Kesän comeback

Tällä viikolla kesä teki comebackin, joten se piti tietysti hyödyntää. Syyskuisen kesäviikon treenit menivät näin:

Ma: no juu, ei ihan kesäinen sää maanantaina vielä, mutta se ei estänyt Nokia Marathon Teamin viimeistä kokoontumista, johon luonnollisesti kuului juoksua, 1:03/11 km. Lenkin jälkeen tuli käytyä ekan kerran tänä vuonna meressä pulikoimassa, oli ihanan raikasta! Päivän aikana tuli myös hyötypyöräiltyä n. 20 km.

Ti-to: ei mitään suunnitelmallista liikuntaa, mutta hyöty- ja huvipyöräilyä 15-30 km/päivä kaupunkimakelilla.

Pe: Juoksua 0:48/7,9 km, musiikin tahtiin fiilistellen.

Lauantaina olikin sitten jo niin kesäinen ilma, että Kaitalampi kutsui uimaan. Matkaa kertyi 0:49/1,9 km eli lätäkkö kerran ees taas rauhalliseen tahtiin. Muitakin kumipukuisia oli vielä liikkeellä. Vesi tuntui vielä oikein mukavalta, olisko ollut jotakin 16-17 asteista.

Viikonlopun minitriathlonin kruunasi sunnuntain aikakoneella ajelu 2:34/61,7 km ja sen päälle pieni juoksu 0:18/3,33 km.

Iloinen aikakoneajelija jossain nurmijärveläisten peltojen keskellä

Sauvakävelyä, romurallia ja täydellistä juoksua

Näitä kolmea muunmuassa ovat sisältäneet pari viimeistä liikuntoviikkoa.

Viime viikolla ohjelma oli tämä:
Ma: Huilipäivä
Ti: Vaihteeksi sielunkulttuuria ruumiinkulttuurin sijaan eli teatterissa. Olipas virkistävää!
Ke: Sain tähän äkkiseltään hieronta-ajan työpäivän jälkeen, jonka jälkeen ei sitten enää voinutkaan muuta kuin rentoutua huollon päälle kotitalon saunassa ja uimassa.
To: 1:12/5,7 km sauvakävelyä Nuuksion mäkisissä maastoissa, valmistautuen lauantain asiakaslenkkiin.
Pe: Taas huilipäivä, ainoastaan hyötyfillarointia tuli reilu 10 km, kun tuli polkaistua NRJ Workout -tapahtumaan Heltrin standille päivystämään. Pari tyyppiä saatiin kaapattua juttelemaan, toivottavasti siitä seurasi yksi uusi jäsen ja yksi yhteistyökumppani.
La: Lauantaina Suomen luonnon päivän päätapahtuma Haltiassa, jossa olin Helsinki Running Toursin sauvakävelylenkkiä vetämässä. Mukava tapahtuma, jossa yllätyskohokohta itselle oli Muumipeikon kainaloon pääseminen.

Ihanan pehmeä Muumipeikko!

Su: Surullisen kuuluisa romuralli, eli Tour de Helsinki 2015. Arvoin viimeiseen saakka sääennusteita väijyen osallistuako vaiko ei, mutta lauantaina kävin numerolapun Velolta hakemassa. Asetuin lähtökarsinassa kolmenkympin nopeusryhmän alkupäähän, ja siinä pysyinkin mukavasti aina ensimmäiselle taukopaikalle saakka. Siellä ryhmä hajosi, koska juuri ennen paikkaa alkoi ryhmästä kuulua huutoja "Kasa!" ja kaikki hiljensivät vauhtia. Pian näimmekin tuon kasan ja pahalle näytti. Muutamassa kymmenessä sekunnissa ehti tehdä yllättävän pajon havaintoja: montako hekilöä maassa lojui, kaikkien luona näkyi jo olevan joku tarkastamassa tilannetta, joku huusi "Onko lääkäriä?", yhden henkilön käsi nousi ja hän suuntasi huutajan luo, SPR:n auto oli lähestymässä paikkaa, yksi maassa lojuvista oli useista pyörätapahtumista tuttu mies. Tämä kaikki tuli siis havainnoitua onnettomuuspaikkaa ohittaessa muutamassa kymmenessä sekunnissa ja aiheutti omassa päässä johtopäätöksen, että apua on jo paikalla, nyt pitää vaan jatkaa matkaa, ajaa varovasti ja varmistaa, ettei itse aiheuta enempää kolareita/ole tien tukkona. Tässä vaiheessa muuta tietoa ei tietenkään ollut, paitsi että näytti todella pahalta.

Ryhmä oli siis tämän hässäkän vuoksi hajonnut ja piti alkaa kiriä suurempaa ryhmää kiinni. Melko pian olinkin taas jo ryhmässä, jonka luulin pysähtyvän toiselle taukopaikalle. Väärin luulin. Minun oli pakko täyttää juomapullot ja samalla hörppäsin juomaa mukista ja söin puolikkaan banaanin. Tähän ei montaa minuuttia kulunut ja muutaman tyypin kanssa lähdimme taas kirimään kolmenkympin ryhmää kiinni. Jossain vaiheessa se onnistuikin ja koossa oli ilmeisesti ns. ryhmän jämät. Muistikuvat matkalta ovat hiukan hatarat, mitä missäkin vaiheessa tapahtui, koska kolari painoi mieltä, matkalla näkyi vielä uusikin hässäkkä, jonka kohdalla oli kaksi ambulanssia ja paikalle sattui ukkoskuuroja, myös kunnon salamointia ja jyrinää kutakuinkin kohdalla. Ajamiseen piti siis keskittyä entistä enemmän, koska ajolasit olivat märät molemmin puolin ja näkeminen hiukan hankalaa. Sama meno jatkui ja kun kuuron jälkeen lasit ja vaatteet alkoivat hiukan kuivahtaa, tuli taas seuraava ukkoskuuro. Tätä menoa jatkui aina Nikkilään saakka. Kolmannelle taukopaikalle suurin osa ryhmää taisi pysähtyä, mutta sen verran porukkaa oli koko ajan ympärillä, että ajo oli suht helpon ja mukavan tuntuista. Julmetun tarkkana kyllä piti olla, koska porukkaan näytti taas osuneen jos jonkinlaista säätäjää, ja oli vaikea päästä sellaiseen kohtaan, jossa edellä olevien liikkeitä olisi ollut suht helppo ja turvallinen seurata. Muutamaan otteeseen meinasin pudota porukasta, koska en ollut tarpeeksi tarkkana edellä olevien hyytymisen suhteen, ja näiden pudokkaisen takaa taas ryhmän kiriminen kiinni otti ylimääräistä energiaa.

Palménin kaupalle tultaessa tein sen virheen, että kolareita välttääkseni hiljensin liikaa kun yritin katsoa kuka pysähtyy tauolle (koukkaa oikealle) ja kuka jatkaa suoraan. Seurauksena oli isommasta ryhmästä tipahtaminen ja Kuusijärven tietämille tuli ajettua parin-kolmen hengen rippeissä. Honkanummen hautuumaata kohti nousevassa loivassa, pitkässä nousussa energiat alkoivat hiipua ja jalat alkoivat tuntua huterille ja vauhti hyytyä. Yhden tyypin perässä pääsin Ikealle saakka, mutta siitä eteenpäin edessä oli tuttuakin tutumpi yksin taivallus. Jossain Malmin tietämillä huomasin, että perääni liimautui yksi heppu, jota vedinkin sitten perässäni maaliin saakka nousevia ukkospuuskia vastaaan. Koskelantiellä mieltä lämmitti kovasti, kun heppu huusi takaa että "Kiitos kun pääsin sun peesiin, en olisi ikinä päässyt tänne asti ilman sun apua!" Ole hyvä vaan :) Jäljellä oli enää loppukiri ja kurvaaminen Velolle, jossa sateen aiheuttaman liukkauden takia betonikaarteen yli piti taluttaa ja viimeiset metrit ajaa betonin sijasta nurmikolla. Maaliin tulin nettoajassa 4:44:20, jossa parannusta edelliseen parin vuoden takaiseen enkkaan 5:16. Hyvältähän tuo tuntui, mutta fiilistä latisti sattuneet kolarit, varsinkin kun alkoi selvitä kuinka vakavasta tilanteesta oli kyse, ja Velon ylle parkkeerannut ukkonen ja kaatosade. Huitaisin äkkiä sateessa vettyneen kanapaellahässäkän naamaan ja lähdin jonottamaan ulos alueelta. Tässä vaiheessa oli jo todella kylmä ja piti vaan äkkiä päästä kotiin suihkuun ja saada kuivaa & lämmintä vaatetta ylle. Onneksi sattuu asumaan n. 300 metrin päässä Velolta.

Maalissa, phuuh.

Tämänvuotinen TdH oli minulle viides peräkkäin, mutta taitaa jäädä viimeiseksi. Ainkain toistaiseksi. Ensi vuonna kun on tarkoitus jatkaa kisakautta vähän pidemmälle syksyyn, niin TdH:ssa loukkaantumisen riskiä ei kyllä uskalla ottaa. Tapahtuman jälkeen ei ole mennyt päivääkään, etteikö ajatukset olisi olleet pahiten loukkaantuneessa henkilössä. Se olisi voinut olla kuka tahansa meistä. Toivon hänelle kaikesta sydämestäni parasta mahdollista toipumista, May the Force be with you!

Tämä viikko on mennyt rauhassa fiilistellessä ja elpyessä.
Maanantaille oli jo etukäteen varattu TdH:n jälkeisten kolotusten huolto hierojalla ja niinpä vaan taas velho sai jumiutuneen oikean takajalan (reiden yläosan) elvytettyä.
Tiistaina oli niin nuutunut olo, etten jaksanut tehdä mitään. 
Keskiviikkona kävin ensimmäisen kerran sitten HCM:n juoksemassa, 0:55/8,3km. Ei tuntunut erityisen hyvälle, vasen lonkka juimi joka askeleella. Juoksun päälle tein 0:25 kotikuntopiirin.
Torstaina fillaroin salille 0:25/6,4km, käytin odotteluajan 0:15 crosstrainerin päällä ja osallistuin elämäni ensimmäiselle pilates-tunnille, 1:15. Olipas sekavaa. Ohjaaja hyppi mielestäni asiasta ja liikkeestä toiseen ja oli ihmeellisen äkäisen oloinen. Jos koitti sillä tarkoittaa jämäkkää ja napakkaa ohjaajaa, niin pieleen meni. Suuri osa liikkeistä oli hyvin samankaltaisia, joita HelTrin kuntopiirin vatsa-selkäkiusattujen tukiryhmässä teemme, joten ei varsinaisesti tuonut mielestäni mitään lisäarvoa. Voi olla, että tämä oli pilatestunnin irvikuva, mistäs tuon tiedän kun ei ole vertailupohjaa. Mutta jäi viimeiseksi ainakin tuossa paikassa (SATS). Mutta tulipahan nyt kokeiltua kun omalla salilla on ohjelmassa. Tunnin jälkeen polkaisin kotiin.

Perjantaina oli niin hieno ilma, että tein cyclolla 2:35/45,6km rauhallisen PK-lenkin.
Lauantaina meni koko päivä ultimate-huushollihommamayhemissa, joten suunniteltu uinti Kaitiksella jäi väliin.
Sunnuntaina sen sijaan tein nurinkurisen kotitriathlonin käymällä ensin juoksemassa (0:55/8,6km), hyötyajelemalla fillarilla asioille (0:50/15km) ja käymällä stadikalla uimassa (0:31/1,3km). Päivän juoksu oli kyllä huikean hyvä! Liekö johtunut siitä, että testasin Spotifyn uutta running -toimintoa ja sehän toimii! Mahtavaa, kun voi valita haluamansa musiikkityylilajin (metallia, tietty) ja sen jälkeen aparaatti valikoi biisit automaattisesti frekvenssiin sopiviksi, huikeaa! Vielä kun nousevan harjoituksen vauhdikkaimpaan kohtaan arpoutui kakkien aikojen suosikkitreenibiisi Rammsteinin Asche zu asche, niin siinähän suorastaan tunsi lentävänsä! Muutenkin juoksu kulki kuin unelma: mihinkään ei sattunut, askel oli kevyt ja tekniikka pysyi kasassa varmaan paremmin kuin kertaakaan koko kautena, joten mikä oli kipitellessä. Sääkin oli just passeli, puolipilvistä ja tuuletonta. Kerrassaan oivallinen treenipäivä siis.

Rötv änd roll

Palautumis- eli rötväysviikko takana, mikäs sen mukavampaa. Maanantaina käytiin eka kerran tänä kesänä Kaitalammella polskimassa. Voi onni ja autuus mikä avovesiuimarin paratiisi se on! Ja useampia tri-tuttuja luonnollisesti oli nauttimassa samasta asiasta. N. 40min/reilu kilometri tuli kelluttua. 

Ti-pe välillä ei tullut tehtyä mitään urheiluun viittaavaa, ainoastaan 10-20 kilometriä hyötyliikuntaa per päivä, enimmäkseen kaupunkifillarilla kruisaillen, mutta myös kävellen. Lauantaina uusittiin reissu Kaitikselle, uitiin perimmäiselle poijulle ja takaisin eli aika tasan 2 kilsaa, aikaa välikelluntoineen (trendikkäämmin: märkäpukumindfulnessia taivaan kaarta tuijotellen) meni noin tunti. Tällä kertaa oli myös grillattavat yms. eväät mukana ja paikan atmosfääristä tuli nautittua pidemmän kaavan mukaan.

Sunnuntaina fiilisteltiin kesäauringossa polkaisemalla kaffelle Porvoon Fannyyn ja tokihan siellä oli tuttuja samalla asialla, kuinkas muuten. Paikalle sattui myös kattava Stelvio-paitojen näyttely.

Ylen leppoisa viikko ja teki oikein hyvää, ettei ollut mitään treeniaikatauluja vaan tekemiset oli fiilispohjalta. Palautuminen maratonilta on sujunut hyvin eikä sunnuntain pyörälenkkikään tuntunut raskaalta, vaikka mittaa tuli 112 kilometriä.

Nyt on suunnitelmissa vielä vähän jatkaa (kisa)kautta, mutta leppoisissa merkeissä ja nutturaa kiristämättä. 

Ihana ulkouima-allas

Kun kaikki menee nappiin

Se vierähti taas pari viikkoa sukkelaan Lahden kisakinkereiden jälkeen seuraavaan koitokseen eli Helsinki City Marathoniin valmistautuessa. Ekan maratonini juoksin niin ikään Helsingissä kolme vuotta sitten, ja vasta nyt oli selkäongelmien puolesta ensimmäinen niin pitkä ehjä treenikausi takana, että oli edes järkeä lähteä yrittämään. Valmistautuminen sujui näissä merkeissä, kisaviikkoa edeltävästä viikosta alkaen:

Ma: tuttuun tapaan lepoa
Ti: stadikalla uintia 1:11/3 km
Ke: suunnittelematon lepopäivä
To: 1:32/13,4km juoksua, suurin osa PK1:ta, lopussa pieni siivu maran tavoitevauhtia
Pe: 1:30/25,7km palauttavaa pyöräilyä
La: eri hauska harjoitus, jossa 3 x 0:15 juoksua nousevilla sykkeillä ja juoksujen välissä pieni kuntopiiri. Tein tämän Eltsun kentällä ja paikka oli mitä mainioin, varsinkin kun kesäaurinko loimotti taivaalla mukavasti lämmittäen
Su: 1:22/11,2km PK1-juoksua.

Kisaviikon viimeiset kiusaukset:
Ma: 0:30/1,2km uintia ja 0:30 vesijuoksua stadikalla. Kauhia ryysis ja hermot meinas mennä.
Ti: Lepo
Ke: 0:52/7,6km juoksua, verra ja 4 x 3min vedot loppuun
To: lepo ja tankkauspäivä eli mm. irtokarkkia hyvällä omallatunnolla
Pe: 0:23/3,24km kevyttä juoksua, loppuun muutama lyhyt veto pieneen ylämäkeen. Tänäänkin sai vielä mättää hiilaria vähän normaalia enemmän.

Lauantai: kisa- eli juhlapäivä! 
Aamulla ennen aamiaista vartin juoksuverra ja sitten hyvä normiaamiainen leipineen, mehuineen ja munakkaineen, unohtamatta ämpärillistä kahvia. Aamupäivä pientä kotipuuhastelua ja huilia ja puolilta päivin "lounaaksi" jugurttia, hedelmämysliä ja banaani. Sitten saikin jo alkaa kiskoa kisavaatetta päälle ja kipittää stadikan huudeille aistimaan maratontunnelmaa. Matkalla tuli vielä hörpittyä hiukan urheilujuomaa. Oman paikan lähtökarsinasta otin 4:15 jänisten kannoilta ja siinä päätin pysyä kuin takiainen. 

Ensimmäiset 10 kilometriä olivat varsinaista megaryysistä, tuli ihan tri-kisojen uintistartti mieleen. Porukkaa oli kuin pipoa ja omaa paikkaansa laumassa sai etsiä koko ajan, varsinkin kun en halunnut päästää jäniksiä muutamaa metriä kauemmas. Reitillä oli yllättävän paljon ahtaita rännejä ja tiukkoja kurveja, ja siihen kun vielä lisäsi kaikki kanttikivet, kuopat tiessä yms., joita piti väistellä, niin tarkkana sai olla. Nilkan muljahtaminen olisi saattanut hivenen kiukuttaa. 
Eka puolikas meni suht helpon oloisesti, aina siinä määrin, että välillä innostuin jonkun kanssajuoksian kanssa höpöttäessä kiihdyttämään vauhtia niin, että jänikset jäivät taakse. Piti kuitenkin sen verran vilkuilla vauhtimittaria, että uuvahdus ei iskisi kesken matkan. Energiatankkaus sujui suunnitelman mukaisesti, eli joka toisella juomapisteellä geeliä ja vettä ja joka toisella urheilujuomaa (ja vettä). Systeemi toimi muuten hyvin, mutta nestettä olisi pitänyt malttaa juoda ehkä vielä vähän enemmän, keli oli kuitenkin reilusti lämmin. Koska tänä vuonna juoksijoille jaettiin viilennystä varten etukäteen henkilökohtaiset sienet (jota en ottanut mukaan, tuntui hullulle sen raahaaminen), niin vesimukillisia tuli kipattua päähän myös viilennystarkoituksessa.

Uusi reitti, jossa juostiin kaksi lähes samanlaista kierrosta ei ehkä ollut sittenkään niin kiva, kuin yhtenä lenkkinä juostava reitti. Jotenkin tylsää tahkoa samoja maisemia, vaikka kauniita ovatkin. Ensimmäinen ongelma tuli juuri tuon toisen kierroksen alussa: kylkeä alkoi pistää. Ei hyvä. Jotenkin luotin siihen, että kun seuraavalla juomapisteellä saa muutaman askeleen kävellä, niin se asettuu. Ja näin sitten onneksi kävikin. Oikea takajalka, joka viime aikoina oli erityisesti reistaillut, oli oma jännitysmomenttinsa, mutta se onneksi ei vaivannut yhtään. Tai no, yhtään ja yhtään, kyllähän sitä sattui, mutta ei niin paljoa, että olisi menoa haitannut. Noin 35 kilometrin kohdalla Lauttasaaressa asfalttijuoksuun tottumattomat jalat alkoivat koko matkalta ikään kuin aristaa ja hiukan alkoi mietityttää, että mitenkähän tuosta loppumatkasta selviää. Taktiikka oli sama kuin ennenkin: tossua toisen eteen askel kerrallaan ja kyllä se maali sieltä vastaan tulee. Jänikset tsemppasivat mukavasti kolmestakympistä eteenpäin ja se kieltämättä kevensi tunnelmaa. Kun baanan alku tuli vastaan olo tuntui sen verran hyvälle, että päätin hiukan kiristää tahtia. Tässä vaiheessa tuntui jo jokseenkin varmalle, että tavoite 4:15 tulee saavutettua, jollei mitään dramaattista tapahdu. Edellä pisteli menemään harmaahapsinen herra, jolla oli juuri passeli rytmi, jota lähdin seuraamaan. Jänikset alkoivat jäädä hiukan taakse, ohitettavia riitti, maali lähestyi ja kolotukset unohtuivat sitä mukaa kun vauhti kiihtyi. Ja niinhän siinä kävi, että maaliviiva ylittyi ajassa 4:13:03, joka oli yli odotusten, jihuu! 

Päivän saalis

Oma enkka tuli, eli edellisestä HCM:sta aika parani 13 minuuttia. Jotenkin tuntui uskomattomalta, koska viimeiset pari vuotta kaikkine terveysprobleemeineen ovat olleet melko raskaita, juoksuharjoittelu on onnistunut täysipainoisesti vasta tämän vuoden puolella ja maaliin pääsykään ei ollut itsestäänselvyys. Pari vuotta sitten erinomainen fyssari Antti Hemminki, joka sai metodeillaan toipumiseni taas juoksukuntoon ylipäätään käyntiin totesi, että "Taitaa nuo maratonit sinun osaltasi olla juostu." Silloin päätin, että ei perhana vie muuten ole, ja tässä oli taistelun tulos. Sitkeä pirulainen ei osaa antaa periksi, hähä!

Jänikset piti maalissa käydä kädestä pitäen kiittämässä, loistotyyppejä!

Maalissa oli vastassa mukava vastaanottokomitea, joka nilkutti kanssani samaa matkaa kodin suuntaan, joka onneksi ei ole kaukana stadikalta. Illalla oli vuorossa jo klassinen maaliin tulon pizzzaaa ja olutta -palkinto, ai että maistui!

Palautuminen on sujunut todella hyvin. Taisteluvammoina oli ainoastaan massiivinen rakko yhden varpaan päässä (sen varpaan kynsi varmaan ottaa ritolat jossain vaiheessa) ja pari sykemittarin ja housujen resorin aiheuttamaa nirhaumaa. Lihakset, jotka nekään eivät olleet mitenkään megakipeät, ovat palautuneet hyvin sunnuntain parin tunnin paljon pitkiä stoppeja sisältäneellä fillarointihöntsäilyllä ja maanantaisella uintireissulla Kaitalammelle.

Kesä on parhaimmillaan ja kuntokin näemmä aika kohillaan, mitäköhän sitä sitten seuraavaksi tekisi itsensä kiusaamiseksi...?

En kisaviikko igen

Se on näemmä tänä kesänä lähes joka toinen viikko ollut jotain lappu rinnassa -hommia, niin tälläkin viikolla. Mutta alkuviikosta ensin vähän harjoitusaskareita:

Ma: lepoa eli huilia eli rötväystä
Ti: 0:57/2,4 km uintia stadikalla ja hätäapuhieronta temmpuilevalle oikealle takareidelle. Rokkiteippaukset ja omatoimielvytysohjeita sain kotiinviemisiksi.
Ke: ohjelmassa olisi ollut punttitreeniä, mutta hierojan kehotuksesta pidin huilipäivän ja vietin sen hyvässä seurassa mustikkametsässä. Ei tosin sekään tainnut olla ihan takareisiystävällistä hommaa... 
To: tunti pyöräilyä ja päälle puoli tuntia juoksua Sauvon maisemissa, sisältäen muutamia vetoja. Lisäksi harjoitus kehitti kummasti luonnetta, kun juuri tämän treenisetin ajaksi taivas ns. aukeni, eikä kyseessä ollut mikään lempeä kesähipsuttelu vaan jäätävä kaatosade. Ei ennen eikä jälkeen treenin vaan juuri sen keston ajan, täsmällistä hommaa yläkerrasta. Kenkienvaihtotauon ajankin osasi passelisti pitää paussia. Onneksi heti treenin perään pääsi saunaan, teki eetvarttia.
Pe: 0:20 kevyttä juoksua, muutamalla minivedolla höystettynä.

Lauantai olikin sitten taas juhla- eli kisapäivä, tällä kertaa Lahdessa eli Lahes. Itse osallistuin perusmatkalle, mutta samaan aikaan käytiin myös täyden matkan SM-karkelot. Koska startti oli klo 8:45, oli herätys rapsakasti neljältä. Sää Lahdessa oli ankean harmaa, mutta vettä ei onneksi tullut. Tuulta sen sijaan riitti ja niinpä uinti olikin ns. pesu & linkous tahi lastuna lainehilla -settiä. Vesi oli onneksi just sopivan lämpöistä, +17 eli ei tullut liian kuuma kumipuvussa. Uintiaika ei ollut hääppöinen (33:36), liekö tiuha suunnistaminen vienyt aikaa. Sieltä aallon pohjalta kun ei poijuja, joita reitillä oli vain kaksi, juuri näkynyt, niin piti kurkkia suht tiuhaan. Sykemittari ei jostain syystä ole tallentanut matkaa, joten en tiedä kuinka paljon ylimääräisiä mutkia matkalla tuli tehtyä.

Ekaan vaihtoon meni mielestäni ikuisuus, mutta pyöräreitille pääsin ja sepä ei ollut helppo rasti sekään. Olen surkea kovassa tuulessa ajelija ja tuultahan piisasi, mennessä sivuvastaisena ja tullessa onneksi osin myötäisenä. Reitin profiili oli myös omalle onnettomalle mäkikunnolle surkea, (ylä)mäkiä nimittäin riitti ja olivat sikäli pirullisesti asemoituja, että alkoivat useimmiten tasaiselta, jolloin edeltävästä alamäestä ei saanut ladattua vauhteja ylämäkeen. Lisäksi reitti kulki pitkin valtatietä, jota ei ollut suljettu liikenteeltä eli mukana oli myös toinen minulle kammotusta pyöräilyyn aiheuttava elementti: liian läheltä jonossa ja lujaa ajavat autot. Ei pal naurattanut. Muutama hyvä ohituspaikka/vauhdin lataaminen ylämäkeen meni sivu suun, kun takaa tulevien, väistämättömien autojen takia ei päässytkään ohi ja haluamaansa vauhtia, vaan piti himmailla. Pyöräily oli siis jokseenkin kuluttava (myös pääkopalle), mutta koitin säästellä voimia juoksuun. 

Juoksu osoittautuikin kisan parhaimmaksi osuudeksi, vaikka ekat pari kilometriä maha olikin taas kaamea pallo ja kylkeen pisti. Oikea takajalka (se terve) sattui myös ihan vietävästi koko juoksun ajan, mutta en antanut sen haitata menoa. Juoksureitti oli tasaisella maaperällä näteissä rantamaisemissa ja voimiensäästötaktiikka onnistui, eli sain tehtyä kesän ja kaikkien aikojen parhaan perusmatkan juoksuosuuteni (52:49), mikä olikin tämän kisan päätavoite. Loppuajaksi tuli 2:52:34 ja sijoitukseksi 105/148 (kaikki perusmatkalle osallistuneet miehet ja naiset). Vaikka aika ei ohita enkkaani viime vuodelta Vaasasta (2:49:14), niin lienee suhteessa tuota parempi, koska Vaasassa paitsi juoksu, myös pyöräily oli tasaisella reitillä ja uintikaan ei ollut aaltojen kanssa kamppailua. Erityisen iloinen olen juoksussa tapahtuneesta kehitysloikasta, kaikista matkan varrella olleista vaikeuksista huolimatta. 

Kotiin ajo Lahdesta oli varsinainen Via Dolorosa, koska oikea eli kaasujalka sattui koko matkan niin, että hyvä etten kiljunut ääneen. Eilen illalla tuli kuitenkin vielä käveltyä ja fillaroitua kaupungilla ja se olikin oivallinen juttu, koska aamuun mennessä pahin kipu oli tiessään. Tänään sunnuntaina ohjelmassa oli kevyttä cycloilua 2:40/45,7km, joka edelleen kohensi koiven tilaa. In aktiivinen palauttelu we trust!

Palauttelun kautta uuteen nousuun

Joroisten jälkeen palauttelu ja seuraavia koitoksia kohtaan valmistautuminen on sujunut tälviisiin, just jetsulleen ohjelman mukaisesti:

Ma: 0:32/1,2 km rauhallista polskintaa stadikalla
Ti: 0:30/1,2 km uintia + 0:32 vesijuoksua stadikalla
Ke: Cyclolenkki PK:ta 1:58/35,36 km
To: Juoksu (0:24/3,75 km) salille + 0:35 punttitreeni + juoksu (0:25/3,6 km) kotiin
Pe: 1:28/3 km uintia + 0:45 vesijuoksua stadikalla
La: Aamupäivällä 1:26/36 km PK-fillarointia maantiepyörällä, sisälsi muutamia lyhyitä, reippaita vetoja. Illalla 0:45/7,9 km PK-juoksua, lopussa muutama lyhyt veto.
Su: 2:00/37,5 km PK:ta cyclolla + heti perään 2:03/18 km juoksua, nousevilla sykkeillä. Viimeinen puolituntinen oli jo suht tiukka.

On ollut kerrassaan mukava treeniviikko, varsinkin kun on ensimmäisen kerran noin vuoteen saanut nukuttua kunnolla. On siis ollut mistä ammentaa. Jottei olisi kuitenkaan ollut liian helppoa, niin ainahan sitä jostain kohtaa pitää myös sattua. Jo muutaman viikon reistaillut oikea kämmen äityi niin pahaksi, että piti mennä doktorille ja käsi syynättiin ultralla. Mitään hälyttävää, edes nesterakkulaa ei löytynyt, möykky on jotain muuta mystistä turvotusta. Pitää vielä tovi seurata ja kokeilla yhtä uutta kipugeeliä ja sitten jos ei tokene, niin pitää varmaan sitä amputaatiota harkita. Toinen jännä uusi juttu oli lauantain juoksulenkillä ilmaantunut äkäinen pain in the ass, siinä terveemmässä eli oikeanpuoleisessa perskannikassa. Takareiden yläosa on jo äkäillyt jonkun aikaa, lienee seurausta vasemman vammaispuolen aiheuttamasta virheasennosta, mutta nyt siis äkämöityi eeppisiin mittasuhteisiin laajemmalla alueella. Sunnuntain supersetin vedin läpi silkalla tahdonvoimalla, mutta  het maanantaiaamusta täytyy rimpauttaa aikaa hierojamestarille, tämä kiristys kun ei nyt tunnu kotikonstein tokenevan.

Tässä itsekin kesälomaillessa on saanut koko ajan ympäriltä kuulla narinaa tämänvuotisista huonoista kesäsäistä. Juu, onhan se mukavaa, että aurinko paistaa eikä koko ajan sada kaatamalla, mutta liikunnan saralla ainakin löytää tekemistä kelistä riippumatta. Ja dekkareita voi lukea kelillä kuin kelillä. Stadikallakin on ollut siedettävä määrä ihmisiä, kun vettä on vihmonut ja boforeita riittänyt. Altaan vesi se kuitenkin on aina yhtä mukavan lämmintä. Ja tänään ilma fillaroinnille ja juoksulle oli mitä mainioin: lämmintä just passeli +18, vettä ei satanut iltapäivällä kuin hetkittäin hiukan vihmoen (viilentää mukavasti juostessa) ja iltaa & lenkin loppua kohden aurinko alkoi paistaa. Ja jos harmaus alkaakin ahdistaa, niin siitä pääsee aina sillä, että laittaa onnellisuuslasit päähän: heti näyttää kaikki paljon valoisammalle!

Onnellisuuslasit

Voittajafiilis!

Joroisten kisahuumasta palautuessa katsaus paitsi kisaan myös edeltäneisiin pariin viikkoon.

Viime viikko meni paitsi Vierumäen kisasta palautumiseen myös kauden toiseen päätavoitteeseen eli Joroisten puolimatkaan valmistautuessa. Kutakuinkin näin:
Ma: Lepo
Ti: Päivällä 1:20/3,2km uintia ja illalla kolmen vartin punttitreeni salilla
Ke: 2:15/19,2km PK-juoksu
To: 1:48/35,2km PK-pyöräilyä, sisältäen muutaman erilaisen vedon
Pe: 0:30/3,9km juoksuverraa ja päälle vartin kotikuntopiiri.

Ja sitten. Lauantaina olisi ollut ohjelmassa HelTri Cupin rykäisy + vähän lisätreeniä, mutta väliin jäi ja soveltaa piti. Nimittäin edellisen viikon sunnuntaista asti oikeaan kämmenpohjaan oli pesiytynyt kummallinen kipu, kosketusarkuus + turvotus, joka säteili välillä aina olkapäähän ja pariin sormeen asti. Kaikenlainen puristaminen (mm. fillarin tangon) sattui melkoisesti. Kokeilin tulehduskipulääkkeitä sekä sisäisesti että ulkoisesti pitkin viikkoa, mutta tuloksetta. Arvoin viimeiseen saakka mitä teen, koska Joroinen alkoi jo häämöttää ja päätin jättää rykäsyn väliin. Harmitti niin vietävästi, mutta silti mielestäni oikea päätös. Jotta päivä ei olisi mennyt ihan hukkaan, niin käytin toimivaa kropan osaa eli jalkoja ja kävin tekemässä pienen 0:41/6,23km juoksun, jonka loppuun tein muutaman lyhyen rivakan vedon.

Sunnuntaina oli ohjelmassa 3 tunnin PK-pyöräily ja päätin kokeilla miten käsi sen kestää ja kyllähän se jotenkuten kesti, 3:21/77km kotikonnuilla Sauvossa ja Kemiönsaarella.

Tämän viikon harjoitukset ennen Joroisia olivatten:
Ma: Pikavisiitti (2 tuntia...) uudella hierojalla, joka osoittautuikin vanhaksi tutuksi ja julmetun hyväksi siinä mitä tekee! Kotiinviemisinä oli kisakuntoon vatkattu, väännetty ja käännetty kroppa, jumppaohjeita ja maailman hienoin kinesioteippaus. Lisäksi iltasella kolmisen tuntia ja noin 7km tepastelua Nuuksiossa eli Korpinkierros, johon oleellisena osana kuului makkaran paisto nuotiolla. 

Ei mikä tahansa, vaan ROCK tape!

Ti: Vähän lyhennetty eli 0:56/2km uinti stadikalla
Ke: 1:08/27km PK-pyöräilyä ja päälle 0:31/4,85km juoksua, kummassakin mukana muutamia rentoja vetoja. 
To: 0:20/2,5km kevyttä juoksua. 
Pe: aamulla 0:32/10,3km kevyttä pyöräilyä.

Sitten olikin aika tunkea tilaihmepösöön kahden ihmisen tri-romut ja karauttaa Joroisille. Matkalla tuli tuttuun tapaan kaameita kaatosadekuuroja, mutta perillä odotti hyvä keli, uusia ja vanhoja tuttuja sekä kisakuhinaa ja -pöhinää. Kun ilmoittautumisrutiinit oli hoidettu kaahattiin majoituspaikkaan Varkauteen ja levittäydyttiin kamoinemme sinne. Illalla käytiin paitsi viemässä fillarit Valvatuksen rantaan ja juoksupussukat urheilutalolle myös fiilistelemässä expoalueella. Ennen nukkumaan menoa oli vielä ohjelmassa kamojen sorttaus valmiiksi aamua varten ja perinteinen pasta-buffet hotellin ravintolassa - jossa tuntuu olevan joka vuosi yhtä suuri yllätys, että triathlonistit syövät PALJON. Eli taas meinasi ruoka loppua kesken.

Aamulla ylös seiskalta, aamiainen, joka ei jostain syystä tahtonut oikein maistua ja hurautus kisakeskukseen Joroisille. Kun auton avaimet oli jätetty jemmaan säilytykseen hypättiin bussiin, joka vei Valvatukselle. Sää oli mitä mainioin ja rannassa oli paitsi kauhea kuhina, myös jo melkoisen lämmin. Odottelua ennen omaa lähtöä oli miltei kolme tuntia ja sinä aikana ehti mm. pumpata renkaat, hermoilla, käydä pari kertaa bajamajassa (kauheat jonot), hermoilla, viedä T1-vaihtokamat naulakkoon, hermoilla, juoda tarjolla ollutta urheilujuomaa & vettä ja hermoilla. Kunnes yhtäkkiä olikin aika kiskoa märkkäri päälle ja karsinan kautta siirtyä omaan lähtövuoroon - ja sitten mentiin! 

Uskalsin kerrankin mennä lähdössä tarpeeksi eteen ja niinpä alkumatka olikin yllättävän ruuhkaton. Toki matkalla tuli muutamaan kertaan yliuiduksi & kolhituksi, mutta lihasoppafiilistä ei ollut. Vesi oli mukavan lämmintä ja meno maistui. Ainoa miinus oli se, että ensimmäisellä suoralla lasit olivat huurussa ja suunnistaminen jokseenkin arvailujen varassa. Toisella suoralla lasit taas alkoivat hiukan falskata ja niitä piti pariin otteeseen hiukan säätää. Jalat kohtasivat maankamaran ajassa 0:38 ja risat ja siitä tuli hyvä fiilis jatkaa. Aika oli oma uintienkka tällä matkalla, vaikka ei ihan tavoitteeseen 0:35 yltänytkään. 

T1 sujui hyvin ja pyöräily käynnistyi mukavasti, tosin jonoa meinasi syntyä väkisin kun kisaajia on nykyään jo niin paljon. Heti alusta asti oli vahva olo ja ikinä en ole niin paljon muita pyöräilijöitä ohittanut kuin tällä kertaa! Välillä edessä oli sumia ja piti huutaa latua, jotta pääsi hurauttamaan kasautumien ohi. Kaikkein makeimmalta matkalla tuntui ohittaa mm. herrahenkilö levykiekkoineen ja pisarakypärineen :) Raskaimmalta pyöräosuudella tuntuivat ennen Rantasalmen kääntöpaikkaa olevat muutamat ylämäet, niissä vauhti hyytyi kun jokaiseen ei päässyt lataamaan hyvää vauhtia edeltävästä alamäestä.  Ikävää reitillä oli se, että matkalla näkyi paljon peesiryhmiä, hyi! Järkkärit kävivät niitä aina aika ajoin hajottamassa, mutta eivät vissiin kerinneet joka paikkaan. 

Tapanani on, että treenit teen jämptisti tarpeellisia aika- ja/tai sykerajoja seuraillen, mutta kisassa en seuraa kumpaakaan (korkeintaan vaihdossa tsekkaan missä mennään), vaan koitan pysyä kärryillä fiiliksestä, jolla pystyy tekemään parhaan suorituksen katkeamatta kuitenkaan kesken. Tähän asti on toiminut ja tuntui toimivan tälläkin kertaa. Kun T2 lähestyi tuli pyöräilyn ainut takapakki: ketjut putosivat viimeisessä ylämäessä vaihtaessani pienemmälle eturattaalle. Pari perkelettä taisi päästä ennenkuin sain ketjut paikalleen ja sain itseni kammettua takaisin liikkeelle. Kohdalla olevat ihanat järkkärit olivat heti kärppänä paikalla ja kysymässä onko kaikki ok, mutta enempää apua ei onneksi tarvittu vaan pääsin muutamat jäljellä olevat sadat metrit vaihtoon. Siellä vilkaisin kelloa ja ilokseni totesin, että fillarointiin ei mennyt kuin noin 2:45 eli olin hyvin tavoitteeni (alle 6 tuntia) syrjässä kiinni. 

T2 meni rivakasti (pikanauhat, mikä loistava keksintö!) ja kipaisin viimeiselle osuudelle eli puolimaraton oli vielä edessä. Se juostiin tänäkin vuonna kolmena lenkkinä ja onneksi metsäosuudelle oli lisätty yksi juomapiste, tuli tarpeeseen. Heti ensimmäisen kierroksen alussa ekaan ylämäkeen noustessa nousi ylimääräinen hiki otsalle, koska etureidet kramppasivat, vaiva josta en koskaan ennen ole kärsinyt. Mielessä käväisi jo, että prkl, tähänkö tämä nyt loppuu, hyvän uinnin ja pyöräilyn jälkeen, mutta onneksi henkilökohtaisen huollon pisteellä sain joltakin ystävälliseltä sielulta suolaa, ja se taisi toimia pelastuksena eli kramppaus hellitti. Muuten juoksu tuntui heti alusta lähtien ihmeellisen hyvälle, ei jälkeäkään siitä kaameasta olosta joka vaivasi niin Vantaalla kuin Vierumäelläkin. Eka kierros meni siis hyvin, tasaista juoksutuntumaa hakiessa. Masentavaa oli suuri ohittelijoitten määrä, mutta siihen on jo näillä vauhdeilla tottunut. Toinen kierros tuntui raskaimmalta, koska vielä oli se kolmaskin edessä. Kaikki huoltopisteet hyödynsin ja otin jokaisella joko geeliä tai urheilujuomaa ja vettä ja lisäksi vielä pari kertaa suolaa. Myös sienet ja paikallisten asukkaiden tarjoamat viilentävat vesisuihkut tuli hyödynnettyä. 

Viimeisellä kierroksella parasta oli se, että se oli viimeinen ja keskitin kaikki voimani siihen, että saan rytmin pidettyä tasaisena ja askeleen napakkana. Edelleenkään en ollut kelloa katsonut, mutta maalialuetta ohittaessa ei ollut välttynyt aikainformaatiota sisältäviltä kuulutuksilta ja niistä viimeiselle kierrokselle lähtiessä olin päätellyt, että ennätyksen mahdollisuus on tosiasia. Ja niin siinä kävi, että kuuden tunnin alitus tuli, mutta reippaammin kuin olisin ikinä uskonut toivoa eli loppuaika oli 5:41:08! Vähän taisi roska mennä silmään, kun maaliin pääsin. Tuosta kun vielä vähentää ketjuepisodiin kuluneet 3-4 minuuttia, niin ai että, kyllä tuntuu hyvälle! Turhaan ei ole tullut harjoiteltua ja erityiskiitos ennätyksestä kuuluu valmentaja-Merjalle, loisto-ohjeilla loistotulos!

Lauantaina illalla oli ohjelmassa perinteinen palkintogaalaillallinen eli pizza ja olut. Sehän se vasta hyvälle maistuikin! Samalla tuli ihmeteltyä Varkauden kuollutta iltaelämää, ainakin kymmenen ihmistä taisimme kylällä nähdä ja niistäkin puolet kisaajia. 

Hotellista tänään poistuttua huone tuli varmuuden vuoksi varattua jo valmiiksi ensi kesän karkeloita varten. Tämä oli minulle neljäs kerta Joroisilla peräkkäin, joten mikseipä sitä sitten viidettäkin kertaa. Saa nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan ja onko ensi kesänä tähän aikaan raportoitavana taas sama mukava Joroisten henki, johon oleellisena kuuluvat loistavat järjestelyt, mainot ab-originaalien kannustusjoukot ja mahtavat kanssakisaajat, niin tutut kuin tuntemattomatkin. Mutta nyt parannellaan hetki kipeitä lihaksia ja leuhotetaan voittajafiiliksissä.