Vuoden vika ja eka

Liikuntavuosi 2015 päättyi hyytävän kylmään sauvakävelylenkkiin uudenvuodenaattona. Pakkasta ei paljon ollut, mutta mereltä puhaltava tuuli ja hivenen liian ohut vaatetus saivat etenkin pään ja reidet jäähän. Mikähän siinäkin muuten on, että kintuista palelee eniten ne osat, joissa on paksuin rasvakerros?

Lenkki jäi peräti tuntia suunniteltua lyhyemmäksi (1:33/9,8km). Syynä ei ollut pelkästään tuo hyydyttävä kylmyys, vaan myös se, että töistätulon ja rakettimayhemin alkamisen väliin ei jäänyt kuin tuo vajaan parin tunnin rako. Sen verran turvallisuushakuiseksi sitä on tullut, ettei rakettien sekaan ole hinkua, varsinkaan ilman suojalaseja. Vaikka lenkki jäi lyhyeksi, niin loppu oli komea: jo puoli kuuden maissa (tsot-tsot!) Kalasataman suunnalla alkoi kunnon järjestetty ilotulitus. Kuka lie ollut tuon takana. Joka tapauksessa antoi juhlavan sävyn vuoden viimeiselle treenille.

Uuden uljaan treenivuoden 2016 sai kunnian avata parin tunnin ja reilun kolmenkympin cyclolenkki keskuspuistossa ja jokivarsimaisemissa. Pidempäänkin olisi muuten ajellut (3 tuntia luki treeniohjelmassa), mutta tällä kertaa jäätyivät kädet ja juomat pulloihin. Onneksi Teräsmies oli jalo ja lainasi omia hanskojaan ja pelasti näpit irtoamisjäätymiskuoliolta.

Lenkillä oli myös alla tuliterät Schwalben Marathon Winterit ja hyvin rullasivat ja pitivät! 

Kun liikunnasta on tullut elämäntapa ei onneksi tarvitse tehdä mitään "nytkylläalankäydäsalilla!" -tyyppisiä uudenvuodenlupauksia. Kun ei koskaan lopeta, niin ei tarvitse uudestaan aloittaakaan. 

Erinomaista treenivuotta kaikille tri-nisteille ja muille liikkujille!

Uusi vuosi, uudet renkaat ja hyvin rullaa vuosi käyntiin!

Vaivaisviikkojen selätys

No jo on ollut meno takkuista paitsi joulukuun alussa niin myös lopussa. Ensin riivasi flunssa, kaikista chili- ja D-vitamiiniövereistä huolimatta, aina siinä määrin, että piti pari päivää olla töistäkin pois ja keskittyä vällyjen alla värjöttelyyn. 

Kun flunssa meni ja joululoma tuli, niin eikös iskenyt sellainen totaaliunettomuus, joka sai olon siinä määrin huteraksi, että ei toivoakaan mistään treenaamisesta. On meinaan sulaa hulluutta yrittää harjoitella, jos kroppa ei kykene palautumaan. Pari pyörälenkkiä, salilla juosten käynti, muutama kävelylenkki ja hyötypyöräilyt ovat olleet parin viime viikon vaatimattmomat tekemiset liikuntarintamalla. Kai se kroppa näin jotenkin ilmoitti, että nyt on mitta täynnä ja jos et usko, niin ladataan vielä lujemmilla ukaaseilla. Uskottavahan se oli.

Tänään vihdoin pääsin taas kiinni treeniohjelman syrjään ja kävin kauhomassa 1:25/3 km treenin Märskyssä. Ajassa on mukana sosieteerausta altaan päässä, Märskyssä kun on se mukava puoli, että siellä törmää aina tuttuihin. Treenin alku oli hiukan nihkeä ja käsiveto meni oikeille urilleen vasta viimeisen kilometrin harjoitteessa, eli sain työtä kammettua käsiltä rintaan ja selkään. Uimisestakin oli jo ehtinyt tulla usemman viikon tauko ja se kyllä tuntui - myös mukavana lihasväsymyksenä treenin lopussa. Kyllä maitti sauna ja ruoka treenin päälle.

Uskon ja toivon, että nyt on kroppaa riivanneet asiat vähäksi aikaa takana päin ja pääsen taas treenaamaan suunnitelmien mukaisesti. Vielä kun luontokin on kääntynyt kevääseen: päivät pitenee ja ulkona on aurinkoinen pikku pakkanen, niin mikäs on ihmisen taas ollessa ja uskoessa, että kyllä se elämä taas voittaa.

Auringonlasku Pikkukoskella vuoden pimeimpänä päivänä eli valoa kohti mennään!

Joulukuun treeniohjelman takkuinen alku

Maanantai ei varsinaisesti ollut lepoa, koska hieronta. Kävin taas pitkästä aikaa hieroja-osteopaatti Joonaksella. Hänelle sitä olikin sattunut metkoja: oli saanut kunnon välilevynpullistuman salilla mavea tehdessään, eli sattuu sitä ruoto-osaajille itselleenkin. Kuitenkin nyt 3 viikkoa leikkauksen jälkeen oli taas jo täysillä töissä. Hyvää jälkeä olivat ilmeisesti Aavassa tehneet, leikkaus oli kuulemma kestänyt n. 35 minuuttia ja koko visiitti sairaalaan ainoastaan noin 5 tuntia! 

Tiistaina aamusta alkoi ylähuulta kihelmöidä siihen malliin, että arvasin mitä oli tulossa: massiivinen yskänrokko. Se olikin tällä kertaa niin ärhäkkää sorttia, että naama turposi kunnolla ja särki kolme päivää, kaikista tropeista ja torjuntaoperaatioista huolimatta. Ilmeisesti joku flunssa tai muu ebola yritti käydä kimppuun, mutta puski ulos sitten tuolla tavalla, suu- ja sorkkatautina. Tiedä häntä oliko tuo parempi vaihtoehto kuin perinteinen flunssa.

Perjantaina olo oli siinä määrin normalisoitunut, että uskalsin mennä kuntopiiriin. Siellä olikin kuun vaihdoksen myötä vuorossa jo minuutin mittaiset liikesarjat, tutuilla 8 sekunnin vaihdoilla. Niitä kun veti kolme kierrosta (kierrosten välissä vain parin minuutin tauko) eli sen puolitoista tuntia, niin johan tiesi taas tehneensä. Musiikki oli tällä kertaa lopun Johnny Winteriä lukuunottamatta melko aneemista.

Lauantaina oli vuorossa pitkä juoksu (15,3km / 1:41), mutta ei mitään PK:ta tällä kertaa. Mukana olleet 5 x 1km:n vedot anakynnyksellä ja lopun 4 x 100m vedot täysillä tekivät lenkistä mukavan haastavan. Hieno ilma sattui lenkin alkupuolelle: aurinko paistoi - ja lämmitti! - eikä tuullutkaan juuri yhtään. Lopussa kyllä hiukan alkoi vettä vihmoa ja puhaltaa, mutta eipä se juuri haitannut.

Sunnuntaina itsenäisyyspäivän sää sekä ikkunasta että ennusteesta katsottuna näytti garmealle: vettä vaakasuorassa ja tuulta 12-14m/s. Mutta koska treeniohjelmassa luki, että 2,5 tunnin pyörälenkki niin sehän piti lähteä tekemään. Ja mikäs sitä on ulos mennessä kun on goretexit ja windstopperit, toisin kuin esim. isovanhemmilla 40-luvulla, jolloin oli vähän isompia murheita mietittävänä kuin huono sää. Ja eihän se sää edes niin huonoksi edes osoittautunut: keskuspuisto suojasi tuulelta, humina vaan kuului puun latvoissa ja sadetta ei ollut juuri nimeksikään. Pari vesiestettä sen sijaan osui matkalle, vaikka koitin reitin suunnitella vähän kauemmas rannan tuntumasta. 

Tuossa oli eilen vielä pelto. Nyt oli meri.

Tie poikki eli eikun fillari kainaloon ja tetsaus metsän läpi.

Metsä- ja meriosuuden jälkeen piti vielä tehdä patsastelulenkki ja kiertää Pohjoisrannan, Kauppatorin, Kaivarin ja Töölönlahden kautta. Linna oli komia juhlavalaistuksessan, Finlandiatalokin oli juhlavalaistu ja Kansalaistorilla näytti olevan joku joukkokokoontuminen ja mielenosoituksen valmistelu menossa. Paikalla oli aika lauma poliiseja, eli eiköhän nuo ruodussa pysyneet. Lenkin pahin tuuli osui kohdalle vasta Kaivarin rannassa, jossa piti ajaa kieli keskellä suuta jotta sai fillarin pidettyä tiellä. Mittaa lenkille kertyi 52,7km / 3:11.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Palautumisesta ei parane tinkiä

Jälleen on yksi mielenkiintoinen treeniviikko takana. Eihän se sujunut taaskaan ilman säätöjä, mutta eipä olla moisesta moksiskaan.

Ma: Lepo, tuttuun tapaan. Työn puitteissa oli järjestämäni HR:n teemapäivä, josta sain itse ammennettua evästä myös treenaamiseen. Vieraileviksi puhujiksi olin hankkinut johtavan psykologin Teemu Paajasen Työterveyslaitokselta ja mm. testauksen Grand Old Manin Matti Heikkilän. Kannattaa katsoa jutut nimilinkkien takaa. Kummankin asiantuntijan viesti palautumisen tärkeydestä ja palautumattomuuden vaikutuksista on kovaa tavaraa. 

Ti: Huonosti nukutun yön jälkeen olo oli koko päivän garmea, niinpä noudatin maanantaina saatuja ohjeita ja unohdin päivälle suunnitellun treenin ja tein palauttavan kävelylenkin. Toimi.

Ke: Nyt oli taas virtaa ja päivän treeni eli juoksu + puntti + juoksu kulki taas kuin unelma.

To: Taas piti soveltaa. Työpäivä venähti ja olo uuvahti eikä uimaan lähteminen houkutellut tipan vertaa, pienistä voimatirsoista huolimatta. Sen sijaan 1:35/9,6 km:n sauvakävelylenkki kuutamoisessa merenrannassa mielimusiikkia kuunnellen teki hyvää niin sielulle kuin ruumille. Kannatti vaihtaa.

Pe: Kuntopiiri, kuinkas muuten.

La: Nyt sai olla luvan kanssa oman elämänsä filmitähti, koska ohjelmassa oli uintitekniikan kuvaukset. Jännää miten paljon erilaisia virheitä sitä osaakin tehdä! Jotain olen sentään oppinutkin ja Merjalta sain taas hyvät ohjeet jatkoharjoitteluun. Yhden suuren oivalluksenkin - aika oleellisen - koin ja sen myötä uinnista tuli paljon raskaampaa, koska liian helpolla päästetyt lihakset joutuivat töihin... Varsinaisen oppitunnin jälkeen jäätiin Teräsmiehen kanssa vielä treenaamaan volttikäännöksiä, siinä oli kanssauimareille viihdearvoa kerrakseen!

Su: Uusinta edelliseltä sunnuntailta eli cyclolla Malminkartanoon ja 6 kertaa mäki ylös. Ihanankamala treeni, joka tuntui vähän helpommalle kun oli hyvää seuraa. 

Huoltoa ja hooseetä

Viikko alkoi huoltohommilla eli maanantaina olin fyssarin kiusattavana. Oikea takajalka ei ollut niin äkäinen kuin edellisellä kerralla. Voisikohan tässä varovasti toivoa, että arvon kinttu alkaisi jo rauhoittua...?

Tiistaina tuttuun tapaan fillarilla Itiksen SATSiin ja siellä Prformance Mobility -tunti. Vakiohjaajalla, josta en niin piittaa, oli taas kiva sijainen ja tehtiin kaikkea vänkää, mm. käytettiin paria jalkaprässinä ja hierottiin jalkapohjia kepeillä. 

Keskiviikkona juosten 0:24/3,7km salille ja siellä uusi tehokas punttitreeni. Kylläpä tuntui hyvälle! Myös seuraavana päivänä reisissä. Ja kipitys kotiin 0:25/3,7km.

Torstaina tirsojen jälkeen aika myöhään menin uimaan ja oli taas mukava treeni, aika leppoisa 0:50/2km, jonka jälkeen olisi jaksanut vielä vaikka kuinka. Tuttujakin taas näin, kuinkas muuten. 

Perjantaina vakio-ohjelma eli HelTrin kuntopiiri. Aika hyytävä keli oli jo fillarilla hurauttaa matkat.

Lauantainen sauvakävelylenkki 1:32/9,6km meni kuin siivillä, kun oli hyvää seuraa. Pitää vissiin perustaa HelTrin Alppilan & Pasilan alajaosto. Lenkin jälkeen oli hieronta, Espanjan Elävä kun oli tullut piipahtamaan Suomessa ja ehti ottaa vastaan.

Tänään ohjelmassa oli 2:41/34,7km fillarointia, mutta ei todellakaan PK:ta, vaan HC:ta. Nastoja cyclossa ei vielä ole, ja niinpä jäisellä Hakamäen sillalla sattuikin jännä kohtaaminen mummon kanssa. Mummo kipitti samaan suuntaan kuin minä ja aloin hyvissä ajoin takaa lähestyessäni soittaa kelloa, useampaan kertaan. Mummo väisti oikealle, oli siis kuullut kellon - vaan eipä ollutkaan! Mummo teki kavalan väistön vasemmalle, jota kautta olin juuri mummoa ohittamassa. Ja niinhän siinä kävi, että ei enää äkäinen väistöliike eikä jarrutus auttanut, vaan hetkessä oli Ridley kuskeineen kyljellään maassa. Muutama kirosana pääsi, mutta kun mummo oli huolissaan että sattuiko (sattui, tulin polvi edellä asfalttiin), niin piti koittaa nielaista kiukku ja valistaa mummoa, että kannattaisi pysyä selkeästi jommassa kummassa reunassa. Ei vissiin poloisella kuulo kovin hyvin pelannut. Tärkeintä kuitenkin on, että mummo ei mennyt kumoon (luunsa ovat todennäköisesti hauraammat kuin minun) ja että fillariin & vaatteisiin ei tullut kolhuja. Polvessa kyllä on mojova ruhje.

Jalat täristen jatkoin matkaa Malminkartanoon, jossa odotti päivän varsinainen haaste: 6 x nousu mäelle takakautta. Ensimmäisessä nousussa tekniikka petti ja tuli pupu pöksyyn ja jouduin hyppäämään jalkapatikkaan viimeisen jyrkemmän pätkän kohdalla: jalat meni hyytelöksi, voimat olivat hukassa ja fillarista loppui vaihteet kesken. Vastaan tuli paappa, joka kannusti että "Polje, polje vaan!" Ja päätin että minähän poljen! Eikun laskettelu alas ja uusi yritys. Alun megajyrkkä pätkä meinasi hyydyttää taas, mutta muistutin itselleni että polje vatsalla, alaselällä ja pakaroilla, älä reisillä, ja sehän toimi! Samalla taktiikalla meni loput viisi nousua aina ylätasanteelle saakka. Vähänkö oli voittajaolo viimeisen nousun jälkeen!

HC-lenkin mittaridataa.

Kotimatka meni kompastelematta ja fiilis lenkin jälkeen oli mitä mainoin, mitä nyt polvea jomottaa. Onneksi huomenna voi huilia. 

Kelpo mäkiratsu huipulla viimeisen nousun jälkeen.

Moka viikossa, kaksi parhaassa

No niin, se olikin kisaviikko taas, vaikka jotenkin luulin niitä tulevan seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella.

Ma: Lepopäivä, joka tuli vietettyä työasioitten tiimoilta Kuopiossa.
Ti: Pöljä en ollut hoksannut, että työreissulta paluu oli sen verran myöhään, että Prformance -tunnille ei ehtinyt. Happea oli paljon sisällä olon jälkeen kuitenkin saatava, joten korvaavana ohjelmanumerona oli tunnin rivakka kävelylenkki.
Ke: Juoksu 1:16/11,1km Töölönlahden rannoilla. Lämpän jälkeen kolme 2 km vetoa, jokainen eri syketasolla: PK-ylä, VK-ala, anakynnys (15 pykälän nosto per kierros). Melko reipasta.
To: Uintia 1:08/2,2 km. Mukana mm. hauskoja "kuinka uit lähes hengittämättä" -tyyppisiä pätkiä. Lääh puuh.
Pe: HelTri -kuntopiiri, kuinkas muuten.

Tällä numerolla mennään, koko sarja

La: Ekaa kertaa Aktia maantiejuoksucupissa. Sää oli mitä mainioin, kevyttä pilveä, lähes tyyntä ja lämmintä 7-8 astetta. Kisapaikalle tullessa tunsi itsensä jokseenkin turistiksi, koska paikalla oli laumoittain (yli 500) oikeaa juoksijaa. Aikaa lämpälle ja haahuilulle & tuttujen tapaamiselle oli reilusti, mutta silti lähtölaukaus tuli jotenkin äkkiä ja yllättäen. Siinä lähtövalmistelutohinoissa olin unohtanut tarkistaa nauhojen tiukan kiinnityksen ja niinpä toinen kenkä aukesi heti lähdön jälkeen ja nauhojen uudelleensolmimiseen meni muutama kallisarvoinen sekunti. Aika rivakkaan tuli lähdettyä liikkeelle ja ohiteltuakin porukkaan jonkin verran ensimmäisen puolikkaan aikana. Alun jälkeen en sykemittaria enää vilkuillut, mutta kääntöpaikalla kuulin ajan 26 ja risat, joten tavoite oli pitää samaa vauhtia toinen puolikas. Koitin kynsin hampain pitää kiinni rytmistä ja tarpeeksi lyhyestä askeleesta, jotta ei olisi mennyt harppomiseksi. Viimeiset kilometrit olivat jokseenkin tuskallisia: jalat olisivat kyllä menneet, mutta tuntui että happi loppuu ja keuhkot repeää. Maaliin tulin ajassa 52:42, joten tasainen vauhdinjako piti. Kymppiä en ole ennen ajanotolla juossut, mitä nyt osana perusmatkaa. Sillä saralla ennatys on viime kesältä Lahest, jossa juoksin 52:49. Lahen reitti oli kylläkin aivan flätti.

Syke- ja vauhtidataa

Sykemittarin datasta näkyy, että syke nousi tosi nopeasti korkealle ja siellä pysyi. Keskisyke oli 176 ja maksimi 187. Korkein testissä mitattu taitaa olla 184 parin vuoden takaa. Maksimisyke näyttäisi siis olevan nousussa... Tiedä häntä sitten, jos olisi alun malttanut ottaa rauhallisemmin, että olisiko sitä lopussa pystynyt vastaavasti kiristämään niin, että alun himmaus olisi tullut kompensoitua ja ylitettyä. Taktiikassa on vielä paljon hiomista. Nyt ainakin tietää mitä iloa on edessä vielä neljä kertaa tänä talvena.

Sunnuntaina ohjelmassa oli parin tunnin höntsälenkki cyclolla, mukavaa oli jälleen kerran metsäisiä ja merimaisemia ajellessa ihailla.

 

Eka treeniviikko ja heti munilleen!

Tai no, ei nyt kokonaan sentään, mutta pientä mokaa heti kärkeen. Mutta ei se mitään, koska moka on lahja ja kuinkas sitä muuten ottaisi opikseen.

Nyt oli siis ensimmäinen lukujärjestyksellinen treeniviikko pienen tauon jälkeen. Ja näin se meni:

Ma: Levolla on aina hyvä aloittaa, hötkyily on pahasta.

Ti: 0:30/10 km fillarointi salille + 0:45 liikkuvuustunti + 0:30/10km fillarointi kotiin.

Ke: Ja sitten se moka. Keskiviikkona ja torstaina osallistuin tolkuttoman mielenkiintoisille liikuntalääketieteen päiville. Ohjelmasta olin toki nähnyt, että keskiviikon ohjelma ulottuisi aina alkuiltaan saakka, mutta en puupäänä älynnyt ottaa iltapäiväeväitä mukaan. Nimittäin kun kotiin ehdin ja nälkäisenä vihdoin sain murua rinnan alle, en ehtinyt sulatella sitä niin, että olisin ehtinyt juoksemaan ennen illan saunavuoroa - josta ei luonnollisesti tingitä. Vähän täydemmällä kuvulla onneksi onnistui tunnin rivakka kävelylenkki, koska happea oli joka tapauksessa pakko saada ja samalla sulatella päivän antia.

To: Pitkästä aikaa kunnon uintitreeni 0:57/2km. Hiukan jänskätti miten koko vuoden reistaillut toinen olkapää treeniin suhtautuu. Yritin kieli keskellä suuta keskittyä oikeaan käsivetotekniikkaan ja niinpä suurempia ongelmia ei tullut. Ettei olisi peräti tuntunut olka vähän paremmalle treenin jälkeen kuin ennen sitä. Liike on lääke, MOT.

Pe: Perinteinen eli fillarilla Meilahteen ja siellä Heltrin kuntopiiri. Kuun vaihde toi taas 10 sekuntia lisää per liike ja nyt mentiin 50 sekuntia työtä + 8 sekuntia vaihtoon -rytmityksellä, 3 kierrosta ja jokaisessa taisi olla parisenkymmentä liikettä. Tiesi taas tehneensä.

La: Hurautin hiukan etuajassa isänpäivän viettoon ja samalla reissulla tuli tehtyä 1:13/8,3km sauvakävelylenkki. Ilmesesti jossain yläilmoissa on päätetty, että kun olen Sauvossa ja lähden siellä tekemään jotakin urheiluun viittaavaa niin taivaan hanat aukeavat. Eli teidoksi vaan sinne, että jos on kunnon sadekuurolle tarvetta, niin kutsukaa minut vaan paikalle urheilemaan ja avot alkaa vettä tulla.

Su: Vettä tuli myös sunnuntaina koti-Helsingissä ja sinne sekaan oli mentävä polkaisemaan 2:13/41,6km:n cyclolenkki. Sen verran myöhään tuli lähdettyä liikkeelle, että valot olivat loppulenkistä tarpeen. Metsä-, joki- ja merimaisemissa ei kyllä vesisade  ja harmaus haitanneet yhtään, niin hyvää teki saada happea. Fillari oli lenkin jälkeen ravalla kuorrutettu ja jollakin konstilla se piti kerrostalo-olosuhteissa saada puhtaaksi. Ei siis muuta kuin suihkuun, fillari ensin ja minä kakkosvuorossa.

Hyvin mahtuu!