut on tuijottaminen liiaksi omiin tekemisiin sen sijaan, että olisi ponnekkaammin lähtenyt selvittämään onko taustalla jokin fysiologinen, omista toimenpiteistä riippumaton syy, kuten tapauksessani siis on. Nukkuminen on kuitenkin myös taitolaji, joten menen varmuuden vuoksi vielä myös Helsingin uniklinikan unihoitajien järjestämälle kuuden kerran Hyvään uneen -kurssille.

Jos tästä tarinasta on apua jollekin toiselle unettomalle, niin hyvä niin. Hyvä uni ja palautuminen on hyvän elämän ja mm. hyvän työkyvyn perusedellytyksistä ja sen saavuttamiseksi ei kannata jättää kiveäkään kääntämättä. Hyvää yötä!

Italia! Alpit! Bormio! I'm in lööv!

Extempore otettiin ja lähdettiin keskiviikkona 12.7. viikon pyöräilyreissulle Bormioon. Teräsmies on ollut siellä useampaan otteeseen niin maasto- kuin maantiepyöräilemässä, mutta minulle reissu oli ensimmäinen Italiaan. Alppeihin olin jo saanut vähän tuntumaa viime kesänä Ranskan puolella.

Ensin lennähdettiin Milanoon, kentältä junalla keskustaan, sieltä toisella junalla Tiranoon, josta viimeinen etappi Bormioon bussilla. Koko päivähän tuohon tuhraantui, mutta ai että mitkä maisemat siellä oli vastassa!

Näkymät junasta Comolle

Room with a view 

Room with a view

Hotelli Sci Sport Bormio sijainteineen ja huone oli muuten OK, mutta aamiainen oli tosi nuiva ja vaatimaton. Plussaa oli hotellin ystävällinen ja rapsutusta arvostava koira ja muutama pihalla pyörivä kissa. 

Bormiossa on PALJON koiria ja ne on huomoitu hyvin.

Ravintolassa on luonnollisesti myös baari koirille.

Torstaina aamusta sännättiin hakemaan varatut pyörät Bormio Ski & Bikesta. Tällä kertaa kulkupelinä oli Colnago CLX:t 34/50 - 11/32 Ultegralla varustettuna.

Lomakulkuneuvo hotlan pihalla.

Ja sitten eikun samantien kapuamaan ylös Passo dello Stelviolle. Ylösmeno otti aika tiukille (syke nousi jossain kohtaa lukemaan 186, joka on pykälää vajaa testeissä koskaan mitattu maksimi), mutta olihan ne maisemat perillä ihan käsittämättömän hienot ja vaivan arvoiset!

Pääsin ylös!

Mutta se alastulo... Kun on korkeanpaikankammoinen, vauhtiarka ja epävarma laskija, niin alastulo oli aika kammottavaa. Kädet oli krampissa jarrukahvojen puristamisesta ja piti tosi monta kertaa pysähtyä keräämään rohkeutta. Onneksi Teräsmies on oppaana kärsivällistä sorttia ja jaksoi tsempata kaikki 36 serpentiinimutkaa alas.

Rohkeudenkeräyspaussi (yksi monista), jotta uskalsi takaisin tuonne alas. 

Faktaa Pyöräilyn klassikkonousut -kirjasta

Hengissä selvisin lopulta alas, ja itsensä piti tietysti palkita hienolla Stelvio-univormulla, joka ei siis tullut ihan helpolla. 

Koko setti piti hankkia.

Perjantaina huilasin, ei pelkästään edellisen päivän urakan takia, vaan myös koska unet on olleet reilun kuukauden tosi surkeat ja pitkäaikainen yleisväsymys painoi. Kylällä tuli tepasteltua reilut 12 000 palauttavaa askelta. Sillä aikaa Teräsmies kävi nousemassa Passo del Mortirolon JA Passo di Gavian samalla reissulla.

Launataina oli toisen urakkani vuoro eli Passo di Gavialle nousu ja paluu takaisin Bormioon. Teräsmies siis oli edellisenä päivänä jo ajanut sen Ponte di Legnosta ylös ja Bormioon päin alas. Nousu Santa Catarinaan saakka oli vielä ok, mutta siitä alkoi osittain aika huono tie, jolla oli ihan liikaa moottoripyöriä. Yhdessä kohtaa jo lähellä tasaisempaa loppua happi meinasi loppua ja oli pakko stopata tosi jyrkkään kohtaan. Yksin en olisi siitä enää liikkeelle ylämäkeen päässyt, mutta onneksi valmentaja-huoltaja-tsemppaaja tuuppasi minut liikkeelle. Viimeiset 5 kilsaa, joissa nousua oli vajaa 5% tuntuivat suorastaan alamäelle. Huipulla oli tosi kylmä tuuli, mutta maisemat toki tosi komeat.

Huipulla!

Faktaa Pyöräilyn klassikkonousut -kirjasta

Alasmeno oli taas yhtä kamalaa aina Santa Catarinaan saakka, mutta siitäkin selvittiin. Koska mitaleita ei ollut jaossa piti palkita itsensä kaulakorulla bormiolaisesta pyöräilyhenkisestä kello-/koruliikkeestä. Taakse myyjä vielä hoksasi kaivertaa uroteon päivämäärän.

Ansaittu!

Sunnuntaina pidettiin turistipäivä. Aamupäivällä mentiin kahdella hiihtohissillä Bormio kolmetonniseen ihailemaan maisemia. Upeaa!

Bormio näyttää kovin pieneltä kolmesta kilometristä katsottuna.

Iltapäivällä hurautettiin bussilla Livignoon ihan muina norjalaisina huulirasvaostoksille. Apteekin tätikin nauratti, kun kuuli millä huumoriasialla ollaan liikkeellä, josta osoituksena liikkeen käyttämä lahjakassi.

Viaton kuin enkelit konsaan!

Verovapaa alue alennusmyynteineen oli käsittämättömän kallis eikä matkaan tarttunut mitään vaan keskityttiin haahuiluun ja syömiseen & palauttaviin juomiin. Askeleita lepopäivänä kertyi reilut 19 000. Matkalla bongattiin CCC-joukkueen leiri ja useita kuskeja tien päällä.

Viimeisenä ajopäivänä Teräsmies lähti Giron reitille (Stelviolle ja alas, siirtymän kautta Umbrail Pass ylös ja alas Bormioon), minä taasen ajoin Mazzo di Valtellinaan ja takaisin. Kilometrejä tuolle reitilleni tuli n. 60 ja nousumetrejä about 800. Puolivälissä menomatkaa ohi pyyhälsi kymmenhenkinen Sky:n joukkue huoltoautoineen. En lähtenyt peesiin.

Oli kyllä mahtava reissu, vaikka moneen otteeseen pitikin olla vahvasti epämukavuusalueella. Säät osui ihan nappiin (eka sade tuli maanantai-iltana kun oltiin palautettu fillarit vuokraamoon), maisemat oli upeita, ruoka hyvää, olut kylmää, shoppailumahdollisuudet riittävät (tarvitaanko jotain muuta kuin pyöräilyyn liittyviä kauppoja?) ja ihmiset ystävällisiä. Keväinen Giro näkyi Bormion katukuvassa vielä vahvasti. Uskallan olla aika varma, että tuonne vielä joskus tulee palattua, jahka olen saanut lisää jerkkua reisiin ja päässyt eroon alamäkipelosta. Grazie Bormio!