Kisailua ja kisaturismia

Pariin viikkoon ei ole runosuoni sykähdellyt, mutta nyt suoraan Finntriathlon Vierumäestä (-mäeltä?) palattua on aikaa naputella.

Viime viikko meni treenien puolesta näin:
ma: lepoa vaan
ti: HelTrin avovesiuinti Oittaalla, jonne menin fillarilla. Vesi oli rapsakka +14, ainkain jonkin havainnon mukaan, joten ei maailman miellyttävin uinti. Meni hitaasti mutta hitaasti, alussa vielä uimalasit falskasi ja niitä piti pysähtyä säätämään. Paluumatka kotiin sujui mukavassa vesisateessa, onneksi oli hyvää seuraa niin ei ihan niin paljon kiristänyt pipoa.
ke: aamulla fyssarin möyhennettävänä ja illalla hurautus fillarilla salille voimatreeniä vääntämään. 
to: 2 tunnin nousevasykkeinen (ei välttämättä -vauhtinen) juoksu. Olipas mukavaa!
pe: 3,7 kilsan uinti, jonka kauhoin Stadikalla. Muuten meni just jetsulleen ohjeen mukaan, mutta ne pätkät, jotka piti tehdä nilkkaremmin kanssa piti hukkumakuoleman riskin vuoksi muuttaa tavalliseksi vapariksi, ohjeistetulla vauhdilla kyllä eli hauki rannasta -tyypisesti.
la: Kisaturistimatkalla ja huoltojoukkoina Kiskossa, taisikin olla eka kerta, kun olin tri-kisoissa katsomon puolella. Jottei oma päivä olisi mennyt ihan lokoiluksi, niin maantiepyörä oli matkassa ja hurautin sillä kisan jälkeen kotiin (3:54/104,75km).

Kisatunnelmaa Kiskossa

su: väsymys, uupumus jne. (kts. aikaisemmat unettomuus-lääkeväsymys yms. päivitykset) joten päätin siirtää päivän treenin seuraavalle päivälle. Ai että teki lepo hyvää, varsinkin kun sen teki Tuskassa haahuillen, ystäviä tavaten ja hyviä bändejä kuunnellen. Kyllä ei ihminen jaksa ilman sielunravintoa!

Jumalasta seuraava (ylöspäin) eli Mikael Åkerfeldt, ah, syrän!

Tämä eli oma kisaviikko taasen on sujunut näinikkään:
ma: se sunnuntailta jäänyt treeni eli 1:32/37,8 kilsaa fillarilla ja päälle 0:37/6,12km juoksua. 
ti: 1:09/2,4km uintia Stadikalla
ke: 0:33/5,45km PK-juoksua ja päälle kotikuntopiiri 0:25 ja toinen mokoma venyttelyä.
to: fyssarin möyhennys (gnnhhh!) ja 1:00/20,76km kevyttä fillarointia, sisältäen pari kisavauhtista lyhyttä vetoa.
pe: viimeiset kiusaukset ennen kisaa eli 0:20 kevyttä juoksua sisältäen 4x30sek rentoja vetoja. Ja uusien pikanauhojen säätöä. 

la: Juhla- eli kisapäivä Vierumäellä perusmatkan merkeissä. Aamulla jännitti yllättävän vähän, ja se hiukan ihmetytti. Vessassa tosin sai rampata yhtenään. Kisapäivästä oli tulossa tosi aurinkoinen ja lämmin, mikä on yleisfiiliksen kannalta mukavaa, mutta muuten tiesi raskasta päivää. Kisapaikalla olin hyvissa ajoin ja onneksi rutiinia on jo sen verran muodostunut, että muodollisuudet ja omalle tontille asettuminen sujuivat mutkattomasti. Päivän eka ylläri oli Vierumäen lätäkön pieni koko = ahdas reitti ja julmetun pitkä ja jyrkkä nousu T1:lle. Mutta vesi oli ihanan kirkasta ja sopivan lämmintä, eli sinne oli mukava pulahtaa.

Uintiin lähti kerralla 250 osallistujaa, joten ruuhkaa riitti, aina koko reitin mitalle asti. Noin 2/3 ekasta kierroksesta meni vähän tuskaisesti, mutta sitten tilaa ja hyvä rytmi löytyi ja päivän ekalta voitolta tuntui se, että rantauduin alle puoleen tuntiin. Nyt sai uusi märkkäri arvoistaan kyytiä!

Olin ajatellut, että tänään satsaan nopeisiin vaihtoihin, mutta rannan ja T1:n pitkän välin vuoksi ekasta ei ainakaan sellaista tullut. Märkkäri kyllä lähti sutjakasti päältä ja muutenkin vaihtotoimet menivät ihan hyvin. Ja sitten polkemaan.

Fillarireitti ei ollut ennestään tuttu, mutta koska se ajettiin kolmena lenkkinä, niin ekan kiekan jälkeen osasi hiukan suunnitella tekemisiään. Reitti oli "mukavan kumpuileva" eli tosi mäkinen, ja muutama kipakampi nyppylä meinasi imaista mehut tyystin. Tuulta riitti myös joka suunnasta ja pari kertaa tuli Fuerteventura mieleen, kun puuska nappasi fillarista kunnolla kiinni. Keskari oli karvan alle kolmenkympin, mutta mäissä onneksi pääsi myös kaahaamaan ja ohittelemaankin joitakin kanssakisaajia. Myös ylämäissä.

T2 sujui vauhdikkaasti, kiitos uusien pikanauhojen. Juoksu itsessään ei sitten vauhdikasta ollutkaan. Eka kierros tuntui han kauhealle raastamiselle: kylkeen pisti ja nesteet hölskyivät turvonneessa mahassa eli eivät imeytyneet. Parin kilsan kohdalla olevassa huoltopisteessä onneksi oli suolaa ja se auttoi. Juoksun aikana lämpöä oli noin 27 astetta ja myös tämä reitti oli mukavan kumpuileva eli mäkiä riitti, ei tosin kovin korkeita tai jyrkkiä. Oli vaan kamalan raskasta. Toisella kierroksella mahakipu helpotti ja juoksu alkoi hivenen muistuttaa juoksua. Osansa oli tietty myös sillä, että tiesi että kohta tämä loppuu. Maaliin tulo oli melkoinen helpotus, kaik voimat oli mänt siinä vaiheessa. 

Yleisen leuhottamisen, vouhottamisen, säätämisen ja aterioinnin jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut autoon, ja vasta siinä vaiheessa katsoin tulokset. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, että olin tullut ikäsarjani kakkoseksi! En ikinä olisi uskonut, koska loppuaika 3:01:23 ei ollut hääppöinen ja juoksu tuntui niin takkuiselta. Keli taisi olla siis aika raskas kaikille. Oli aika hyvä fiilis lähteä ajelemaan kotiin kisasta, vaikka ikäsarjoissa ei kakkonen enää palkintoa saakaan :D Pelkkä sijoitus oli aika kiva kotiin vieminen, kärvähtäneitten olkapäitten ja hienon pinkin paidan lisäksi.

Kuuminta kesämuotia

Dear Eki, voiko märkäpukuun rakastua?

Kysyy nimimerkki Kumipukuun viehättynyt Kuusijärveltä.

Tämä kysymys tuli aiheelliseksi nyt, kun vihdoin pääsin uusimaan märkäpukuni. Vantaa Triathlonin jälkeen päätin, että vanhan X-terran päivät ovat lopullisesti luetut ja että en ui sillä enää metriäkään. Sen verran takkuiseksi oli yhteiselo viimeaikoina muodostunut. Ulkomaanreissuja laajemmille pukumarkkina-apajille ei lähiaikoina ole tiedossa, joten hankinnassa oli tyytyminen paikalliseen kivijalkakauppatarjontaan. Nettikaupoissa tarjontaa on toki yllin kyllin, mutta koska pukua ei voi ostaa sovittamatta enkä jaksa tilaus-palautus -rumbaa, niin päätin että paikallisista kaupoista sen on löydyttävä. 

Netissä tein toki vertailuja niin tarjonnan kuin hinnankin suhteen, budjettiraamit kun hankinnalle oli asetettu. Kun pari mahdollista mallia oli löytynyt, niin laitoin vielä kyselyä kokemuksista Feisbuukin Triathlonfoorumille. Saatu palaute tuki kokelaiksi valitsemiani pukuja.

Keskiviikkona hurautin Varuste-net:iin ja pyysin sovitettavaksi kahta mallia: Headin Black Marlinia ja Orcan 3.8:a. Marlinia ei ollutkaan varastossa, joten sovituskoppiin menin 3.8:n kanssa. Olin henkisesti varautunut hikiseen ja hitaaseen sovitusrupeamaan, mutta hämmästys oli valtava, kun puku sujahti päälle tuosta vaan, eikä aikaa mennyt vanhan puvun kanssa totuttua varttia, vaan puku oli päällä noin viidessä minuutissa. Tuliterästä puvusta kun oli kyse, olin tietysti ekstravarovainen ja käytin pukemiseen tarkoitettuja puuvillahanskoja apuna, ettei vaan tule vekkejä.

Puku tuntui heti aivan ihanalle päällä: superpehmeältä, oikean kokoiselta, kiristämättömältä, puristamattomalta ja kuristamattomalta. Kävin vielä kysymässä henkilökunnan mielipidettä (märkkäri päällä kaupassa tepastellessaan tuntee itsensä todella älykkääksi ja seksikkääksi), ja näytti heidän mielestäänkin oikean kokoiselta ja malliselta. Ja se oli sitten siinä, 3.8 lähti matkaan kaupasta! Illalla pukua piti kotona vielä vähän väliä hypistellä, niin mahtavan pehmeälle se tuntui.

Pinkit yksityiskohdat, voi miten sattuikaan sopivasti!

Tositoimiin eli veteen pääsimme yhdessä vasta juhannusaattona (liput saloissa juhlan kunniaksi), jolloin ohjelmassa oli polkaisu Kuusijärvelle ja muutama kierros järvessä. Jos puvun pukeminen päälle oli jo ollut ihmeellisen onnistunut kokemus, niin naama meinasi revetä hymyn leveyden vuoksi, kun pääsin liitämään ensimmäiset metrit vedessä: miten voi märkkäri tuntua niin mukavalle päällä!?! Vasta nyt tajusin, että vika ei ollutkaan ollut minussa, vaan surkeassa, väärän mallisessa ja kokoisessa märkkärissä, jonka vuoksi uiminen olin tähän saakka tuntunut niin tuskaiselle. Oli mahtavaa huomata miten helpolle, vaivattomalle ja luonnolliselle voikaan avovesiuinti tuntua, kun märkkäri ei ole sitä pääasiassa vaikeuttamassa, vaan helpottamassa. Happi kulki, keuhkoja ja rintaa ei puristanut, kurkkua ei kuristanut ja kädet pääsivät liikkumaan laajassa kaaressa. Lisäksi tuntui, että puku nosti juuri oikealla tavalla veden pintaan, täysin vaivattomasti.

Yhtä hymyä

Jo tämän kokemuksen perusteella voin sanoa, että märkkäreissä hinta ja laatu kulkevat väistämättä käsikkäin. Orca oli noin 200€ kalliimpi kuin vanha puku, ja ei sekään ihan halvimmasta päästä ollut, mutta taatusti sain nyt rahoilleni paremmin vastinetta. Ensimmäistäkin pukua miettivälle sanoisin, että vanha totuus "köyhän ei kannata ostaa halpaa" pitää tässäkin asiassa paikkansa. Lajiin innostuu taatusti vielä enemmän ja kehittymistä taidoissa tapahtuu nopeammin, jos pääse uidessakin nauttimaan etenemisestä eikä vaan kärsimään.

Varustepuolella tapahtuneen eteenpäin vievän loikan vastapainoksi treeniviikko osoittautui muuten saavustusten puolesta onnettomaksi. Tiistaina logistiikka ei sallinut muun fillarin kuskausta ytimestä paremmille = maantiemäisille ajoreiteille, joten tein ohjelman mukaisen parin tunnin lenkin cyclolla. Hiukan työmatkatempotyyppiseksihän se vetoineen meni. Keskiviikkona oli märkkäriostosten jälkeisessä huumassa tavanomainen visiitti punttisalille, jossa vaihdoin treeniä hiukan paremmin kisakauteen sopivaksi. Torstaina iski joku valtava väsymys, joka tuntui jo jonkin sortin uupumukselta eikä ollut voimia tehdä mitään. Liekö lähestyvä loma ja koko kevään jatkunut (lääke)väsymys tiivistynyt jonkinmoiseksi multihuipentumaksi. Perjantaina eli juhannusaattona oli onneksi taas voimia ja tuli siis tehtyä tuo iki-ihana uuden märkkärin testausreissu. Lauantaina oli taas olo kuitti ja sää sateinen, joten päivän liikunnoksi valikoitui vaivainen parin tunnin ulkoilu cycloilla. Sunnuntaina olo oli myös niin puhkipoikkiväsynyt, että koko päivä meni huiliessa, mitä nyt käveltyä tuli joitakin kilometrejä.

Toivottavasti parin viikon kuluttua koittava loma tuo helpotusta tähän väsymysongelmaan, vaikka eihän nuo sitä aiheuttavat kipulääkkeet mihinkään ole katoamassa. Eivätkä katoamassa ole myöskään kivut: tämä viikko oli taas erityisen hankala ja voimat varmaan menivätkin osittain sen takia, että lonkkaa ja koko jalkaa sattui tooodella paljon. Kipua voisi verrata siihen, että joku kiertää lonkassa tylsää puukkoa haavassa ja viiltää samalla vähän terävämmällä veitsellä muutaman sekunnin välein pitkän viillon lonkasta nilkkaan. Kyllä ei yhtään naurata.

Ajanhallinta- ja uniongelmainen viikko

Maanantai oli tuttuun tapaan lepopäivä ja se tulikin tällä kertaa vietettyä työreissulla, joten illalla tuli käpsyteltyä Porin sykkivässä ytimessä. Aurinko paistoi mukavasti, mutta oli pahuksen kipakka tuuli.

Tiistaina aamu valkeni kauniin aurinkoisena ja huomattavasti edellistä päivää lämpimämpänä ja ennen duuniatöitä & aamiaista kävin reippailemassa kävelylenkin Kirjurinluodolla. Mikäs oli jokirantamaisemissa satakieliä kuunnellessa. Työpäivän päätteeksi ennen kolmen tunnin ajorupeamaa kohti kotia kävin testaamassa paikallisen maauimalan. Treeni jäi aiktaaulun takia hiukan suunniteltua lyhyemmäksi (0:54/2km), eli tein pääsarjan lämpän ja jäähyn välissä. Altaassa oli vähän porukkaa ja sain enimmäkseen uiskennella omalla radalla ja paikoitellen tuntui uinti jopa kulkevan ja hengittely sujuvan teknisesti suunnillen oikein.

Keskiviikkona oli myös aikataulut jotenkin sekaisin ja piti vähän tiivistää, eli juoksemisen sijaan fillaroin salille tekemään punttitreenin. Jonka jälkeen oli hyvä hemmotella itseään taloyhtiön sauna- ja uimavuorolla. 

Torstaina ei huvittanut lähteä roudaamaan fillaria autolla jonnekin kaupungin laitamille, josta pääsee kunnolla tri-pyörällä ajamaan, vaan tein treenin trainerilla partsilla. Lasit vaan auki, musat korville ja avot tuli tehtyä laadukas polkaisu just prikulleen ohjeitten mukaan.

Huonot unet on taas olleet riesana ja perjantaina työpäivän jälkeen olin aivan tolkuttoman väsynyt, eikä ollut mitään jakoa lähteä treenaamaan ilman, että ottaa ensin pienet tirsat. Tämä taas johti siihen, että uintitreeni stadikalla jäi (taas) hiukan vajaaksi eli tuli tehtyä 1:15/2,7km suunnitellun 3,2 sijaan. Järkeilin, että parempi kuitenkin tehdä vähän ja hyvin levänneenä, kuin väkisin enemmän mutta silmät ristissä. 

Viikonlopun sääennuste oli aika selvää tavaraa, eli kannatti vaihtaa juoksun ja pyöräilyn paikat niin, että lauantaina pääsi nauttimaan kesän ensimmäisestä lämpimästä pyöräilysäästä ja sunnuntaina jouti imitoida uitettua koiraa sateessa juosten. Sympatiaa vaan kaikille Vanajanlinnan kisaajille. Fillarilenkki jäi hiukan vajaaksi, kun en ihan sopivaa reittiä osannut valita, mutta kesäsäästä sai nauttia 3:40/85km:n verran. Sunnuntain juoksu Töölönlahden laitaa sahaten 1:30/14km piti sisällään 8 x 1000m vedot nousevilla sykkeillä ja ai että olikin mainio treeni! Klesa kinttu tosin sattui koko matkan aika lailla pohkeen alaosasta, mutta kyllä se mukana kulki. Sade ei tällä kertaa harmittanut yhtään, toimi kätevänä luonnon omana jäähdytysjärjestelmänä. Kotiin päästyä tosin piti mennä suorinta tietä kylppäriin kuorimaan vaatteet, jottei olisi vettä valuvana kastellut koko kämppää. 

Ihan kelpo treeniviikko tästäkin tuli, vaikka taas kerran piti hiukan soveltaa, eikä ihan kaikkea suunniteltua tullut tehtyä.

Tri-kisakauden avausviikko

Viikko alkoi vielä hiukan tukkoisissa ja räkäisissä merkeissä, mutta maanantain virallisen lepopäivän jälkeen tiistaina uskaltauduin jo uimaan (1:15/2,6km) Kumpulan mainioon maauimalaan. Harjoitus oli sen sorttinen, että 25 metrin allas oli kätevämpi, muuten olisin mennyt Stadikalle. Märsky oli viimeinen vaihtoehto, koska raitista ilmaa oli saatava.

Keskiviikkona kävin juoksuttamassa Helsinki Running Toursin asiakkaan, joka oli lenkkiin (n. tunti/10km) tyytyväinen - ainakin jos uskomme Trip Advisoria, ja miksi emme uskoisi. Mikäs on mukavia asiakkaita juoksuttaessa. Lenkin päälle kävin salilla tekemässä puolen tunnin kuntopiirin.

Torstaina hurautettiin cycloilla Kuusijärvelle tekemään vajaa puolen tunnin avovesikauden avaus, jottei jää viime tippaan ennen lauantain kisoja. Järvi olikin täynnä tuttua väkeä kisakoitoksiin valmistautumassa. Märkkäriä päälle kiskoessa se vanha rähjäke taas kerran repesi saumasta ja veteen piti siis mennä avomallissa. Minä onneton lahopää olin lisäksi unohtanut korvatulpat kotiin, josta herkkäkorvaiselle pahoivoijalle seurasi kauhea huimaus ja karmea olo pitkäksi aikaa vielä vedestä noustua. Muuten vesi tuntui mukavan raikkaalle, eikä yhtään liian kylmälle ja olisi tehnyt mieli uida pitempikin matka. Paluufillaroinnin aikana olo onneksi tasaantui, mutta hiukan jäi arveluttamaan mitenkähän uinti luistaa H-hetken koittaessa.

Perjantaina kävin kevyellä ja lyhyellä (0:20) juoksulenkillä, joka piti sisällään neljä puolen minuutin rivakkavauhtisempaa pätkää. Illalla käytiin ilmoittautumassa ja hakemassa kisatilpehöörit Kuusijärveltä ja siellähän olikin jo suuren urheilujuhlan tuntu. Illalla piti vielä kursia revennyt märkkäri kokoon ja täytyy sanoa, että minusta on kehkeytynyt jo aika näppärä korjaaja!

Lauantaina aamu valkeni huikean kauniin aurinkoisena ja kävin vielä pienellä hölkällä herättelemässä kropan ja fiilis oli mitä mainioin. Jalkakaan ei sattunut juuri nimeksikään. Kerkesin juuri sopivasti alta pois, ennenkuin Helsinki Half Marathonin kärijoukko kaarsi huudiloille. Tämän jälkeen olikin vuorossa normaalit kisapäivän kuviot: tymäkkä aamiainen, hermoilua, kamojen pakkaus, hermoilua, kevyt lounas, hermoilua ja lopulta siirtyminen kisapaikalle ja vielä enemmän hermoilua. Juuri ennen klo 15:05 starttia taivas meni pilveen, lämpötila laski muutaman asteen ja alkoi ripotella vettä. Greit, se siitä kauniista kesäsäästä.

Lähtölaukaus kajahti ja sitten mentiin. Nyt oli onneksi korvatulpat matkassa ja huimausta ei tullut, mutta muuten uinti tökki pahasti. Keuhkot ja pää olivat vielä flunssan jäljiltä melko räkäiset ja tuntui ettei saa tarpeeksi happea vaikka rytmi löytyi hyvin ja hengitys sujui teknisesti suht ok. Märkkäri, joka muutenkin on jo elinkaarensa päässä sai matkalla lopullisen kuolemantuomionsa: se on kertakaikkiaan liian ahdas, tiukka ja joustamaton rintakehän, kaulan ja olkapäitten kohdalta, jolloin koko ajan on tunne, että keuhkot puristuvat kasaan ja kurkkua kuristaa. Loputon taivallus järvessä loppui onneksi aikanaan ja seurasi kisan se osuus, jota olin jo oikein odottanut eli pyöräily. Ja pyörä kulkikin mukavasti, oli  nautinto ajaa ja tuntui mukavalta kuin pääsi ohittamaan aika monta kanssakilpailijaa. Se ilo loppui kuitenkin aikanaan ja oli aika siirtyä laittamaan tossua toisen eteen juoksuosuudelle. Ensimmäiset kolme-neljä kilometriä olivat aivan kaameat: maha tuntui maapallon kokoiselta, kylkeä pisti ja jalat olivat lyijyä. Toisella kierroksella eteneminen alkoi etäisesti muistuttaa juoksua ja jonkinmoinen rytmi löytyi. Hikisesti juoksun ajan sai tiristettyä alle tuntiiin, yhtään kovempaa en olisi päässyt.

Loppuajaksi kisassa tuli 2:57:36, eli ei hurraamista. Sijoituksella ja ajalla muihin verrattuna ei sinänsä toki niin ole väliä, itseään vastaanhan tässä kilpailee ja omia ennätyksiä yrittää rikkoa, mutta se kyllä jäi kaivelemaan, että erään nimeltämainitsemattoman valtionvarainministerin rouvan voittamiseen ei olisi tarvittu kuin 21 sekuntia parempi aika.

Jee, nyt pääsee fillaroimaan!
(kuva by Mervi Y.)



Sunnuntaina palauteltiin höntsälenkkeilemällä cycloilla keskuspuistossa pari tuntia, matkalla pysähdyttiin kaffelle ja kotieläimiä pällistelemään Haltialaan. Aivan hyvä tri-kisakauden avausviikko sitten kuitenkin: tästä on hyvä jatkaa harjoituksia, tietääpähän mihin pitää satsata.

Kesälenssu tässä moi!

Maanantaina olo oli päivällä vähän nuiva, ihan kuin olisi kurkkua hiukan karvastellut, mutta se meni Giro-rasituksen piikkiin. Niinpä illalla pitikin mennä tälle kesälle juuri avattuun Kumpulan maauimalaan antamaan vesiterapiaa fillaroinnissa räätyneille jaloille. Ei ollut tarkoitus tehdä mitään urotekoja, mutta silti jo vähäkin räpiköinti otti voimille ja hengästytti ihan julmetusti. Niinpä vajaan puolen tunnin lillumisen jälkeen kutsuikin sauna ja hyvät löylyt, jääden sen keikan merkittävimmäksi anniksi. Illan mittaan olo väsähti entisestään ja seuraavana päivänä peli olikin selvä: kesäflunssahan se se sieltä tuli morjenstamaan. Niinpä tiistaina HelTri Cupin duathlonissa osakseni jäikin huoltajana ja liikenteenjakajana toimiminen. Onneksi muilla sentään kulki.

Keskiviikon ja torstain huilasin kotona ihan suosiolla, joitakin työasioita päivätirsojen välissä hoidellen. Kuumetta ei sentään ollut, vaikka kuinka mittasin. Perjantaina olo oli jo paljon parempi ja pystyin hyvin palaamaan töihin. Kolmen päivän sisällä kökkimisen jälkeen oli pakko päästä ulos ja liikkeelle ja niinpä iltasella tein hissukseen parin tunnin lenkin cyclolla. Kyllä friskasi!

Lauantaina olin kykenevä tekemään viikon ainoan ohjelman mukaisen treenin eli kolmen tunnin PK-polkaisun, jälleen cyclolla, jolla on helppo pitää sykkeet alhalla ja nauttia samalla metsä- ja meriterapiasta.

Metsä ja meri, parhaimmillaan yhdessä

Tänään oli kunnianhimoinen ajatus käydä ensin avaamassa Kuusijärvikausi ensi lauantaita silmällä pitäen ja tehdä päivän ohjelman mukaiset fillari- ja juoksutreenit, mutta kissan viikset siitä mitään tullut. Olo oli taas hitusen huterampi, bonuksena huonosti nukuttu yö, ja niinpä ainut mihin kykeni oli taas vain parin tunnin varovainen cyclocruisailu. 

Huono omatunto ja vätysmäinen olohan sitä aina on, kun suunniteltuja treenejä jää tekemättä, mutta nyt piti taas ottaa järki käteen. Ensi lauantain Vantaa-triathlonia silmällä pitäen kuntoa ei viimeisenä viikkona enää varsinaisesti voi nostaa, mutta pahaa tuhoa kyllä voi saada aikaiseksi, jos nyt menee hötkyilemään ja tulee joku kuukauden kestävä keuhkoödeema. Luotan siis siihen, että kun muutaman päivän vielä popsin chiliä, valkosipulia, hunajaa ja inkivääriä ja vedän päälle ekstravitamiineja ja astmalääkkeitä, niin eiköhän nuo röörit tuosta vielä tokene ja tämä tästä vielä iloksi muutu.

Tuli vahingossa leikattua sydämellinen siivu habanerosta
(hyvää leivän päällä)

Giro-viikko muuallakin kuin Italiassa

Kisaviikko heti toisen perään eli nyt oli Giro d' Espoon vuoro, raportti pienellä viiveellä. Alkuviikko meni muuten suunnitelmien mukaan, mutta uintien suhteen plörinäksi, kun ilmiintyi haava, jota ei tehnyt mieli allasvesissä liottaa. Eli:
ma: lepo
ti: väliin jäänyt uinti
ke: fillarilla salille, punttitreeni ja fillarilla kotiin
to: 2 tunnin / 35 km kevyt lenkki cyclolla
pe: Helsinki Running Toursin asiakkaita juoksuttamassa 1:21 (sis. vartin tauko) / 9,85km
la: toinen väliin jäänyt uinti

Ja sitten sunnuntaina kisa- eli Giro-päivä. Aamulla normaalit säätämiset ja hermoilut ja hiukan vaille kymmenen lähdettiin polkasemaan lähtöpaikalle Tapiolan urheilupuistoon. Sää muistutti nuhjaantunutta morsianta eli kastuttiin mukavasti jo menomatkalla. Asemoin itseni 28-ryhmään ja kun startti viimein koitti sääkin hiukan parani ja alku lähti varsin lupaavasti liikkeelle. Muutoin ryhmän vauhti tuntui varsin passelille, arkajalkana ainoastaan tiukoissa käännöksissä (joita alkumatkalla riitti) meinasin tipahtaa hetkellisesti. Kivenlahdessa sitten kosahti, eturengas nimittäin. Eka kerta kun kisassa näin käy, mutta pitihän tämä jossain vaiheessa tapahtua. Ei muuta kuin ryhmän alta pois ja penkalle renkaanvaihtoa ähräämään. Monta kertaahan tuo on tullut tehtyä, mutta nytpä ei meinannutkaan pinkki Vittorio irrota vanteelta, ei sitten niin millään. Sormet ruvella ja polvet mustelmilla vänkäsin ja nopeusryhmän toisensa jälkeen ajaessa ohi teki jo mieli todeta että pitäkää tunkkinne. 

Renkaanvaihdossa siipeensä saanut kinttu

Ihme kuitenkin tapahtui, päällirengas hellitti ja loppu menikin sitten vauhdikkaammin. Juuri kun sain työkalut takaisin paikalleen ja fillarin oikeinpäin, meni ohi 22:n ryhmä (masentavaa!) ja hyppäsin sen kelkkaan. Meno oli tosi verkkaista ja lähes samantien lähdin irti porukasta ja taivaltamaan kiinni muita edelle menneitä ryhmiä. Ekalla taukopaikalla kerkesin juuri ja juuri täyttää juomapullot ja pääsin liimaantumaan lähtöä tekevään 26:n ryhmään. Ja sieltähän löytyi tuttuja eli hetken matkaa ajelu sujui mukavia rupatellen. Kunnes hermo alkoi mennä huomattavan voimakkaaseen haitari- tai kuminauhailmiöön, eli aina kun kohdalle sattui ala- ja ylämäen peräkkäinen yhdistelmä, niin eikös se koko kolonna aina siellä alamäen alla lähes pysähtynyt. Ryhmäajosta ei siis juuri ollut hyötyä, kun ylämäkeen piti lähteä runttaamaan miltei pysähdyksistä. Todella kuluttavaa! Toisella taukopaikalla Veikkolassa päätettiin Tonin kanssa lähteä liikkeelle ennen kuin 26:n ryhmä lähtee ("kyllä ne sieltä meidät kiinni saa"), mutta mentiinkin sitten sen verran vauhdikkaammin, että ei niitä enää näkynyt. Oittaan kohdalla minulla oli niin hyvä meno päällä, että jätin Toninkin jälkeeni (sori!). Tuntui, että yksin oli paljon helpompi ajaa kuin hidastelevassa ja kiihdyttelevässä ryhmässä, kun sai käyttää kaikki alamäet hyvin hyödyksi ja ajaa ylämäet riittävän tasaisen rauhalliseen tahtiin. Loppua kohden kävi mielessä, että näinköhän sen 28:n voisi vielä saada kiinni, mutta ei sentään, vaikka meno tuntuikin tosi hyvälle ja vahvalle ja jonkinmoisen loppuspurtinkin sain tehtyä. Loppuajaksi tuli 4:22:21 (netto), sijoitus 36/99, ja kun tuosta vähentää vartin rengasvarikkokäynnin, niin loppuajassa 4:07 on parannusta viime vuoteen 24 minuuttia. Oma enkka Girolla ja kohtuullinen parannus hermoja raastavasta rengasrikosta huolimatta, eli tyytyväinen saa olla, vaikka keskivauhti ei kummoinen vielä ollutkaan. Paluumatkalla Tapiolasta sade taas kasteli, mutta siinä vaiheessa se ei juurikaan enää harmittanut.

Kauden toinen onnennumero, pienistä vaikeuksista huolimatta

Jos kausi jatkuu samaan malliin (kaikki kaksi tähän mennessä kisattua omilla enkoilla), niin vuodestahan voisi tulla vielä vaikka mitä! Täytyy vaan uskoa, että kaikki on mahdollista, kunhan hoitaa kotiläksyt.

Lappu rintaan ja kohti uusia ennätyksiä!

Kevät on ehtinyt niin pitkälle, että oli aika avata kisakausi Helsinki City Runilla. Kisaviikko oli varsin vaihteleva tunnelmiltaan, mutta paransi kuin sika juoksuaan loppua kohti.

Ma-ti: Lauantain juoksulenkin jalkakipu enteili huonoa ja tälle (lepopäivälle) olisi pitänyt saada huoltoaika, vaan ei onnistunut työreissun takia. Niinpä tiistaille aikataulutettu HelTrin kympin tempo piti uhrata hierojalla käynnille samaan aikaan. Hieroja ei taaskaan löytänyt mitään lihasjumeja, mutta tulipa tehtyä se mikä tehtävissä on, sunnuntain juoksua ajatellen. Samalla sain ohjeet uinnissa kiukuttelevan vasemman olkapään jumppaamiseen.

Ke: Kolmen vartin juoksu sisältäen pyramidivedot 1-2-3-4-3-2-1 min puolimaran tavoitevauhtia, meni ihan hyvin raikkaan marraskuisessa tuulessa ja sateessa. Kinttu sattui, mutta ei mitenkään tolkuttomasti. Hiukan huolestutti kyllä miten reagoisi lauantaina tositilanteessa.

Torstai oli vapaapäivä kaikesta suunnitelmallisesta, totaalihuilia siis.

Pe: uintia 1:06/2,6km. Olkapää meinasi taas tehdä tenät ensimmäisen pääsarjan kohdalla ja vihloi melkoisesti, mutta sisu ei antanut periksi jättää treeniä kesken. Pika-analyysi tekniikkavirheestä (liika työtä olkapäällä lavan seudun sijasta) ja sen onnistunut korjaus tuotti tulosta ja sain kuin sainkin vedettyä treenin loppuun kivutta ja hyvällä fiiliksellä.

Onnennumero

Lauantai ja kisapäivä. Kääk. Iltapäivälähtö on aina vähän nuivaa, kun pitää koko päivä odottaa, että jokosaamennäaletaanjo! Siinä odotellessa tuli mm. siivottua huusholli, silitettyä vuori pyykkiä ja haettua cityfillari huollosta. Silti jäi hermostunutta odotteluaikaa pari tuntia. Kolmelta vihdoin lähdin hölköttelemään starttipaikalle. Siinä on puolensa, että asuu melkein stadikan vieressä niin voi lähteä kotoa suoraan kisavarustuksessa ja suorittaa lämmittelyn siirtymämatkalla lähtöviivalle. Sää oli loppujen lopuksi mitä mainioin, lämmintä n. +12, puolipilvistä ja pariin otteeseen ripsi hiukan vettä. Asuvalinta pitkät trikoot ja pitkähihainen juoksupaita osoittautuivat just oikeiksi, hyvin tarkeni eikä tullut liian kuuma. 

Puoli neljältä oma vihreä (neljäs) lähtöryhmä pääsi starttaamaan ja (onneksi lyhyeksi jäänyt) sadekuuro alkoi juuri samalla hetkellä. Sadetta ei ehtinyt kauaa murehtia, kun piti saada oikea vauhti päälle ja etsiä paikkansa laumassa. Alkumatkasta vilkuilin sykemittarista vauhtia ja suht oikeisiin lukemiin sain sen asettumaan nopsaan. Alun Linnunlaulun mäet tuntuivat heti sellaiselta "luulot pois" -meiningiltä ja monessa kohtaa matkalla tuntui siltä, että pelkkää ylämäkeäkö tämä reitti onkin. Omia harjoituksia on tullut tehtyä aika tasaisessa maastossa ja hiukan iski hirvitys, että mitenkä noista nousuista selviää. Viime viikkojen veto- ja mäkiharjoituksista on kuitenkin ollut ilmeinen hyöty, koska onnistuin nousut selättämään ilman suurempaa hyytymistä. Eihän tuo mikään vuoristoreitti ole, mutta vaativampi kuitenkin tasaiseen tottuneelle.

Pilkoin matkan mielessäni etapeiksi juomapisteeltä toiselle, keskittyen aina kulloinkin menossa olevaan pätkään ja murehtimatta matkaa siitä eteenpäin. Huollot hoidin niin, että ensimäisellä juomapistellä otin pelkkää vettä, koska olin juuri ennen lähtöä hörppinyt muutaman desin urheilujuomaa. Kolmella jälkimmäisellä imaisin geelin ja hörppäsin vettä päälle. Näiden operaatioiden ajan kävelin, jotta jotain osuu suuhunkin asti. Kisaexposta perjantaina ostamani Spibelt osoittautui vallan mainioksi kapistukseksi, koska siinä kulkivat kotiavainten ja bussikortin (just in case) lisäksi geelit näppärästi niin, että ne sai siitä käsiin ilman suurempaa kaivelua. Vettä olisi voinut juoda useammankin kerran, muuta muuten energiat tuntuivat riittävän ihan hyvin.

Vasen jalka, se murheenkryyni, alkoi sattua jo noin kolmen kilometrin kohdalla. Pohkeen sivuissa tuntui tuttu lievä krampin tunne, joka lisääntyi tasaisesti aina jonnekkin 14 kilometrin kohdalle saakka, jossa tönkkö tunne levisi jo koko takareiteen. Siinä kohtaa mietin ensimmäisen kerran vakavasti, että näinköhän matkan joutuu jättämään kesken. Päätin kuitenkin edetä kilometrin kerrallaan tunnustellen paheneeko kipu niin kovaksi, että se enteilisi taas pidempää juoksutaukoa ja mahdollisesti koko kauden myttyyn menemistä. Kipu ei kuitenkaan enää pahentunut ja niinpä pääsin juoksemaan molemmilla jaloilla maaliin saakka.

Matkalla muistuttelin itseäni tasaisin väliajoin muutamalla tekniikka-asialla: "pidä frekvenssi korkeana, anna polven johtaa askelta, pidä katse eteenpäin, vedä napaa kohti selkärankaa, pidä olkapäät rentoina ja kädet riittävän takana", jne. Tämä itsensä kanssa keskustelu oli ilmeisen hyödyllistä, koska oma ennätyshän juoksusta tuli ja loppuajaksi kirjautui 1:56:04. Tavoitteeksi olin asettanut kunnianhimoisesti 1:50, mutta tähänkin aikaan olin tosi tyytyväinen, koska se ensimmäinen tavoite oli päästä ylipäätään maaliin riittävän kivuttomana. Aikaa katsoin matkalla mittarista ainoastaan 10 kilometrin kohdalla, ja kun se siinä oli 0:54, niin se valoi uskoa siihen, että kahden tunnin alitus on mahdollinen. Keskisyke matkalla oli 173 ja maksimi 181. Kun ottaa huomioon, että virallinen mitattu maksimisyke on 187, niin aika lailla kaikkensa tuolla matkalla antoi. Vauhdin sain pidettyä yllättävän tasaisena, vaikken sitä alun jälkeen mittarista katsonutkaan, yritin vaan keskittyä pitämään hyvän frekvenssin myös ylämäissä. 5 kilometrin pätkille jaettuna keskivauhdit olivat 5:26/5:21/5:31/5:40. Viimeiset ylämäet selvästi hidastivat vauhtia ja enempää ei koneesta enää irronnut.

Edellisestä puolimarasta (Espoon rantapuolikas) ja omasta ennätyksestä olikin jo kulunut 4 vuotta, ja parannusta aikaan tuli 8 minuuttia. Tähän voi olla varsin tyytyväinen ottaen huomioon selän/jalan ongelmat ja sen, että ikääkin on tullut hiukan lisää. 

Maalista oli mukava käpsytellä kotiin mitali kaulassa huoltoalueelta mukaan saatuja palautuseväitä mutustellen. Illalla personal bestejä piti tietysti juhlistaa hyvässä seurassa skumpalla, pizzalla ja muutamalla laatuoluella.

Kauden mitalitilin avaus

Kaukomara kirjoitti blogissaan mainion kisaraportin, moni siinä kuvattu asia tuli koettua ihan samalla tavalla, mm. aina niin tarpeeseen tuleva kannustus. Kiitos siis siitä kaikille reitin varrella olleille!

Sunnuntaina ohjelmassa oli 2:00/36km palauttelevaa kruisailua cyclolla ihanan keväisessä Helsingissä. Fillaroinnin päälle kävin vielä avaamassa uimastadionkauden ja kelailemassa kilometrin verran lähes tyhjässä altaassa. Päälle vielä sauna ja kaffe & pulla, niin eipä voi kevään ensimmäinen kisaviikko enää paljon paremmin päättyä. Takareisissä ja vasemmassa pohkeessa hiukan tuntuu, että jotain hivenen rankempaa on eilen tullut tehtyä, mutta muuten olo on vallan manio. Tästä on mukava jatkaa luottavaisin mielin kohti seuraavia koitoksia. 

Stadikakauden avajaisten perinteiset