Rötv änd roll

Palautumis- eli rötväysviikko takana, mikäs sen mukavampaa. Maanantaina käytiin eka kerran tänä kesänä Kaitalammella polskimassa. Voi onni ja autuus mikä avovesiuimarin paratiisi se on! Ja useampia tri-tuttuja luonnollisesti oli nauttimassa samasta asiasta. N. 40min/reilu kilometri tuli kelluttua. 

Ti-pe välillä ei tullut tehtyä mitään urheiluun viittaavaa, ainoastaan 10-20 kilometriä hyötyliikuntaa per päivä, enimmäkseen kaupunkifillarilla kruisaillen, mutta myös kävellen. Lauantaina uusittiin reissu Kaitikselle, uitiin perimmäiselle poijulle ja takaisin eli aika tasan 2 kilsaa, aikaa välikelluntoineen (trendikkäämmin: märkäpukumindfulnessia taivaan kaarta tuijotellen) meni noin tunti. Tällä kertaa oli myös grillattavat yms. eväät mukana ja paikan atmosfääristä tuli nautittua pidemmän kaavan mukaan.

Sunnuntaina fiilisteltiin kesäauringossa polkaisemalla kaffelle Porvoon Fannyyn ja tokihan siellä oli tuttuja samalla asialla, kuinkas muuten. Paikalle sattui myös kattava Stelvio-paitojen näyttely.

Ylen leppoisa viikko ja teki oikein hyvää, ettei ollut mitään treeniaikatauluja vaan tekemiset oli fiilispohjalta. Palautuminen maratonilta on sujunut hyvin eikä sunnuntain pyörälenkkikään tuntunut raskaalta, vaikka mittaa tuli 112 kilometriä.

Nyt on suunnitelmissa vielä vähän jatkaa (kisa)kautta, mutta leppoisissa merkeissä ja nutturaa kiristämättä. 

Ihana ulkouima-allas

Kun kaikki menee nappiin

Se vierähti taas pari viikkoa sukkelaan Lahden kisakinkereiden jälkeen seuraavaan koitokseen eli Helsinki City Marathoniin valmistautuessa. Ekan maratonini juoksin niin ikään Helsingissä kolme vuotta sitten, ja vasta nyt oli selkäongelmien puolesta ensimmäinen niin pitkä ehjä treenikausi takana, että oli edes järkeä lähteä yrittämään. Valmistautuminen sujui näissä merkeissä, kisaviikkoa edeltävästä viikosta alkaen:

Ma: tuttuun tapaan lepoa
Ti: stadikalla uintia 1:11/3 km
Ke: suunnittelematon lepopäivä
To: 1:32/13,4km juoksua, suurin osa PK1:ta, lopussa pieni siivu maran tavoitevauhtia
Pe: 1:30/25,7km palauttavaa pyöräilyä
La: eri hauska harjoitus, jossa 3 x 0:15 juoksua nousevilla sykkeillä ja juoksujen välissä pieni kuntopiiri. Tein tämän Eltsun kentällä ja paikka oli mitä mainioin, varsinkin kun kesäaurinko loimotti taivaalla mukavasti lämmittäen
Su: 1:22/11,2km PK1-juoksua.

Kisaviikon viimeiset kiusaukset:
Ma: 0:30/1,2km uintia ja 0:30 vesijuoksua stadikalla. Kauhia ryysis ja hermot meinas mennä.
Ti: Lepo
Ke: 0:52/7,6km juoksua, verra ja 4 x 3min vedot loppuun
To: lepo ja tankkauspäivä eli mm. irtokarkkia hyvällä omallatunnolla
Pe: 0:23/3,24km kevyttä juoksua, loppuun muutama lyhyt veto pieneen ylämäkeen. Tänäänkin sai vielä mättää hiilaria vähän normaalia enemmän.

Lauantai: kisa- eli juhlapäivä! 
Aamulla ennen aamiaista vartin juoksuverra ja sitten hyvä normiaamiainen leipineen, mehuineen ja munakkaineen, unohtamatta ämpärillistä kahvia. Aamupäivä pientä kotipuuhastelua ja huilia ja puolilta päivin "lounaaksi" jugurttia, hedelmämysliä ja banaani. Sitten saikin jo alkaa kiskoa kisavaatetta päälle ja kipittää stadikan huudeille aistimaan maratontunnelmaa. Matkalla tuli vielä hörpittyä hiukan urheilujuomaa. Oman paikan lähtökarsinasta otin 4:15 jänisten kannoilta ja siinä päätin pysyä kuin takiainen. 

Ensimmäiset 10 kilometriä olivat varsinaista megaryysistä, tuli ihan tri-kisojen uintistartti mieleen. Porukkaa oli kuin pipoa ja omaa paikkaansa laumassa sai etsiä koko ajan, varsinkin kun en halunnut päästää jäniksiä muutamaa metriä kauemmas. Reitillä oli yllättävän paljon ahtaita rännejä ja tiukkoja kurveja, ja siihen kun vielä lisäsi kaikki kanttikivet, kuopat tiessä yms., joita piti väistellä, niin tarkkana sai olla. Nilkan muljahtaminen olisi saattanut hivenen kiukuttaa. 
Eka puolikas meni suht helpon oloisesti, aina siinä määrin, että välillä innostuin jonkun kanssajuoksian kanssa höpöttäessä kiihdyttämään vauhtia niin, että jänikset jäivät taakse. Piti kuitenkin sen verran vilkuilla vauhtimittaria, että uuvahdus ei iskisi kesken matkan. Energiatankkaus sujui suunnitelman mukaisesti, eli joka toisella juomapisteellä geeliä ja vettä ja joka toisella urheilujuomaa (ja vettä). Systeemi toimi muuten hyvin, mutta nestettä olisi pitänyt malttaa juoda ehkä vielä vähän enemmän, keli oli kuitenkin reilusti lämmin. Koska tänä vuonna juoksijoille jaettiin viilennystä varten etukäteen henkilökohtaiset sienet (jota en ottanut mukaan, tuntui hullulle sen raahaaminen), niin vesimukillisia tuli kipattua päähän myös viilennystarkoituksessa.

Uusi reitti, jossa juostiin kaksi lähes samanlaista kierrosta ei ehkä ollut sittenkään niin kiva, kuin yhtenä lenkkinä juostava reitti. Jotenkin tylsää tahkoa samoja maisemia, vaikka kauniita ovatkin. Ensimmäinen ongelma tuli juuri tuon toisen kierroksen alussa: kylkeä alkoi pistää. Ei hyvä. Jotenkin luotin siihen, että kun seuraavalla juomapisteellä saa muutaman askeleen kävellä, niin se asettuu. Ja näin sitten onneksi kävikin. Oikea takajalka, joka viime aikoina oli erityisesti reistaillut, oli oma jännitysmomenttinsa, mutta se onneksi ei vaivannut yhtään. Tai no, yhtään ja yhtään, kyllähän sitä sattui, mutta ei niin paljoa, että olisi menoa haitannut. Noin 35 kilometrin kohdalla Lauttasaaressa asfalttijuoksuun tottumattomat jalat alkoivat koko matkalta ikään kuin aristaa ja hiukan alkoi mietityttää, että mitenkähän tuosta loppumatkasta selviää. Taktiikka oli sama kuin ennenkin: tossua toisen eteen askel kerrallaan ja kyllä se maali sieltä vastaan tulee. Jänikset tsemppasivat mukavasti kolmestakympistä eteenpäin ja se kieltämättä kevensi tunnelmaa. Kun baanan alku tuli vastaan olo tuntui sen verran hyvälle, että päätin hiukan kiristää tahtia. Tässä vaiheessa tuntui jo jokseenkin varmalle, että tavoite 4:15 tulee saavutettua, jollei mitään dramaattista tapahdu. Edellä pisteli menemään harmaahapsinen herra, jolla oli juuri passeli rytmi, jota lähdin seuraamaan. Jänikset alkoivat jäädä hiukan taakse, ohitettavia riitti, maali lähestyi ja kolotukset unohtuivat sitä mukaa kun vauhti kiihtyi. Ja niinhän siinä kävi, että maaliviiva ylittyi ajassa 4:13:03, joka oli yli odotusten, jihuu! 

Päivän saalis

Oma enkka tuli, eli edellisestä HCM:sta aika parani 13 minuuttia. Jotenkin tuntui uskomattomalta, koska viimeiset pari vuotta kaikkine terveysprobleemeineen ovat olleet melko raskaita, juoksuharjoittelu on onnistunut täysipainoisesti vasta tämän vuoden puolella ja maaliin pääsykään ei ollut itsestäänselvyys. Pari vuotta sitten erinomainen fyssari Antti Hemminki, joka sai metodeillaan toipumiseni taas juoksukuntoon ylipäätään käyntiin totesi, että "Taitaa nuo maratonit sinun osaltasi olla juostu." Silloin päätin, että ei perhana vie muuten ole, ja tässä oli taistelun tulos. Sitkeä pirulainen ei osaa antaa periksi, hähä!

Jänikset piti maalissa käydä kädestä pitäen kiittämässä, loistotyyppejä!

Maalissa oli vastassa mukava vastaanottokomitea, joka nilkutti kanssani samaa matkaa kodin suuntaan, joka onneksi ei ole kaukana stadikalta. Illalla oli vuorossa jo klassinen maaliin tulon pizzzaaa ja olutta -palkinto, ai että maistui!

Palautuminen on sujunut todella hyvin. Taisteluvammoina oli ainoastaan massiivinen rakko yhden varpaan päässä (sen varpaan kynsi varmaan ottaa ritolat jossain vaiheessa) ja pari sykemittarin ja housujen resorin aiheuttamaa nirhaumaa. Lihakset, jotka nekään eivät olleet mitenkään megakipeät, ovat palautuneet hyvin sunnuntain parin tunnin paljon pitkiä stoppeja sisältäneellä fillarointihöntsäilyllä ja maanantaisella uintireissulla Kaitalammelle.

Kesä on parhaimmillaan ja kuntokin näemmä aika kohillaan, mitäköhän sitä sitten seuraavaksi tekisi itsensä kiusaamiseksi...?

En kisaviikko igen

Se on näemmä tänä kesänä lähes joka toinen viikko ollut jotain lappu rinnassa -hommia, niin tälläkin viikolla. Mutta alkuviikosta ensin vähän harjoitusaskareita:

Ma: lepoa eli huilia eli rötväystä
Ti: 0:57/2,4 km uintia stadikalla ja hätäapuhieronta temmpuilevalle oikealle takareidelle. Rokkiteippaukset ja omatoimielvytysohjeita sain kotiinviemisiksi.
Ke: ohjelmassa olisi ollut punttitreeniä, mutta hierojan kehotuksesta pidin huilipäivän ja vietin sen hyvässä seurassa mustikkametsässä. Ei tosin sekään tainnut olla ihan takareisiystävällistä hommaa... 
To: tunti pyöräilyä ja päälle puoli tuntia juoksua Sauvon maisemissa, sisältäen muutamia vetoja. Lisäksi harjoitus kehitti kummasti luonnetta, kun juuri tämän treenisetin ajaksi taivas ns. aukeni, eikä kyseessä ollut mikään lempeä kesähipsuttelu vaan jäätävä kaatosade. Ei ennen eikä jälkeen treenin vaan juuri sen keston ajan, täsmällistä hommaa yläkerrasta. Kenkienvaihtotauon ajankin osasi passelisti pitää paussia. Onneksi heti treenin perään pääsi saunaan, teki eetvarttia.
Pe: 0:20 kevyttä juoksua, muutamalla minivedolla höystettynä.

Lauantai olikin sitten taas juhla- eli kisapäivä, tällä kertaa Lahdessa eli Lahes. Itse osallistuin perusmatkalle, mutta samaan aikaan käytiin myös täyden matkan SM-karkelot. Koska startti oli klo 8:45, oli herätys rapsakasti neljältä. Sää Lahdessa oli ankean harmaa, mutta vettä ei onneksi tullut. Tuulta sen sijaan riitti ja niinpä uinti olikin ns. pesu & linkous tahi lastuna lainehilla -settiä. Vesi oli onneksi just sopivan lämpöistä, +17 eli ei tullut liian kuuma kumipuvussa. Uintiaika ei ollut hääppöinen (33:36), liekö tiuha suunnistaminen vienyt aikaa. Sieltä aallon pohjalta kun ei poijuja, joita reitillä oli vain kaksi, juuri näkynyt, niin piti kurkkia suht tiuhaan. Sykemittari ei jostain syystä ole tallentanut matkaa, joten en tiedä kuinka paljon ylimääräisiä mutkia matkalla tuli tehtyä.

Ekaan vaihtoon meni mielestäni ikuisuus, mutta pyöräreitille pääsin ja sepä ei ollut helppo rasti sekään. Olen surkea kovassa tuulessa ajelija ja tuultahan piisasi, mennessä sivuvastaisena ja tullessa onneksi osin myötäisenä. Reitin profiili oli myös omalle onnettomalle mäkikunnolle surkea, (ylä)mäkiä nimittäin riitti ja olivat sikäli pirullisesti asemoituja, että alkoivat useimmiten tasaiselta, jolloin edeltävästä alamäestä ei saanut ladattua vauhteja ylämäkeen. Lisäksi reitti kulki pitkin valtatietä, jota ei ollut suljettu liikenteeltä eli mukana oli myös toinen minulle kammotusta pyöräilyyn aiheuttava elementti: liian läheltä jonossa ja lujaa ajavat autot. Ei pal naurattanut. Muutama hyvä ohituspaikka/vauhdin lataaminen ylämäkeen meni sivu suun, kun takaa tulevien, väistämättömien autojen takia ei päässytkään ohi ja haluamaansa vauhtia, vaan piti himmailla. Pyöräily oli siis jokseenkin kuluttava (myös pääkopalle), mutta koitin säästellä voimia juoksuun. 

Juoksu osoittautuikin kisan parhaimmaksi osuudeksi, vaikka ekat pari kilometriä maha olikin taas kaamea pallo ja kylkeen pisti. Oikea takajalka (se terve) sattui myös ihan vietävästi koko juoksun ajan, mutta en antanut sen haitata menoa. Juoksureitti oli tasaisella maaperällä näteissä rantamaisemissa ja voimiensäästötaktiikka onnistui, eli sain tehtyä kesän ja kaikkien aikojen parhaan perusmatkan juoksuosuuteni (52:49), mikä olikin tämän kisan päätavoite. Loppuajaksi tuli 2:52:34 ja sijoitukseksi 105/148 (kaikki perusmatkalle osallistuneet miehet ja naiset). Vaikka aika ei ohita enkkaani viime vuodelta Vaasasta (2:49:14), niin lienee suhteessa tuota parempi, koska Vaasassa paitsi juoksu, myös pyöräily oli tasaisella reitillä ja uintikaan ei ollut aaltojen kanssa kamppailua. Erityisen iloinen olen juoksussa tapahtuneesta kehitysloikasta, kaikista matkan varrella olleista vaikeuksista huolimatta. 

Kotiin ajo Lahdesta oli varsinainen Via Dolorosa, koska oikea eli kaasujalka sattui koko matkan niin, että hyvä etten kiljunut ääneen. Eilen illalla tuli kuitenkin vielä käveltyä ja fillaroitua kaupungilla ja se olikin oivallinen juttu, koska aamuun mennessä pahin kipu oli tiessään. Tänään sunnuntaina ohjelmassa oli kevyttä cycloilua 2:40/45,7km, joka edelleen kohensi koiven tilaa. In aktiivinen palauttelu we trust!

Palauttelun kautta uuteen nousuun

Joroisten jälkeen palauttelu ja seuraavia koitoksia kohtaan valmistautuminen on sujunut tälviisiin, just jetsulleen ohjelman mukaisesti:

Ma: 0:32/1,2 km rauhallista polskintaa stadikalla
Ti: 0:30/1,2 km uintia + 0:32 vesijuoksua stadikalla
Ke: Cyclolenkki PK:ta 1:58/35,36 km
To: Juoksu (0:24/3,75 km) salille + 0:35 punttitreeni + juoksu (0:25/3,6 km) kotiin
Pe: 1:28/3 km uintia + 0:45 vesijuoksua stadikalla
La: Aamupäivällä 1:26/36 km PK-fillarointia maantiepyörällä, sisälsi muutamia lyhyitä, reippaita vetoja. Illalla 0:45/7,9 km PK-juoksua, lopussa muutama lyhyt veto.
Su: 2:00/37,5 km PK:ta cyclolla + heti perään 2:03/18 km juoksua, nousevilla sykkeillä. Viimeinen puolituntinen oli jo suht tiukka.

On ollut kerrassaan mukava treeniviikko, varsinkin kun on ensimmäisen kerran noin vuoteen saanut nukuttua kunnolla. On siis ollut mistä ammentaa. Jottei olisi kuitenkaan ollut liian helppoa, niin ainahan sitä jostain kohtaa pitää myös sattua. Jo muutaman viikon reistaillut oikea kämmen äityi niin pahaksi, että piti mennä doktorille ja käsi syynättiin ultralla. Mitään hälyttävää, edes nesterakkulaa ei löytynyt, möykky on jotain muuta mystistä turvotusta. Pitää vielä tovi seurata ja kokeilla yhtä uutta kipugeeliä ja sitten jos ei tokene, niin pitää varmaan sitä amputaatiota harkita. Toinen jännä uusi juttu oli lauantain juoksulenkillä ilmaantunut äkäinen pain in the ass, siinä terveemmässä eli oikeanpuoleisessa perskannikassa. Takareiden yläosa on jo äkäillyt jonkun aikaa, lienee seurausta vasemman vammaispuolen aiheuttamasta virheasennosta, mutta nyt siis äkämöityi eeppisiin mittasuhteisiin laajemmalla alueella. Sunnuntain supersetin vedin läpi silkalla tahdonvoimalla, mutta  het maanantaiaamusta täytyy rimpauttaa aikaa hierojamestarille, tämä kiristys kun ei nyt tunnu kotikonstein tokenevan.

Tässä itsekin kesälomaillessa on saanut koko ajan ympäriltä kuulla narinaa tämänvuotisista huonoista kesäsäistä. Juu, onhan se mukavaa, että aurinko paistaa eikä koko ajan sada kaatamalla, mutta liikunnan saralla ainakin löytää tekemistä kelistä riippumatta. Ja dekkareita voi lukea kelillä kuin kelillä. Stadikallakin on ollut siedettävä määrä ihmisiä, kun vettä on vihmonut ja boforeita riittänyt. Altaan vesi se kuitenkin on aina yhtä mukavan lämmintä. Ja tänään ilma fillaroinnille ja juoksulle oli mitä mainioin: lämmintä just passeli +18, vettä ei satanut iltapäivällä kuin hetkittäin hiukan vihmoen (viilentää mukavasti juostessa) ja iltaa & lenkin loppua kohden aurinko alkoi paistaa. Ja jos harmaus alkaakin ahdistaa, niin siitä pääsee aina sillä, että laittaa onnellisuuslasit päähän: heti näyttää kaikki paljon valoisammalle!

Onnellisuuslasit

Voittajafiilis!

Joroisten kisahuumasta palautuessa katsaus paitsi kisaan myös edeltäneisiin pariin viikkoon.

Viime viikko meni paitsi Vierumäen kisasta palautumiseen myös kauden toiseen päätavoitteeseen eli Joroisten puolimatkaan valmistautuessa. Kutakuinkin näin:
Ma: Lepo
Ti: Päivällä 1:20/3,2km uintia ja illalla kolmen vartin punttitreeni salilla
Ke: 2:15/19,2km PK-juoksu
To: 1:48/35,2km PK-pyöräilyä, sisältäen muutaman erilaisen vedon
Pe: 0:30/3,9km juoksuverraa ja päälle vartin kotikuntopiiri.

Ja sitten. Lauantaina olisi ollut ohjelmassa HelTri Cupin rykäisy + vähän lisätreeniä, mutta väliin jäi ja soveltaa piti. Nimittäin edellisen viikon sunnuntaista asti oikeaan kämmenpohjaan oli pesiytynyt kummallinen kipu, kosketusarkuus + turvotus, joka säteili välillä aina olkapäähän ja pariin sormeen asti. Kaikenlainen puristaminen (mm. fillarin tangon) sattui melkoisesti. Kokeilin tulehduskipulääkkeitä sekä sisäisesti että ulkoisesti pitkin viikkoa, mutta tuloksetta. Arvoin viimeiseen saakka mitä teen, koska Joroinen alkoi jo häämöttää ja päätin jättää rykäsyn väliin. Harmitti niin vietävästi, mutta silti mielestäni oikea päätös. Jotta päivä ei olisi mennyt ihan hukkaan, niin käytin toimivaa kropan osaa eli jalkoja ja kävin tekemässä pienen 0:41/6,23km juoksun, jonka loppuun tein muutaman lyhyen rivakan vedon.

Sunnuntaina oli ohjelmassa 3 tunnin PK-pyöräily ja päätin kokeilla miten käsi sen kestää ja kyllähän se jotenkuten kesti, 3:21/77km kotikonnuilla Sauvossa ja Kemiönsaarella.

Tämän viikon harjoitukset ennen Joroisia olivatten:
Ma: Pikavisiitti (2 tuntia...) uudella hierojalla, joka osoittautuikin vanhaksi tutuksi ja julmetun hyväksi siinä mitä tekee! Kotiinviemisinä oli kisakuntoon vatkattu, väännetty ja käännetty kroppa, jumppaohjeita ja maailman hienoin kinesioteippaus. Lisäksi iltasella kolmisen tuntia ja noin 7km tepastelua Nuuksiossa eli Korpinkierros, johon oleellisena osana kuului makkaran paisto nuotiolla. 

Ei mikä tahansa, vaan ROCK tape!

Ti: Vähän lyhennetty eli 0:56/2km uinti stadikalla
Ke: 1:08/27km PK-pyöräilyä ja päälle 0:31/4,85km juoksua, kummassakin mukana muutamia rentoja vetoja. 
To: 0:20/2,5km kevyttä juoksua. 
Pe: aamulla 0:32/10,3km kevyttä pyöräilyä.

Sitten olikin aika tunkea tilaihmepösöön kahden ihmisen tri-romut ja karauttaa Joroisille. Matkalla tuli tuttuun tapaan kaameita kaatosadekuuroja, mutta perillä odotti hyvä keli, uusia ja vanhoja tuttuja sekä kisakuhinaa ja -pöhinää. Kun ilmoittautumisrutiinit oli hoidettu kaahattiin majoituspaikkaan Varkauteen ja levittäydyttiin kamoinemme sinne. Illalla käytiin paitsi viemässä fillarit Valvatuksen rantaan ja juoksupussukat urheilutalolle myös fiilistelemässä expoalueella. Ennen nukkumaan menoa oli vielä ohjelmassa kamojen sorttaus valmiiksi aamua varten ja perinteinen pasta-buffet hotellin ravintolassa - jossa tuntuu olevan joka vuosi yhtä suuri yllätys, että triathlonistit syövät PALJON. Eli taas meinasi ruoka loppua kesken.

Aamulla ylös seiskalta, aamiainen, joka ei jostain syystä tahtonut oikein maistua ja hurautus kisakeskukseen Joroisille. Kun auton avaimet oli jätetty jemmaan säilytykseen hypättiin bussiin, joka vei Valvatukselle. Sää oli mitä mainioin ja rannassa oli paitsi kauhea kuhina, myös jo melkoisen lämmin. Odottelua ennen omaa lähtöä oli miltei kolme tuntia ja sinä aikana ehti mm. pumpata renkaat, hermoilla, käydä pari kertaa bajamajassa (kauheat jonot), hermoilla, viedä T1-vaihtokamat naulakkoon, hermoilla, juoda tarjolla ollutta urheilujuomaa & vettä ja hermoilla. Kunnes yhtäkkiä olikin aika kiskoa märkkäri päälle ja karsinan kautta siirtyä omaan lähtövuoroon - ja sitten mentiin! 

Uskalsin kerrankin mennä lähdössä tarpeeksi eteen ja niinpä alkumatka olikin yllättävän ruuhkaton. Toki matkalla tuli muutamaan kertaan yliuiduksi & kolhituksi, mutta lihasoppafiilistä ei ollut. Vesi oli mukavan lämmintä ja meno maistui. Ainoa miinus oli se, että ensimmäisellä suoralla lasit olivat huurussa ja suunnistaminen jokseenkin arvailujen varassa. Toisella suoralla lasit taas alkoivat hiukan falskata ja niitä piti pariin otteeseen hiukan säätää. Jalat kohtasivat maankamaran ajassa 0:38 ja risat ja siitä tuli hyvä fiilis jatkaa. Aika oli oma uintienkka tällä matkalla, vaikka ei ihan tavoitteeseen 0:35 yltänytkään. 

T1 sujui hyvin ja pyöräily käynnistyi mukavasti, tosin jonoa meinasi syntyä väkisin kun kisaajia on nykyään jo niin paljon. Heti alusta asti oli vahva olo ja ikinä en ole niin paljon muita pyöräilijöitä ohittanut kuin tällä kertaa! Välillä edessä oli sumia ja piti huutaa latua, jotta pääsi hurauttamaan kasautumien ohi. Kaikkein makeimmalta matkalla tuntui ohittaa mm. herrahenkilö levykiekkoineen ja pisarakypärineen :) Raskaimmalta pyöräosuudella tuntuivat ennen Rantasalmen kääntöpaikkaa olevat muutamat ylämäet, niissä vauhti hyytyi kun jokaiseen ei päässyt lataamaan hyvää vauhtia edeltävästä alamäestä.  Ikävää reitillä oli se, että matkalla näkyi paljon peesiryhmiä, hyi! Järkkärit kävivät niitä aina aika ajoin hajottamassa, mutta eivät vissiin kerinneet joka paikkaan. 

Tapanani on, että treenit teen jämptisti tarpeellisia aika- ja/tai sykerajoja seuraillen, mutta kisassa en seuraa kumpaakaan (korkeintaan vaihdossa tsekkaan missä mennään), vaan koitan pysyä kärryillä fiiliksestä, jolla pystyy tekemään parhaan suorituksen katkeamatta kuitenkaan kesken. Tähän asti on toiminut ja tuntui toimivan tälläkin kertaa. Kun T2 lähestyi tuli pyöräilyn ainut takapakki: ketjut putosivat viimeisessä ylämäessä vaihtaessani pienemmälle eturattaalle. Pari perkelettä taisi päästä ennenkuin sain ketjut paikalleen ja sain itseni kammettua takaisin liikkeelle. Kohdalla olevat ihanat järkkärit olivat heti kärppänä paikalla ja kysymässä onko kaikki ok, mutta enempää apua ei onneksi tarvittu vaan pääsin muutamat jäljellä olevat sadat metrit vaihtoon. Siellä vilkaisin kelloa ja ilokseni totesin, että fillarointiin ei mennyt kuin noin 2:45 eli olin hyvin tavoitteeni (alle 6 tuntia) syrjässä kiinni. 

T2 meni rivakasti (pikanauhat, mikä loistava keksintö!) ja kipaisin viimeiselle osuudelle eli puolimaraton oli vielä edessä. Se juostiin tänäkin vuonna kolmena lenkkinä ja onneksi metsäosuudelle oli lisätty yksi juomapiste, tuli tarpeeseen. Heti ensimmäisen kierroksen alussa ekaan ylämäkeen noustessa nousi ylimääräinen hiki otsalle, koska etureidet kramppasivat, vaiva josta en koskaan ennen ole kärsinyt. Mielessä käväisi jo, että prkl, tähänkö tämä nyt loppuu, hyvän uinnin ja pyöräilyn jälkeen, mutta onneksi henkilökohtaisen huollon pisteellä sain joltakin ystävälliseltä sielulta suolaa, ja se taisi toimia pelastuksena eli kramppaus hellitti. Muuten juoksu tuntui heti alusta lähtien ihmeellisen hyvälle, ei jälkeäkään siitä kaameasta olosta joka vaivasi niin Vantaalla kuin Vierumäelläkin. Eka kierros meni siis hyvin, tasaista juoksutuntumaa hakiessa. Masentavaa oli suuri ohittelijoitten määrä, mutta siihen on jo näillä vauhdeilla tottunut. Toinen kierros tuntui raskaimmalta, koska vielä oli se kolmaskin edessä. Kaikki huoltopisteet hyödynsin ja otin jokaisella joko geeliä tai urheilujuomaa ja vettä ja lisäksi vielä pari kertaa suolaa. Myös sienet ja paikallisten asukkaiden tarjoamat viilentävat vesisuihkut tuli hyödynnettyä. 

Viimeisellä kierroksella parasta oli se, että se oli viimeinen ja keskitin kaikki voimani siihen, että saan rytmin pidettyä tasaisena ja askeleen napakkana. Edelleenkään en ollut kelloa katsonut, mutta maalialuetta ohittaessa ei ollut välttynyt aikainformaatiota sisältäviltä kuulutuksilta ja niistä viimeiselle kierrokselle lähtiessä olin päätellyt, että ennätyksen mahdollisuus on tosiasia. Ja niin siinä kävi, että kuuden tunnin alitus tuli, mutta reippaammin kuin olisin ikinä uskonut toivoa eli loppuaika oli 5:41:08! Vähän taisi roska mennä silmään, kun maaliin pääsin. Tuosta kun vielä vähentää ketjuepisodiin kuluneet 3-4 minuuttia, niin ai että, kyllä tuntuu hyvälle! Turhaan ei ole tullut harjoiteltua ja erityiskiitos ennätyksestä kuuluu valmentaja-Merjalle, loisto-ohjeilla loistotulos!

Lauantaina illalla oli ohjelmassa perinteinen palkintogaalaillallinen eli pizza ja olut. Sehän se vasta hyvälle maistuikin! Samalla tuli ihmeteltyä Varkauden kuollutta iltaelämää, ainakin kymmenen ihmistä taisimme kylällä nähdä ja niistäkin puolet kisaajia. 

Hotellista tänään poistuttua huone tuli varmuuden vuoksi varattua jo valmiiksi ensi kesän karkeloita varten. Tämä oli minulle neljäs kerta Joroisilla peräkkäin, joten mikseipä sitä sitten viidettäkin kertaa. Saa nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan ja onko ensi kesänä tähän aikaan raportoitavana taas sama mukava Joroisten henki, johon oleellisena kuuluvat loistavat järjestelyt, mainot ab-originaalien kannustusjoukot ja mahtavat kanssakisaajat, niin tutut kuin tuntemattomatkin. Mutta nyt parannellaan hetki kipeitä lihaksia ja leuhotetaan voittajafiiliksissä. 

Kisailua ja kisaturismia

Pariin viikkoon ei ole runosuoni sykähdellyt, mutta nyt suoraan Finntriathlon Vierumäestä (-mäeltä?) palattua on aikaa naputella.

Viime viikko meni treenien puolesta näin:
ma: lepoa vaan
ti: HelTrin avovesiuinti Oittaalla, jonne menin fillarilla. Vesi oli rapsakka +14, ainkain jonkin havainnon mukaan, joten ei maailman miellyttävin uinti. Meni hitaasti mutta hitaasti, alussa vielä uimalasit falskasi ja niitä piti pysähtyä säätämään. Paluumatka kotiin sujui mukavassa vesisateessa, onneksi oli hyvää seuraa niin ei ihan niin paljon kiristänyt pipoa.
ke: aamulla fyssarin möyhennettävänä ja illalla hurautus fillarilla salille voimatreeniä vääntämään. 
to: 2 tunnin nousevasykkeinen (ei välttämättä -vauhtinen) juoksu. Olipas mukavaa!
pe: 3,7 kilsan uinti, jonka kauhoin Stadikalla. Muuten meni just jetsulleen ohjeen mukaan, mutta ne pätkät, jotka piti tehdä nilkkaremmin kanssa piti hukkumakuoleman riskin vuoksi muuttaa tavalliseksi vapariksi, ohjeistetulla vauhdilla kyllä eli hauki rannasta -tyypisesti.
la: Kisaturistimatkalla ja huoltojoukkoina Kiskossa, taisikin olla eka kerta, kun olin tri-kisoissa katsomon puolella. Jottei oma päivä olisi mennyt ihan lokoiluksi, niin maantiepyörä oli matkassa ja hurautin sillä kisan jälkeen kotiin (3:54/104,75km).

Kisatunnelmaa Kiskossa

su: väsymys, uupumus jne. (kts. aikaisemmat unettomuus-lääkeväsymys yms. päivitykset) joten päätin siirtää päivän treenin seuraavalle päivälle. Ai että teki lepo hyvää, varsinkin kun sen teki Tuskassa haahuillen, ystäviä tavaten ja hyviä bändejä kuunnellen. Kyllä ei ihminen jaksa ilman sielunravintoa!

Jumalasta seuraava (ylöspäin) eli Mikael Åkerfeldt, ah, syrän!

Tämä eli oma kisaviikko taasen on sujunut näinikkään:
ma: se sunnuntailta jäänyt treeni eli 1:32/37,8 kilsaa fillarilla ja päälle 0:37/6,12km juoksua. 
ti: 1:09/2,4km uintia Stadikalla
ke: 0:33/5,45km PK-juoksua ja päälle kotikuntopiiri 0:25 ja toinen mokoma venyttelyä.
to: fyssarin möyhennys (gnnhhh!) ja 1:00/20,76km kevyttä fillarointia, sisältäen pari kisavauhtista lyhyttä vetoa.
pe: viimeiset kiusaukset ennen kisaa eli 0:20 kevyttä juoksua sisältäen 4x30sek rentoja vetoja. Ja uusien pikanauhojen säätöä. 

la: Juhla- eli kisapäivä Vierumäellä perusmatkan merkeissä. Aamulla jännitti yllättävän vähän, ja se hiukan ihmetytti. Vessassa tosin sai rampata yhtenään. Kisapäivästä oli tulossa tosi aurinkoinen ja lämmin, mikä on yleisfiiliksen kannalta mukavaa, mutta muuten tiesi raskasta päivää. Kisapaikalla olin hyvissa ajoin ja onneksi rutiinia on jo sen verran muodostunut, että muodollisuudet ja omalle tontille asettuminen sujuivat mutkattomasti. Päivän eka ylläri oli Vierumäen lätäkön pieni koko = ahdas reitti ja julmetun pitkä ja jyrkkä nousu T1:lle. Mutta vesi oli ihanan kirkasta ja sopivan lämmintä, eli sinne oli mukava pulahtaa.

Uintiin lähti kerralla 250 osallistujaa, joten ruuhkaa riitti, aina koko reitin mitalle asti. Noin 2/3 ekasta kierroksesta meni vähän tuskaisesti, mutta sitten tilaa ja hyvä rytmi löytyi ja päivän ekalta voitolta tuntui se, että rantauduin alle puoleen tuntiin. Nyt sai uusi märkkäri arvoistaan kyytiä!

Olin ajatellut, että tänään satsaan nopeisiin vaihtoihin, mutta rannan ja T1:n pitkän välin vuoksi ekasta ei ainakaan sellaista tullut. Märkkäri kyllä lähti sutjakasti päältä ja muutenkin vaihtotoimet menivät ihan hyvin. Ja sitten polkemaan.

Fillarireitti ei ollut ennestään tuttu, mutta koska se ajettiin kolmena lenkkinä, niin ekan kiekan jälkeen osasi hiukan suunnitella tekemisiään. Reitti oli "mukavan kumpuileva" eli tosi mäkinen, ja muutama kipakampi nyppylä meinasi imaista mehut tyystin. Tuulta riitti myös joka suunnasta ja pari kertaa tuli Fuerteventura mieleen, kun puuska nappasi fillarista kunnolla kiinni. Keskari oli karvan alle kolmenkympin, mutta mäissä onneksi pääsi myös kaahaamaan ja ohittelemaankin joitakin kanssakisaajia. Myös ylämäissä.

T2 sujui vauhdikkaasti, kiitos uusien pikanauhojen. Juoksu itsessään ei sitten vauhdikasta ollutkaan. Eka kierros tuntui han kauhealle raastamiselle: kylkeen pisti ja nesteet hölskyivät turvonneessa mahassa eli eivät imeytyneet. Parin kilsan kohdalla olevassa huoltopisteessä onneksi oli suolaa ja se auttoi. Juoksun aikana lämpöä oli noin 27 astetta ja myös tämä reitti oli mukavan kumpuileva eli mäkiä riitti, ei tosin kovin korkeita tai jyrkkiä. Oli vaan kamalan raskasta. Toisella kierroksella mahakipu helpotti ja juoksu alkoi hivenen muistuttaa juoksua. Osansa oli tietty myös sillä, että tiesi että kohta tämä loppuu. Maaliin tulo oli melkoinen helpotus, kaik voimat oli mänt siinä vaiheessa. 

Yleisen leuhottamisen, vouhottamisen, säätämisen ja aterioinnin jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut autoon, ja vasta siinä vaiheessa katsoin tulokset. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, että olin tullut ikäsarjani kakkoseksi! En ikinä olisi uskonut, koska loppuaika 3:01:23 ei ollut hääppöinen ja juoksu tuntui niin takkuiselta. Keli taisi olla siis aika raskas kaikille. Oli aika hyvä fiilis lähteä ajelemaan kotiin kisasta, vaikka ikäsarjoissa ei kakkonen enää palkintoa saakaan :D Pelkkä sijoitus oli aika kiva kotiin vieminen, kärvähtäneitten olkapäitten ja hienon pinkin paidan lisäksi.

Kuuminta kesämuotia

Dear Eki, voiko märkäpukuun rakastua?

Kysyy nimimerkki Kumipukuun viehättynyt Kuusijärveltä.

Tämä kysymys tuli aiheelliseksi nyt, kun vihdoin pääsin uusimaan märkäpukuni. Vantaa Triathlonin jälkeen päätin, että vanhan X-terran päivät ovat lopullisesti luetut ja että en ui sillä enää metriäkään. Sen verran takkuiseksi oli yhteiselo viimeaikoina muodostunut. Ulkomaanreissuja laajemmille pukumarkkina-apajille ei lähiaikoina ole tiedossa, joten hankinnassa oli tyytyminen paikalliseen kivijalkakauppatarjontaan. Nettikaupoissa tarjontaa on toki yllin kyllin, mutta koska pukua ei voi ostaa sovittamatta enkä jaksa tilaus-palautus -rumbaa, niin päätin että paikallisista kaupoista sen on löydyttävä. 

Netissä tein toki vertailuja niin tarjonnan kuin hinnankin suhteen, budjettiraamit kun hankinnalle oli asetettu. Kun pari mahdollista mallia oli löytynyt, niin laitoin vielä kyselyä kokemuksista Feisbuukin Triathlonfoorumille. Saatu palaute tuki kokelaiksi valitsemiani pukuja.

Keskiviikkona hurautin Varuste-net:iin ja pyysin sovitettavaksi kahta mallia: Headin Black Marlinia ja Orcan 3.8:a. Marlinia ei ollutkaan varastossa, joten sovituskoppiin menin 3.8:n kanssa. Olin henkisesti varautunut hikiseen ja hitaaseen sovitusrupeamaan, mutta hämmästys oli valtava, kun puku sujahti päälle tuosta vaan, eikä aikaa mennyt vanhan puvun kanssa totuttua varttia, vaan puku oli päällä noin viidessä minuutissa. Tuliterästä puvusta kun oli kyse, olin tietysti ekstravarovainen ja käytin pukemiseen tarkoitettuja puuvillahanskoja apuna, ettei vaan tule vekkejä.

Puku tuntui heti aivan ihanalle päällä: superpehmeältä, oikean kokoiselta, kiristämättömältä, puristamattomalta ja kuristamattomalta. Kävin vielä kysymässä henkilökunnan mielipidettä (märkkäri päällä kaupassa tepastellessaan tuntee itsensä todella älykkääksi ja seksikkääksi), ja näytti heidän mielestäänkin oikean kokoiselta ja malliselta. Ja se oli sitten siinä, 3.8 lähti matkaan kaupasta! Illalla pukua piti kotona vielä vähän väliä hypistellä, niin mahtavan pehmeälle se tuntui.

Pinkit yksityiskohdat, voi miten sattuikaan sopivasti!

Tositoimiin eli veteen pääsimme yhdessä vasta juhannusaattona (liput saloissa juhlan kunniaksi), jolloin ohjelmassa oli polkaisu Kuusijärvelle ja muutama kierros järvessä. Jos puvun pukeminen päälle oli jo ollut ihmeellisen onnistunut kokemus, niin naama meinasi revetä hymyn leveyden vuoksi, kun pääsin liitämään ensimmäiset metrit vedessä: miten voi märkkäri tuntua niin mukavalle päällä!?! Vasta nyt tajusin, että vika ei ollutkaan ollut minussa, vaan surkeassa, väärän mallisessa ja kokoisessa märkkärissä, jonka vuoksi uiminen olin tähän saakka tuntunut niin tuskaiselle. Oli mahtavaa huomata miten helpolle, vaivattomalle ja luonnolliselle voikaan avovesiuinti tuntua, kun märkkäri ei ole sitä pääasiassa vaikeuttamassa, vaan helpottamassa. Happi kulki, keuhkoja ja rintaa ei puristanut, kurkkua ei kuristanut ja kädet pääsivät liikkumaan laajassa kaaressa. Lisäksi tuntui, että puku nosti juuri oikealla tavalla veden pintaan, täysin vaivattomasti.

Yhtä hymyä

Jo tämän kokemuksen perusteella voin sanoa, että märkkäreissä hinta ja laatu kulkevat väistämättä käsikkäin. Orca oli noin 200€ kalliimpi kuin vanha puku, ja ei sekään ihan halvimmasta päästä ollut, mutta taatusti sain nyt rahoilleni paremmin vastinetta. Ensimmäistäkin pukua miettivälle sanoisin, että vanha totuus "köyhän ei kannata ostaa halpaa" pitää tässäkin asiassa paikkansa. Lajiin innostuu taatusti vielä enemmän ja kehittymistä taidoissa tapahtuu nopeammin, jos pääse uidessakin nauttimaan etenemisestä eikä vaan kärsimään.

Varustepuolella tapahtuneen eteenpäin vievän loikan vastapainoksi treeniviikko osoittautui muuten saavustusten puolesta onnettomaksi. Tiistaina logistiikka ei sallinut muun fillarin kuskausta ytimestä paremmille = maantiemäisille ajoreiteille, joten tein ohjelman mukaisen parin tunnin lenkin cyclolla. Hiukan työmatkatempotyyppiseksihän se vetoineen meni. Keskiviikkona oli märkkäriostosten jälkeisessä huumassa tavanomainen visiitti punttisalille, jossa vaihdoin treeniä hiukan paremmin kisakauteen sopivaksi. Torstaina iski joku valtava väsymys, joka tuntui jo jonkin sortin uupumukselta eikä ollut voimia tehdä mitään. Liekö lähestyvä loma ja koko kevään jatkunut (lääke)väsymys tiivistynyt jonkinmoiseksi multihuipentumaksi. Perjantaina eli juhannusaattona oli onneksi taas voimia ja tuli siis tehtyä tuo iki-ihana uuden märkkärin testausreissu. Lauantaina oli taas olo kuitti ja sää sateinen, joten päivän liikunnoksi valikoitui vaivainen parin tunnin ulkoilu cycloilla. Sunnuntaina olo oli myös niin puhkipoikkiväsynyt, että koko päivä meni huiliessa, mitä nyt käveltyä tuli joitakin kilometrejä.

Toivottavasti parin viikon kuluttua koittava loma tuo helpotusta tähän väsymysongelmaan, vaikka eihän nuo sitä aiheuttavat kipulääkkeet mihinkään ole katoamassa. Eivätkä katoamassa ole myöskään kivut: tämä viikko oli taas erityisen hankala ja voimat varmaan menivätkin osittain sen takia, että lonkkaa ja koko jalkaa sattui tooodella paljon. Kipua voisi verrata siihen, että joku kiertää lonkassa tylsää puukkoa haavassa ja viiltää samalla vähän terävämmällä veitsellä muutaman sekunnin välein pitkän viillon lonkasta nilkkaan. Kyllä ei yhtään naurata.